Toimistotalon ilmanvaihto kokonaan SEIS

mitä sanot?

Voiko/saako toimistotalon ilmanvaihdon ottaa kokonaan pois päältä? Siis ihan kokonaan! Pysäytetään tuloilmakoneet ja poistoilmakoneet KOKONAAN vuorokauden ympäri vaikka viikoksi? Tai kahdeksi viikoksi. Tai kahdeksi KUUKAUDEKSI!

Voiko/saako tällaisessa kiinteistössä olla pari sataa ihmistä töissä joka arkipäivä jopa yli 8 tuntia päivässä? Valvooko jokin paikallinen viranomainen esim. tällaisia asioita?

Tämä on siis tositilanne, ei kuviteltua fantasiaa. 6 kerroksinen toimisto/virastotalo, jonka sekä tuloilma- että poistoilmakoneet ovat koknaan pois päältä. Kaksi kuukautta. Jaa miksikö? Siksi että ne uusitaan. Kestää kuulemma kaksi kuukautta purkaa vanhat iv-koneet ja asentaa uudet paikalleen (ja ehkä samassa vähän nuohota iv-kanavia.

Työaikaremontti pojilla on tosi pitkä. Työmiehet lähtevät vasta klo. 15.30 kotiinsa. Eli tätä remonttia ei edes yritetä tehdä nopeasti!

Tämän kahden kuukauden ajan yli parisataa ihmistä on joka arkipäviä 8-12 tuntia päivässä töissä kyseisessä kiinteistössä, jossa ei ole minkään sortin ilmanvaihtoa.

Tosi mukavaa, ja ennen kaikkea terveellistä. Niin ihmisille, kuin kiinteistöllekin...

48

968

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pasaneh

      Otappa yhteyttä Työsuojeluun. Mikäli ilmanvaihto on tosiaan kokonaan seis ja rakennuksessa työskennellään normaaliin malliin niin esim. sisäilman hiilidioksidi pitoisuus nousee aivan varmasti laittoman korkeaksi.

      • mitä sanot?

        Kyllä. Koko rakennuksen ilmanvaihto on tosiaan kokonaan seis, ja siellä työskennellään (tai siis yritetään työskennellä) normaalisti.

        Esim. meillä on 80 neliömetrin toimistossa parhaimmillaan (asiakkaat mukaan luettuna) yli 10 ihmistä paikalla ja lisäksi on koneita ja laitteita, jotka tuottavat lämpöä ja kosteutta, on sisäilma "aika mielenkiintoinen".

        Tammikuussa on lisäksi vaikea tuulettaa 1,5m x 2 metriä kokoisia ikkunoita avaamalla, koska pakkasilma aiheuttaa hivenen vetoisuutta...

        Tilanne on täysin uskomaton. Harmi ettei Työsuojelulla ole Porissa toimipistettä. Porin Terveysvalvontaan lähti asiasta sähköpostia jo muutama tunti sitten.

        Päivitän ketjuun, itä asian tiimoilta ilmenee...

      • mitä sanot?
        mitä sanot? kirjoitti:

        Työsuojelu kiinnostui asiasta. Ensi viikolla "saattaa" oll luvassa tarkastajan vierailu toimistotaloomme...

        Ihan oikein. Terveydellä ei ole leikkimistä.

      • mitä sanot?
        pasaneh kirjoitti:

        Ihan oikein. Terveydellä ei ole leikkimistä.

        Mitä tapahtui?

        Liikekiinteistömme ilmanvaihto on edelleen kokonaan pois päältä! Tuloilma- ja poistoilmakoneet pysähtyivät tammikuun ensimmäisellä viikolla. Sen jälkeen kiinteistössä ei ole ollut koneellista ilmanvaihtoa.

        Aluehallintovirastosta tuli oikein Tampereelta asti tarkastaja tänne Poriin. Tosin ilman mitään mittalaitteita! Aistivaraista ilman tutkimista ja ihmisten jututtamista seurasi isännöitsijän jututtaminen.

        Käynti ei johtanut mihinkään. Ilmaan heitettiin, että jos sisäilma tuntuu "huonolta" ryhdytään toimenpiteisiin. Jos ihmiset pysyvät tolpillaan, eivätkä pyörtyile tai oksentele huonovointisuuttaan työpäivien aikana, niin antaa olla.

        Ilmanvaihtokoneiden vaihto jatkuu siis edelleen. Kaksi kuukautta kestävä projekti pitäisi olla valmis 28.2.2013. Hengitykseen soveltuvaa sisäilmaa odotellessa...

      • se siitä

        Soita kunnan terveysviranomaiselle ja sano että rakennuksen ilmanvaihto ei täytä suomen rakennusmääräyskokoelman D2, sille asetettuja määräyksiä ja ohjeita. Ja täten siellä leikitään ihmisten terveydellä kustannusten pelossa.

        Valittelet sille kaikenlaisia silmä, kurkku ja hengitystie ongelmista ja vaadit että asia tutkitaan perinpohjaisesti.

        Viranomaisena hän tekee virkavirheen jos tutkintapyyntöön ei vastata.

      • mitä sanot?
        se siitä kirjoitti:

        Jos valitan totuudenmukaisesti sisäilmaongelmasta, viranomaisen ainut vaihtoehto on sulkea koko rakennus. Ongelma onkin juuri siinä, että mitä sitten yrityksille tapahtuu? Miten 40 henkeä työllistävä ohjelmistotalo suljetaan viikoiksi? Miten Porin Maistraatti suljetaan esim. kahdeksi viikoksi? Sitäpaitsi, nyt alkaa olla jo liian myöhäistä.

        Jälkikäteen voi vain ihmetellä, että tammikuun alussa tapahtunut viranomaisen (Aluehallintovirasto) käynti ei lopulta johtanut mihinkään. Ilmanvaihtokoneiden vaihtoprojektia ei muka saatu millään tavalla nopeutettua. Hankkeesta vastaava taho (100-ilmastointi Oy, Pori) aikoo käyttää koko sopimuksen mukaisen aikansa projektiin ja kahden kuukauden ilmanvaihtoseisokki pitäisi päättyä helmikuuun viimeinen päivä eli 28.2.2013.

        Maallikona jaksan sivusta seuranneena (työpaikkani kyseisessä rakennuksessa) ihmetellä, miten viralliset ja ammattimaiset toimijat voivat "laillisesti" tehdä päätöksen, että toimistotalon ilmanvaihto voidaan katkaista kokonaan kahdeksi kuukaudeksi?!?!?!

        - Miksi hanketta ei toteutettu nopeammalla aikataululla ilmanvaihdon kriittisyyden vuoksi? Miksi IV-työtä ei ole tehty kahdessa vuorossa tai myös viikonloppuisin?

        - Miksi ilmanvaihtokoneita ei uusittu ripeämmällä aikataululla ja vaikka yritysten ja virastojen tyypillisten kesälomien aikaan (eli neljässä viikossa, heinäkuun aikana)? Näin toimistotalon työntekijöistä keskimäärin alle puolet olisivat altistuneet huonolle sisäilmalle. (Toki toimistotalo heinäkuussa ilman ilmanvaihto voi olla aika lämmin...)

        - Miten projekti sai kestää peräti kaksi kuukautta? (olettaen että se valmistuu 28.2.2013) Voin vakuuttaa, että kaksi kuukautta ilman ilmanvaihtoa on aika kokemus! Eikä siinä vielä kaikki; mitä tapahtuu kun IV-koneet lopulta joskus käynnistyvät?

        "Kun ilmavaihto pysäytetään, nousevat epäpuhtauspitoisuudet korkeiksi ja epäpuhtaudet varastoituvat esimerkiksi pintamateriaaleihin. Kun ilmanvaihto taas laitetaan päälle, alkavat varastoituneet epäpuhtaudet siirtyä takaisin ilmaan. Tällöin pitoisuudet voivat nousta haitalliselle tasolle."
        http://www.rakennuslehti.fi/uutiset/lehtiarkisto/1149.html

        Täysin elävypaa meininki siis jatkuu ja kuin kohtalon oikusta projekti ei "yllättäen" ole valmistunut etuajassa. Ei tosiaan. Taitavat käyttää jokaisein tunnin ja minuutin sopimuksensa loppuun asti (28.2.2013).

        Ilmanvaihto on edelleen kokonaan seis.

        Liikehuoneistomme kosteatiloissa näkyy katossa jo halkeamia ja merkkejä kosteusvaurioista. Tiloissamme on lämpö ja kosteutta tuottavia laitteita, joista tulee huomattavia määriä kuumaa vesihöyryä joka päivä! Tämä siis liiketoiloissa, joissa ei ole olleenkaan poistoilmanvaihtoa (eikä tuloilmanavihtoa sen puolin) nyt jo seitsemättä viikkoa.

        Näin mellä Suomessa. Toivottavasti kukaan ei ole ylpeä siitä, että suomalaiset tekisivät mitään "kunnolla". Tämäkin on projekti, jonka olisi helposti tehnyt 3-4 viikossa, mutta jos projektin saa myytyä kahden kuuakuden mittaisena, niin ei muuta kuin isosta liikekiinteistöstä ilmanvihto kokonaan pois päältä kahdeksi kuukaudeksi.

