Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tukiperheeksi?

Noin keski-ikäiset

Hei,
Olen jo vuosien ajan pohtinut tukiperheeksi ryhtymistä. Omat lapset jo täysi-ikäisiä ja olisi hienoa auttaa avun tarpeessa olevaa.. Asumme taajaman ulkopuolella luonnonläheisessä ympäristössä, jossa monenlaista touhua mm. eläinten parissa.. Pidän kovasti lapsista ja välillä myös hoitanut sukulaislapsia, ym. nuoresta saakka.. Omia lastenlapsia ei vielä ole siunaantunut, vaikka olisi jo iän puolesta mahdollista. Myös mieheni suhtautuu lapsiin hyvin ja mainitsee usein, että olisi jo kiva ryhtyä papaksi... Taloudellinen tilanteemme on myös ihan hyvä ja pitkä avioliitto takana. MUTTA asia, joka tässä mietityttää, on se, että tukilapsen/lasten myötä tulisi jotain "outoja" kuvioita esim. alkoholisti vanhempiin liittyen..
JA onko tukiperheen mahdollisuus valita lasta/lapsia? Esim. jos haluaisi lapsen varattomasta perheestä tai perheestä, jossa apua tarvitaan muusta syystä, kuin päihteistä? Itse olemme lähes absolutisteja, mutta emme mitenkään tiukkapipoisia ja hyväksymme "oikean" alkoholin käytön. Ja ykkössyy olisi auttamisen halu. Olisi kiva tarjota erilaisia elämyksiä, joita vaille lapsi jää esim. taloudellisen tilanteen vuoksi..

28

5613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lapsi on lahja

      Oudot kuviot kuuluvat kauppaan. Joka tapauksessa jokaisessa uudessa ja oudossa lapsessa kuitenkin on outoja piirteitä. Ja jos jo nyt niitä vierastat, niin ei teistä siihen hommaan sitten ole. Mielestäni tuki-lasta ei valita. Vaan varauksettomasti tuetaan. Ei se sen lapsen vika ole jos on joutunut esim alkoholismista kärsimään. Hyvähän se olisi että näkisi muunkinlaista elämää.

      Mieti vielä muutama vuosi, niin ehkä auttamisen tarpeesi sitten haihtuu pois.

      Lapsi kyllä vaistoaa sen kun pidät häntä ja hänen perhettään alimpana pohjasakkana.

      Sitäpaitsi köyhä perhe jolla on muuten hyvin asiat tarjoaa itse lapselleen niitä elämyksiä, kun itseasiassa eivät ne elämykset paljon maksa, esim käydä ongella, jne...satoja ....vain mielikuvitus rajana.

      • Alkuper. ketjun aloi

        Sen verran haluan oikaista käsityksiäni, että en missään tapauksessa pidä köyhimpiä alimpana pohjasakkana.. Minulla on asiasta omakohtaista kokemusta , sillä olen elänyt aikuisuuteen asti äärimäisen köyhissä olosuhteissa, mutta muuten vakaassa perusarvoja kunnioittavassa perheessä.. Opiskelut ja esim. ajokortti oli mahdollista vain pankkilainalla.. Ja tiedän miltä tuntui, kun naapurin lapset sai jotain uutta, esim. vaatteita ja kotonani ei siihen ollut varaa..
        Ja omienkin lasteni kanssa suurimmaksi osaksi hankitut elämykset ovat olleet kuitenkin ilmaisia, lukuunottamatta yleensä kerran kesässä tehtyä huvipuistoreissua, joka sekin oli melko hinnakas siihen elämän tilanteeseen useamman lapsen kanssa ruokailuineen, bensoineen, ym. Mutta vieläkin lapset muistavat ne reissut, koska olivat sen verran harvinaisia.. Ja meidänkin taloudellinen tilanne on kohentunut hyväksi vasta vuosien myötä töitä tehden ja lainojen loputtua, koska myös mieheni oli köyhähköstä kodista.

        Ja en todellakaan halua syyllistää lasta, joka elää alkoholisti perheessä, vaan lähinnä ajattelen, että taitoni ei ehkä välttämättä riittäisi hänen ongelmiinsa ja koska nykyään on niin monelaisista syistä tukiperhettä tarvitsevia ja sydämestäni olisi halu auttaa..
        .

