Spinnu

Vene päivittyi syksyllä. Vanhassa oli 60m2 spinnu ilman sukkaa. Tätä purjetta tuli käytettyä tosi usein yksinkin. Uudessa on n. 90 m2 spinnu johon sukka on hankittu. Pärjääkö tämän kanssa vielä perheporukalla, voimat kasvat kuitenkin aikalailla? Tuulestahan se riippuu mutta aika usein tuuli tavannut pitkään spinnutessa yltyä. Jiipatessa voi käyttää ja laskiessa käytetään jatkossa aina sukkaa. Vaatiiko sukan käyttäminen skuuttilukon laukaisun vai riittääkö skuutin löysääminen - riippuu tietysti varmaan tuulesta.Tuplaskuutit vaatisivat lisäheloitusta ja kädetkin loppuvat
612440
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Avaan genoan, löysään skuutin ja vedän sukkaan ison ja genoan leessä. Ei ole isommallakaan spinnulla ongelma jos kaikki on ok eikä falli tai alasvetonaru ristissä- mikä pimeällä joskus tapahtuu. Siksi laukaistava hela on kuitenkin hyvä olla varalta.

Äänestä

Jos kerran on paljon kokemusta 60 m2 spinnusta, ei 90 m2 ole ongelma eikä sukkaa tarvita.Tuplaskuuteilla jiippaaminen olisi helppoa, mutta ilman niitä jää kyllä jiippi tekemättä kovemmassa tuulessa. 90 m2 spinnun jiippaaminen 10 m/s tuulessa on yksillä skuuteilla vaikeaa kisamiehistöllekin, koska puomia on hyvin vaikea saada takaisin ja mahdollisesti irtikin (riippuu puomin heloista).

Manööverit sukan kanssa ovat aika työläitä, tosin oma kokemus sukasta on rajallinen ja nykyisen veneen mukana tullut spinnusukka on ollut kotona parin kokeilun jälkeen. Jo pelkkä sukan koko on mielestäni ongelma. Sukka kotiin jätettynä spinnusäkin koko ja paino puolittui ja pois jäi kaiken kolhiva metallitanko.

Skuuttilukon laukaisu on mielestäni täysin turhaa kaikissa tapauksissa spinnu ylhäällä. Ainoa hyöty skuuttilukoista on skuuttien irroittamisessa/kiinnittämisessä spinnu alhaalla sekä mahdollinen leikkari. Lisäksi gaijan skuuttilukon laukaisu paineen alla on melkolailla hengenvaarallista.

Äänestä
  • Miten tuo tuplaskuuteilla jiippaaminen tapahtuu, en ole koskaan päässyt kokeilemaan.

    Miksi monessa ohjeessa neuvotaan ennen spinnun laskua laukaisemaan gaian skuuttilukko? Saman asianhan ajaa päästää gaia täysin vapaaksi.

    Äänestä

  • h ipster i kirjoitti:

    Miten tuo tuplaskuuteilla jiippaaminen tapahtuu, en ole koskaan päässyt kokeilemaan.

    Miksi monessa ohjeessa neuvotaan ennen spinnun laskua laukaisemaan gaian skuuttilukko? Saman asianhan ajaa päästää gaia täysin vapaaksi.

    Tuplaskuuteilla puomin pää pysyy koko ajan kiinni mastolla,, jiipatessa lasketaan ja viedään etupää etustaakin alta ja 2. löysä skuutti kiinnitetään puomiin ja kiristetään. Homma on näin koko ajan hallinnasssa kun vain gastit ja kippari tietävät mitä tekevät. Toista tuulenpuolen skuuttia voi myös hyödyntää käyttämällä sitä sivutuulessa mantookin sisäpuolella

    Spinnun laukaisu parin minuutin kohdalla. http://www.youtube.com/watch?v=JBwKP8VjngA
    - Veto purjeesta loppuu välittömästi, laskeminen nopeutuu, löysä skuutti ei jää ruoskimaan kansimiehistöä - tosin laukaisijan päähän taisi vähän sattua

    Äänestä

  • ohessa kirjoitti:

    Pellarit sucks, samoin kaiteet. Kyllä 2 cm varvaslista riittää putoamisen estämiseen . Ja jos joku putoaa niin varagasteja on rannalla jonossa odottamassa. Minäkin voisin mennä sinne jonoon seisomaan, huikea vene.

    Äänestä

  • ohessa kirjoitti:

    Tuplaskuuteilla puomin pää pysyy koko ajan kiinni mastolla,, jiipatessa lasketaan ja viedään etupää etustaakin alta ja 2. löysä skuutti kiinnitetään puomiin ja kiristetään. Homma on näin koko ajan hallinnasssa kun vain gastit ja kippari tietävät mitä tekevät. Toista tuulenpuolen skuuttia voi myös hyödyntää käyttämällä sitä sivutuulessa mantookin sisäpuolella

    Spinnun laukaisu parin minuutin kohdalla. http://www.youtube.com/watch?v=JBwKP8VjngA
    - Veto purjeesta loppuu välittömästi, laskeminen nopeutuu, löysä skuutti ei jää ruoskimaan kansimiehistöä - tosin laukaisijan päähän taisi vähän sattua

    Edellisessä on esitetty tuplaskuutit ja dippipuomi.

