Hei.
Te jotka tunnistatte seuraavasta jutusta omat vanhempanne tai puolisonne vanhemmat.. Kommentoikaa!
Eli minua ihmetyttää, miksi isovanhemmat (lue! jotku, ei kaikki!) kuvittelevat, että heillä on jonkinlainen oikeus päättää lapsenlapsen asioista?
Että heillä on lähes yhtä suuri oikeus lapsenlapsiinsa kuin näiden lasten vanhemmilla.
Esimerkki tapauksia:
Oma äitini luettelee minulle monesti asioita, mitä EN saa tehdä tai mitä minun PITÄÄ tehdä.
Esimerkiksi mehua ei saa antaa (ymmärrän että mehu ei ole janojuoma eikä sitä tarvitse juoda koko ajan, mutta joskus reissussa on pillimehua juonut, ei mielestäni laiminlyöntiä).
Lapsi pitäisi viedä johonkin hoitoon vaikka lapsen isä on kotona lapsen kanssa kun minä töissä. Syytä en edes oikein tiedä. Saa seuraa muista lapsista lähes päivittäin muutenkin (ei ole siis sisaruksia lapsella mutta kavereita) ja ei ole miehessäkään mitään "vikaa" miksi lapsi ei voisi tämän kanssa olla kotona. Lapsemme on alle 2-vuotias.
Lenkille kun menen lapsen kanssa, lapsen pitäisi saada itse kävellä eikä istua pulkassa tai vaunuissa. Mitä? Alle 2-vuotiaan kanssa lenkille niin, että lapsi kävelee itse. Ei kovin kummoista matkaa tuon ikäinen jaksa kävellä. Lapsi saa kyllä tepastella pihassa, mutta kun lenkille mennään niin kyllä istuu silloin pulkassa tai vaunuissa.
Miehen vanhemmat taas kieltävät syöttämästä tyyliin mitään, jos sitä ei ole muussattu oikein perusteellisesti. Eli yhtä "sileää" ruokaa pitäisi olla kuin joissain 4kk ikäisille tarkoitetuissa pilteissä. Kun lapsemme 1-vuotis syntymäpäivät oli ja lapsella oli kädessään keksi, olivat appivanhemmat saada sydärin.
Tässä vain muutamia esimerkkejä omalta kohdaltani, ja kyllä ärsyttää kun koko ajan joku yrittää "määrätä" minua kuinka minun tulee toimia lapseni kanssa.
Eräällä kaverillani taas on tulehtunut välit anoppiinsa täysin ja ei halua olla tämän kanssa missään tekemisissä. Myöskään kaverini lapsi ei tykkää mummostaan, mutta mummo nyt kuulemma harva se päivä tulee oven taakse ja huutelee että hänellä on OIKEUS olla lapsenlapsensa kanssa, ja että äidillä ei kuulemma ole oikeutta sitä kieltää. No kyllä muuten on. Vaikka syy siihen, ettei anna tavata mummon lapsenlasta, olisi naurettava ja lapsellinen, niin ei mummo voi vedota mihinkään. Kyllä ne on ne lapsen vanhemmat jotka päättävät siitä. Tai mun tietääkseni ei ole mitään mummo-lakia olemassa?
itse olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että isovanhemmat eivät ole mitään turhakkeita. Jos lapsi pitää mummusta ja papasta, tottakai hänen pitäisi saada viettää aikaa näiden kanssa. Mutta vain jos isovanhemmat muistavat noudattaa samoja rajoja ja sääntöjä lasten kanssa kuin mitä vanhemmat ovat tälle asettaneet. Tottakai vaikka pappa saattaa antaa karkkia vaikka ei karkkipäivä olisi. Se ei ole maata kaatavaa.
Isovanhemmat ovat isovanhempia, vanhemmat vanhempia. Pitää vain mummun ja papan tietää missä se raja menee, että ei astu vanhempien varpaille :)
Mitä mieltä te olette, onko isovanhemmilla mitään oikeutta lapsenlapsiin jos vanhemmat päättävät että ei ole? Onko teillä määräileviä ja elämäänne puuttuvia mummoja ja pappoja?
Kertokaahan omia kokemuksianne.
Ja näin lopuksi pakko sanoa vielä se, että toivoisin että tästä ei tehtäisi mitään viha keskustelua, vaan jokainen voisi kertoa omia kokemuksia ilman, että joku tulee sättimään ja kirjoittelemaan provoja. Tämä on siis vain toive, en voi päättää siitä miten toimitte.
