Olisiko kenelläkään vinkkejä, miten ammatillisen kuntoutuksen tukea kannattaisi kelan hakemuksessa perustella?
Tilanteeni on tämä. Olen 26-vuotias ja koulutukseltani yo-merkonomi. Olen työskennellyt oman alani hommissa myyjänä n. 1,5 vuotta. Pari vuotta sitten tein elintarviketyöntekijän hommia 9 kk, työ oli fyysisesti tosi raskasta ja työnkierto vähäistä. Minulla on todettu kautaaltaan yliliikkuvat nivelet, joten kroppani ei tuota elintarviketyöntekijän hommaa kestänyt vaan ensin kipeytyi oikea olkapää ja sitten myös saman käden kyynärpää. Kipuoireet ilmaantuivat jo pari kuukautta ko. työn aloittamisesta. Kipu yltyi niin voimakkaaksi, että jopa kahvikupin pitäminen kädessä aiheutti kovaa kipua ja käden liikerata pieneni lähes olemattomaksi. Koska työ oli määräaikaista, en voinut noin vain irtisanoutua. Alkoi sairaslomakierre; töissä viikon tai kaksi, jonka jälkeen käsi oli taas niin kipeä, että oli pakko hakea uutta sairaslomaa. Aloin käymään myös fysioterapiassa. Työsuhteen loppumisen jälkeen fysioterapia alkoi muutamassa kuukaudessa tuottamaan hieman tulosta; käden liikerata normalisoitui, mutta olkapää jäi virheasentoon, lepo- ja rasitussärky jäivät ja oikea olkapää tutkimusten mukaan edelleen tulehtunut kahden vuoden jälkeenkin.
Sain lääkärin b-lausunnon kelan ammatillisen kuntoutuksen tukea varten, hain ja pääsin opiskelemaan ammattikorkeaan sosionomiksi ja pistin hakemuksen kelaan. Päätös: hylätty. Hain myös kaiken varalta te-toimistosta omaehtoisen opiskelun tukea, jossa myös hylkäsivät hakemukseni, perusteluna oli, että olen jo aikaisemmin vuoden verran kyseistä tukea eri opintoihin saanut. Te-toimiston toimesta minulla alettiin tutkia viime syksynä mahdollista prosopagnosiaa eli kasvosokeutta/kasvojen tunnistushäiriötä. Tällä viikolla sain lääkäriltä puhelin soiton, että kyseinen vaiva on nyt todettu ja johtuu todennäköisesti lievästä aivoinfarktista, jonka olen nuorempana saanut. Huomasin aikoinaan myyjän töitä tehdessäni, että en useinkaan tunnistanut asiakasta hänen näyttämistään henkkareista. Ja minun on yleensäkin vaikea tunnistaa jopa omaa äitiäni, jos hän tulee odottamatta vastaan. Tunnistan yleensä läheiset ihmiset äänestä, olemuksesta yms. seikoista.
Itse koen mahdottomaksi myyjän töihin palaamisen, koska nykyään alalta on vaikea saada vakituista kokopäivätyötä, enkä usko, että tules-vaiva yläraajassa ja todettu kasvojen tunnistushäiriö ovat kovinkaan suuria valtteja työn saamiseksi. Tällä hetkellä käsi kipeytyy jopa pölyjen pyyhkimisestä ja fysioterapeuttini ilmoitti, että on tehnyt kaiken mahdollisen kohdallani eikä enää nähnyt fysioterapian jatkamista tarpeelliseksi. Olen haaveillut psykoterapeutin opinnoista sosionomi opintojen jälkeen, koska työ ei olisi fyysistä eikä prosopagnosiasta olisi työssä lääkärin mukaan haittaa.
Tuo prosopagnosia ei siis ollut todettu virallisesti vielä aikaisemman kelan ammatillisen kuntoutuksen tuen hakemuksen aikana. Miten tätä tilannetta kannattaisi perustella jos valitan kelan päätöksestä, että saisi myönteisen päätöksen? Tai kannattaako ennemminkin laittaa uusi hakemus valittamisen sijasta?
Tilanteeni on tämä. Olen 26-vuotias ja koulutukseltani yo-merkonomi. Olen työskennellyt oman alani hommissa myyjänä n. 1,5 vuotta. Pari vuotta sitten tein elintarviketyöntekijän hommia 9 kk, työ oli fyysisesti tosi raskasta ja työnkierto vähäistä. Minulla on todettu kautaaltaan yliliikkuvat nivelet, joten kroppani ei tuota elintarviketyöntekijän hommaa kestänyt vaan ensin kipeytyi oikea olkapää ja sitten myös saman käden kyynärpää. Kipuoireet ilmaantuivat jo pari kuukautta ko. työn aloittamisesta. Kipu yltyi niin voimakkaaksi, että jopa kahvikupin pitäminen kädessä aiheutti kovaa kipua ja käden liikerata pieneni lähes olemattomaksi. Koska työ oli määräaikaista, en voinut noin vain irtisanoutua. Alkoi sairaslomakierre; töissä viikon tai kaksi, jonka jälkeen käsi oli taas niin kipeä, että oli pakko hakea uutta sairaslomaa. Aloin käymään myös fysioterapiassa. Työsuhteen loppumisen jälkeen fysioterapia alkoi muutamassa kuukaudessa tuottamaan hieman tulosta; käden liikerata normalisoitui, mutta olkapää jäi virheasentoon, lepo- ja rasitussärky jäivät ja oikea olkapää tutkimusten mukaan edelleen tulehtunut kahden vuoden jälkeenkin.