    On olemassa myös järjestelyitä, jossa on tuplaskuutit ja end-to-end puomi. Tällöin jiipissä veto pysyy skuuteilla ja puomi kiinnitetään löysänä olevaan gaijaan. Sitten kun puomi on paikallaan siirretään veto tuulenpuolen gaijaan. Itse en ole tällaisellä järjestelyllä purjehtinut, mutta kuulostaa varsin toimivalta. Dippipuomi kuitenkin vaatii aina enemmän porukkaa, kun pitää puomin korkeutta säätää.

    Äänestä

  • ............. kirjoitti:

    Hieman nopeuttaa tuplaskuuteilla ja dippipuomilla jiippaamista, jos on toinen säätämässä ylägaijaa dipatessa, mutta ei se mitenkään välttämätöntä ole. Maston pään korkeuden säätö on normaalisti mastolla ja se sujuu mainiosti siltä yhdeltäkin. Korkeudet voi kaiken kaikkiaan hyvin viritellä sitten, kun muu on tehty.

    Äänestä

Spinnusukka on yksinpurjehtijalle hyvä lisäapu, mutta ei ongelmaton. Sukan alasvedossa on syytä käyttää käsineitä, ettei tule palovammoja sormiin tai kämmeniin. Aika helposti tahtoo nimittäin käydä niin, että tuulenpuuskan täyttää spinnun ja sukka tempautuu takaisin toppiin. Käsien läpi liukuva alasvetonaru kyllä polttaa! Oma kokemukseni perustuu 150m2 ja 112m2 spinnuihini. Nykyisen veneeni 85m2 spinnussa en ole vielä käyttänyt sukkaa, mutta olen ajatellut kokeilla uudelleeen.

Toinen harmi on ollut se, että sukan alasvedossa spinnu sukka ovat yllättäen menneet tiimalasiksi etustaagin ympäri. Mielestäni veneen heijaaminen aallokossa on edesauttanut osittain sukan sisällä olevan spinnun heiluriliikettä ja etustaagin ympärille kietoutumista. Tällainen kombinaatio-tiimalasi on ollut mielestäni paljon hankalampi avata kuin ilman sukkaa tapahtuva "tavallinen" tiimalasi.

Oma yhteenvetoni spinnusukasta on se, että sukka oikeasti helpottaa spinnun käyttöä keveissä tuulissa. Yksinpurkehtijan on helppo toimia spinnusukan kanssa, jos meri- ja tuuli ovat tasaiset. Kovemmassa tuulessa ja aallokossa ja erityisesti puuskaisessa tuulessa sukka voi muuttua riesaksi. (Olen muutaman kerran ottanut spinnun alas perinteisesti, kun sukan alasveto ei tuntunut luonnistuvan).

Äänestä
  • Meillä spinnun koko n.115m2. Alussa sukkaa hieman kokeiltiin, mutta jotenkin koettiin se aika häiriöalttiiksi. Varmaan omaa tohelointia. Meni muutama vuosi ja otettiin sukka uudelleen käyttöön. Melkein koko kesä meni ihan mallikkaasti, kunnes tuli jotain häsäkkää. Sukka sai siipeensä ja siihen loppui meidän "sukittelu". Kun se spinnu nostetaan, ei kaivata mitään ylimääräistä siihen sotkemaan! Ensi kesänä kokeillaan sitten genaakkeria rullalla. Mikähän siinä voi mennä vikaan...

    Äänestä

Tuplaskuutit ehdottomasti 100m2 spinnuihin, toinen mantoogin sisä- ja toinen ulkopuolelle niin ei tarvitse jakkepuomia. Isoja spinnuja ei voi laskea päästämällä ylägaijaa läpi spinnupuomin löysäksi. Purje täyttyy ajottain eikä kukaan jaksa pitää kiinni. Vain laukaisu toimii luotettavasti eikä ole vastoin yleistä luuloa vaarallista. Laukaisija joutuu kurottamaan korkealle yltääkseen spinnupuomin päähän. Laukaisun jälkeen puomi ja takagaija iskevät taaksepäin korkealla pään yläpuolella. Ainoa vaara on kurottelu jos joutuu seisomaan keulakaiteella kovassa kelissä.Tuplaskuutti on välttämätön, että saa esim luukulle löysänä valmiiksi alasvetoa varten, mikä tapahtuu purjeiden leepuolella kovassakin kelissä. Tarvitaan 4 miestä. Yksin olen onnistunut keveässä kelissä nostamaan/ laskemaan 100m2 spinnun mutta sukka on paljon parempi pienelle miehistölle.
Rullat toimivat lentävissä purjeissa kuten Code 0 ja genaakkeri hyvin. Asymmetrinen iso runneri on ongelmallisempi. Rulla kiertää purjetta makkaralle alaosasta, missä kangasta on vähän ja pullea yläosa jää löysäksi ja pysyy vedossa. Joutuu kiertämään alaosasta monta kierrosta skuuttia ympäri purjeen ja yläosa vielä vetää. Saa toki alas näinkin. Profurl ( vai oliko Facnor?) on kehittänyt rullan, jossa on köysi/liina ja siitä spinnuun naru. Ensin pyöritetään keskiosaa purjeesta rullalle. En ole kokeillut- voisi toimia.
Sukissa näkee usein ongelmia nostaesa ja laskiessa. Omistan 5-6 spinnusukkaa. Ruma mutta paras sukka on SVB:n malli, jossa on topissa iso muovisuppilo ja naruissa talja. Liukuu herkästi. Genoa kannattaa avata nostaessa ja laskiessa aina niin ei tule tiimalaseja tai äkkinäisiä spinnun täyttymispamauksia, joita käsivoimilla ei hallitse. Kovassa kelissä genoaa voi pitää osittain avattuna estämään tiimalasia. Toimii helpommin kuin keulakolmioon viritetyt verkot.
Yksinkertaisin ja toimintavarmin spinnun nosto ja lasku tapahtuu ilman sukkaa tai rullaa kumirenkseillä. Purjesta tehdän makkara renkseillä, nostetaan genoan tai muun purjeen (spinnun?) leepintaa pitkin toppiin. Köysien tarkistus. Skuutista nykäisemällä pamahtaa auki. Laskiessa takakgaian laukaisu ja "lazy"-skuutista sisään. Yksinkertaisempi-mikä voisi mennä pieleen?