Kiitos.
Te jotka tunnistatte seuraavasta jutusta omat vanhempanne tai puolisonne vanhemmat.. Kommentoikaa!
Eli minua ihmetyttää, miksi isovanhemmat (lue! jotku, ei kaikki!) kuvittelevat, että heillä on jonkinlainen oikeus päättää lapsenlapsen asioista?
Että heillä on lähes yhtä suuri oikeus lapsenlapsiinsa kuin näiden lasten vanhemmilla.
Esimerkki tapauksia:
Oma äitini luettelee minulle monesti asioita, mitä EN saa tehdä tai mitä minun PITÄÄ tehdä.
Esimerkiksi mehua ei saa antaa (ymmärrän että mehu ei ole janojuoma eikä sitä tarvitse juoda koko ajan, mutta joskus reissussa on pillimehua juonut, ei mielestäni laiminlyöntiä).
Lapsi pitäisi viedä johonkin hoitoon vaikka lapsen isä on kotona lapsen kanssa kun minä töissä. Syytä en edes oikein tiedä. Saa seuraa muista lapsista lähes päivittäin muutenkin (ei ole siis sisaruksia lapsella mutta kavereita) ja ei ole miehessäkään mitään "vikaa" miksi lapsi ei voisi tämän kanssa olla kotona. Lapsemme on alle 2-vuotias.
Lenkille kun menen lapsen kanssa, lapsen pitäisi saada itse kävellä eikä istua pulkassa tai vaunuissa. Mitä? Alle 2-vuotiaan kanssa lenkille niin, että lapsi kävelee itse. Ei kovin kummoista matkaa tuon ikäinen jaksa kävellä. Lapsi saa kyllä tepastella pihassa, mutta kun lenkille mennään niin kyllä istuu silloin pulkassa tai vaunuissa.
Miehen vanhemmat taas kieltävät syöttämästä tyyliin mitään, jos sitä ei ole muussattu oikein perusteellisesti. Eli yhtä "sileää" ruokaa pitäisi olla kuin joissain 4kk ikäisille tarkoitetuissa pilteissä. Kun lapsemme 1-vuotis syntymäpäivät oli ja lapsella oli kädessään keksi, olivat appivanhemmat saada sydärin.
Tässä vain muutamia esimerkkejä omalta kohdaltani, ja kyllä ärsyttää kun koko ajan joku yrittää "määrätä" minua kuinka minun tulee toimia lapseni kanssa.
Eräällä kaverillani taas on tulehtunut välit anoppiinsa täysin ja ei halua olla tämän kanssa missään tekemisissä. Myöskään kaverini lapsi ei tykkää mummostaan, mutta mummo nyt kuulemma harva se päivä tulee oven taakse ja huutelee että hänellä on OIKEUS olla lapsenlapsensa kanssa, ja että äidillä ei kuulemma ole oikeutta sitä kieltää. No kyllä muuten on. Vaikka syy siihen, ettei anna tavata mummon lapsenlasta, olisi naurettava ja lapsellinen, niin ei mummo voi vedota mihinkään. Kyllä ne on ne lapsen vanhemmat jotka päättävät siitä. Tai mun tietääkseni ei ole mitään mummo-lakia olemassa?
itse olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että isovanhemmat eivät ole mitään turhakkeita. Jos lapsi pitää mummusta ja papasta, tottakai hänen pitäisi saada viettää aikaa näiden kanssa. Mutta vain jos isovanhemmat muistavat noudattaa samoja rajoja ja sääntöjä lasten kanssa kuin mitä vanhemmat ovat tälle asettaneet. Tottakai vaikka pappa saattaa antaa karkkia vaikka ei karkkipäivä olisi. Se ei ole maata kaatavaa.
Isovanhemmat ovat isovanhempia, vanhemmat vanhempia. Pitää vain mummun ja papan tietää missä se raja menee, että ei astu vanhempien varpaille :)
Mitä mieltä te olette, onko isovanhemmilla mitään oikeutta lapsenlapsiin jos vanhemmat päättävät että ei ole? Onko teillä määräileviä ja elämäänne puuttuvia mummoja ja pappoja?
Kertokaahan omia kokemuksianne.
Ja näin lopuksi pakko sanoa vielä se, että toivoisin että tästä ei tehtäisi mitään viha keskustelua, vaan jokainen voisi kertoa omia kokemuksia ilman, että joku tulee sättimään ja kirjoittelemaan provoja. Tämä on siis vain toive, en voi päättää siitä miten toimitte.