        On siinä työntekijöillä mukavaa!

        (Vain yksi henkilö on tiettävästi pyörtynyt kesken työpäivän ja kaatuessaan löi päänsä). Kertonee jotain sisäilman laadusta...

        Mitähän tapahtuisi, jos joku Keilaniemessä katkaisisi vaikkapa Nokian tai Fortumin kiinteistöjen tulo- ja poistoilmanvaihdon kokonaan kahdeksi kuukaudeksi?

        *älyvapaa

      • mitä sanot?
        se siitä kirjoitti:

        Soita kunnan terveysviranomaiselle ja sano että rakennuksen ilmanvaihto ei täytä suomen rakennusmääräyskokoelman D2, sille asetettuja määräyksiä ja ohjeita. Ja täten siellä leikitään ihmisten terveydellä kustannusten pelossa.

        Valittelet sille kaikenlaisia silmä, kurkku ja hengitystie ongelmista ja vaadit että asia tutkitaan perinpohjaisesti.

        Viranomaisena hän tekee virkavirheen jos tutkintapyyntöön ei vastata.

        "Soita kunnan terveysviranomaiselle ja sano että rakennuksen ilmanvaihto ei täytä suomen rakennusmääräyskokoelman D2, sille asetettuja määräyksiä ja ohjeita. Ja täten siellä leikitään ihmisten terveydellä kustannusten pelossa."

        Mietipä miltä esim. vessat haisevat. Poistoilmanvaihto on kokonaan pois päältä, nyt jo seitsemättä viikkoa. Vessassa pidemmällä käynnillä viivähtänyt jättää "terveisensä" koko loppupäivän ajaksi. Voisipa jopa vittää, että aamulla töihin tullessaan edellisen päivän hiki ja eritteet tuoksuvat edelleen ilmassa!

        Kannattaa kokeilla missä tahansa liikekiinteistössä: tulo- ja poistoilmanvaihto kokonaan pois päältä kahdeksi kuukaudeksi. TV:n "Selviytyjät"-sarja on tämän rinnalla luuseri-nössöjen hommaa!

    • hahahah1

      Aloittajalla on siis töissä samat olot kuin kotona :D

      • mitä sanot?

        Kenen kotona? Omassani? Eipä niinkään. Asun kerrostaloasunnossa, jossa on huoneistokohtainen koneellinen ilmanvaihto lämmön talteenotolla.

        Hallitsen sen säätimillä sisääntulevan raitisilman lämpötilaa. Lisäksi asunnossani on ilmalämpöpumppu. Luet oikein: kerrostaloasunossa ilmalämpöpumppu. Eli kesälläkin pidän asunnossani niin viileää kuin superhelteillä huvittaa! Minä olen asuntoni sisäilman jumala. Sisäilmani on juuri sellaista kuin haluan, suhteellistä kosteutta myöten (ilpin kuivaus-toiminto kesällä usein käytössä).

        Ja tosiaan, asunnossani on ilmanvaihto päällä 24 tuntia vuorokaudessa, 365 päivää vuodessa. En siis vertaisi asuntoni ilmanvaihtoa liikekiinteistön ilmanvaihtoon, joka pysäytettiin tammikuun ensimmäisellä viikolla eikä sen jälkeen ole toiminut minuuttiakaan!!!!!

        Vielä tänään ke 20.2. toimistotalon ilmanvaihto on edelleen täysin seis! Ilmanvaihtotyömiehet eivät edes olleet työmaalla. Koneellinen ilmanvaihto toimistotalossa kun ei ole kovinkaan merkityksellinen asia ;)

    • jepjep

      Haha
      Aika vanhan aikaista säädellä napeilla.
      Itselläni on okt, jonka ilmanvaihtokone on yhdistetty rakennusautomaatioon.
      Ei kyllä pitäisi olla ilmanvaihto seis työaikana.

      • mitä sanot?

        "Ei kyllä pitäisi olla ilmanvaihto seis työaikana."

        Nyt ollut jo 7 viikkoa yhteen menoon toimistotalon ilmanvaihto seis. Rakennuksessa on joka arkipäivä yli 100 työntekijää plus asiakkaat, jotka altistuvat ala-arvoiselle sisäilmalle.

        http://www.tyosuojelu.fi/fi/ilmanvaihto

        Työturvallisuuslain 33 §:n mukaan työpaikalla tulee olla riittävästi kelvollista hengitysilmaa ja työpaikan ilmanvaihdon tulee olla riittävän tehokas ja tarkoituksenmukainen. Asetus edellyttää myös kun työpaikalla käytetään koneellista ilmanvaihtoa, että se pidetään toimintakunnossa ja että laitteisto puhdistetaan työntekijälle välitöntä terveyshaittaa aiheuttavasta liasta ja muista epäpuhtauksista. Lisäksi laitteiston on toimittava niin, ettei työntekijöiden terveydelle aiheudu haittaa tai vaaraa esim. sen toimintahäiriöiden takia. Tarvittaessa ilmanvaihtolaitteisto on varustettava valvontajärjestelmällä, joka ilmoittaa toimintahäiriöistä.

        Ilmanvaihto

        Ilmanvaihdolla tarkoitetaan korvausilman tuomista työskentelytilaan. Ilmastoinnilla tarkoitetaan huoneilman puhtauden, lämpötilan, kosteuden ja ilman liikkeen hallintaa tulo-, poisto- tai kierrätysilmaa käsittelemällä. Ilmanvaihdon riittävä tehokkuus edellyttää yleensä koneellista ilmanvaihtoa, jos työtiloissa syntyy tai esiintyy ilman epäpuhtauksia tai lämpökuormia.

        Nyt mennään kahdeksatta viikkoa koko toimistotalo ilman ilmanvaihtoa... "Yllättäen" ilmanvaihtourakoitsija ei ole vieläkään saanut työtään valmiiksi, ovathan he tammikuun alussa luvanneet kaiken olevan toiminnassa viimeistään 28.2.2013. Mielenkiintoisen lähelle loppupäivää uskaltavat näinkin suuren projektin jättää. Tai sitten kaikki on jo ollut viikon päivät valmista, mutta käyvät to 28.2. "laittamassa sähköjohdon töpseliin" ja käynnistävät ilmanvaihdon, ja laskuttavat tehtyä työtä kuukauden loppuun asti.

        Eli veikkaus on, että kaikki olisi jo toimintavalmista, mutta ilmanvaithtoa ei käynnistetä, että urakoitsija saa laskutettua kuukauden loppuun asti. Eli tällaista suomalaista työmoraalia meillä Porissa. Tämä siis vain epäily. Työmaalla on nimittäin ollut täysin hiljaista viime keskiviikosta alkaen eli työt ovat ainakin seis. Samoin kuin ilmanvaihtokin.

        Hirvittää tämä suomalainen työmoraali. Töihin tullaan tekemään tunteja, ei töitä. Mutta palataanpa Poriin Isolinnankadulle:

        Eihän kukaan yllättynyt, kun paljastan, että IV-projekti ei tullut luvatusti valmiiksi? Porin 100-ilmastointi ei valitettavasti onnistunut projektin läpiviennissä luvatussa aikataulussa. Käydäänpä läpi vaiheita:

        lupaus: Joulukuussa 2012 isännöitsijä tiedotti, että talossa tehdään tammi- helmikuun 2013 ajan IV-koneiden vaihtoa sekä IV-kanavien nuohousta. Näiden kahden kuukauden aikana ilmanvaihto SAATTAA OLLA VAIN OSITTAIN KÄYTÖSSÄ joinakin päivinä.
        - TOTUUS: 4.1.-28.2.2013 välisenä aikana ilmanvaihto on ollut KOKONAAN POIS, KOKO AJAN.

        lupaus 27.2. tiedotteessa: Ilmanvaihto otetaan käyttöön ainakin osittain 27.-28.2. välisenä aikana.
        - TOTUUS: toimistomme alueella 27.-28.2. välisenä aikana ilmanvaihto ei ollut kertaakaan päällä työajalla (klo. 9-17). Ei kumpanakaan päivänä.

        Eli ei pelkästään, että projekti ei valmistunut helmikuun loppuun mennessä, kuten IV-urakoitsija oli luvannut vaan se, että kaikki muutkin lupaukset projektin AIKANA ovat jääneet täyttymättä. Ihmisiä on oikeasti pidetty ala-arvoisessa sisäilmassa joka arkipäivä kahdeksan viikkoa putkeen! Huomatkaa, että olemme Suomessa, emme missään kehitysmaassa Namibiassa. Täällä asioiden pitäisi onnistua. Mutta totuus on toisenlainen.

        Tätä se suomalainen työmoraali on: ollaan tekevinään töitä ja mikään ei valmistu ajallaan, eikä ainakaan alkuperäisessä budjetissa... Hävettää urakoitsijan puolesta. Olen niin naiivi, että kuvittelin projektin valmistuvan etuajassa eli joskus helmikuun puolivälissä. Kuvittelin urakoitsijan haluavan vähän "tuulettaa" osaamistaan ja asiantuntemustaan. Näyttää referenssitason toimintaa. Olin väärässä!