      • Mammukka 2
        Alkuper. ketjun aloi kirjoitti:

        Ota yhteyttä paikalliseen sos.toimistoon tai Pelastakaa Lapset toimistoon. Kerrot rehellisesti toiveesi/pelkosi. Tukiperheistä on pulaa ja tuntuu että varmasti teillekin sopiva lapsi/lapset löytyvät. Tosin joudutte/saatte sos.työntekijälle joihinkin kysymyksiin vastaamaan, mutta kaikkien parhaaksi he niitä tekevät.

      • elämä haastaa
        Alkuper. ketjun aloi kirjoitti:

        Sen verran haluan oikaista käsityksiäni, että en missään tapauksessa pidä köyhimpiä alimpana pohjasakkana.. Minulla on asiasta omakohtaista kokemusta , sillä olen elänyt aikuisuuteen asti äärimäisen köyhissä olosuhteissa, mutta muuten vakaassa perusarvoja kunnioittavassa perheessä.. Opiskelut ja esim. ajokortti oli mahdollista vain pankkilainalla.. Ja tiedän miltä tuntui, kun naapurin lapset sai jotain uutta, esim. vaatteita ja kotonani ei siihen ollut varaa..
        Ja omienkin lasteni kanssa suurimmaksi osaksi hankitut elämykset ovat olleet kuitenkin ilmaisia, lukuunottamatta yleensä kerran kesässä tehtyä huvipuistoreissua, joka sekin oli melko hinnakas siihen elämän tilanteeseen useamman lapsen kanssa ruokailuineen, bensoineen, ym. Mutta vieläkin lapset muistavat ne reissut, koska olivat sen verran harvinaisia.. Ja meidänkin taloudellinen tilanne on kohentunut hyväksi vasta vuosien myötä töitä tehden ja lainojen loputtua, koska myös mieheni oli köyhähköstä kodista.

        Ja en todellakaan halua syyllistää lasta, joka elää alkoholisti perheessä, vaan lähinnä ajattelen, että taitoni ei ehkä välttämättä riittäisi hänen ongelmiinsa ja koska nykyään on niin monelaisista syistä tukiperhettä tarvitsevia ja sydämestäni olisi halu auttaa..
        .

        Hei Sinä, me olemme niin sanottu "normaali perhe". Saimme vain lapset 2 kpl keski-ikäisinä, ja meiltä puuttuu se tavallinen tukiverkosto: tarvitsisimme kovasti elämäämme varaisovanhemmat. Emme ole ls-asiakkaita, eikä meillä ole mitään hankalia ongelmakuvioita selvitettävinä, mutta tarvitsisimme tukiperheen ystäväksi ja auttajaksi. Teidän ja meidän omilla ehdoilla ilman ulkopuolisisa tarkkailijoita. Uskaltaisitteko ja haluaisitteko sitoutua? Tietysti keskustelua voisimme ensin käydä itsestämme, toiveistamme ja tavoistamme, me naiset esim., ennen lopullista "heittäytymistä". Vastaisitko tänne palstalle ensin.

    • Tukena ollut.

      Tukiperheitä tarvitaan,silloin kun omat vanhemmat väsyy taakan alla ja lapsetkin joutuu kärsimään. Väsymys voi johtua työttömyydestä, sairaidesta ja kaikesta mikä elämään kuuluu. Pienikin loma vaikka viikonloppu vanhemille saattaa säästää täydelliseltä katasrofilta väsyneessä perheessä, joten tukiperheitä todella tarvitaan.
      Mutta ihan hyväntekeväisyyttä ja tapiollista se ei saisi olla taludellisetikaan,sillä jotuuhan tukiperhe panostamaan normaalia enemmän silloin kun haluaa antaa lepsille pikkusen ekstraa elämään. Se että jo muutos maisemiin ja elämään uudessa, on lapselle hyvin merkitykselistä ja ikimuistoista ja siitä saa osansa niin tukipere kun vanhemmatkin. Suosittelen kokemuksen kautta alkakaa ihmeessä.

    • annalindqvist

      Hei,
      hienoa että olette kiinnostuneita tukiperheeksi ryhtymisestä!
      Eteva kuntayhtymä ja Vantaan kaupunki ovat yhteistyössä käynnistämässä tätä perhehoitajien ennakkovalmennusta.