Kiitos.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Lähtökohtaisesti isovanhemmilla ei ole lastenkasvatuksessa mitään sanavaltaa. Tosin enpä oikein jaksa käsittää niitäkään vanhempia, joille kyllä kelpaa kaikki isovanhempien tarjoama rahallinen tuki ja lastenhoitoapu, mutta annas olla, jos mummo uskaltaa mitenkään kommentoida lastenkasvatusta. Sellaiset vanhemmat tuntuvat lyhyesti sanottuna aika lellityiltä ja epäitsenäisiltä.
Minä taas en jaksa oikein käsittää että miten se antaa oikeuden puuttua esim. lasten kasvatukseen jos on valmis ottamaan vastaan tarjottua apua,oli se sitten taloudellista ja/tai hoitoapua.
Tietysti jos lapsen vanhemmat haluavat ja kyselevät neuvoa niin tokihan silloin voi antaa niitä vinkkejä. Mutta arvostelu on taas asia erikseen tai jos kommentoidaan negatiivisesti asioita joilla ei kuitenkaan ole mitään maata kaatavaa merkitystä lapsen elämässä.
Tuo on hyvä pointti. Tulloinhan asia on aivan erikseen.
Tosin, jos kuvitellaan, että tilanne olisi tuo, niin ei isovanhemmat edelleenkään voi päättää asioista, MUTTA kyllä pitäisi tuolloin vanhempien pitäisi osata ottaa kommentteja vastaan, vaikka ei samaa mieltä olisikaan. Eli ei tarvitse silloinkaan tehdä niinkuin pappa sanoo, mutta ei tarvitse suuttuakkaan.
Minäkään en ole koskaan sanonut mitään isovanhemmille, mölyt olen pitänyt mahassani.
Ja meillä ei isovanhemmista kukaan todellakaan rahoita mitään. Enkä ole pyytänytkään.
Varmasti sappi kiehahtelee,älä välitä
Joo tuo on ikävää, jos vanhemmat tai isovanhemmat sotkevat lapset omiin riitoihinsa.
Eli minun mielestäni jos vaikka vävy ja anoppi eivät tule toimeen, niin ei pitäisi lapsille menne haukkumaan "isäsi se on sitten ihan hirveä tyyppi koska.." tai "mummosi on kyllä semmonen eukko että..".
Jep ja parhaani olen yrittänyt olla välittämättä, mutta välillä tuntuu että pää halkeaa kun puututaan liikaa minun toimintaani. Ja arvostellaan ja kauhistellaan jos en tee niinkuin he tekisivät.
Heips!
Kyllähän tuo anoppi välillä vähän käy hermon päälle... Lienee kaikki sitä suurta "ajatellan vain parasta" juttua, mut yhtä kaikki. Meillä ei niinkään arvostella mun tekemisiä ja kasvatusmetodeja, se oliskin jo liikaa mulle! Meillä haluaa mummo ostaa KAIKEN lapselle. Jos ollaa ostettu vaatetta alkaa kysyä hintaa, he maksaa. Ostivat lapsen huoneeseen kalusteita ja me ite ostettiin myös, oli tililleni ilmestynyt rahaa myös noita meen ostamia varten. Harrastukset he haluaa kustantaa. Jos mummo näkee kaupassa jotain kivaa se pitää ostaa heti. Mäkin haluan ostaa lapselleni jotain! Moni olis varmaan kiitollinen, toki minäkin jos voitais yhdessä sopia mitä ostetaan, edes joskus, mut mua ahdistaa ensiks se et kaikki on sit mummon ostamaa ja se muistetaan myös mainita ja sit tuo materian määrä kuvottaa mua. En haluis lapsen oppivan siihen että aina saa jotain ku mummo tulee. Ei olla ite mitään rikkaits mut tullaan toimeen kun ei tarvita nii paljon, anopilla taas rahaa riittää... Eli ongelmia ja tilanteita on monenlaisia. Mä arvostaisin enemmän sitä aitoa lapsen kans olemista ja välitäämistä kuin tuon materian ja rahan tuomaa hvänolon tunnetta!
Toi on kyllä ikävä homma. Lapsi oppii siihen, että jos äiti ja isi ei osta, niin käännyn mummun puoleen. Teininä se vain pahenee. Ainakin tuntuisi siltä.
Sitten vaaditaan kaikki hienoimmat kännykät, tietsikat, kalleimmat kengät..