        Nolointa tässä sanaleikissä on se, että IV-alan yritys ei halua "tuulettaa" voittajana. Eikä näköjään halua tuulettaa toimistotaloakaan. Vaan haluavat epäonnistua ja jättää tuulettamatta. Kirjaimellisesti.

      • ei urakoitsija

        " Olen niin naiivi, että ..."

        Osuit asian ytimeen.

        Se, ettei ole korvaavaa ilmanvaihtoa, saattaa johtua puhtaasti siitä, ettei se ole vaihtotyön aikana mahdollinen.
        Ja vaikka se olisi ollutkin mahdollinen, se lisi pitänyt jonkun suunnitella ja varsinkin tilata. Todennäköisesti se olisi maksanut älyttömästi.

        Urakka-aika on sovittu urakkaneuvotteluissa ja rakennusala sattuu olemaan sellainen, että sopimukset ratkaisevat, eivät utopistiset toiveet.

        Kukaan urakoitsija ei tahallaan viivyttele urakoiden valmistumisia, kyse on resursseista ja yritytksen urakoimista muista kohteista. On todella naiivia ajatella, että kyseessä oleva kohde olisi jokin erityiskohde. Se on kohde muiden kohteiden joukossa, jonka urakoitsija tekee siten kun katsoo parhaaksi, sopimusten puitteissa.
        Syyt viivästymisiin ovat yleensä aina joistain tavaratoimittajista johtuvia. Alalla kojeiden ja laitteiden toimitusajat saattavat olla 3-10 viikkoa.
        Urakoitsijan oma työ on ohjattavissa ja sen se varmaankin tekee mahdollisimman nopeasti saadakseen laskun liikenteeseen.

        Vielä ...

        Toteat: "Tätä se suomalainen työmoraali on: ollaan tekevinään töitä ja mikään ei valmistu ajallaan, eikä ainakaan alkuperäisessä budjetissa... Hävettää urakoitsijan puolesta."

        Jos kyse on urakasta, sen viivästyminen ei lisää kustannuksia, vaan pikemminkin vähentää niitä, koska viivästymissakko astuu voimaan.
        Jos taas kyse on laskutyösta, laskutetaan vain tehdyistä tunneista.

      • mitä sanot?
        ei urakoitsija kirjoitti:

        " Olen niin naiivi, että ..."

        Osuit asian ytimeen.

        Se, ettei ole korvaavaa ilmanvaihtoa, saattaa johtua puhtaasti siitä, ettei se ole vaihtotyön aikana mahdollinen.
        Ja vaikka se olisi ollutkin mahdollinen, se lisi pitänyt jonkun suunnitella ja varsinkin tilata. Todennäköisesti se olisi maksanut älyttömästi.

        Urakka-aika on sovittu urakkaneuvotteluissa ja rakennusala sattuu olemaan sellainen, että sopimukset ratkaisevat, eivät utopistiset toiveet.

        Kukaan urakoitsija ei tahallaan viivyttele urakoiden valmistumisia, kyse on resursseista ja yritytksen urakoimista muista kohteista. On todella naiivia ajatella, että kyseessä oleva kohde olisi jokin erityiskohde. Se on kohde muiden kohteiden joukossa, jonka urakoitsija tekee siten kun katsoo parhaaksi, sopimusten puitteissa.
        Syyt viivästymisiin ovat yleensä aina joistain tavaratoimittajista johtuvia. Alalla kojeiden ja laitteiden toimitusajat saattavat olla 3-10 viikkoa.
        Urakoitsijan oma työ on ohjattavissa ja sen se varmaankin tekee mahdollisimman nopeasti saadakseen laskun liikenteeseen.

        "Urakka-aika on sovittu urakkaneuvotteluissa ja rakennusala sattuu olemaan sellainen, että sopimukset ratkaisevat, eivät utopistiset toiveet."

        Ymmärrät varmaan "kevyen" ärsyyntymisen, oleskeltuani viimeiset 8 viikkoa, joka arkipäivä 8 tuntia, toimistossa, jossa ei ole tulo- eikä poistoilmanvaihtoa! Ärsytystä lisää se, että vierestä katsottuna projektia ei edes ole yritetty tehdä nopesti. Ja siihen kaupanpäälle lisäärsytystä tuo se, että yksikään tiedotettu asia projektin aikana ei toteutunut.

        Jos työmiehet poistuvat työmaalta klo. 15 on se mielestäni lähinnä naurettavaa. Tai naurettavinta on se, että isännöitsijä on kilpailuttanut projektin ja valinnut toimittajan, joka tekee työn hitaasti!

        Jokainen tietää ala-asteen matematiikalla, että 8 viikon työ on tehtävissä 4 viikossa, jos päivittäinen työtuntimäärä kaksinkertaistetaan. Tämä tarkoittaa työn tekemistä kahdessa vuorossa tai henkilöiden lukumäärän kaksinkertaistusta.

        Tuossa kadun toisella puolella HARTELA rakentaa Isolinnankadun varteen toimitiloja S-Marketille ja myöhemmin 16-kerroksisen tornitalon. Työtä tehdään kahdessa vuorossa. On ilahduttavaa nähdä, että Hartelan työmaalla ollaan perjantai-iltana töissä klo. 21 sekä vaikkapa lauantaina klo. 16. Työtä tosiaan tehdään läpi viikonlopun, ja arkisin kahdessa vuorossa! Eihän mistään tule muuten mitään valmista!

        Edellä mainittu on aiheuttanut pientä kateellisuutta, kun 100-Ilmastointi Oy ei ole meidän projektiamme tehnyt "Hartelan tahtiin" ja/tai se, että isännöitsijä on hyväksynyt projektin tehtäväksi sietämättömän hitaalla aikataululla. Ilmanvaihdon kriittisyys toimistotalossa on sitä luokkaa, että työ olisi pitänyt tehdä tietysti kahdessa vuorossa, 16 tuntia päivässä ja ehkäpä vielä läpi viikonloppujen.

        Tässä projektin suunnittelu epäonnistui täysin. Veikkaan silti, että nykyinen urakka tuli huomattavan halvaksi verrattuna sihen, että kaikki olisi tehty minun tavallani eli kustanuksista piittaamatta, mutta nopeasti.

        P.S. Kojeet ja laitteet seisoivat takapihalla kaksi viikkoa ennen niiden asennusta eli se tuskin hidastutti projektia. IV-kanavia tosin nuohottiin vielä ke 27.2. eli projektin toiseksi viimeisenä päivänä. Ei aivan nappiin mennyt tämä keikka Porin 100-Ilmastoinnilta.

      • mitä sanot?
        mitä sanot? kirjoitti:

        Hirvittää tämä suomalainen työmoraali. Töihin tullaan tekemään tunteja, ei töitä. Mutta palataanpa Poriin Isolinnankadulle:

        Eihän kukaan yllättynyt, kun paljastan, että IV-projekti ei tullut luvatusti valmiiksi? Porin 100-ilmastointi ei valitettavasti onnistunut projektin läpiviennissä luvatussa aikataulussa. Käydäänpä läpi vaiheita:

        lupaus: Joulukuussa 2012 isännöitsijä tiedotti, että talossa tehdään tammi- helmikuun 2013 ajan IV-koneiden vaihtoa sekä IV-kanavien nuohousta. Näiden kahden kuukauden aikana ilmanvaihto SAATTAA OLLA VAIN OSITTAIN KÄYTÖSSÄ joinakin päivinä.
        - TOTUUS: 4.1.-28.2.2013 välisenä aikana ilmanvaihto on ollut KOKONAAN POIS, KOKO AJAN.

        lupaus 27.2. tiedotteessa: Ilmanvaihto otetaan käyttöön ainakin osittain 27.-28.2. välisenä aikana.
        - TOTUUS: toimistomme alueella 27.-28.2. välisenä aikana ilmanvaihto ei ollut kertaakaan päällä työajalla (klo. 9-17). Ei kumpanakaan päivänä.

        Eli ei pelkästään, että projekti ei valmistunut helmikuun loppuun mennessä, kuten IV-urakoitsija oli luvannut vaan se, että kaikki muutkin lupaukset projektin AIKANA ovat jääneet täyttymättä. Ihmisiä on oikeasti pidetty ala-arvoisessa sisäilmassa joka arkipäivä kahdeksan viikkoa putkeen! Huomatkaa, että olemme Suomessa, emme missään kehitysmaassa Namibiassa. Täällä asioiden pitäisi onnistua. Mutta totuus on toisenlainen.

        Tätä se suomalainen työmoraali on: ollaan tekevinään töitä ja mikään ei valmistu ajallaan, eikä ainakaan alkuperäisessä budjetissa... Hävettää urakoitsijan puolesta. Olen niin naiivi, että kuvittelin projektin valmistuvan etuajassa eli joskus helmikuun puolivälissä. Kuvittelin urakoitsijan haluavan vähän "tuulettaa" osaamistaan ja asiantuntemustaan. Näyttää referenssitason toimintaa. Olin väärässä!