      Ennakkoinfo on suunniteltu toteutuvaksi 12.2.13 Espoon Hansakalliossa (Hansakallio 7, Espoo).

      Valmennuksen aikataulut ilmoitetaan infotilaisuudessa.

      Tervetuloa!

      T: Anna Lindvist, perhehoidon sosiaaliohjaaja, Eteva kuntayhtymä
      Manna Haapamäki, perhehoitaja, palveluohjaaja, Vantaan kaupunki

      • Itse varoisin!

        Tukiperheille oli keräyskin anna rahaa, 20 eurolla annat jollekin lapselle tukiperhevuorokauden.

        Aloittaja niin eikö lähipiirissäsi olisi ketään perhettä jota auttaisit suoraan ilman välikäsiä ja rahankeräyksiä. Villasukkiakin voi neuloa ja antaa vaikka seurakunnille välitettäväksi tarvitsijoille tai vaikkapa neuloa sivareille, netissä on ohjeita. Seurakuntien kautta apu näyttäisi menevän varmimmin tarvitsijoille olen huomannut. Niissä ei ole välistävetäjiä kuten näissä lapsen parhaaksi -toimijoissa enemmän on.

        Huostaanotetut saattavat menettää omaisensa huostaanottoon liittyvän vieraannuttamisen vuoksi, eikä näille aikuisille vielä lapsille ole villasukkien neulojia. Heitä määrätään työkeskuksiin epämääräisin nimikkein, joissa heidän pitää tehdä työtehtävät itse kustantamissaan varusteissa. Suorittaa pitää raskaita kuolinpesien tyhjennyksiä, nostelemalla raskaita huonekaluja joskus kalman hajussa ja joutuvat pesemään vaatteensa vielä itse. Siihen menee se 9 euroa ja terveys lastensuojelun hyvää tarkoittavan työn seurauksena.

    • äiti 1-2-3

      Hei

      Kivaa, että ajattelette tukiperheeksi ryhtymistä. Ottakaa yhteys sosiaalitoimeen, niin sieltä ohjaavat sinne mistä saatte enemmän tietoa asiasta ja pääsette aloittamaan koulutuksen. Lähes kaikki tukiperheet käyvät PRIDE valmennukssen. Sieltä saatte niin kattavan paketin tietoa, että sen perusteella jo omat ajatukset toiminnasta selkiytyvät kunnolla.
      Sos.työntekijät etsivät lapsen/lapset, joille te sopisitte tukiperheeksi. Saatte sanoa omia toiveitanne.

      Työ on palkitsevaa ja erittäin sitovaa. Lapset kiintyvät teihin ja vaativat sen myötä enemmän. Esim. sovittuja tapaamisia ei voi siirtää, koska "nyt just olisi tuttavan 50-v synttärit ja sinne olisi kiva mennä". Ja aina paketissa tulee mukana vanhempi, hän on todennäköisesti väsynyt ja tarvitsee apua elämäntilanteeseensa. Mutta koska mietitte tukiperheeksi ryhtymistä, niin isoja ongelmia vanhemilla ei ole, koska lapset kotona kerran asuvat. Muutenhan lapset olisi huostaanotettu, jos ongelmat olisi suuria ja lapsen kehitys kotona vaarassa.

      Itse olen koulutukset käynyt ja ns toisten lapsia kasvatan. Ja en tätä työtä pois vaihtaisi.

      Onnea koulutukseen ja toivottavasti löydätte vastaukset kysymyksiinne.

    • odottaja1

      Hei!

      Ihanaa että löytyy ihmisiä jotka haluavat tukiperheeksi ryhtyä. Itse olen jo vuoden verran odottanut tukiperhettä kahdelle lapselleni mutta emme vielä ole saaneet tukiperhettä. Liekö syynä se että en ole alkoholisti tai narkki joten asiat ei ole niin huonosti kuin monella muulla. Meillä syy tukiperheen etsimiseen on yksinhuoltajuus ja lasten isä ei lasten kanssa ole tekemissä, joten omaa aikaa ei löydy. Omat sukulaiset asuvat sen verran kaukana joten ei voi kovin helposti pyytää lapsia hoitoon. Lapsilla on vielä omat ongelmansa (kouluoppimisen suhteen) joten arki elämä on välillä aika raskasta.