Ja isovanhempia on suht helppo vetää höplästä, ainakin heitä vanhempia isovanhempia. Muistan esimerkiksi kuinka veljeni pyysi mummoltamme 500€ koska sen verran uupui ajokortista. Mummohan mielellään antoi. No ne rahat eivät todellakaan menneet ajokorttiin, ajokortti oli oikeasti jo viittä vaille taskussa ja rahat meni juhlimiseen.
En silti yleistä, että kaikki lapsenlapset tekevät noin ilkeästi teininä, en minäkään huijannut ketään saadakseni jotain.
Tavallaan silti kadehdin sua, olisi ihana kun munki anoppi ostais meille uudet huonekalut :D siis jos itse haluaisi maksaa ja tulisi sanomaan, en ikinä menisi pyytämään että "hei et maksais uutta sisustusta meille?", hih :)
Mutta kyllä se yhdessä olo on todellain tärkeintä. Muistan itekin lapsuudesta mukavat mummolareissut, kun leivottiin rieskaa, pullaa.. rieskat olivat kuulemma mun suuri intohimo pikkulapsena, tästä jaksaa nyt yli 80-vuotias mummoni aina muistuttaa. Edelleen käyn leipomassa hänen kanssaan aina joskus (ei hän enää yksin jaksa edes leipoa).
Ja minä en muista, että hän olisi i k i n ä minulle tai sisarilleni/veljilleni mitään ostanut. Synttärilahjaksikin taisi tuoda aina neulomansa sukat?
Lisää tarinoita kehiin! =)
Mummona olen hoitanut lapsenlapsiani joskus useammankin päivän peräkkäin, kun vanhemmat ovat olleet matkoilla.
Olen kysynyt mieliruuat ja inhokit, olen painanut mieleeni nukuma-ajat ja muut rutiinit, sillä lapsen hoitaminenkin on helpompaa, kun hän saa elää oman tutun rytminsä mukaisesti.
Mutta en ole joka asiassa kysynyt neuvoa, eikä niistä ole mielipiteitä vaihdettu. Uneen pääsy muualla kuin omassa sängyssä voi olla lapselle hankalaa, kaipaus ja vierauden tunne voi illalla yllättää. On turhaa kysyä vanhemmilta neuvoa, koska tilanne on erilainen mummulassa. On vain opittava mummulan nukkumistavat.
Mummula on siitä mukava paikka lapselle, että mummu on ehtinyt tehdä etukäteen monet arkirutiinit alta pois. Hänellä on enemmän aikaa lapselle kuin äidillä ja isällä kotona. Lapsikin ehkä kaipaa hiukan enemmän läheisyyttä erilaisessa ympäristössä. Sylikkäin ollaan pitkin päivää.
Ja jos isoisä on maisemissa, niin hänhän voi omistautua miltei kokonaan lapsen kanssa olemiseen.
Mutta tiedoksi kaikille pikkulasten mummeille: Kun ikää kertyy ja harrastukset, koulut ja muut vievät lapsen mennessään, on mummula ensimmäisten unohdettujen joukossa. Aikaa ei enää ole lapsuuden aikaiseen mummotteluun. Se pitää muistaa ajoissa, ettei tule turhaa mielipahaa.
Tuo on kyllä totta, että teini-iässä viimestään hyvin usein se mummolla käynti unohtuu tai vaikka siitä mummu muistuttaa, sitä ei oikein tahdota mennä.
Itsellänikin oli monen vuoden tauko etten käynyt mummun luona kuin ehkä kahdesti vuodessa.. Mutta kyllä sitten kun täytin 18 aloin jotenkin kamalaa kyytiä "aikuistua", en innostunut samoista asoista kuin kaverit (esim baareissa ravaaminen ei kiinnostanut, eikä kiinnosta yhtään, kaikki rahani eivät menneet shoppailuun ja juomiseen kuten muilla), ja aloin käymään mummunkin luona useammin. Aloin nähdä maailman aivan erilailla kuin muut ikäiseni. Kaverit mua kutsuukin monesti vanhukseksi kun olen niin mamma heidän mielestään :D
20-vuotiaana sain lapsen ja kohta täytän 22. Minulla on työpaikka, kun taas kaverini ovat vielä kouluissa. Meni vähän asian vierestä mutta ei kait se mitään haittaa (? :] )
Minulla on molemmat papat kuolleet kun olin vielä pieni, joten heistä minulla ei ole kauheasti muistikuvia.
Vaikka sinun kaverisi ovatkin vielä koulussa, niin muista arvostaa myös heidän valintojaan. Omat lapseni ovat ikäisiäsi ja heistä yksi (vanhin) on valmistunut viime keväänä ammattiinsa 23-vuotiaana ja aikoo nyt jatkaa vielä opintojaan yliopistossa.
