Kun menette lääkäriin ja jos diagnoosi ei ole päivänselvä, tehdään testejä. On röntgeniä, verenkuvaa, EKG:tä EEG:tä, bakteeriviljelyjä ja vaikka mitä. Osaatte kertoa sanallisesti miten oirehditte jne. Testien perusteella katsotaan millaisessa tilassa elimistönne on, tehdään diagnoosi ja päätetään jatkotoimenpiteet tai lääkitys. Kukaan ei mene lääkäriin sanomaan, että minulla on kipua määrittelemättä missä sitä on eikä lääkäri osaa auttaa ellette kerro tarkemmin.
Vesi on kuin ihmisen veri. Kalat elävät akvaariossa vedessä. Ellei vesi (vertaa ihmisen veri) ole kelvollista ja akvaariossanne on jotain poikkeavaa tai kalanne sairastavat niin tänne palstalle on turha kirjoittaa että mitä teen kun kalani kuolevat?
Muistakaa aina, että jos kalanne sairastavat tai akvaanne vaivaa vaikkapa leväongelma niin ENSIMMÄINEN asia on tarkistaa missä OLOSUHTEISSA kalanne asustavat. Ne raukat kun eivät osaa puhua, mutta niistä näkee ovatko ne hyväkuntoisia ja pirteitä. Vesiarvojen perusteella voitte sitten päätellä mikä on pielessä ja toimia sen mukaan. Kalojen sairaudet on aika pitkälle määritelty ja jos pystytte selvittämään kalojenne sairauden, taas pitää miettiä mitä tehdään. Kun teillä on esittää kalasto, akvaarion koko, vesiarvot sekä akvaarion tekniikka niin tekisitte kaikille hyvää tarkoittaville auttajille SUUREN palveluksen.
"En tiedä vesiarvoja" on pahin lause mihin täällä valitettavan usein törmää. Ellette tiedä niin kaikenlaista voi arvailla, mutta varmempaa tietoa saatte kun esitätte faktat niin ettei sitä asiaa tarvitse koko ajan jankuttaa. Akvaarioharrastukseenkin pitää panostaa ja tähän panostukseen kuuluu mielestäni testien hankinta. Mikäli teillä ei ole siihen varaa niin kyllä kärsivät ja kuolevat kalatkin tulevat pitemmän päälle aika kalliiksi. Sitäpaitsi nykyisin on saatavissa paketteja missä yhdessä paketissa lähes kaikki tarpeelliset testit eikä maksa maltaita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.