Äänestä
  • Puhe oli 90 m2 spinnusta, joka toki on jo lähellää 100 m2. Tuo koko on melkolailla rajakoko tuplaskuuttien kannalta eli ei nyt ehkä kuitenkaan ehdottomasti tuplaskuutteja. Barbereiden kanssa ei tarvita yksillä skuutella mitään jockeypuomeja.

    Ylägaijaa ei kai kukaan ole laskemassa, sehän pitää puomia ylhäällä. Spinnun saa alas monella tavalla, mutta lukon laukaisua en ole käyttänyt vuosikausiin enkä taida tuntea ketään, joka sitä käyttäisi tuon kokoisissa spinnuissa. Laukaisuhan onnistuu vain puomin ollessa lähes etustaagissa kiinni. Omassa veneessä (92 m2 spinnu) puomi ei tällöin ole korkealla vaan enintään 1,5 m kannesta ja joskus lähes kiinni kaiteessa.

    Itse lasken spinnun tilanteesta riippuen joko päästämällä fallin tai tuulenpuolen skuutin, jota myös gaijaksi kutsutaan (HUOM ei koskaan molempia!). Spinnun voi laskea keulakannelle, keulaluukkuun, ankkuriboksiin, säkkiin tai kulkuluukusta sisään.

    Tuplaskuutista ei ole hirveästi iloa laskemisessa. Kulkuluukkuun laskiessa voi ottaa barberin valmiiksi luukulle. En tiedä mihin tarvitaan neljää miestä. Kisassa toki on usein enemmänkin, mutta kyllä tuon kokoisen spinnun saa alas yksin. Tietysti helpottaa, jos joku ohjaa ja/tai päästää puolestasi skuutin/fallin.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Puhe oli 90 m2 spinnusta, joka toki on jo lähellää 100 m2. Tuo koko on melkolailla rajakoko tuplaskuuttien kannalta eli ei nyt ehkä kuitenkaan ehdottomasti tuplaskuutteja. Barbereiden kanssa ei tarvita yksillä skuutella mitään jockeypuomeja.

    Samaan mieltä kuin Joakim.

    Ei tehdä asioista liian monimutkaisia. Jos on runsaasti kokemusta 60 m2 spinnusta, varmasti onnistuu 90m2. Ensimmäisillä kerroilla voi tuplista olla enemmän haittaa, kun jäävät puomin väärälle puolle tai tarttuvat löysätessä tai uivat meressä, kun käynnstetään moottoria.

    Laskussa kääntää myötäisellä, niin tulee kyllä alas. Jos sitten haluaa laukaista lukosta, voihan puomia päästää eteen siksi aikaa (vaikka olisi kisassa), että yltää lukolle. Itse olen kaikissa aina päästänyt köyden läpi ongelmitta. Eikä se spinnu siellä ison ja genuan takana mihinkään täyty, kun köydet ovat löysällä ja kurssi alas.

    Voihan spinnun laskea tuulen puoleltakin, jos se pitää kohta nostaa toiselle halssille. Pitää köydet kiinni ja purje voi odotella sen aikaa kannella tai kulkuaukossa tai jossakin. Välttyy turhalta pakkaamiselta ja köysien juoksutukselta.

    Jiipissä voi enimpiä paineita päästää, jotta puomin saa paikoilleen, jos ei käytä tuplia. Paineita päästellää alas ajamalla ja löysäämällä molemmista skuuteista siksi aikaa, että puomi on paikoillaan.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Puhe oli 90 m2 spinnusta, joka toki on jo lähellää 100 m2. Tuo koko on melkolailla rajakoko tuplaskuuttien kannalta eli ei nyt ehkä kuitenkaan ehdottomasti tuplaskuutteja. Barbereiden kanssa ei tarvita yksillä skuutella mitään jockeypuomeja.

    Ylägaijaa ei kai kukaan ole laskemassa, sehän pitää puomia ylhäällä. Spinnun saa alas monella tavalla, mutta lukon laukaisua en ole käyttänyt vuosikausiin enkä taida tuntea ketään, joka sitä käyttäisi tuon kokoisissa spinnuissa. Laukaisuhan onnistuu vain puomin ollessa lähes etustaagissa kiinni. Omassa veneessä (92 m2 spinnu) puomi ei tällöin ole korkealla vaan enintään 1,5 m kannesta ja joskus lähes kiinni kaiteessa.