Onnittelen kuitenkin sinua työpaikastasi, vaikkakin nuorisotakuu tarjoaa alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, työkokeilu-, työpaja-, tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta.
Ei "muiden ikäistesi" tapa nähdä maailma ole milläänlailla väärä tai huonompi, pikemminkin päinvastoin. Sinun ikäistesi nuorten naisten kuuluisikin olla vielä koulussa, eikä kotona lapsen/lasten kanssa, koska korkeasti koulutetuissa naisissa lepää tämän maan tulevaisuus ja hyvinvointi.
"Vaikka sinun kaverisi ovatkin vielä koulussa, niin muista arvostaa myös heidän valintojaan"
"Ei "muiden ikäistesi" tapa nähdä maailma ole milläänlailla väärä tai huonompi, pikemminkin päinvastoin"
Pahoittelen jos tekstini antoi ymmärtää noin väärin.
En todellakaan väheksy ystäviäni tai heidän valintojaan.
Minusta oikea valinta on se, mitä itse haluaa tehdä.
Pointtini tuossa kertomuksessa oli se, että taitaa suurinosa ikäisistäni valita sen koulun (jossa ei siis ole mitään väärää tietenkänä!) kun taas meistä harvemmat haluavat jo perustaa perheen ja mieluummin tehdä töitä. Toisekseen minullahan on tässä vielä aikaa vaikka kuinka hakea vielä johonkin kouluun jos siltä alkaa tuntumaan :)
Tosin minun on pakko kysyä tuosta sinun "..ole milläänlailla väärä tai huonompi, pikemminkin päinvastoin" kommentista sen verran, että tarkoitatko nyt sinä että minun tapa nähdä maailma on sitten huono?
Ymmärrän valintasi, koska olet kasvanut poikkeuksellisessa kasvuympäristössä, suurlapsisessa perheessä. Teet itsellesi luonnollisia valintoja.
Kiitos. Niin teen :)
Meiltä löytyy yksi määräilevä mummo. Tänä vuonna esikoiseni täyttää 18-v. ja on ilmoittanut, että hän ei halua ole tämän jälkeen tekemisissä mummonsa kanssa. Ainoastaan jouluna tai muina juhlapäivinä hän kuulemma saattaa tehdä poikkeuksen. Joten ehkä tämä sitten kertoo lopputuloksen siitä, jos halutaan jatkuvasti määräillä lapsenlapsia...
Sanoppa kerran ihan suoraan etttä et kaipaa heidän neuvojaan ja jos tarvitsen niin kysyt niitää ja jos eivät muuten usko niin huudat naama punaisesna että kasvatan lapsen niinkuin itse halauan ja en kaipaa miehsi tai omien vanhempien neuvoja niin huvä tulee. Se jatkuu niin kauan kun annat sen jatkua ja laita stppii sille niin neuvot loppuvat.
Voi kun minulla olisikin pokkaa tuohon.
Äitini on arvostellut ja kritisoinut minua oikeastaan aina ja jotenkin tuntuu että hän on se joka on aina oikeassa ja hän tietää kaiken lasten kasvatuksesta (hänellä on 8 lasta joista vanhin 28 ja nuorin 5).
Jos sanon jotain vastaan, saa hän asian aina käännettyä siten, että hän on oikeassa.
Naama punaisena huutaa ihminen joka ei pysty muunlaiseen kommunikointiin. Kun ihminen joutuu huutolinjalle hän on AINA hävinnyt pelin ja hänen arvokkuutensa on mennyt.
Mek.n neuvo oli tod surkea.
Jos kauniisti sanomalla ei mene perille niin ääntä korottamalla menee ja jos ei muuten mene niin sanoo asiallisesti että suksikaa kuusee meilta jos arvostelu tai neuvominen ei lopu niin hyvä tulee.