Sain lääkärin b-lausunnon kelan ammatillisen kuntoutuksen tukea varten, hain ja pääsin opiskelemaan ammattikorkeaan sosionomiksi ja pistin hakemuksen kelaan. Päätös: hylätty. Hain myös kaiken varalta te-toimistosta omaehtoisen opiskelun tukea, jossa myös hylkäsivät hakemukseni, perusteluna oli, että olen jo aikaisemmin vuoden verran kyseistä tukea eri opintoihin saanut. Te-toimiston toimesta minulla alettiin tutkia viime syksynä mahdollista prosopagnosiaa eli kasvosokeutta/kasvojen tunnistushäiriötä. Tällä viikolla sain lääkäriltä puhelin soiton, että kyseinen vaiva on nyt todettu ja johtuu todennäköisesti lievästä aivoinfarktista, jonka olen nuorempana saanut. Huomasin aikoinaan myyjän töitä tehdessäni, että en useinkaan tunnistanut asiakasta hänen näyttämistään henkkareista. Ja minun on yleensäkin vaikea tunnistaa jopa omaa äitiäni, jos hän tulee odottamatta vastaan. Tunnistan yleensä läheiset ihmiset äänestä, olemuksesta yms. seikoista.
Itse koen mahdottomaksi myyjän töihin palaamisen, koska nykyään alalta on vaikea saada vakituista kokopäivätyötä, enkä usko, että tules-vaiva yläraajassa ja todettu kasvojen tunnistushäiriö ovat kovinkaan suuria valtteja työn saamiseksi. Tällä hetkellä käsi kipeytyy jopa pölyjen pyyhkimisestä ja fysioterapeuttini ilmoitti, että on tehnyt kaiken mahdollisen kohdallani eikä enää nähnyt fysioterapian jatkamista tarpeelliseksi. Olen haaveillut psykoterapeutin opinnoista sosionomi opintojen jälkeen, koska työ ei olisi fyysistä eikä prosopagnosiasta olisi työssä lääkärin mukaan haittaa.
Tuo prosopagnosia ei siis ollut todettu virallisesti vielä aikaisemman kelan ammatillisen kuntoutuksen tuen hakemuksen aikana. Miten tätä tilannetta kannattaisi perustella jos valitan kelan päätöksestä, että saisi myönteisen päätöksen? Tai kannattaako ennemminkin laittaa uusi hakemus valittamisen sijasta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onpa hankala tilanne. Kela on erittäin tiukka päätöksissään vaikka niistä laittaiskin valitusta menemään. Tuskin kauppa-ala on ainoa vaihtoehto työllistymiseesi kuitenkaan. Onko tuo psykoterapeutti ainoa työ mitä voisit enää tehdä? Eikö siinäkin kuitenkin tarvita jonkinmoista kasvojen tunnistusta loppupeleissä joka sinulla siis todettu huonoksi kun et aina äitiäsikään tunnista?
Ei psykoterapeutin hommat niitä ainoita ole, mutta se ois sellainen toiveammatti. Tunnistan kyllä ihmiset paremmin ajan myötä tai jos tiedän odottaa tapaavani jonkin ihmisen jossain tietyssä paikassa niin tunnistan helpommin. En ole ihan onneton. Mutta jos myyjän töissä esimerkiksi satun myymään vahingossa alkoholia alaikäiselle joka käyttää sisaruksen henkkareita, niin voin tahtomattani saada aikaan pahaa jälkeä. Pelkään tekeväni jonkin tuonkaltaisen virheen ja myyjänä ollessani pidin tosi tiukkaa linjaa alkoholin myymisessä. Jos olen vähänkin epäillyt alaikäiseksi, niin en ole myynyt. En ole halunnut ottaa sitä riskiä, että poliisi tulee kyseleen, että tiesitkö myyneesi sille 17-vuotiaalle alkoholia, joka ajoi päissään kolarin.
Toi kasvojen tunnistushäiriö karsii todennäköisesti pois kaikki sellaiset ammatit, joissa pitää jollain tavalla tunnistaa henkilö henkkareista. Psykoterapeutin ei tietääkseni tarvi tunnistaa asiakkaan henkilöllisyyttä. Jos ajattelen merkonomin hommia, niin jäljelle voisi jäädä jokin taloushallinon juttu, johon oma koulutukseni ei painottunut. Lisäksi olen ihan surkea laskemisessa, josta neurologille mainitsin ja hänen mukaansa sillä voisi hyvin olla yhteyttä tuohon aikanaan saatuun lievään aivoinfarktiin.