Taas saa keskitettyyn asesäilytykseen hurahtaneet ei aseharrastajat sitä mitä eivät haluaisi eli konkreettista näyttöä siitä mitä tällaiset "aseet pois kodeista ja yhteen paikkaan säilöön" ideat saa aikaan. Riihimäen metsästysmuseolta katosi läjäpäin aseita ja poliisit eivät ehdi mukaan edes näin tunnetussa rakennuksessa mikä on aseita pullollaan ja herää kysymys miksi Tampereen Nekalan asesepän liikkeeseen kohdistunutta ase ryöstöä jossa ryöstäjien matkaan lähti yli 50kpl aseita ei viitsitä edes uutisoida muuta kuin hädintuskin paikallislehdessä. Onko syy se että julkituodut asehysteria mielipiteet kohdistetusta säilytyksestä saisi pahan kolauksen vai mikä lieneekään no jokatapauksessa kyseiset ryöstäjät katosivat samantien poliisien ulottuvilta.
Jos aiheet missä rikollisten käsiin joutuu kymmenittäin aseita ei ylitä uutisotsikoita mutta "metsästäjän ase laukesi vahingossa ja hän ampui autonsa lattian läpi tai lintutornissa metsästystä seurannut sai 150m päästä ammutun haulin takkiinsa (täysin tehoton/vaaraton), otsakkeet nousee esille kertoo jo paljon kumpi on yhteiskunnalle kiinnostavampi. Tahattomat vahingot vai tahalliset rikokset. Lailliset aseet on huomattavasti helpompi kriminalisoida kun laittomissa katukaupoissa piilossa olevat aseet. Eihän ne ketään kiinnosta poliiseista puhumattakaan.
Asevarkaudet
6
167
Vastaukset
- vihreä hörhö
Onkin tarkoitus, että yhteisvarastojen hoidosta vastaa koulutuksen saanut päällikkö, jonka alisuudessa on aseenomistajista koottu vartijaryhmä, jotka valvovat omia aseitaan yhteisvarastossa ympäri vuorokauden tyyliin 24-7.
Poliisi tarkastaa vartion määrävälein ja pistokokein ja ellei asiat ole hoidossa, menetätte aseenne valtiolle ja saatte laiminlyönneistä sakot.
Varastossa aseet täytyy säilyttää viranomaisen hyväksymissä lukollisissa laatikoissa, joita säilytetään lukollisissa kaapeissa, joissa kussakin on kolme eri lukkoa ja avaimet ovat hajautettuna poliiseille, tai vihreän puolueen jäsenille.
Kaapit ovat kaltereiden takana, jota vartioitte te, aseen hallussapitoluvan omaajat.
Helpompaa toki olisi kun aselupia ei enää myönnettäisi ja olemassaolevat aseet olisi palautettava ja sulatettava, haltijoiden laskuun toki.
Näin se maailma pelastuu ja kaikilla on kivempaa.- värisokea hölmö
"vihreälle hörhölle":
Alkoholin haittavaikutukset maksavat veromaksajille moninkertaisesti enemmän kuin aseista aiheutuvat haitat. Lisäksi niiden takia kuolee moninkertaisesti enempi ihmisiä Suomessa kuin aseilla surmataan.
Kun sinä ehdotat että "Helpompaa toki olisi kun aselupia ei enää myönnettäisi ja olemassaolevat aseet olisi palautettava ja sulatettava, haltijoiden laskuun toki."
niin minä ehdotanpaljon viisaampaa ja perustellumpaa asiaa: tupakan, nuuskan ja kaikenlaisen alkoholin myynti on lopetettava välittömästi!
Näin se maailma oikeasti pelastuu ja kaikilla on kivempaa. Paitsi tietenkään ei "vihreälle hörhöllä" ja hänen sielunveljillään!
- kiinnittäjä
Kiinni !
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013011216547325_uu.shtml - normihomma
Tyhmää olisi tyhjästä meteliä pitää, eihän niillä aseilla mitään ammuttu, vain varastettiin. Jos olisi ammuttu ihmisiä kohti, niin tokihan se olisi ollut eriluokan juttu.
Poliisi nappasi tehokkaaseen tapaansa varkaat kiinni ja kurittaa heitä ankarissa kuulusteluissa.
Asia on siis kaikinpuolin kunnossa ja asiallisesti hoidettu.- Normi.päivä
Jaa on vai? Missä ne Nekalan aseet on sitten nyt ja ne tiukat poliisi kuulustelut kun tunnut tietävän???
- uunoutesilas
Eikös osa näistäkin pyssyistä jäänyt häviksiin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai949257Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki574826Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414511Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit532833Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1001546- 401336
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441276Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641232Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota431211Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1691154