Täälläkin päsmäröi minun oma äitini, joka on minulle ikävä kyllä kaikkea muuta kuin läheinen. Omasta lapsuudestani muistan jatkuvan fyysisen kurituksen sekä sanallisen pahoinpitelyn (haukkuminen vähätteleminen...). Minua ja siskoani äiti vertasi aina muihin lapsiin ja nämä muut lapset olivat tietenkin aina parempia, kehittyneempiä ja lahjakkaampia. Minut on kasvatettu negatiivisella palautteella, kehuja en ole saanut. Kaiken olen tehnyt aina väärin. Kaikki vaan paheni kun lähdin opiskelemaan ja välit menivät kuukausiksi, kun kihlauduin poikaystäväni kanssa, olimme seurustelleet jo 4 vuotta. Vähitellen välit lämpenivät, uskallettiin sentään kylässä käydä äitini luona. Mutta se jatkuva kontrolloiminen jatkuu edelleen, ja haukkuminen, elämäni arvioiminen. Minulla ja miehelläni on puolivuotias tytär. Kun kerron äidilleni, miten meillä on mennyt ja mitä olemme tehneet, hän yleensä sanoo jotain negatiivista ihan kaikkeen. Minä kuulemma valehtelen, kun sanon, että tyttö on kitisevä ja itkuinen kotona, muttei kylässä (mummon luona on kuin enkeli), pulkassa en missään tapauksessa olisi saanut tyttöäni vetää, tytölle pitää antaa herkkuja sitten kuin niitä pystyy syömään (itse en halua lapseni syövän sokeria) jne.. Kaikki sanomiset ovat tähän tyyliin. Aina kuulen sanan EI. En syötä lasta tarpeeksi, enkä osaa häntä rauhoitella eikä tehdä mitään oikein! Ja äitini luulee, että tyttäreni on jotenkin erityisen kiintynyt häneen. Jos nyt ihan suoraan sanotaan, niin mielestäni äitini on hullu ja hänen päänsä pitäisi tutkia. Äitini vähät välittää minun mielipiteistäni ja tavastani kasvattaa lastani. Tunnen suurta ihoa, kun hän pitää lastani sylissään Kaiken lisäksi asumme samassa kaupungissa. Juttelin vaikeasta suhteestä äitiini jo äitiysneuvolassa, kehottivat käymään psykologilla. Harmittaa, kun en käynyt. Pelkään, että jatkossa äitini tunkee nokkansa yhä enemmän perheemme asioihin. Ja mitä jos hän alkaa kohdella tytärtäni samalla tavalla kuin minuakin lapsena? Anoppini ei halua tungeksia liikoja perheemme elämään, mutta hän haluaa tukea meitä rahallisesti silloin tällöin.
Mulla kans äiti haukkui minua monesti lihavaksi, laiskaksi kun olin lapsi. Ok, olin pyöreähkö, ja silloin ajattelin olevani todella lihava. Siis jo ala-asteella! Minusta ihan kamalaa nyt kun ajattelen. En ikinä haukkuisi omaa lastani lihavaksi.
Nyttemmin kun olen katsonut ala-asteen aikaisia kuvia, en mielestäni edes ollut mikään läski. Semmoinen pyöreäkasvoinen, ja vähän pyöreä, mutta en missään nimessä läski.
Laihduin yläasteella sitten kun harrastin liikuntaa paljon, mutta lihoin jossain vaiheessa kun tunsin itseni niin arvottomaksi.
Isäni on aina ollut toista maata minun suhteeni. Vanhempani erosivat kun olin 2 luokalla. Isäni on aina ollut minulle kiltti eikä koskaan kommentoinut ulkonäköäni.
Kun teininä otin huuliin lävistykset ja värjäsin tukkani mustaksi, ei isäni minua mollannut toisin kuin äitini. Lävistykset mulla ei ollut kuin about vuoden ajan.
Äidilläni on kans sama kuin sinulla, että ei uskota kun kerrotaan millainen lapsi on.
Esim kun kerron että lapsi ei vain rupea nukkumaan ennen yhdeksää ja herää vasta puoli kymmeneltä, niin se johtuu vain kuulemma siitä, että me itse valvomme miehen kanssa. Ja hah! Minä olen sängyssä viimeistään ysiltä koska aamulla noustava viideltä. Emme me voi pakottaa lasta nukahtamaan yhdeksältä.
Olemme koittaneet muuttaa rytmiä menemällä koko poppoo aikaisin nukkumaan mutta lapsi pyörii ja pomppii vielä kymmeneltä. Mies yrittänyt aamulla laittaa kasilta herätyksen että heräisivät aikaisemmin, mutta tyttö alkaa itkemään ja yrittää vain pysyä sängyssä. Ja eihän mies häntä henno pakottaa olemaan nyt hereillä.
Päättyi siihen tulokseen että lapsi saa nukkua jos haluaa, ei kuitenkaan rytmi ole mielestämme mikään paha. Eli nukkumaan rupeaa siinä kympin aikaan ja herää puoli kymmeneltä.
