Olen kärsinyt jo pitkään erinäisistä ahdistuneisuus ongelmista, suurin ja pahin niistä on sosiaalinenfobiani. On muutakin diagnoosia, esim yleinen ahdituneisuus häiriö ym.
Kysynkin, että miten ihmiset ottavat vastaan jos joku sanoo, että kärsii sosiaalisestafobiasta? Tätä kysyn, koska voin kyllä puhua masennuksestani muille, mutta jos pitää puhua siitä mistä kaikki on lähtösin, eli sosiaaalisestafobiasta, niin menen täysin lukkoon :(
Eli, siis miten ihmiset reagoi jos sanoo suoraa että kärsii tosta? olen muille sanonut että kärsin paniikkihäiriöstä, kun en ole muuta osannu vastata.
Jotenkin tuntuu että ihmiset ymmärtävät fobiat, kunhan ne liittyy johonkin esineiseen, paikkoihin tai eiläimiin/hyönteisiin, mutta kun puhutaan ihmisten kanssakäymisestä niin kaikki on toisin. Fobia ku fobia.
Mutta kun tämä paskafobia liittyy kaikkeen sosialiseeen kanssakäymiseen....niin se oli kysymys, että mitä jos tälläsestä kertoo jollekkin "normaalille", niin mitä ne ajattelee?
Pitävätkö hulluna? Kenties kertovat muille?
Kysynkin, että miten ihmiset ottavat vastaan jos joku sanoo, että kärsii sosiaalisestafobiasta? Tätä kysyn, koska voin kyllä puhua masennuksestani muille, mutta jos pitää puhua siitä mistä kaikki on lähtösin, eli sosiaaalisestafobiasta, niin menen täysin lukkoon :(
Eli, siis miten ihmiset reagoi jos sanoo suoraa että kärsii tosta? olen muille sanonut että kärsin paniikkihäiriöstä, kun en ole muuta osannu vastata.
Jotenkin tuntuu että ihmiset ymmärtävät fobiat, kunhan ne liittyy johonkin esineiseen, paikkoihin tai eiläimiin/hyönteisiin, mutta kun puhutaan ihmisten kanssakäymisestä niin kaikki on toisin. Fobia ku fobia.
Mutta kun tämä paskafobia liittyy kaikkeen sosialiseeen kanssakäymiseen....niin se oli kysymys, että mitä jos tälläsestä kertoo jollekkin "normaalille", niin mitä ne ajattelee?
Pitävätkö hulluna? Kenties kertovat muille?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Rohkeasti vaan teet niin kuin parhaaks katsot.
Kärsin itsekin just samanlaisista ongelmista kuin sinä. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, että ihmiset ymmärtää semmoset fobiat jotka liittyy johonkin esineisiin tai paikkoihin, yms, mutta ei fobioita jotka liittyy sosiaalisiin tilanteisiin. Sama asiahan se on liittyykö se hämähäkkeihin vai johonki muuhun. Se on kuitenki se fobia, sairaus. Ei sitä kohdetta voi itse valita. Kyllä mäki mieluummin pelkäisin jotain hämähäkkejä. Kai ne ei vaan jotenki ymmärrä sitä, että jotain toista ihmistä vois pelätä niin paljoa. Kun ei oo sitä itse kokenut.
Ennen ajattelin etten voi puhua tästä ongelmasta kenellekään. Että ei kukaan ymmärtäis. Mutta nyt se tuntuu kyllä jo paljon helpommalta. Oikeastaan mieluummin kerron kuin oon kertomatta. Koska kun on joku sairaus, se tekee monesta asiasta hyväksyttävän. Se tekee niistä kaikista sosiaalisten tilanteiden pelko-oireista ymmärrettävät. Nyt kaikki ehkä sittenkin ymmärtää, että miks oon just tämmönen kuin olen. Että siinä taustalla on oikeasti joku isompi sairaus, eli en oo mitenkään muuten vaan hullu.
Jotkut ihmiset saattaa ottaa aika outona asiana tämän, yleensä kun eivät tiedä siitä yhtään mitään. Mutta tää on sairaus siinä missä muutkin. Jos ne oikeasti on riittävän fiksuja että tietää tämmösistä sairauksista, niin kyllä ne ymmärtää. Koska se ei todellakaan ole sun oma vika että sulla tämmönen sairaus nyt sattuu olemaan. En mäkään mitenkään ylpeä tästä sairaudestani ole, mutta en kyllä hitossa anna tän paskan vaikuttaa mun elämään enää yhtään enempää mitä se on jo vaikuttanut. Oon saanu niin kauan elämässäni häpeillä asioita, että eiköhän se oo jo ihan tarpeeks.
Kiitos vastauksestasi! Nyt kerroin perheelleni ja tyttöystävälleni tästä tilastani ja ihan hyvin ottivat vastaan, ilman mitään sen kummempia ihmettelyjä ym... Vaikka tuntuu kyllä etteivät ihan ymmärrä millaista on elää tämän fobian kanssa, mutta kai ymmärsivät kuitenkin paremmin, että miksi olen käyttätynyt kuten olen.
Ja aika samoilla linjoilla olen kanssasi, että en kyllä anna tän paskan hallita elämääni yhtään enempää mitä se on jo tehnyt! Nyt on jo hieman valoa tunnellin päässä, kun esim vertaa johonkin nuoruus vuosiin kun saatoin olla kuukausia vaan sisällä. Ei kaikki ole helppoa vieläkään, mutta päivittäiset jutut pystyn hoitamaan :)
Itselle helpotti kun sain tyttöystävän...(ihme kylläkin). Teemme paljon kaikkea yhdessä ja jotenkin kun olen hänen kanssaan niin kaikki on paljon helpompaa. En tiedä ikäänkuin tuntuisi, että jos menemme jonnekkin ihmisten ilmoille niin voin luottaa että hän sanoo jos teen jotain tyhmää, eikä vain tarvii tarkkailla muita kokoajan.