        Nolointa tässä sanaleikissä on se, että IV-alan yritys ei halua "tuulettaa" voittajana. Eikä näköjään halua tuulettaa toimistotaloakaan. Vaan haluavat epäonnistua ja jättää tuulettamatta. Kirjaimellisesti.

        Tänään 1.3. saatiin poistoilmanvaihto käyntiin. Tuloilmanvaihto on edelleen pois!

        Jokainen ymmärtää, että tämä vaikuttaa siten, että poistoilmanvaihto imee ilmaa mistä ikinä saa: viemäreistä ja seinien ja rakenteiden raoista. Tänään toimistossamme haisi hirveä löyhkä. En voi ymmärtää mistä se haju tuli. Ilmeisesti viemäreistä.

        Ovien avaaminen on vaikeaa, kun talo on "tyhjiö" eli siellä on mieletön alipaine. Voimamiehet jaksavat kuiteknin repiä talon alaoven raolleen, jolloin alipane täyttyy ja oven saa avattua. He pääsevät rakennukseen. Heikot eläkeläiset eivät jaksa avata Porin Maistraatin alaovea vaan jättävät asiointinsa toiseen päivään.

        Ei tunnu oikein toimivan tämäkään, että pelkkä poistoilmanvaihto huutaa täysilla ja tuloilman on seis.

        Tämän päivän ilmanvaihdosta annan kouluarvosanan 4.

      • saa mitä tilaa

        Kukahan on koko ajan vinkunut keskeneräistä toimimaan ?

      • ei urakoitsija
        mitä sanot? kirjoitti:

        "Urakka-aika on sovittu urakkaneuvotteluissa ja rakennusala sattuu olemaan sellainen, että sopimukset ratkaisevat, eivät utopistiset toiveet."

        Ymmärrät varmaan "kevyen" ärsyyntymisen, oleskeltuani viimeiset 8 viikkoa, joka arkipäivä 8 tuntia, toimistossa, jossa ei ole tulo- eikä poistoilmanvaihtoa! Ärsytystä lisää se, että vierestä katsottuna projektia ei edes ole yritetty tehdä nopesti. Ja siihen kaupanpäälle lisäärsytystä tuo se, että yksikään tiedotettu asia projektin aikana ei toteutunut.

        Jos työmiehet poistuvat työmaalta klo. 15 on se mielestäni lähinnä naurettavaa. Tai naurettavinta on se, että isännöitsijä on kilpailuttanut projektin ja valinnut toimittajan, joka tekee työn hitaasti!

        Jokainen tietää ala-asteen matematiikalla, että 8 viikon työ on tehtävissä 4 viikossa, jos päivittäinen työtuntimäärä kaksinkertaistetaan. Tämä tarkoittaa työn tekemistä kahdessa vuorossa tai henkilöiden lukumäärän kaksinkertaistusta.

        Tuossa kadun toisella puolella HARTELA rakentaa Isolinnankadun varteen toimitiloja S-Marketille ja myöhemmin 16-kerroksisen tornitalon. Työtä tehdään kahdessa vuorossa. On ilahduttavaa nähdä, että Hartelan työmaalla ollaan perjantai-iltana töissä klo. 21 sekä vaikkapa lauantaina klo. 16. Työtä tosiaan tehdään läpi viikonlopun, ja arkisin kahdessa vuorossa! Eihän mistään tule muuten mitään valmista!

        Edellä mainittu on aiheuttanut pientä kateellisuutta, kun 100-Ilmastointi Oy ei ole meidän projektiamme tehnyt "Hartelan tahtiin" ja/tai se, että isännöitsijä on hyväksynyt projektin tehtäväksi sietämättömän hitaalla aikataululla. Ilmanvaihdon kriittisyys toimistotalossa on sitä luokkaa, että työ olisi pitänyt tehdä tietysti kahdessa vuorossa, 16 tuntia päivässä ja ehkäpä vielä läpi viikonloppujen.

        Tässä projektin suunnittelu epäonnistui täysin. Veikkaan silti, että nykyinen urakka tuli huomattavan halvaksi verrattuna sihen, että kaikki olisi tehty minun tavallani eli kustanuksista piittaamatta, mutta nopeasti.

        P.S. Kojeet ja laitteet seisoivat takapihalla kaksi viikkoa ennen niiden asennusta eli se tuskin hidastutti projektia. IV-kanavia tosin nuohottiin vielä ke 27.2. eli projektin toiseksi viimeisenä päivänä. Ei aivan nappiin mennyt tämä keikka Porin 100-Ilmastoinnilta.

        On täysin vähintään omituista, ellei suorastaan sairasta, narista siitä, ettei urakoitsija tee kahta vuoroa.
        Kun urakkasopimuksessa ei ole sellaista pykälää, mikään siihen ei velvoita. Ja kuka niitä vuoroja tekisi? Tiedoksi, että työntekijät ovat ihmisiä eikä kasvotonta massaa, jota otetaan työkkäristä tarpeen tullen. Mysökin kyse on ammattimiehistä, joita ei välttämättä ole edes tyrkllä.

        Jos Hartela rakentaa kiireellä jotain, se on kokonaan toinen juttu. Siitä on tehty sopimus ja sen mukaan mennään. Jos ei ole sopimusta, on sivullisten turha rutista yhtään mitään. ..Ja muutenkin kun asia ei sivullisille kuulu pätkääkään.
        Asia on rakennuttajan ja urakoitsijan välinen, muut pitäkööt ns turpansa kiinni.

      • mitä sanot?
        saa mitä tilaa kirjoitti:

        Kukahan on koko ajan vinkunut keskeneräistä toimimaan ?

        Tänään 4.3. KOKO talon ilmanvaihto oli KOKO PÄIVÄN KOKONAAN POIS PÄÄLTÄ.

        Ilmanvaihtoprojektin tekijäpuoli ei selvästikään ole tilnateen tasalla. Viime viikolla tiedotteessa luvattiin ilmanvaihdon käynnistyvön ainakin osittain 27-28.2.. Näin ei käynyt koskaan. 1.3. poistoilmanvaihto oli päällä, mutta tänään ma 4.3. oli ilmanvaihto kokoknaan pois päältä.

        Tuulettelimme taas ikkunoita avamalla ja huonoa sisäilmaa hengittämällä!

        Kiitos todella tuskaisesti hoidetusta projektista! Ottakaa vähän mallia Hartelasta, jotka kadun toisella puolella rakentavat kahdessa vuorossa, läpi viikonlopun Porin "tornitaloa".

        Voisitte tekin tehdä IV-töitä kahdessa vuorossa, läpi viikonlopun, niin saataisiin joskus koneet päälle!

      • mistä sanot?
        ei urakoitsija kirjoitti:

        On täysin vähintään omituista, ellei suorastaan sairasta, narista siitä, ettei urakoitsija tee kahta vuoroa.
        Kun urakkasopimuksessa ei ole sellaista pykälää, mikään siihen ei velvoita. Ja kuka niitä vuoroja tekisi? Tiedoksi, että työntekijät ovat ihmisiä eikä kasvotonta massaa, jota otetaan työkkäristä tarpeen tullen. Mysökin kyse on ammattimiehistä, joita ei välttämättä ole edes tyrkllä.

        Jos Hartela rakentaa kiireellä jotain, se on kokonaan toinen juttu. Siitä on tehty sopimus ja sen mukaan mennään. Jos ei ole sopimusta, on sivullisten turha rutista yhtään mitään. ..Ja muutenkin kun asia ei sivullisille kuulu pätkääkään.
        Asia on rakennuttajan ja urakoitsijan välinen, muut pitäkööt ns turpansa kiinni.

        Minua ei pätkän vertaa kiinnosta urakoitsijan (100-Ilmastointi Oy) mielipide siitä, onko projekti vedetty hyvin vai ei.

        Talon käyttäjänä jaan omaa mielipidettäni siitä, mitä omin silmin olen nähnyt projektin aikana: työskentely on ollut melko surkeaa työotteeltaan ja aikataulussa pysyminen enintäänkin ala-arvoista. Pitihän kaiken tulla kuntoon helmikuun loppuun mennessä, mutta vielä tänään 4.3. koko talon ilmanvaihtokonet pysyivät pois päältä.

        Projekti meni siis ns. täysin reisille! Ei näin Porin 100-Ilmastointi, ei tosiaan näin!

      • mitä sanot?
        ei urakoitsija kirjoitti:

        On täysin vähintään omituista, ellei suorastaan sairasta, narista siitä, ettei urakoitsija tee kahta vuoroa.
        Kun urakkasopimuksessa ei ole sellaista pykälää, mikään siihen ei velvoita. Ja kuka niitä vuoroja tekisi? Tiedoksi, että työntekijät ovat ihmisiä eikä kasvotonta massaa, jota otetaan työkkäristä tarpeen tullen. Mysökin kyse on ammattimiehistä, joita ei välttämättä ole edes tyrkllä.