    Itse lasken spinnun tilanteesta riippuen joko päästämällä fallin tai tuulenpuolen skuutin, jota myös gaijaksi kutsutaan (HUOM ei koskaan molempia!). Spinnun voi laskea keulakannelle, keulaluukkuun, ankkuriboksiin, säkkiin tai kulkuluukusta sisään.

    Tuplaskuutista ei ole hirveästi iloa laskemisessa. Kulkuluukkuun laskiessa voi ottaa barberin valmiiksi luukulle. En tiedä mihin tarvitaan neljää miestä. Kisassa toki on usein enemmänkin, mutta kyllä tuon kokoisen spinnun saa alas yksin. Tietysti helpottaa, jos joku ohjaa ja/tai päästää puolestasi skuutin/fallin.

    Minulla on kahtalaisia kokemuksia spinnun laskusta muulla tavoin kuin laukaisemalla. Ratapurjehduksessa ei tulisi enää mieleenkään oikeastaan muuta tapaa kuin päästää fallista. Ja silloin useimmiten keulaluukkuun luun puolelle ilman puomia. Mutta jos ei käännytäkään kryssille, vaan jatketaan avotuulissa, meinaa fallista laskemalla spinnu väkisin tulla meren kautta ylös. Onnistuu kyllä, ei se helpostikaan veneen alle ole joutumassa, mutta tulee läpimärkänä.

    Tuplaskuutit on käytössä ja niiden pitäisi olla liki tuplapitkät, jotta voisi jotenkin kätevästi laskea spinnun skuutia (=gaijaa) laskemalla. Helpommaksi olen kokenut sittenkin laukaisemisen. Yksi vain päästää puomin eteen ja toinen laukaisee. Jos ei ennestään olla tiukalla slöörillä, ei edes puomi ole silloin singahtamassa päin näköä. Skuutien läpi päästäminen olisi tietysti mahdollista sekin, mutta tuplien pujottelu takaisin on oma vaivansa ja vapaana ja vauhdilla liehuvalla köydellä on selkeä riski sotkeentua tai solmiintua johonkin ikävällä tavalla. Tuplaskuuteilla on tuplariski. Jotta läpipäästämättä onnistuisi, pitäisi skuutien tosiaan olla selvästi pidemmät ja pidemmät tuplana aiheuttavat istumalaatikossa "räjähdys makaronitehtaalla"-efektin.

    Äänestä

  • niin ja näin kirjoitti:

    anteeksi tyhmä kysymys mutta ei kai purjetta saa alas vain yhden köyden päästämällä. Eikö aina ole pakko laskea löysää nostimeen?

    Käsitesekamelskaa. Syynä, että yläkaijaksi kutsutaan spinnupuomin kannatinta mutta mutta myös luuvartin puoleista (spinnu)skuuttia. Jockey-puomia käytetään yläpuolen spinnuskuutissa jotta kaiteet eivät väänny sisään ja/tai skuutti paina vanttia vasten. Barberhauleria, tuttujen kesken barberia tai raparperia käytetään alapuolen skuutissa mikä ei poista jovkeypuomin tarvetta. Puomin tarpeen poistaa vantin ja maston sisäpuolelta tuleva tuplaskuutti jota käytetään laitaspinnulla. MOT.

    Äänestä

  • rapabarber kirjoitti:

    ... siis piti sanoa maston ja vantin välistä, ei sisäpuolelta :)

    Äänestä

  • rapabarber kirjoitti:

    Käsitesekamelskaa. Syynä, että yläkaijaksi kutsutaan spinnupuomin kannatinta mutta mutta myös luuvartin puoleista (spinnu)skuuttia. Jockey-puomia käytetään yläpuolen spinnuskuutissa jotta kaiteet eivät väänny sisään ja/tai skuutti paina vanttia vasten. Barberhauleria, tuttujen kesken barberia tai raparperia käytetään alapuolen skuutissa mikä ei poista jovkeypuomin tarvetta. Puomin tarpeen poistaa vantin ja maston sisäpuolelta tuleva tuplaskuutti jota käytetään laitaspinnulla. MOT.

    No tuossa sitä sekamelskaa vasta tulikin!

    Kukaan ei kutsu skuuttia ylägaijaksi.

    Gaija on yleisnimike puomin asentoa säätäville köysille. Alagaija vetää puomia alaspäin, ylägaija ylöspäin. Pelkäksi gaijaksi kutsutaan sitä tuplaskuuteissa puomin pään kautta kulkevaa. Joskus joku sanoo tuulenpuolen skuuttiakin gaijaksi yksinkertaisten skuuttien tapauksessa.

    Yksinkertaisilla skuuteilla molemmat skuutit menevät barberin kautta. Tuulenpuolen barberi on aina pohjassa ja suojanpuolen barberi lähes aina kokonaan auki. Barberi vetää skuutin lähelle varvaslistaa, jolloin se ei kaipaa Jockey-puomia useimmissa veneissä ja joissain ei tarvita edes alagaijaa barberin ansiosta.

    Tuplaskuuteillakin monessa veneessä gaijat vedetään vanttien ja kaiteiden ulkopuolelta. Vaihtoehtoisesti kaiteiden ja vanttien välistä ellei sitten rustit ole laidalla.

    Äänestä

  • norppa kirjoitti:

    anteeksi tyhmä kysymys mutta ei kai purjetta saa alas vain yhden köyden päästämällä. Eikö aina ole pakko laskea löysää nostimeen?