      • karkki?

        Hyvä odottaja, mitä tarkoittaa narkki? Onko se jotain syötävää?

    • tukiperheenä__

      Hei!
      Sinulle odottaja1 "vinkiksi", saattaa tietty ollakin että asian jo tiedät, niin kannattaa vähän kertoa teidän perheestä sos.tt.
      Tietysti lasten iät, mutta myös arkisia asioita (mistä tykkäävät, luonteenpiirteitä, mitä ajattelevat itse tukiperheeseen menemisestä) ja halutessasi jotain itsestäkin.

      Ainakin meillä kun ilmoitimme halukkuudesa tukiperheenä toimimiseen, ja meille kerrottiin lapsista/perheistä (olimme käyneet pridet yms) niin huomio kiinnittyi lapsiin/perheisiin josta oli antaa vähän tietoa.

      Osasta sos.tt tiesi vain paikkakunnan ja iän, joten helpommin tälläiset lapset unohtuvat mielestä kun perhe, josta tietää asioita. Sitten on helpompi ajatelle että tuon perheen lapset varmaan viihtyisivät meillä jne.

      Kyse ei ole uteliaisuudesta, mitään nimiä tms. ei tietty kerrota kun vasta sitten tapaamisella kun sovitaan jo tarkemmin toiminnasta.

      Me olemme kahden perheen lapsille tukiperhe, toisille olemme sitä olleet jo 3 vuotta ja toisille 3-vuotta. Eli onnistuessaan suhde voi olla pitkä.

      • tienaako hyvin?

        Paljon saatte rahaa, kun toimitte tukiperheenä kahdelle perheelle? Onko korvaus lapsikohtainen vai mikä? Saatteko matkakorvauksia yms.?

      • 3+18
        tienaako hyvin? kirjoitti:

        Paljon saatte rahaa, kun toimitte tukiperheenä kahdelle perheelle? Onko korvaus lapsikohtainen vai mikä? Saatteko matkakorvauksia yms.?

        Yksi lapsi kerran kuussa, tuodaan meille (joskus me haemme/viemme) n.60€/vkonloppu -verot.

    • saako matkat?

      Jos menette esim. uimahalliin, saatteko maksut ja matkarahat?

      Kiinnostunut.

      • 3+18

        emme ole koskaan edes kysyneet sellaisia rahoja. Lapsen hakeminen ja vieminen kuuluu korvattaviin kuluihin, mutta emme ole koskaan niitä hakeneet, sillä se on niin pieni kustannus. Kulukorvaus tulee aina jälkikäteen. Jos menemme elokuviin, syömään, kylpylään jne niin emme ole koskaan ajatelleet, että joku muu kuin me maksaisi kulut.

      • sano suoraan
        3+18 kirjoitti:

        Niin, mutta paljonko tuo jälkikäteen tuleva kulukorvaus on. Eli saatte kylpyl'ämaksut ja matkakorvaukset jälkikäteen, vaikka maksatte ne ensin itse. Tätäkö epäselvä vastauksesi tarkoitti.

        Vai tarkoitatko, että teidän hyvin toimeentuleva perhe ei ota niitä matkakuluja ja kulukorvauksia, jotka kyllä tukiperheelle kuuluisivat.

        Voitko hieman täsmentää. En oikein ymmärtänyt epäselvää ja sekavaa vastaustasi.

      • 3+18
        sano suoraan kirjoitti:

        Lapsen hoidosta maksetaan tukiperheelle kulukorvausta hoidon tarpeen mukaan. Tukiperheessä olevasta lapsesta maksetaan kulukorvausta vuonna 2012 22 € - 28 € /pv/lapsi hoidon vaativuudesta riippuen. Kulukorvaus kattaa lapsen ruoka- ja hygieniakulut. Se suoritetaan kuukausittain jälkikäteen niiltä päiviltä, jotka lapsi on viettänyt tukiperheessä. Pääsääntöisesti vanhemmat kuljettavat lapsensa tukiperheeseen. Tukiperheille mahdollisesti aiheutuvista kuljetuskustannuksista maksetaan korvausta 0,35 €/km. Matkakustannuksista ja muista mahdollisista kuluista sovitaan aina erikseen.