        Jos Hartela rakentaa kiireellä jotain, se on kokonaan toinen juttu. Siitä on tehty sopimus ja sen mukaan mennään. Jos ei ole sopimusta, on sivullisten turha rutista yhtään mitään. ..Ja muutenkin kun asia ei sivullisille kuulu pätkääkään.
        Asia on rakennuttajan ja urakoitsijan välinen, muut pitäkööt ns turpansa kiinni.

        "Ja muutenkin kun asia ei sivullisille kuulu pätkääkään."

        Toimistotalossa työtä 8 tuntia päivässä, joka arkipäivä työtä tekevät IHMISET ovat mielestäsi sivullisia, joille ilmanvaihto ei kuulu?

        Et taida olla alalla töissä. IV-urakoitsija tekee juridisesti töitä rakennuttajalle, mutta käytännössä talon käyttäjille. Minä olen yksi rakennuksen käyttäjistä, joten minä kerron miten projekti on mennyt. Jos sisäilma on huonoa tai IV-koneet seis 4.3.2013, IV-urakoitsija on epäonnistunut.

        Cambridgen yliopiston vieraileva professori sanoi 90-luvulla meille opiskelijoille eräälä kurssilla, että "Quality is what customer says quality is". Asiakas siis määrittelee laadun, ei milloinkaan palvelun tuottaja tai tuotteen tekijä.

        On siis selvää, että toimistotalon käyttäjänä minä (ja muut talon käyttäjät) määrittelemme mitä ilmanvaihdon ja IV-projektin laatu on. Porin 100-ilmastointi
        http://www.100-ilmastointi.fi/
        ei saanut projektia edes kuntoon määräaikaan mennessä.

        Donald Trump komentaisi tässä vaiheessa: "You're FIRED!"

        100-ilmastointi, saatte potkut! Ette saaneet kahdessa kuukaudessa tehtyä projektia, ettekä pystyneet koko projektin keston aikana täyttämään ennen projektin alkua tehtyjä lupauksia! (mm. osittainen ilmanvaihto piti olla käytössä koko projektin ajan. Näin ei ollut. Eikä osittaista ilmanvaihtoa ole edes vielä 4.3., vaikka se piti olla koko projektin ajan! Niin, ja projektin piti olla valmis 28.2.2013 mennessä! Nyt on 4.3. minun kalenterissani.

        Kyllä hylsy on hylsy ja nelonen on nelonen. Mokattu on mokattu ja epäonnistunut on epäonnistunut. Kyllä ne urheilujatkin jaksaavt maalissa aina selitellä epäonistumistaan.

        Onneksi 100-ilmastointi ei halua edes selitellä, mikä meni vikaan.

        Et taida olla päästäsi kunnossa, kun ei mennyt perille: iv-urakoija tekee töitä vain sopimuksen mukaan tilaajalle, ei kellekään muulle. Siis se ei tee "käytännössä" eikä "kuvitelmissa" kellekään muulle kuin .kenen kanssa sopimus on tehty.

        Kukas se customer olikaan, se on se joka on tilannut homman ja maksaa laskun.

        Mistä ns vitusta tiedät, että remontinajan ilmanvaihdon tasosta on ylipäätään sovittu yhtään mitään. Miksi urakoitsijan pitäisi tehdä jotain muuta kuin on sovittu? Oletko aivan idiootti? Jokainen tarjouspyynnön mukaainen työvaihe on laskettu urakkahintaan. Siitä muodostuu urakkatarjous ja -hinta. Jos tehdään ylimääräistä, siitä ei maksa kukaan senttiäkään. Mikään yritys saati työtekijä ei voi harjoittaa hyväntekeväisyyttä.

        Sivulliset voivat tietysti asiaa tuntematta räksyttää parhaansa mukaan.

        Kun et ymmärrä sopimusten merkitystä rakentamisessa, ei paljon kannattaisi aukoa täällä päätään. Räksytä sinne homman tilaajan suuntaan jos on jotain valittamista.

      • ei urakoitsija
        mitä sanot? kirjoitti:

        Tänään 4.3. KOKO talon ilmanvaihto oli KOKO PÄIVÄN KOKONAAN POIS PÄÄLTÄ.

        Ilmanvaihtoprojektin tekijäpuoli ei selvästikään ole tilnateen tasalla. Viime viikolla tiedotteessa luvattiin ilmanvaihdon käynnistyvön ainakin osittain 27-28.2.. Näin ei käynyt koskaan. 1.3. poistoilmanvaihto oli päällä, mutta tänään ma 4.3. oli ilmanvaihto kokoknaan pois päältä.

        Tuulettelimme taas ikkunoita avamalla ja huonoa sisäilmaa hengittämällä!

        Kiitos todella tuskaisesti hoidetusta projektista! Ottakaa vähän mallia Hartelasta, jotka kadun toisella puolella rakentavat kahdessa vuorossa, läpi viikonlopun Porin "tornitaloa".

        Voisitte tekin tehdä IV-töitä kahdessa vuorossa, läpi viikonlopun, niin saataisiin joskus koneet päälle!

        Voi raukkaa:
        " Voisitte tekin tehdä IV-töitä kahdessa vuorossa, läpi viikonlopun, niin saataisiin joskus koneet päälle! "

        Sinäkö siis maksat sen, kun olet muka joku "customer"?

        On syytä huomata, että urakoitsija ei voi taata, että teillä olisi ilmastointi lainkaan kunnossa. Ilmastoinnin taso on ensisijaisesti riippuvainen suunnittelusta. Jos suunnitelmissa on puutteita ne ovat suunnittelijan virheitä, ei urakoisijan. Kaikki lähtee rakennuttajasta, jonka budjetti antaa tiukat rajat laitoksen tulevalle tasolle.
        Mutta tämä nyt meni jo varmaan niin paljon yli räksyttäjän hilseen, että turha jatkaa ...

        "Sinäkö siis maksat sen, kun olet muka joku "customer"?"

        Kyllä. Yrityksemme on vuokralla rakennuksessa, joten sinänsä olemme yksi projektin maksajista, epäsuorasti tosin. Meiltä olisi voinut kerätä pienen "lisärahan", jotta projektiin saadaan vauhtia. Ei nimittäin muutama tuhat euroa olisi tuntunut missään, jos projektin olisi saanut kaksi kertaa nopeammaksi sillä tavalla. Varmaan kaikki muutkin talon vuokralaiset olisivat kaivaneet kuvettaan, että projekti saadaan tehtyä ns. "kunnolla".

        Nyt IV-projekti aiheutti sen, että työntekijät lähtivät kotiin normaalia aikaisemmin, kun sisäilma oli niin huono. Yrityksemme liikevaihto laski tammikuussa 2013 noin 5% siitä, mitä sen olisi pitänyt olla. Tämä johtui pelkästään työntekijlöidemme tuottavuuden laskusta ja siitä, että porukka lähti kotiin, kun oli niin huono sisäilma.

        Helmikuun liikevaihdossa IV-projekti ei näkynyt, kiitos ripeiden toimiemme laskutuksen pönkittämiseksi.

        Mutta asian:

        Tänään 5.3. ilmanvaihto toimi koko työpäivänä aikana peräti 2 tuntia 50 minuuttia. IV siis käynnistyi klo. 15.00 ja sammui 17.50.

        Emme siis ole vieläkään "normaalitasolla" ilmanvaihdon suhteen, ja toivon, ettei IV sammu jatkossa klo. 17.50 eli kesken työpäivän! Ennen IV-projektia oli sentään suhinaa IV-kanavissa klo. 19.30 asti ja vai oliko se klo. 20.0 asti. Ei jaksa enää muistaa, kun on ollut yhdeksän viikkoa ilman ilmanvaihtoa työpaikalla. Aivoni ovat varmaan vaurioituneet pysyvästi liian hiilidioksidin hengittämisestä. Sen varmaan huomaa näistä kommenteistani.

      • ei urajoitsija

        Höpönlöpöjuttua:
        " Kyllä. Yrityksemme on vuokralla rakennuksessa, joten sinänsä olemme yksi projektin maksajista, epäsuorasti tosin. Meiltä olisi voinut kerätä pienen "lisärahan", jotta projektiin saadaan vauhtia. Ei nimittäin muutama tuhat euroa olisi tuntunut missään, jos projektin olisi saanut kaksi kertaa nopeammaksi sillä tavalla. Varmaan kaikki muutkin talon vuokralaiset olisivat kaivaneet kuvettaan, että projekti saadaan tehtyä ns. "kunnolla". "

        Varmaan ja varmaan ... Miksette ennen projektin käynnistämistä olleet aktivisia lompakot levällään? Samanlaisia "epäsuoria" mitättömiä vuokralaisia olitte kai silloinkin.
        On turha itkeä kun jo on ns housuissa.

        Miksi muuten surkeilet täällä herjaten urakoitsijaa kun syy on vain ja ainoastaan rakennuttajassa?

      • mitä sanot?
        ei urajoitsija kirjoitti:

        Olemme olleet yllätys, yllätys kokonaan ilman ilmanvaihtoa eilen koko aamupäivän ja iltapäivää klo. 14:ään asti ja tänään ilmanvaihto käynnistyi jo klo. 13.10! Vau!

        On tämä mahtavaa, kun hengitystä ei tarvitse pidätellä kuin alkuiltapäivään asti.