    No eipä tietenkään lopulta vain yhden kulman päästämällä. Kyse on siitä, mistä kulmasta laskien päästetään veto spinnusta. Menee purje sitten mistä luukusta sisään hyvänsä tai avoimemmassa veneessä pussiin, pitää lopulta yleensä ainakin falli irrottaa ja skuuteihin laskea paljon löysää.

    Äänestä

  • norppa kirjoitti:

    anteeksi tyhmä kysymys mutta ei kai purjetta saa alas vain yhden köyden päästämällä. Eikö aina ole pakko laskea löysää nostimeen?

    Tietysti jossain vaiheessa pitää päästää laskupaikasta riippuen kaksi tai kolme köyttä vapaaksi, jotta spinnun saa kokonaan laskettua. Mutta laskun alkuvaiheessa ei saa koskaan päästää kuin yhden köyden. Muuten spinnu karkaa vedossa kauas veneestä tai osuu alhaalta veteen. Tarkoitus on saada spinnu "lipuksi", jolloin sen saa vedettyä pienellä voimalla veneeseen.

    Jos päästetään falli, spinnu vedetään kokonaan alas ja vasta sitten päästetään skuutti tai gaija. Jos päästetään gaija, spinnun alaliikki vedetään suppuun tai ainakin yksi kulma otetaan veneeseen ennen fallin laskemista.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    No tuossa sitä sekamelskaa vasta tulikin!

    Kukaan ei kutsu skuuttia ylägaijaksi.

    Gaija on yleisnimike puomin asentoa säätäville köysille. Alagaija vetää puomia alaspäin, ylägaija ylöspäin. Pelkäksi gaijaksi kutsutaan sitä tuplaskuuteissa puomin pään kautta kulkevaa. Joskus joku sanoo tuulenpuolen skuuttiakin gaijaksi yksinkertaisten skuuttien tapauksessa.

    Yksinkertaisilla skuuteilla molemmat skuutit menevät barberin kautta. Tuulenpuolen barberi on aina pohjassa ja suojanpuolen barberi lähes aina kokonaan auki. Barberi vetää skuutin lähelle varvaslistaa, jolloin se ei kaipaa Jockey-puomia useimmissa veneissä ja joissain ei tarvita edes alagaijaa barberin ansiosta.

    Tuplaskuuteillakin monessa veneessä gaijat vedetään vanttien ja kaiteiden ulkopuolelta. Vaihtoehtoisesti kaiteiden ja vanttien välistä ellei sitten rustit ole laidalla.

    "Kukaan ei kutsu skuuttia ylägaijaksi"

    Eipä osunut silmiini, kuka näin on väittänyt!

    Äänestä

  • VikiS_ kirjoitti:

    "Kukaan ei kutsu skuuttia ylägaijaksi"

    Eipä osunut silmiini, kuka näin on väittänyt!

    seppomarttihan se tuossa yllä taisi niin tehdä...

    " Isoja spinnuja ei voi laskea päästämällä ylägaijaa läpi spinnupuomin löysäksi."

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Puhe oli 90 m2 spinnusta, joka toki on jo lähellää 100 m2. Tuo koko on melkolailla rajakoko tuplaskuuttien kannalta eli ei nyt ehkä kuitenkaan ehdottomasti tuplaskuutteja. Barbereiden kanssa ei tarvita yksillä skuutella mitään jockeypuomeja.

    Ylägaijaa ei kai kukaan ole laskemassa, sehän pitää puomia ylhäällä. Spinnun saa alas monella tavalla, mutta lukon laukaisua en ole käyttänyt vuosikausiin enkä taida tuntea ketään, joka sitä käyttäisi tuon kokoisissa spinnuissa. Laukaisuhan onnistuu vain puomin ollessa lähes etustaagissa kiinni. Omassa veneessä (92 m2 spinnu) puomi ei tällöin ole korkealla vaan enintään 1,5 m kannesta ja joskus lähes kiinni kaiteessa.

    Itse lasken spinnun tilanteesta riippuen joko päästämällä fallin tai tuulenpuolen skuutin, jota myös gaijaksi kutsutaan (HUOM ei koskaan molempia!). Spinnun voi laskea keulakannelle, keulaluukkuun, ankkuriboksiin, säkkiin tai kulkuluukusta sisään.

    Tuplaskuutista ei ole hirveästi iloa laskemisessa. Kulkuluukkuun laskiessa voi ottaa barberin valmiiksi luukulle. En tiedä mihin tarvitaan neljää miestä. Kisassa toki on usein enemmänkin, mutta kyllä tuon kokoisen spinnun saa alas yksin. Tietysti helpottaa, jos joku ohjaa ja/tai päästää puolestasi skuutin/fallin.

