Minusta tuntuu että vanyempani ovat todella pettyneet minuun, en ole kovinkaab kaunis enkä lahjakas kuin muut siskoni. Olen kaikista lapsista se syrjäytynein ja yksinäisin.
Vaikka näin ei saisi sanoa mutta sanon silti koska sen takia että aloin kaveeraamaan 'oudoimman' tytön kanssa minusta tuli tämä syrjäytynyt ja jopa kiusatun kohde. Olin ennen sitä suhtkoht 'suosittu' tyttö, mutta kun aloin olemaan tämän oudon tytön kaveri monustakin tuli outo. Minua kiusattiin koko nelosluokan sen takia ja syrjittiin 5 luokalla. Mutta onneksi myös uusia ystäviä, ja vieläkin on tosi läheisiä. Vietin koko minun 4-5 lk kotona koneella koska minulla ei ollut ketään enää paitsi tämä outo kaverini joka halusi vaan istua kaiket päivät kotona koneella pelaten. Kuudennella keväällä kuitenkin tutustuin todella mukavaan ja ihanaan ihmiseen, aloin jopa seurustella. Olin onnellinen ja taas hieman suosittu, mutta sitten kesäloma loppui ja tiemme erosivat tämän kaverin kanssa koska hän löysi uuden kaverin ja hän meni eri luokalle yläasteella (hän oli semmoinen persoona että vaihtoi parasta kaveria milloin ikinä halusi). Hän tosiaan muutti elämääni vähän parempaan suuntaan, mutta siltikin jouduin viettämään kesäloman 2 viikkoa yksin, kotona ja vielä kaiken lisäksi koneella. Erokin tuli poikaystäväni kanssa koska olin typerä ja jätän hänet toisen takia joka ei ollutkaan kovin sitoutuvainen. Sitten alkoi 7lk ja aluksi meni hyvin mutta sitten minua alettiin syyttää jonkun pojan pyörän varastamisesta vaikka en sitä varastanut, ja sitä paitsi en ollut ainoa joka sen metsästä löysi ja kunnosti ihan sitä varten että olisimme palauttaneet sen. Olin vain se jonka pihaan se vietiin, ja vain minua syytettiin ja pihalleni tultiin huutelemaan. Lopuksi onneksi kaksi kaveriani alkoi puolustaa mua ja tämä juttu loppui. Aloin viettää aikaa ja vietän nytkin joskus harvoin yhden meidän luokkalaisen tytönkanssa ja meillä on yhteinen harrastus.
Mutta tuo ei liittynyt asiaan mutta halusin vain valaista aluksi millainen elämäni on, olla yksinäinen ja minulla on vieläkin 'oudon' -mainetta. Mutta nyt asiaan, niin minusta tuntuu pahalta kun tiedän ettö vanhempani ovat pettyneet minuun pahasti. Minulla ei ole paljon kavereita, ollut koskaan ja olen ollut eristynyt. Toisin kuin siskoni, isä ja äiti aina kehuu kuinka täydellisiä he ovat (kauniita ja laihoja) ja todella taitavia. Minua on vain sanottu lihavaksi. Isänikin kysyy aina viikonloppuisin ja lomaisin että missö kaverini on. Kun istun kotona ja katson tv'tä yksin. Siskonikin jopa kysyy samaa ja ihmettelee kun en ole heidän kanssaan. Veljenikin haukkuu mua ja nauraa kun olen yksinäinen. En ole koskaan voittanut missään, ja kun saan todistuksen tai kokeen kotiin isä kysyy 'tuliko kymppi?' ja jos sanon ettek tullut hän vastaa jotakin aika pettyneen kuuloisena. Ja kun kärsin aknesta, isäni aina huomauttaa että pitäiso jättää suklaan syöminen.
Haluaisin vain näyttää heille että musta on johonkib ja saada uusia ystäviä mutta onni vaan ei ole mknun puolellani. En tiedä mitä tehdä.
Vaikka näin ei saisi sanoa mutta sanon silti koska sen takia että aloin kaveeraamaan 'oudoimman' tytön kanssa minusta tuli tämä syrjäytynyt ja jopa kiusatun kohde. Olin ennen sitä suhtkoht 'suosittu' tyttö, mutta kun aloin olemaan tämän oudon tytön kaveri monustakin tuli outo. Minua kiusattiin koko nelosluokan sen takia ja syrjittiin 5 luokalla. Mutta onneksi myös uusia ystäviä, ja vieläkin on tosi läheisiä. Vietin koko minun 4-5 lk kotona koneella koska minulla ei ollut ketään enää paitsi tämä outo kaverini joka halusi vaan istua kaiket päivät kotona koneella pelaten. Kuudennella keväällä kuitenkin tutustuin todella mukavaan ja ihanaan ihmiseen, aloin jopa seurustella. Olin onnellinen ja taas hieman suosittu, mutta sitten kesäloma loppui ja tiemme erosivat tämän kaverin kanssa koska hän löysi uuden kaverin ja hän meni eri luokalle yläasteella (hän oli semmoinen persoona että vaihtoi parasta kaveria milloin ikinä halusi). Hän tosiaan muutti elämääni vähän parempaan suuntaan, mutta siltikin jouduin viettämään kesäloman 2 viikkoa yksin, kotona ja vielä kaiken lisäksi koneella. Erokin tuli poikaystäväni kanssa koska olin typerä ja jätän hänet toisen takia joka ei ollutkaan kovin sitoutuvainen. Sitten alkoi 7lk ja aluksi meni hyvin mutta sitten minua alettiin syyttää jonkun pojan pyörän varastamisesta vaikka en sitä varastanut, ja sitä paitsi en ollut ainoa joka sen metsästä löysi ja kunnosti ihan sitä varten että olisimme palauttaneet sen. Olin vain se jonka pihaan se vietiin, ja vain minua syytettiin ja pihalleni tultiin huutelemaan. Lopuksi onneksi kaksi kaveriani alkoi puolustaa mua ja tämä juttu loppui. Aloin viettää aikaa ja vietän nytkin joskus harvoin yhden meidän luokkalaisen tytönkanssa ja meillä on yhteinen harrastus.
Mutta tuo ei liittynyt asiaan mutta halusin vain valaista aluksi millainen elämäni on, olla yksinäinen ja minulla on vieläkin 'oudon' -mainetta. Mutta nyt asiaan, niin minusta tuntuu pahalta kun tiedän ettö vanhempani ovat pettyneet minuun pahasti. Minulla ei ole paljon kavereita, ollut koskaan ja olen ollut eristynyt. Toisin kuin siskoni, isä ja äiti aina kehuu kuinka täydellisiä he ovat (kauniita ja laihoja) ja todella taitavia. Minua on vain sanottu lihavaksi. Isänikin kysyy aina viikonloppuisin ja lomaisin että missö kaverini on. Kun istun kotona ja katson tv'tä yksin. Siskonikin jopa kysyy samaa ja ihmettelee kun en ole heidän kanssaan. Veljenikin haukkuu mua ja nauraa kun olen yksinäinen. En ole koskaan voittanut missään, ja kun saan todistuksen tai kokeen kotiin isä kysyy 'tuliko kymppi?' ja jos sanon ettek tullut hän vastaa jotakin aika pettyneen kuuloisena. Ja kun kärsin aknesta, isäni aina huomauttaa että pitäiso jättää suklaan syöminen.
Haluaisin vain näyttää heille että musta on johonkib ja saada uusia ystäviä mutta onni vaan ei ole mknun puolellani. En tiedä mitä tehdä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.