Äitini kielsi meiltä aina kaikki karkit, herkut, limsat yms joka oli ihan hyvä.
Nykyään hän kuitenkin on sallinut nuorimmille lapsilleen karkkipäivän.
Kolmanneksi nuorin siskoni on kans vähän pyöreä, ja toivon ettei äitini ala häntäkin haukkumaan. Itse vien hänet ja muut pikkusisaret pulkkamäkeen näin talvisin nii liikuntaa tulee kun kiskoo pulkkaa mäkeä ylös.
Äitini ei onneksi puutu oma-aloitteisesti elämäämme, mutta jos kerron jotain niin aina on kertomassa kuinka minun tulisi asia hoitaa. Joskus toki kysyy jotain ja kun vastaan niin olen toiminut väärin. Huoh.
Miehen äiti on todella mukava, eikä kommentoi toimiamme koskaan negatiivisesti. Paitsi silloin 1v synttäreillä ei tykännyt kun lapsella oli se keksi kädessä =)
Miehen isä taas on kans sellainen joka tietää kaiken kaikesta parhaiten. Pöh.
Harvemmin vietän aikaa äitini kanssa taikka miehen vanhempien kanssa. Mies käy toki itse muksun kanssa vanhempiensa luona, mutta minä en aina lähde mukaan. Onneksi käyvät siellä nykyään silloin kun olen töissä =D
Äitini on kans töissä ja yleensä kun heidän luona käyn muksun kanssa niin äiti on töissä ja vietänkin aikaa vain sisarteni kanssa.
Tuttu tunne. Oma äiti aina mollasi minua ja nauroi kömpelyydelleni ja oli aina arvostelemassa. Siitä seurauksena heikko itsetunto enkä ennen uskaltanut ottaa haasteita vastaan tms koska äitini mukaan "en kuitenkaan osaa" (nämä asiat siis parantuneet terapian avulla). Minusta ei koskaan pitänyt tulla mitään,olen pelkkä nolla jne
Nykyään kun minulla on omia lapsia niin ei (onneksi) pääse kovin usein arvostelemaan kun asumme niin kaukana enkä kovin usein jaksa puhua hänen kanssaan puhelimessa. Ikinä ei saa kertoa jos on vaikka ollut tiukkaa rahasta tai ollut muita vastoinkäymisiä,koska silloin aina pääsee sanomaan "mitäs minä sanoin" tai sitten yksinkertaisesti suuttuu (?). Jouduimme hiljattain lopettamaan kissamme (kasvaimia,13-vuoden ikä jne). Olimme juuri tulleet eläinlääkäristä kun äitini soitti ja itse olin hieman allapäin ja itkua tihersin niin äitini alkoi huutamaan puhelimessa että "mitä v*ttua otatte eläimiä,niistä ei ole kuin haittaa,paljonko meni sinne eläinlääkäriinkin,mitä nyt itket jne"
Lohduttavaa kuulla, että muillakin on vaikea suhde äitiinsä. Mulle ainakin tuo jatkuva arvostelu ja haukkuminen on jättänyt pysyvät jäljet. Ja kun tämä nälviminen ei tunnu koskaan loppuvankaan! Nykyisin äitini mielipuuhaa on tarkastaa minut pästä varpaisiin aina nähdessämme, että olenko lihonut! Raskauden aikana tuli 20kg lisää painoa, joista 10 jäi synnärille. Ja tietysti paino nousi vielä lisää, kun ei pienen vauvan kanssa ehtinyt syödä terveellisesti (koliikkivauva). Äiti aina katselee minua ja naureskelee sitten itsekseen. Siskoni on sairastunut henkisesti nyt aikuisiällä ilmeisesti juuri kauhean lapsuuden takia. Minulla on vielä nuorempiakin sisaruksia, saa nähdä miten heidän käy, sillä äiti tuntuu haukkuvan heitäkin ihan surutta päin naamaa. Haluan vain mahdollisimman kauas tästä hirviöäidistä/mummosta!
Ymmärrän hyvin ärtyneisyytesi. Minun anoppini mielestä meidän lapset on ruokittu väärin, puettu väärin ja hoidettu muutenkin väärin. Anoppini on lisäksi kova huutaja/riehuja ja miehelläni on ollut turvaton lapsuus. Lapsia ei voi jättää mummolaan keskenään, vaan siellä pitää olla aikuinen mukana. Päätin että meidän lapsemme eivät käy enää mummolassa kun hän vuosi sitten veti hepulit lastemme ollessa läsnä. Tämä on tietenkin anopin mielestä erittäin loukkaavaa ja hän on todellakin soittanut kaikki virkavallan ihmiset läpi perätessään oikeuksiaan lapsenlapsiinsa. Onneksi hänellä ei sellaisia ole.