    YLÄgaia yllä on tosiaan lapsus, piti olla TAKAgaia.
    On kyllä aika hyvin tehty kun ohjaa venettä, laskee fallin ja kerää spinnun ainoasta kireästä skuutista vetämällä. En ole itse tehnyt kuin heikossa tuulessa ja silloin vaihdoin fallin maston tyven vinssille ja tarvitsin autopilotinkin. Jos toista tuulialueen ääripäätä ajatellaan niin neljälle on riittänyt hyvin tekemistä: yksi ohjaa, toinen kulkuluukulla fallissa ja kerää purjeen löysästä skuutista, kolmas laukaisee, neljäs mastolla ja laskee puomin keulagastin ganssa. Kolmellakin varmasti selviää. Sukan ainoa etu on pienempi miehistön tarve.
    "Parturi"/ barberi ilmeisesti on varvaslistassa ja takagaia mantoogin ulkopuolella. Estääkö se sivutuulessa mantoogin tolppien vääntymisen yhtä hyvin kuin jakkepuomi?. Ei ole omaa kokemusta koska tuplaskuuteilla olen vaihtanut skuuttauksen mantoogin sisäpuolelle ja 4 m levyisessä veneessä säilyy riittävästi kulmaa vaikka puomin päästää eteen eikä dyneema veny. Entivanhaisissa kapeammissa veneissä ja venyvämmillä skuuteilla ei voinut ilman jakkepuomia saada 100m2 spinnua halssikulmasta liikkkumattomaksi.

    Äänestä

  • Smarttipinnu kirjoitti:

    seppomarttihan se tuossa yllä taisi niin tehdä...

    " Isoja spinnuja ei voi laskea päästämällä ylägaijaa läpi spinnupuomin löysäksi."

    No myönnetään myös minä kutsuin perjantaista innostuneena tuulen yläpuolella olevaa gaijaa virheellisesti yläkaijaksi. Mutta kuten alla seisoo tulee niitä erehdyksiä tässä asiassa muillekin.

    "Ylägaija on spinnupuomin nostin. Tätä kutsutaan myös liftiksi tai topping liftiksi.

    Kilpaveneissä kannattaa yleensä pyytää gastia nostamaan tai laskemaan spinnun puomi, sen sijaan että pyydetään löysäämään tai kiristämään ylägaijaa. Tämä sen takia että veneessä on yleisesti sekä ylä- että alagaija, sekä pelkkä gaija. Tämä aiheutta kokeneissakin purjehtijoissa usein hämmennystä." http://www.fe83.org/wiki/index.php/Ylägaija

    Äänestä

  • niin ja näin kirjoitti:

    Minulla on kahtalaisia kokemuksia spinnun laskusta muulla tavoin kuin laukaisemalla. Ratapurjehduksessa ei tulisi enää mieleenkään oikeastaan muuta tapaa kuin päästää fallista. Ja silloin useimmiten keulaluukkuun luun puolelle ilman puomia. Mutta jos ei käännytäkään kryssille, vaan jatketaan avotuulissa, meinaa fallista laskemalla spinnu väkisin tulla meren kautta ylös. Onnistuu kyllä, ei se helpostikaan veneen alle ole joutumassa, mutta tulee läpimärkänä.

    Tuplaskuutit on käytössä ja niiden pitäisi olla liki tuplapitkät, jotta voisi jotenkin kätevästi laskea spinnun skuutia (=gaijaa) laskemalla. Helpommaksi olen kokenut sittenkin laukaisemisen. Yksi vain päästää puomin eteen ja toinen laukaisee. Jos ei ennestään olla tiukalla slöörillä, ei edes puomi ole silloin singahtamassa päin näköä. Skuutien läpi päästäminen olisi tietysti mahdollista sekin, mutta tuplien pujottelu takaisin on oma vaivansa ja vapaana ja vauhdilla liehuvalla köydellä on selkeä riski sotkeentua tai solmiintua johonkin ikävällä tavalla. Tuplaskuuteilla on tuplariski. Jotta läpipäästämättä onnistuisi, pitäisi skuutien tosiaan olla selvästi pidemmät ja pidemmät tuplana aiheuttavat istumalaatikossa "räjähdys makaronitehtaalla"-efektin.

    Kannattaa asentaa spinnupuomin sisään gaijan laukaisunaru. Ulkopäähän naruun pikasakkeli, jolla naru kiinnitetään skuuttihaan liipaisimeen, narun toinen pää tulee ulos puomista mastolla. Perhemiehistöllä purjehdittaessa narun voi väliaikaisesti (spinnun laskun ajaksi) jatkaa vielä mastoa myöten alas ja ruorille. Ruorimies pudottaa spinnun vedosta ja laukaisee samalla gaijan, vaimokulta vetää spinnusukan alas.

    Äänestä

  • seppomartti kirjoitti:

    YLÄgaia yllä on tosiaan lapsus, piti olla TAKAgaia.
    On kyllä aika hyvin tehty kun ohjaa venettä, laskee fallin ja kerää spinnun ainoasta kireästä skuutista vetämällä. En ole itse tehnyt kuin heikossa tuulessa ja silloin vaihdoin fallin maston tyven vinssille ja tarvitsin autopilotinkin. Jos toista tuulialueen ääripäätä ajatellaan niin neljälle on riittänyt hyvin tekemistä: yksi ohjaa, toinen kulkuluukulla fallissa ja kerää purjeen löysästä skuutista, kolmas laukaisee, neljäs mastolla ja laskee puomin keulagastin ganssa. Kolmellakin varmasti selviää. Sukan ainoa etu on pienempi miehistön tarve.
    "Parturi"/ barberi ilmeisesti on varvaslistassa ja takagaia mantoogin ulkopuolella. Estääkö se sivutuulessa mantoogin tolppien vääntymisen yhtä hyvin kuin jakkepuomi?. Ei ole omaa kokemusta koska tuplaskuuteilla olen vaihtanut skuuttauksen mantoogin sisäpuolelle ja 4 m levyisessä veneessä säilyy riittävästi kulmaa vaikka puomin päästää eteen eikä dyneema veny. Entivanhaisissa kapeammissa veneissä ja venyvämmillä skuuteilla ei voinut ilman jakkepuomia saada 100m2 spinnua halssikulmasta liikkkumattomaksi.