        Huomatkaa siis, että projektin piti valmistua VIIMEISTÄÄN 28.2.2013 ja vielä tänään eli 7.3.2013 oli ilmanvaihto pois päältä koko aamupäivän ja käynnistyi klo. 13.10.

        Emme siis vieläkään ole "normaalitasolla". Kaikki ei vieläkään toimi, kuten pitäisi.

        En tiedä onko rakennuttajaa vai urakoitsijaa syyttäminen, mutta tiedän, että näin käyttäjänäkökulmasta projekti ei valmistunut luvatussa aikataulussa, eikä projektin aikana tiedotetut asiat käytännössä toteutuneet.

        Annan projektille kokonaisuutena kouluarvosanan 6. Se on verraten heikko arvosana, mutta ei nyt aivan onneton. Tällä viikolla on jo muutamia tunteja päästy nauttimaan ilmanvaihdosta, tosin vasta iltapäivän tunteina.

        Huonoa projektin hallintaa joka tapauksessa, olipa syy rakennuttajassa tai urakoitsijassa. Loppukäyttäjää kiinnostaa vain se, että toimiiko homma vai ei.

        Jos IV-projekti menee reisille, ei minua kiinosta onko vika rakennuttajassa vai urakoitsijassa. Fakta jota kukaan ei jälkikäteen pysty ENÄÄ muuttamaan on se, että projekti ei valmistunut luvatussa aikataulussa, eikä projektin aikana tiedotetut asiat käytännössä toteutuneet. Piste. Voisi siis yleistää, että kaikki projektissa mukana olleet epäonnistuivat, niin rakennuttaja kuin urakoitsijakin sekä kaikki muut, jotka olivat projektissa ns. tekijä puolella.

      • mitä sanot?
        ei urakoitsija kirjoitti:

        Et taida olla päästäsi kunnossa, kun ei mennyt perille: iv-urakoija tekee töitä vain sopimuksen mukaan tilaajalle, ei kellekään muulle. Siis se ei tee "käytännössä" eikä "kuvitelmissa" kellekään muulle kuin .kenen kanssa sopimus on tehty.

        Kukas se customer olikaan, se on se joka on tilannut homman ja maksaa laskun.

        Mistä ns vitusta tiedät, että remontinajan ilmanvaihdon tasosta on ylipäätään sovittu yhtään mitään. Miksi urakoitsijan pitäisi tehdä jotain muuta kuin on sovittu? Oletko aivan idiootti? Jokainen tarjouspyynnön mukaainen työvaihe on laskettu urakkahintaan. Siitä muodostuu urakkatarjous ja -hinta. Jos tehdään ylimääräistä, siitä ei maksa kukaan senttiäkään. Mikään yritys saati työtekijä ei voi harjoittaa hyväntekeväisyyttä.

        Sivulliset voivat tietysti asiaa tuntematta räksyttää parhaansa mukaan.

        Kun et ymmärrä sopimusten merkitystä rakentamisessa, ei paljon kannattaisi aukoa täällä päätään. Räksytä sinne homman tilaajan suuntaan jos on jotain valittamista.

        "Mistä ns vitusta tiedät, että remontinajan ilmanvaihdon tasosta on ylipäätään sovittu yhtään mitään. Miksi urakoitsijan pitäisi tehdä jotain muuta kuin on sovittu? Oletko aivan idiootti?"

        Oho. Alkaa näköjään lämpö nousta silläkin puolella pöytää! Taidat olla urakoitsija. Mutta kuumaa on meilläkin ollut viimeiset 9 viikkoa :D

        Mistäkö tiedän? Siitä, että isännöitsijä JAKOI talossa oleville yrityksille ja yhteisöille TIEDOTTEITA koko remontin ajan. Joulukuussa 2012 tuli postilaatikkoon LAPPU, jossa luki, että projektin aikana ilmanvaihto saattaa olla ajoittain VAIN OSITTAIN KÄYTÖSSÄ. Sitten 7.1.2012 IV-koneet sammuivat, eivätkä käynnistyneet ennen maaliskuuta 2013!!!!

        Reisille meni. Eli tiedotettiin, että tällaista tulee olemaan, ja sitten olikin ihan jotain muuta!

        Sitten helmikuun lopulla tiedotettiin paperisella tiedotteella suoraan postilaatikkoon jaettuna, että 27.-28.2. IV-koneet käynnistyvät. Tämä LUPAUS JÄI TOTEUTUMATTA. IV-koneet eivtä pihahtaneetkaan em. päivinä, vaan käynnistyivät vasta maaliskuun puolella. Lue ketjua edellä asiasta.

        Pieleen siis meni, niin projekti kuin tiedotus. Jälkikäteen on vähän myöhäistä katua, kun maito on virrannut maassa jo 9 viikkoa. Emme taatusti ole 100-ilmastoinnin referenssilistalla, se on varma!

        *Sitten 7.1.2013 IV-koneet sammuivat, eivätkä käynnistyneet ennen maaliskuuta 2013!!!!

      • ei urajoitsija
        mitä sanot? kirjoitti:

        Olemme olleet yllätys, yllätys kokonaan ilman ilmanvaihtoa eilen koko aamupäivän ja iltapäivää klo. 14:ään asti ja tänään ilmanvaihto käynnistyi jo klo. 13.10! Vau!

        On tämä mahtavaa, kun hengitystä ei tarvitse pidätellä kuin alkuiltapäivään asti.

        Huomatkaa siis, että projektin piti valmistua VIIMEISTÄÄN 28.2.2013 ja vielä tänään eli 7.3.2013 oli ilmanvaihto pois päältä koko aamupäivän ja käynnistyi klo. 13.10.

        Emme siis vieläkään ole "normaalitasolla". Kaikki ei vieläkään toimi, kuten pitäisi.

        En tiedä onko rakennuttajaa vai urakoitsijaa syyttäminen, mutta tiedän, että näin käyttäjänäkökulmasta projekti ei valmistunut luvatussa aikataulussa, eikä projektin aikana tiedotetut asiat käytännössä toteutuneet.

        Annan projektille kokonaisuutena kouluarvosanan 6. Se on verraten heikko arvosana, mutta ei nyt aivan onneton. Tällä viikolla on jo muutamia tunteja päästy nauttimaan ilmanvaihdosta, tosin vasta iltapäivän tunteina.

        Huonoa projektin hallintaa joka tapauksessa, olipa syy rakennuttajassa tai urakoitsijassa. Loppukäyttäjää kiinnostaa vain se, että toimiiko homma vai ei.

        Jos IV-projekti menee reisille, ei minua kiinosta onko vika rakennuttajassa vai urakoitsijassa. Fakta jota kukaan ei jälkikäteen pysty ENÄÄ muuttamaan on se, että projekti ei valmistunut luvatussa aikataulussa, eikä projektin aikana tiedotetut asiat käytännössä toteutuneet. Piste. Voisi siis yleistää, että kaikki projektissa mukana olleet epäonnistuivat, niin rakennuttaja kuin urakoitsijakin sekä kaikki muut, jotka olivat projektissa ns. tekijä puolella.

        "Annan projektille kokonaisuutena kouluarvosanan 6. Se on verraten heikko arvosana, mutta ei nyt aivan onneton."
        - Jutuistasi päätellen sinulla ei ole kompetenssia antaa mitään arvosanoja.

        "Jos IV-projekti menee reisille, ei minua kiinosta onko vika rakennuttajassa vai urakoitsijassa."
        - Olet kuitenkin haukkunut vain urakoitsijaa, perutko nyt puheitasi?

        " Voisi siis yleistää, että kaikki projektissa mukana olleet epäonnistuivat"
        - tarkoitat että kun nyt tiedät, ettet oikeastaan tiedäkään mitään aiheesta, olet oikeutettu haukkumaan perusteetta kaikki!?.

      • miät sanot?

        pe 15.3. ja ilmanvaihto ei vieläkään/edelleenkään toimi kunnolla. Tuorein temppu oli tiputtaa tuloilmamäärä niin alas, että toimisto muuttui alipaineiseksi. Lisäksi äänihaitta on melkoinen.

        Ensi viikolla jatkuu ongelman selvittely. Asiasta reklamoitu Porin 100-Ilmastointiin.

        On kuitenkin mahdollista, että tämä projekti valmistuu maaliskuun loppuun mennessä eli vain yli kuukauden yliaikaisena. Näin se homma toimii, kun ei osata vetää projektia läpi!

      • mitä sanot?
        ei urajoitsija kirjoitti:

        "Annan projektille kokonaisuutena kouluarvosanan 6. Se on verraten heikko arvosana, mutta ei nyt aivan onneton."
        - Jutuistasi päätellen sinulla ei ole kompetenssia antaa mitään arvosanoja.

        "Jos IV-projekti menee reisille, ei minua kiinosta onko vika rakennuttajassa vai urakoitsijassa."
        - Olet kuitenkin haukkunut vain urakoitsijaa, perutko nyt puheitasi?

        " Voisi siis yleistää, että kaikki projektissa mukana olleet epäonnistuivat"
        - tarkoitat että kun nyt tiedät, ettet oikeastaan tiedäkään mitään aiheesta, olet oikeutettu haukkumaan perusteetta kaikki!?.

