Järkyttäviä uutisia tänä aamuna TV-uutisissa. Terveyskeskukset ajetaan alas ja keskitetään, miten käy pyhäjärven?? Karttaharjoitukset kertovat noin 30-70 terveyskeskusten jäävän palvelemaan. Sosiaali- ja terveyspalvelujen laaja perustaso muodostuu tulevaisuudessa vähintään 50 000-100 000 asukkaasta ja sisältää myös erityispalveluja. Perustasolla on jatkossa päävastuu suomalaisten sosiaali- ja terveydenhuollosta.
Alle 20 000 asukkaan kunta ei voi jatkossa vastata sosiaali- ja terveyspalveluista itsenäisesti, vaan sen pitää kuulua suurempaan alueeseen. Sen sijaan vähintään 20 000 asukkaan kunnalla voi olla mahdollisuus järjestää joitakin peruspalveluja itse.
Linjauksista päätti hallituksen sosiaali- ja terveyspoliittinen ministeriryhmä kokouksessaan. STT ei illalla tavoittanut kokoukseen osallistunutta peruspalveluministeriä Maria Guzenina-Richardsonia (sd.), jonka vastuulle asia kuuluu.
Alueelliset selvityshenkilöt arvioivat parhaillaan sosiaali- ja terveyspalveluiden tilannetta ja tulevaisuutta eri puolilla Suomea. Selvitystyön on tarkoitus tukea myös kuntien omia kuntarakenneselvityksiä. Tuloksia odotetaan keväällä. Perussuomalaisten Pirkko Ruohonen-Lerner syyttää hallitusta, että se ajaa kuntia pakkoliitoksiin sosiaali- ja terveysuudistuksella. Kuva: Lehtikuva
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoo hallituksen sote-uudistuksen ajavan kuntia pakkoliitoksiin.
Hallitus on linjannut, että alle 20 000 asukkaan kunnat eivät voi vastata sosiaali- ja terveyspalveluista itsenäisesti. Vain noin 60 kunnassa on yli 20 000 asukasta.
Ruohonen-Lernerin mielestä hallitus kaavaileekin merkittävää muutosta kunnalliseen itsehallintoon.
Pyhäjärven tk on kuullakseni oulunläänin tehokkain ollut, ainakin tähän saakka. Sakkomaksuja ei juurikaan ole tarvinneet maksaa. Eli kaikki potilaat on voitu kotiuttaa muista sairaaloista ajallaan.
Terveyskeskusten alasajo
22
430
Vastaukset
- palvelu säilyy
Ei se terveyskeskus mihinkään lopu niin kauan kun täällä asiakkaita riittää. Hallinnon järjestäminen on ihan toinen juttu.
- Veronmaksaja 9
Onko puhuja varma asiasta. Katso suunnitelmat ym. Hallinto.. jos se on muualla niin kyllä se vie palvelutkin, älä yritä puhua pa...aa. Kuntien pitää olla palvelujen maksajana mutta päätökset tehdään muualla, niinkö sekö on sinun mielestäsi paras vaihtoehto. Missä sinun järkesi on...
- tk eri kuin sairaala
Veronmaksaja 9 kirjoitti:
Onko puhuja varma asiasta. Katso suunnitelmat ym. Hallinto.. jos se on muualla niin kyllä se vie palvelutkin, älä yritä puhua pa...aa. Kuntien pitää olla palvelujen maksajana mutta päätökset tehdään muualla, niinkö sekö on sinun mielestäsi paras vaihtoehto. Missä sinun järkesi on...
Jos sote-hallinto tulee Ouluun, Oulaisiin tai Iisalmeen, niin ei niitä terveyskeskuksia kyllä noihin paikkoihin siirreetä. Siellä on sairaaloita.
- vaihtoehtoja löytyy
Tarvitsemme palveluita enemmän kuin hallintoa.
Esim. Tanskassa lääni hoitaa terveydenhoidon ja palvelut ovat joka kunnassa. - parempi niiin
Tanskassa lääkärissä käynti onkin ilmaista. Toisin kuin suomessa, jossa kaikki maksaa.
- tuhon tie
On uskomattoman järkyttävää, että Suomessa näin tärkeä asia sössitään ns. politikoinnilla. Itse asia sivuutetaan ja asiantuntijat ohitetaan. Muuta ei tietenkään voi odottaakaan, meillähän poliitikkoina hilluvat suojatyöpaikkalaiset eli tapaukset, jotka eivät oikeita vaativia töitä saa.