    Jos yksin ajaa spinnulla, on yleensä autopilotti apuna eli ei tarvitse ohjata venettä.

    Kun gaijan tai fallin on päästänyt, ei se skuutti enää ole sen kireämpi kuin se vapaa gaija tuplaskuuteissa.
    Spinnun laskun "yksin" sivutuulessa/slöörillä:
    1. Selvitä gaija ja falli. Asettele ne niin, että juoksevat kitkatta.
    2. Ota kiinni barberiköydestä kaiteen yläpuolelta spinnuskuuttiin menevältä osuudelta.
    3. Mene ko. köysi kädessä kulkuluukun lähelle.
    4. Avaa fallilukko (kerralla kokonaan auki).
    5. Vedä ensin barberia, sitten skuuttia ja lopuksi spinnun "takaliikkiä" nopeaan tahtiin. Alaliikin kiristyessä spinnun pitäsi olla jo lähes kokonaan sisällä.
    6. Päästä gaija ja vedä kolmaskin kulma sisään.

    Spinnun lasku lenssillä:

    4. Avaa gaijaa ensin varovaisemmin ja puomin osuessa etustaagiin kokonaan auki.
    5. Vedä ensin barberia, sitten skuuttia ja lopuksi spinnun alaliikkiä niin, että spinnu on supussa isopurjetta vasten. Kovemmalla tuulella ei välttämättä onnistu, jolloin vedä sivuliikki isopurjetta vasten.
    6. Päästä fallia ja kerää spinnu talteen. Tämä voi olla hiukan hankalaa yksin, koska kohdassa 5 saatat olla turhan kaukana vinssiltä.

    Gaijan päästäminen sivutuulessa ei yleensä ole fiksua, koska spinnu lentää helposti isopurjeen puomin väärälle puolelle ja lasku vaikeutuu.

    Mikä sitten on tuulialueen ääripää? 8 m/s kelissä tuo onnistuu vielä helposti. 10 m/s kelissä olen sen muutamaan kertaan tehnyt ja joskus myös 12 m/s kelissä, mutta tuolloin kyllä kaipaisi jo apuja. Kolmella (yksi ajaa) spinnumanööverit jiippiä lukuunottamatta sujuvat siinä missä isommallakin porukalla 12 m/s tuulessa, mutta hiukan hitaammin.

    Minä en ole koskaan ollut veneessä, jossa on Jockey-puomi. Joistain 80-luvun veneistä on kaidetolppia vääntynyt, mutta uudemmissa ei ole ollut mitään ongelmia tuon suhteen, vaikka paljon olen ajanut veneen äärirajoilla sivutuulia. Plokeja on hajonnut ja skuutteja mennyt poikki, mutta ei mitään ongelmia kaidetolppien kanssa.

    Hyviä ohjeita, kiitos. Selvennätkö vielä tätä:"Kovemmalla tuulella ei välttämättä onnistu, jolloin vedä sivuliikki isopurjetta vasten". Tarkoittaako, että vedetään ensin barberista ja sitten skuutista ja sitten aletaan vetämään takaliesmasta eikä helmasta?

    Toinen kysymys. "Gaijan päästäminen sivutuulessa ei yleensä ole fiksua, koska spinnu lentää helposti isopurjeen puomin väärälle puolelle ja lasku vaikeutuu". eikö gaian päästäminen sivutuulessa voi olla myös vaarallista, koska tuuli painaa spinnupuomia kohti staagia ja jos gaijan päästää, voi puomi painaa vaarallisesti staagia?

    Äänestä

  • 16+16 kirjoitti:

    Kovemmalla tuulella spinnu voi saada lähelllä isopurjettakin niin paljon tuulta, ettei alaliikin kerääminen onnistu. Tällöin lasku ei onnistu "sukkana" vaan se on pakko tehdä "lippuna" eli fallia päästäen entinen gaijassa kiinni ollut kulma vapaana kunnes spinnun toppi on pois tuulesta.

    Gaijaa päästettäessä spinnupuomia ei saa päästää lyömään etustaagiin. Jos puomi on selvästi irti staagista, ensin päästetään hitaasti kiinni staagiin ja sitten kerralla kokonaan. Kun gaija on irti, ei puomi enää paina etustaagiin, mutta ei myöskään pamahda taaksepäin, kuten skuuttilukko avatessa käy.

    Kiitos Joakim selkeistä ohjeista. Itselleni selvästi hyödyllisin keskustelu Suoli24:ssä tänä talvena. Spinnun alasotto vajaalla miehistöllä on ollut vähänkin kovemmassa tuulessa aika kaoottista. Josko homma noilla ohjeilla muuttuisi hallitummaksi.

    Äänestä

  • Spinnuilemaan kirjoitti:

    Kiitos Joakim selkeistä ohjeista. Itselleni selvästi hyödyllisin keskustelu Suoli24:ssä tänä talvena. Spinnun alasotto vajaalla miehistöllä on ollut vähänkin kovemmassa tuulessa aika kaoottista. Josko homma noilla ohjeilla muuttuisi hallitummaksi.