On aivan sama mitä isovanhemmat sanovat, tärkeintä on AINA lapsen terveys ja lapsen etu.
cftu6: Todellä ikäviä kokemuksia sinullakin. Tuo kissa juttukin.. huh huh!
Lemmikit ovat perheenjäseniä ja tottakai se tuntuu pahalta kun aika heistä jättää.
Kauhea Mummo: juuri tuollaista arvostelua saanut itsekin kokea. Nyt kun itse olen äiti, en ymmärrä, miten joku äiti voi kohdella noin lastaan.
mummolastapoiskiitos: jos anoppisi on tuollainen riehuja niin aivan oikea päätös että hänen luokseen ei lapsia voi päästää. Loukkaantui takuulla joo, mutta saa syyttää vain itseään. Ja lapsesihan ovat kyllä paljon tärkeämpiä kuin anoppisi tunteet!
Tsemejä kaikille jotka joutuvat kestämään "hirviö"-äitejä, -anoppeja, - pappoja tai -isiä!
Siperia opettaa Sinuakin vielä ja aika näyttää, millainen pirttihirmu olet isovanhempana.Käytöksesi isovanhempia kohtaan heijastuu taatusti ihan huomaamatta lapseesi, mikä tulee projisoitumaan itseäsi kohtaan ollessasi mummoiässä.Sitä saa, mitä tilaa...
Olisit kiitollinen isovanhemmista!Tyypillistä pullamössösukupolven nillitystä.
Minun käytökseni isovanhempia kohtaan? minähän olen käyttäytynyt asiallisesti koko ajan.
Ja toivon ettei minulla napsahda koskaan päässä ja muutu pirttihirmuksi. Koskaan.
Vaikea kuvitella että muuttuisin.
Surullisena luin kokemuksianne. Minulla myös oli aika vaikea lapsuus, mutta mummoilu on onnistunut hyvin omalta äidiltäni. Ikävät jutut ovat jääneet kauas taa.
Ikä ja elämäntilanteiden helpottuminen siihen ovat varmasti vaikuttaneet.
Tuntui melkein, että onko tuollaisia mummoja olemassakaan. Mutta saatiinhan tänne yksi mummokin ääneen, ja tarinat alkoivat kuulostaa uskottavilta. ;)
mummolastapoiskiitos: mekään emme mielellämme vieraile äitini luona koska riitelee/haastaa riitaa murrosiässä olevan pikkuveljeni kanssa,silloinkin kun olemme paikalla.veljeni on hieman pyöreä ja kovin sulkeutunut (miksiköhän..) ja äitini mollaa häntä avoimesti kun olemme paikalla ja oikein haastaa riitaa ja sitten on tappelu valmis -.- meillä ei kotona riidellä (ainakaan tuolla tavalla) ja oma lapseni selkeästi on hämmentynyt kun mummo alkaa raivoomaan,joten jätämme käynnit siellä väliin suosiolla.nyt äitini on kuitenkin alkanut vaatimaan että antaisimme lapsemme hänen luokseen hoitoon ihan yön yli tai viikonlopuksi,tähän asti olen keksinyt verukkeita miksemme anna,en uskalla sanoa suoraan koska sitten äitini heittäytyy marttyyriksi ja soppa on valmis..
kauheamummo: minäkin sain kuullaa raskauteni jälkeen äitiltäni kuinka olen lihava ja ruma ym,kyllä pisti äitini sitten hiljaiseksi kun aloin käymään salilla ja hankin itselleni unelmakropan :D
välillä itse olen hieman kateellinen miehelleni kun hänellä on niin hyvät välit äitiinsä.soittelevat tosi usein ja me vierailemme hänen luonaan tai hän meidän.anoppini on todella ihana ihminen kenen seurassa pystyy olemaan oma itsensä ja voi jutella mistä vain maan ja taivaan väliltä tulematta tuomituksi.hän ei tule päsmäröimään kotiimme ja kerro miten pitäisi tehdä,välillä antaa hyviä vinkkejä ja häneltä voi niitä rohkeasti kysyäkkin ilman että tuntee itsensä jotenkin huonoksi (vrt.oma äitini).
todella ikävä lukea tarinoitanne,mutta toisaalta mukava saada hieman vertaistukea :) tsemppiä kaikille!