Kiinni menee se pytinki, kyse on vain aikataulusta.
Kyse on poliittisesta päätöksestä sillä kuluthan vain lisääntyy keskittämällä pitkien välimatkojen maassa, mutta eihän siitä ministerit välitä kun kyse on vain SUOMALAISISTA.
Jos saisimme terveyskeskukseen vaikka jonkun Pyhäjärvi-eu, tai Pyhäjärvi- Mogadishu seuran neuvvonta ja valistuspisteen, Niin avot, johan aukeis ministeriön rahahanat kaakkoon.- eitarvi
Turhaa noita sairauskeskuksia on joka pikkukunnassa pitää, turhaa tuhlausta.
- Oookko nää terve
eitarvi kirjoitti:
Turhaa noita sairauskeskuksia on joka pikkukunnassa pitää, turhaa tuhlausta.
Entäs sitten kun tarviit.???
- Joonela
ennen Joonela ehti hoitaa hyvin kaikki! oli pyrokratia vähissä. Väkeä oli silloin 12000!
Vaan oliko vaan sairaat hakemassa apuja?- eitarvi
ei niitä palveluja kukaan tarvitse, siellä juoruaavat ihmisten sairauksista, kuka niitä huuhaa palveluja tarvitsee, kuolee pois kun aika tulee, että silleen
- Hoi ja hoi ?hohhoi!!
eitarvi kirjoitti:
ei niitä palveluja kukaan tarvitse, siellä juoruaavat ihmisten sairauksista, kuka niitä huuhaa palveluja tarvitsee, kuolee pois kun aika tulee, että silleen
Onpassiinäkin näkemys, ei päätä eikä häntää.
- eeetarve
Hoi ja hoi ?hohhoi!! kirjoitti:
Onpassiinäkin näkemys, ei päätä eikä häntää.
täysin turhia koko terveyskeskukset pari lääkäriä voisi olla jotka kirjoittaisivat lääkemääräyksiä, vaikka jokainen kyllä osaisi itsekin lääkeensä määritellä kun katsoisi vaan googlesta minkä nimistä lääkettä tarvii, vaan eihän holhous yhteiskunnassa niin voi menetellä
- hohhohoijaaa
eeetarve kirjoitti:
täysin turhia koko terveyskeskukset pari lääkäriä voisi olla jotka kirjoittaisivat lääkemääräyksiä, vaikka jokainen kyllä osaisi itsekin lääkeensä määritellä kun katsoisi vaan googlesta minkä nimistä lääkettä tarvii, vaan eihän holhous yhteiskunnassa niin voi menetellä
hyvä esitys terveyskeskusten alas ajo ei niitä tarvita tai mihin niitä tarvitaan ? saattohoitoa voisi antaa muutenkin ja halvemmalla
- äkkilähtö halvin
taitaa tämäki oilla seänteen saattohoitopaikka joten uutistuksia tarvitaan
- :)))
Huomio,tahdissa paikkakunnalta toiselle...
- omaan pussiin puhuja
Persu hiljaa
- Vieraan pussiin puhu
Tottahan tuo on oli sitten persu tai marsu! Hyvä että asia on esillä.. Sote uudistus kyntää syvällä suossa ja valmista ei taida tulla..
- Pian helpottaa....
Tässä hiljan hoitajat päivittelivät työnpaljoutta ja pelkäsivät ylitöitä.Sairas lapsi ohjattiin muualle päivystykseen....entäs nyt...
- Onko totta, vai viin
Missä tuommoista on tapahtunut, sairas lapsi on aina otettava vastaan. En oikein usko että täällä kotikaupungissa tollaista voi tapahtua..
- V,...tunut
Jyrki Katainen sanoi aikanaan, Suomalaiset ei huomaa millään tavalla Suomen miljardien tukia eu-lle:
Siis valehteli silmät kirkkaina. - Nimetön viesti
Eikö tälläkin palstalla ole Pyhäjärven terv.keskuksen henkilökuntaa, lääkäreitä, toimintaa jne. haukuttu niin paljon, että mitä sitten vaikka koko terveyskeskus lopetettaisiin?
Menkööt valittajat sitten vaikka Honolulun terveysasemalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011571
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58981Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85902
- 61866
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t265754Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10750Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä339694Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74686Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58684