        " Jutuistasi päätellen sinulla ei ole kompetenssia antaa mitään arvosanoja."
        - Argumentointivirheet ovat keskustelutekniikan ja mielipiteen esittämisen yhteydessä tulleita ”virheitä”. Muodollisesti ne näyttävät oikeilta, mutta lähemmin tarkasteltuina niissä on joko looginen virhe tai niissä käydään ihmisten eikä asioiden kimppuun. Sinä tunnut jollain tavalla "hyökkäävän" koko ajan minun kimppuuni. Tämä ketju on Porin 100-Ilmastoinnin IV-projektia koskeva, ei minun arvosteluun avattu ketju.

        " Olet kuitenkin haukkunut vain urakoitsijaa, perutko nyt puheitasi?"
        - En tietenkään. Laajensin komenttiani toteamalla, että (sivullisen silmin arvioituna) kaikki projektiin osallistuneet toimijat ovat epäonnistuneet.

        "tarkoitat että kun nyt tiedät, ettet oikeastaan tiedäkään mitään aiheesta..."
        - Argumentointivirheet eli perusteluvirheet ovat keskustelutekniikan ja mielipiteen esittämisen virheitä, jotka muodollisesti näyttävät oikeilta, mutta joissa lähemmin tarkasteltuina on joko looginen virhe tai joissa käydään ihmisten eikä asioiden kimppuun. Ad hominem eli henkilöä vastaan hyökkääminen tarkoittaa hyökkäämistä väitteen sijaan väitteen esittäjää vastaan.

        On joka tapauksessa hyvä muistaa, että 1 1 = 2, vaikka laskutoimituksen olisi tehnyt ekaluokkalainen. Jos minä kerron projektin alkaessa tiedotettaneen asioita, joista yksikään ei pitänyt paikkansa, sekä tiedän projektin valmistumattomuudesta luvattuun päivään mennessä, voin hyvin todeta "kaiken menneen pieleen" projektin aikana. Tähän ei kai tarvita LVI-alan korkeakoulututkintoa?

        Vai saako vaikkapa auton hyvyyttä/huonoutta arvioida vain autojournalisti tai autotehtaan suunnittelija? Ja lentoyhtiön asiakaspalvelua ei saa arvioida, jos ei ole itse alalla töissä? Eikä IV-projektin onnistumista varsinkin projektinaikaisen tiedotuksen ja aikataulussa pysymisen osalta saa arvioida, jos ei ole alalla töissä?

        Ei hyvää päivää! Taidat olla itse alalla töissä, kun rakentava palautteeni käännetään heti henkilökohtaisuudeksi minua vastaan. Toistan vielä, että tämä ketju ei ole minusta, vaan eräästä IV-projektista ja sen onnistumisesta.

        Todettakoon vielä, että projekti ei siinä mielessä epäonnistunut, etteivätkö uudet koneet olisi jo tähän päivään mennessä käytössä. Kyllä ne ovat! Mutta tiedotteissa ennen projektia ja sen aikana luvatut asiat (mm. ilmanvaihdon toimivuus projektin aikana sekä aikataulu) eivät toteutuneet! Tämä on fakta eikä mielipideasia. Jos luvataan projektin valmistuvan 28.2. mennessä ja IV-kone käynnistyy ensi kertaa maaliskuun puolella, niin ei tässä tarvitse olla alan toimija, jotta voi todeta aikataulun ja tiedotuksen pettäneen todella pahasti.

        Mitenhän 100-Ilmastoinnin muut projektit ovat menneet, noin niin kuin aikataulu-näkökulmasta? Voihan tämäkin epäonnistumienn olla poikkeus sääntöön. Minä voin kertoa vain omista kokemuksistani, en projekteista joita en seuraa vierestä.

      • mitä sanot?
        ei urajoitsija kirjoitti:

        "Annan projektille kokonaisuutena kouluarvosanan 6. Se on verraten heikko arvosana, mutta ei nyt aivan onneton."
        - Jutuistasi päätellen sinulla ei ole kompetenssia antaa mitään arvosanoja.

        "Jos IV-projekti menee reisille, ei minua kiinosta onko vika rakennuttajassa vai urakoitsijassa."
        - Olet kuitenkin haukkunut vain urakoitsijaa, perutko nyt puheitasi?

        " Voisi siis yleistää, että kaikki projektissa mukana olleet epäonnistuivat"
        - tarkoitat että kun nyt tiedät, ettet oikeastaan tiedäkään mitään aiheesta, olet oikeutettu haukkumaan perusteetta kaikki!?.

        Jos alan toimijana sinua kiinnostaa, niin tällaiset tulivat:

        http://www.flaktwoods.fi/tuotteet/acs/ilmankasittelykoneet/eq/

        Maallikkona en tiedä yksityiskohtia, mutta hienot ABB:n taajuusmuuntimet näyttivät olevan joka koneessa. Näillä saadaan IV-toimimaan osittaisteholla esim. normaalin toimistoajan jäkeen enenn kuin IV-pysähtyy kokonaan. Nykysiin tosin tätä säätöä ei ole osattu/haluttu tehdä eli toimistotalon IV sammuu kokonaan klo. 18.00.

        Ikävää on se, että rakennuksessa työskennellään tämänkin jälkeen, yleisesti klo. 19 tai 20 saakka ja sen jälkeen klo. 21-22 rakennuksessa käy siivoojia siistimässä toimistojen/yritysten tiloja.

        On outoa, että rakennuksen ilmanvaihto menee kokonaan SEIS vaikka paikalla on ihmisiä. Käsittääkseni tämä on lain vastaista ja tarvittaessa alaa valvova viranomainen voi tehdä huomautuksen asiasta. Maallikko säätäisi IV:n toimimaan osittaisteholla ennen yöpysäytystä. ABB:n hienoilla taajuusmuntimilla tämä on helppo tehdä.

        Vanhoissa 70-luvun IV-koneissa oli vain täysiteho ja puoliteho, ei mitään säädön portaattomuutta. Landisin säätimillä niitä koneita ohjattiin, jotain minkä allekirjoittanutkin osasi melko kattavasti, mukaanlukien yötuuletuksen käyttö, jota "ammattilaiset" eivät osanneet/halunneet ohjelmoida käyttöön. Onneksi maallikko osasi. Saatiin ralon rakenteet pysymään kesällä viileämpinä, kun enen yötä kuuma sisäilma tuuletettiin pois. Itsestäänselvyys, joka joillekin "ammattilasille" oli vaikea ymmärtää.

        *talon rakenteet

        sori. kirjoitusvirheitä riittää... lähinnä näppäilyvirheitä miniläppärillä kun naputtelee.

    • mitä sanot?

      Ketju alkaa lopulta olla "valmis" aivan kuten IV-projektikin. On aika painaa tulostus-nappulaa, ottaa koko ketju paperille ja postittaa se kirjekuoreen kauniisti pakattuna ja 1. luokan postimerkillä varustettuna Porin 100-Ilmastointi Osakeyhtiöön. Voivat siellä hetken tutkiskella itseään ;)

      Miksi meni pieleen jamitä voimme oppia?

      Ehkä 100-Ilmastoinnin TJ tulee lähiviikkoina jakamaan tuntojaan tänne ketjuun!

    • mitä sanot?

      Miten käytössä olevan toimistotalon ilmanvaihto pitäisi saneerata?
      Miten projekti tehdään viikossa, yhdeksän viikon sijaan?

      http://www.flaktwoods.fi/tuotteet/acs/ilmankasittelykoneet/tehdasvalmiit-iv-konehuoneet/

      Sama toimittaja, joka toimitti nykyisen jo yli 10 viikkoa kestäneen IV-projektin "kalut" olisi voinut toimittaa suoraan valmiiksi rakennetun IV-konehuoneen, joka olisi vain nostettu paikoilleen. On siis mahdollista saneerata toimitotalon IV-järjestelmä yhdessä viikossa sen sijaan, että siihen menee 9 viikkoa.

      Jännä juttu.

      • mitä sanot?

      • ei urajoitsija

        Vai jännä ...
        Saneeraukseen sisältyy paljon muutakin kuin konehuoneen sisältö, esim kanavistojen puhdistukset. Lisäksi kustannukset kasvavat turhaan jos itse konehuonekin uusitaan tarpeettomasti. Konehuonevaihtoehdossa uusiutuvat myös putki-, sähkö ja automatiikkalaitteet. Tuskin niitä nyt kaikkia ainakaan uusittiin.

        Helppoa heittää huulta kun kustannuksista ei ole käsitystä tai niitä halua huomioida.

        Jälleen pitää todeta, urakoitsija tietysti olisi sellaisen voinut toimittaa, mutta se olisi edellyttänyt, että saneeraus on suunniteltu ja urakkapyyntö laadittu siten tehtäväksi.

        Onpas näköjään tullut paha vamma siitä, että projekti on kestänyt 10 viikkoa ja ylikin.