        Me saamme vain tuon pv/ lapsi korvauksen ja kilometrikorvauksia emme ole hakeneet, emmekä muitakaan kuluja. Emme siis ole edes ottaneet selvää saisimmeko esim kylpyläpäivän kulut korvattavaksi tukilapsen osalta.

        Jos meillä on joku lapsemme kaveri kylässä ja lähdemme esim elokuviin niin, että tämä kaveri on mukana niin kyllä me hänenkin elokuvalippu maksetaan. Tuo muutama euro ei maailmaa kaada.

      • kiitosta vaan

        Kiitos asiallisesta tiedosta.

    • Tukiperheenä

      Hei!

      Suosittelen lämpimästi tukiperheeksi ryhtymistä. En itse ole kokenut toimimista tukiperheenä kohtuuttoman sitovaksi, pikemminkin se on tuntunut järjestelyltä, josta on molemmille osapuolille iloa. Ottakaa ainakin reilusti yhteyttä sos.viranomaisiin ja kyselkää - mihinkään ei ole pakko sitoutua ennen kuin olette saaneet tietoa ja mahdollisuuden rauhassa pohtia halukkuuttanne. Tukiperhesopimus on myös määräaikainen, esim. 2 vuotta, eli tukiperheen tarkoitus on auttaa perhettä kuormittavassa tilanteessa, mutta rajallinen aika. Voitte hyvin keskustella ja esittää toiveitanne sitä, millainen lapsi sopisi teille tukiperhehoitoon, tarpeita ja taustoja on hyvin monenlaisia. (Tämä viestiketju oli ''Sijaisvanhemmuus''-otsikon alla, mutta tukiperhetoiminta on siis eri asia ja paljon kevyempi toimintamuoto. Tukiperhettä lapsen vanhemmat itse hakevat ja toivovat - yhteistyössä viranomaisten kanssa. Lähtökohta yhteistyöhön on siis hyvin myönteinen.)

    • aamuisella sydämellä

      Valitettavasti tuntui olevan kevyt vaihtoehto, kun Aamusydämellä - ohjelmassa haastateltiin diapetesta sairastavan lapsen äitiä. Ensimmäinen tukiperhe oli lopettanut eka viikonlopun jälkeen, kun omat lapset eivät tykänneet pistämisestä, jota diapetes vaatii (vaikkei siis pistetty omia lapsia). Toinen tukiperhe oli ollut asialla vähän pitempään, mutta lopettanut sitten melko pian. Kolmas olisi ollut hyvä, mutta sekin lopetti ymmärtääkseni yhtäkkiä, vaikka olikin toiminut pisimpään näistä kolmesta.

      Tämän jälkeen ko. äiti ei enää halunnut lapsilleen tukiperhettä.

    • päiviläinen

      Hei Sinä, me olemme niin sanottu "normaali perhe". Saimme vain lapset 2 kpl keski-ikäisinä, ja meiltä puuttuu se tavallinen tukiverkosto: tarvitsisimme kovasti elämäämme varamummon varapappan (yksi mummo 89 v. elossa meillä). Emme ole ls-asiakkaita, mutta tarvitsisimme tukiperheen ystäväksi ja auttajaksi. Kuka haluaisi ja uskaltaisi sitoutua?

    • tukiperheenä_

      Hei!
      Emme saa erillisia korvauksia mistään, vaan kulukorvauksen kuuluu kattaa kulut. (mahdolliset uimahallikäynnit, elokuvakäynnit...sekä matkat niihin). Samoin kulukorvauksen pitää kattaa ostettavat asiat (esim. varasänky lapselle, lelut tukiperheessä jne) ja esim. rikkoutuneet tavarat. Tosin meillä ainakin on vakuutus sen varalle että jotain isompaa hajoaisi. Toistaiseksi mennyt rikki vain tavallisia asioita kuten astioita, leluja jne.

      Jos haemme ja viemme lapset niin saamme km-korvaukset mutta yleensä sopimuksissa sovittu että perhe pääosin kuljettaa itse lapset, mikä onkin hyvä järjestely jo senkin vuoksi ettei tukiperheen tarvitse miettiä lastenistuimia tms.

      • Perhehoitaja

        Hei! Olen toiminut tukiperheenä neljälle nuorelle pojalle ( 8- 12 vuotiaita), palkkioni on viikonlopulta noin 500€ käteen, veroprosenttini on 41. Mielestäni korvaus on todella hyvä, asun Tampereen lähistöllä.

    • Lohjan tukiperhe

      Hei, Olemme keskustelleet mieheni kanssa tämän vkl tukiperheeksi alkamisesta ja tulimme siihen päätökseen että meistä on siihen. Mutta, miten nyt etenemme?

      • Huomioita.

        Tukiperheasioita hoitavat kuntien sosiaaliviranomaiset. Eli yhteys kannattaa ottaa oman kunnan lastensuojeluun (yhteystiedot löytyvät kuntien Internet-sivuilta) ja kertoa halukkuudesta ryhtyä tukiperheeksi. Useimmiten kunnissa on joku nimetty henkilö, joka vastaa tukiperheasioista - suuremmissa kunnissa asioita saattaa hoitaa sijaishuoltotoimisto tai vastaava. Joka tapauksessa oikeaan paikkaan tai henkilölle kyllä ohjataan.

        Useimmiten tukiperheiksi haluavat haastatellaan ja heidän luokseen tehdään kotikäynti. Haastattelussa ja kotikäynnillä kartoitetaan perheen valmiuksia ryhtyä tukiperheeksi. Rikosteristeriote tarkistetaan. Monet kunnat, etenkin suuremmat, saattavat järjestää infotilaisuuksia ja koulutuksia tukiperheille. Joissakin kunnissa tukiperheiksi haluavat ohjataan käymään PRIDE-valmennus. Joissakin kunnissa järjestetään vuosittain koulutuspäiviä ja vertaisryhmätoimintaa, joihin tukiperheet voidaan velvoittaa osallistumaan. Kuntien välillä on eroja sen suhteen, miten pitkälle toimintaa on voitu kehittää (resurssit) ja millainen on kunnan linja eri asioiden suhteen (resurssit).

        Joissakin kunnissa tukiperheitä on niin rajatusti, että niitä voidaan myöntää ainoastaan lastensuojelun asiakkaille. Perheistä ei ylipäätään ole runsaudenpulaa, vaan usein sopivan perheen löytäminen voi viedä pitkänkin aikaa. Joissakin kunnissa on puolestaan mahdollisuuksia myöntää tukiperheitä myös ennaltaehkäisevästi. Joka tapauksessa sosiaalityöntekijä tekee päätöksen asiassa. Tyypillisimmillään tukiperhettä etsitään esimerkiksi yksinhuoltajavanhemman lapselle, jotta huoltaja voisi levähtää ja lapsi elää tavallista arkea esimerkiksi yhden viikonlopun kuukaudessa tukiperheessä.

        Tukiperheiksi valitut saavat esittää toiveita tukilasten suhteen. Esimerkiksi iän, sukupuolen ja lasten määrän suhteen voi esittää toiveita. Ketään ei ole pakko ottaa, toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Ennen varsinaisen tukisuhteen alkamista ja sopimuksen tekemistä lapsi ja hänen huoltajansa tulevat usein yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa tutustumiskäynnille tukiperheeseen. Myös tukilapsi ja hänen huoltajansa voivat esittää toiveitaan tukiperheen suhteen. Usein sopivuuteen vaikuttavat monet erilaiset asiat, kuten allergiat, välimatkat, kuljetusmahdollisuudet, vanhempien ja huoltajien työvuorot ja niin edelleen.

        Palkkiot, kulukorvaukset, matkakorvaukset ja muut korvaukset vaihtelevat kunnittain ja ovat eri suuruisia eri kunnissa. Myös linjaus sen suhteen, mitä kulukorvauksen kuuluu kattaa, vaihtelee kunnittain. Useimmiten tukiperhe ilmoittaa tukilapsen vierailuajat kuukauden ajanjaksolta, jonka jälkeen heille maksetaan korvaukset. Joissakin kunnissa maksetaan erikseen vuorokausikohtainen palkkio, joka ei ole veronalaista tuloa. Kulukorvaus puolestaan on veronalaista tuloa. Karkealla haarukalla edellämainitut ovat yhteenlaskettuina noin 20-45 euroa vuorokausi. Myös matkakorvaukset vaihtelevat. Lisäksi joissakin kunnissa voidaan erikseen korvata esimerkiksi etukäteen sovittuja menoja, kuten kylpylälippuja. Koulutukseen tai valmennukseen osallistuminen ennen tukiperheeksi ryhtymistä tapahtuu usein omalla kustannuksella, mutta sopimuksen kirjoittamisen jälkeen vertaisryhmätoimintaan tai koulutuksiin osallistumisesta voidaan korvata esimerkiksi matkakustannukset.