      • ilmakanava

        Ketjun lukeneena voi todeta, että homman olisi voinut todennäköisesti hoitaa paremminkin. En ota kantaa sen enempää "mitä sanot"- tai "ei urakoitsija"-nikkien mielipiteisiin, mutta urakassa näyttää unohtuneen täysin rakennuksessa työskentelevät ja asioivat ihmiset. Tämä on taas yksi näitä insinöörien suunnittelemia projekteja, joissa kustannukset ja tekninen toteutus ovat tärkeämpiä kuin ihmisten hyvinvointi.

        Todennäköisesti urakan olisi voinut toteuttaa myös vaiheittain eikä sulkea kaikkea kerralla muutamaksi kuukaudeksi. Tosin se olisi tarkoittanut vähän pidempää urakkaa ja jonkin verran korkeampia kustannuksia. Ihminen valitettavasti aina unohdetaan viivan alle tulevista räknäyksistä - kun halpaa haluaa, niin ihminen jää laskelmista pois.

        Toivottavasti edes saivat aikaan toimivan ilmastoinnin - niin monissa toimistorakennuksissa se on vähän niin ja näin.

        "Onpas näköjään tullut paha vamma siitä, että projekti on kestänyt 10 viikkoa ja ylikin."

        Valehtelematta koko elämäni ikävimmät 2,5 kuukautta!

        En olisi milloinkaan uskonut, kuinka dramaattinen vaikutus on sillä, että alitetaan toimistotalon ilmanvaihto kokonana pois päältä kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Mukava siinä tehdä 8-12 tunnin työpäiviä...

        Vielä yli kuukausi myöhemmin olen järkyttynyt siitä, miten projekti saatettiin toteuttaa niin ihmisistä piittaamatta. Mutta tosiaan, se on enää paha muisto. Painajainen, joka ei koskaan unohdu.

      • mitä sanot?
        ilmakanava kirjoitti:

        Ketjun lukeneena voi todeta, että homman olisi voinut todennäköisesti hoitaa paremminkin. En ota kantaa sen enempää "mitä sanot"- tai "ei urakoitsija"-nikkien mielipiteisiin, mutta urakassa näyttää unohtuneen täysin rakennuksessa työskentelevät ja asioivat ihmiset. Tämä on taas yksi näitä insinöörien suunnittelemia projekteja, joissa kustannukset ja tekninen toteutus ovat tärkeämpiä kuin ihmisten hyvinvointi.

        Todennäköisesti urakan olisi voinut toteuttaa myös vaiheittain eikä sulkea kaikkea kerralla muutamaksi kuukaudeksi. Tosin se olisi tarkoittanut vähän pidempää urakkaa ja jonkin verran korkeampia kustannuksia. Ihminen valitettavasti aina unohdetaan viivan alle tulevista räknäyksistä - kun halpaa haluaa, niin ihminen jää laskelmista pois.

        Toivottavasti edes saivat aikaan toimivan ilmastoinnin - niin monissa toimistorakennuksissa se on vähän niin ja näin.

        "Todennäköisesti urakan olisi voinut toteuttaa myös vaiheittain eikä sulkea kaikkea kerralla muutamaksi kuukaudeksi. Tosin se olisi tarkoittanut vähän pidempää urakkaa ja jonkin verran korkeampia kustannuksia."

        Ennakkotiedotteen perusteella näin mekin luulimme. Tieote lupaili, että ilmanavihto on ajoittain pois päältä. Menikin sitten kokonaan seis tammikuun alussa ja käynnistyi seuraavan kerran yli 7 viikkoa myöhemmin.

        Rakennuksen itäpuoli ja länsipuoli olivat (ja ovat edelleen) erillisten IV-koneiden piirissä. Projektin olisi tosiaan voinut toteuttaa kahdessa vaiheeessa: ensin itäsivu ja sitten talon länsisivu.

        En tähän päivään mennessä tajau, miksi niin ei toimittu.

    • ei urakoitsija

      " Tämä on taas yksi näitä insinöörien suunnittelemia projekteja, joissa kustannukset ja tekninen toteutus ovat tärkeämpiä kuin ihmisten hyvinvointi."

      Ei näköjään aukea asian ydin muillekaan:

      Raamit tällekin projektille on asettaneet muut kuin insinöörit eli raha on ratkaissut ja siihen taas on vaikuttanut ainoastaan kiinteistön omistaja, ei kukaan muu.

      Raha määrittää raamit. Niiden mukaan tehdään sopiva suunnitelma. Suunnitelman mukaan tehdään tarjouspyyntö urakoitsijoille ja halvin (yleensä) saa urakan. Urakoitsija tekee suunnitelmien mukaan, jos se poikkeaa suunnitelmasta se joko hyvittää tai laskuttaa jos rakennuttaja hyväksyy muutoksen.
      Näin se menee, projekti määritetään rakennuttajan toimesta. Suunnittelija voi esittää siihen parannuksia, jotka yleensä ei mene läpi, jos ne maksavat ekstraa. Urakoitsijan mielenkiinto ei todellakaan kohdistu muuhun jkuin siihen, että se saa tehdyksi urakan tappiotta.

      Häiriöt käyttöhenkilökunnalle ovat rakennuttajan ongelma. Jos se ei ole huomioinut asiaa, ei urakoitsijallakaan ole syytä eikä välttämättä mahdollisuuttakaan välittää koko asiasta yhtään mitään.

      • Anonyymi

        Kaikella tavalla voi yrittää luistella epätoivoisesti vastuusta, mutta se johtaa vain siihen, että koko ala kärsii epäluottamuksesta.

    • mitä sanot?

      Jatketaan vielä saagaa tämän hetken tilanteesta.

      On 23.4.2013.

      ONGELMA #1: Ilmanvaihto on päällä vain normaalin työssäoloajan, mutta sammuu (edelleen!) ihan kokonaan klo. 18.00.

      Jaksan taas kerran ihmetellä, miten toimistotalon ilmanvaihto voi katketa kokonaan klo. 18.00? Sen jälkeen rakennuksessa työskentelevät satunnaiset ihmiset sekä siivoojat, tyypillisesti noin klo. 22:een asti. Sen jälkeen ollaan harvoin enää töissä.

      Olin itse eilen töissä klo. 21.45:een asti eli klo. 18-21.45 työskentelin rakennuksessa, jossa on ilmanvaihto kokonaan seis. Ilmanvaihto ei mene puoliteholle tai osateholle, vaan se menee ihan kokonaan pois päältä klo. 18.00. Pöyristyttävää!

      ONGELMA #2: "Ammattilaiset" jotka koneet ovat säätäneet eivät tietäne, miten IV-koneen "yötuuletusta" käytetään. Nythän viime viikonloppuna oli jo aika kivasti auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta sekä lauantaina että sunnuntaina. Koko rakennuksen ilmanvaihto on kokonaan seis pe klo. 18 -> ma klo. 06 välisen ajan eli kaksi ja puoli vuorokautta. Kesällä tästä on talon länsisivulla se ongelma, että aurinko paistaa toimistot kuumiksi ja lämpö siirtyy rakenteisiin. Oli jännä tulla maanataiaamuna töihin ja aistia, miten seinät, lattiat ja katto säteilivät sitä rakenteisiin siirtynyttä lämpöä, jota ei ilmanvaihdolla oltu ajettu pois.

      Maallikkona IV-asioissa väitän, että keväällä ja kesällä talon länsisivun ilmanvaihdon pitäisi mennä tietyn lämpötilan ylittyessä päälle iltaisin/öisin, jotta kuuma ilma saadaan tuulettumaan ulos eikä siirtymään lämpönä rakenteisin pitkän yön aikana.

      Vielä ei ole merkkiäkään, että tällaista toimintoa olisi käytössä, mutta katsotaan jahka kevät etenee ja ilmat lämpenee. IV:n on tosiaan pakko käynnistyä myöhään illalla, että länsisvun kuumuus saadaan pois toimistotiloista. Hienoista IV-laitteista ei ole iloa, jos niitä ei haluta tai osata säätää optimaalisesti.

    • Anonyymi

      IVA

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      36
      2436
    2. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      37
      2421
    3. Onko kaivattusi perään

      Moni muukin?
      Ikävä
      95
      1731
    4. Olen aina vain

      Ihmeissäni siitä että oletko niin tosissani minusta? Mitä muut ajattelisi meistä?
      Ikävä
      51
      1300
    5. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      86
      1291
    6. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      5
      1175
    7. Kansanedustaja Teemu Keskisarja ei osallistu Linnan juhliin vaan natsikulkueeseen

      Kerääkö poliisi taas natsiliput pois osallistujilta?
      Maailman menoa
      269
      1042
    8. Nainen jos pitää sanoa

      Ne huonot puolet mitä omaat niin kestätkö kritiikin.
      Ikävä
      53
      989
    9. Niin se vain on

      Haluatko kuulla salaisuuden mies rakastan sua.
      Ikävä
      27
      750
    10. Kumpi teistä rakastui ensin?

      Sinä vai kaipaamasi henkilö (jos siis tunteet ovat molemminpuolisia)? Tai jos kyse ei ole vielä rakkaudesta, niin kumpi
      Ikävä
      36
      747
    Aihe