        Tukiperheillä on oikeus saada tukea ja apua sosiaaliviranomaisilta. Tukiperheet ovat velvollisia tekemään lastensuojeluilmoituksen tarvittaessa tai tiedottamaan sosiaalityöntekijälle mandollisista huolenaiheista. Muutoin tukiperheet ovat vaitiolovelvollisia. Käytännössä tukiperheiden tarvitsee harvoin tehdä erityistä yhteistyötä lapsen huoltajien kanssa. Useimmiten huoltaja vie ja hakee lapsen perheestä. Huoltajan ja tukiperheen tehtäväksi jää tarkempien aikataulujen sopiminen (varsinaiset vuorokausimäärät on määritelty sopimuksessa). Sopimusta tarkistetaan sovituin määräajoin, mikä tapahtuu yhteisen palaverin muodossa.

        Tukiperheitä välittävät myös jotkut järjestöt, kuten Pelastakaa lapset ry. Nämä järjestöt eivät kuitenkaan toimi kaikilla paikkakunnilla, eli toimisto voi sijaita kaukana asuinpaikasta. Jotkut kunnat ostavat tarvittaessa tukiperhepalveluita esimerkiksi PeLalta ja tällöin kunnan lastensuojelu tai tukiperhetoiminnasta vastaava taho on tavalliseen tapaan asioiden hoitamisessa mukana PeLan työntekijän lisäksi. Sosiaalitoimistot ovat kuitenkin julkisia toimijoita. Yksityiset toimijat sen sijaan toimivat erilaiselta pohjalta. Mikäli julkinen toimija joutuu ostamaan palvelua yksityiseltä, joudutaan verorahoilla ikään kuin rahoittamaan yksityistä toimijaa, vaikka tämä ei suoranaisesti pyrkisikään hyötymään toiminnastaan.

    • Tukiperheenä

      Ottakaa yhteyttä sos.viranomaisiin omassa tai muussa kunnassa, ohjaavat kyllä eteenpäin. Voitte toimia tukiperhennä oman tai muunkin kunnan lapsille, jälkimmäisessä tapauksissa tosin tulee lasten kuljetusjärjestelyjä (tukiperhe yleensä vastaa kujetuksista). Myös PeLa:lla on tukiperhetoimintaa.

      Yhteystietoja: PeLa

      http://www.pelastakaalapset.fi/toiminta/lastensuojelutyo/tukiperhetoiminta/

      Kuntien nettisivut, esim. Helsinki

      esim. Hgin kaupungin infosivu http://www.hel.fi/hki/Sosv/fi/lastensuojelu/tukiperhetoiminta/tukiperheeksi

    • turunmamma

      Moikka.
      Aloitin sijaisvanhempana 15-vuotiaalle pojalle.
      Annan pojan elämään ihmisen johon voi luottaa joka kuuntelee ja kannustaa häntä koulu ym...asioissa.

      Hänen elämänsä on ollut rikkinäistä ja turvatonta. En missään vaiheessa samaista häntä vanhempiinsa.
      Poika on tuonut elämääni iloa ja jotakin mitä on puuttunut monta monta vuotta kun omat lapset ovat lähteneet maailmalle.

      Nyt ollaan lähdetty toisiimme luottamisesta ja siitä että on aikuisiakin joihin voi luottaa .
      Nyt on myös koti johon voi tulla niin että aina on joku kotona, ruokaa,puhtaita vaatteita ja se että JOKU VÄLITTÄÄ.

      t. turunmamma

    • näinkö on?

      Ihan totta? Really?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2344
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      52
      2029
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1863
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1858
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1638
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1572
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      26
      1437
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1410
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1392
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1370
    Aihe