    Samat sanat. Voisiko tuota Joakimin 1. ohjetta soveltaa myös lenssillä? Tuntuisi nimittäin yksinkertaisemmalta.

    Joakim_ on harvoja, ehkäpä ainoa, täällä aina asiallisia ja asiantuntevia kommentteja antava henkilö.

    Spinnun laskun "yksin" sivutuulessa/slöörillä:
    1. Selvitä gaija ja falli. Asettele ne niin, että juoksevat kitkatta.
    2. Ota kiinni barberiköydestä kaiteen yläpuolelta spinnuskuuttiin menevältä osuudelta.
    3. Mene ko. köysi kädessä kulkuluukun lähelle.
    4. Avaa fallilukko (kerralla kokonaan auki).
    5. Vedä ensin barberia, sitten skuuttia ja lopuksi spinnun "takaliikkiä" nopeaan tahtiin. Alaliikin kiristyessä spinnun pitäsi olla jo lähes kokonaan sisällä.
    6. Päästä gaija ja vedä kolmaskin kulma sisään.

    Äänestä

  • 6+17 kirjoitti:

    Lenssillä ja avoimemmalla slöörillä ei useammankaan hengen miehistö ehdi kelaamaan spinnua sisään riittävän nopeasti, jos sen laskee fallin päästämällä. Spinnu menee lähes väkisin mereen. Fallia taas ei voi laskea vähän kerrallaan, vaan proseduuri perustuu fallilukon kerralla aukaisuun. Erityisesti ratapurjehduksessa alamerkillä ohje on erittäin toimiva ja käytännöllisesti kaikki sitä käyttävät.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Jos yksin ajaa spinnulla, on yleensä autopilotti apuna eli ei tarvitse ohjata venettä.

    Kun gaijan tai fallin on päästänyt, ei se skuutti enää ole sen kireämpi kuin se vapaa gaija tuplaskuuteissa.
    Spinnun laskun "yksin" sivutuulessa/slöörillä:
    1. Selvitä gaija ja falli. Asettele ne niin, että juoksevat kitkatta.
    2. Ota kiinni barberiköydestä kaiteen yläpuolelta spinnuskuuttiin menevältä osuudelta.
    3. Mene ko. köysi kädessä kulkuluukun lähelle.
    4. Avaa fallilukko (kerralla kokonaan auki).
    5. Vedä ensin barberia, sitten skuuttia ja lopuksi spinnun "takaliikkiä" nopeaan tahtiin. Alaliikin kiristyessä spinnun pitäsi olla jo lähes kokonaan sisällä.
    6. Päästä gaija ja vedä kolmaskin kulma sisään.

    Spinnun lasku lenssillä:
    1. Selvitä gaija ja falli. Asettele ne niin, että juoksevat kitkatta.
    2. Ota kiinni barberiköydestä kaiteen yläpuolelta spinnuskuuttiin menevältä osuudelta.
    3. Mene ko. köysi kädessä kulkuluukun lähelle.
    4. Avaa gaijaa ensin varovaisemmin ja puomin osuessa etustaagiin kokonaan auki.
    5. Vedä ensin barberia, sitten skuuttia ja lopuksi spinnun alaliikkiä niin, että spinnu on supussa isopurjetta vasten. Kovemmalla tuulella ei välttämättä onnistu, jolloin vedä sivuliikki isopurjetta vasten.
    6. Päästä fallia ja kerää spinnu talteen. Tämä voi olla hiukan hankalaa yksin, koska kohdassa 5 saatat olla turhan kaukana vinssiltä.

    Gaijan päästäminen sivutuulessa ei yleensä ole fiksua, koska spinnu lentää helposti isopurjeen puomin väärälle puolelle ja lasku vaikeutuu.

    Mikä sitten on tuulialueen ääripää? 8 m/s kelissä tuo onnistuu vielä helposti. 10 m/s kelissä olen sen muutamaan kertaan tehnyt ja joskus myös 12 m/s kelissä, mutta tuolloin kyllä kaipaisi jo apuja. Kolmella (yksi ajaa) spinnumanööverit jiippiä lukuunottamatta sujuvat siinä missä isommallakin porukalla 12 m/s tuulessa, mutta hiukan hitaammin.

    Minä en ole koskaan ollut veneessä, jossa on Jockey-puomi. Joistain 80-luvun veneistä on kaidetolppia vääntynyt, mutta uudemmissa ei ole ollut mitään ongelmia tuon suhteen, vaikka paljon olen ajanut veneen äärirajoilla sivutuulia. Plokeja on hajonnut ja skuutteja mennyt poikki, mutta ei mitään ongelmia kaidetolppien kanssa.

    Kysymykseni ei koskenut skuuttia vaan:"barberi ilmeisesti on varvaslistassa ja takagaia mantoogin ulkopuolella. Estääkö se sivutuulessa mantoogin tolppien vääntymisen yhtä hyvin kuin jakkepuomi?" Epäselväksi minulle jäi mikä pitää takagaian irti mantågin tolpista kun eivät Joakimilla väänny. Minulla tuppaa vääntymään vaikka kuinka välttelen ja ajelen tuplilla.. Vaihdoin juuri vääntymisen vuoksi stb ja bb kaiteet keskenään ja sojottavat nyt kauniisti hieman ulospäin..
    Takagaian laukaisusta tässäkin ketjussa kerrotaan jopa hengenvaarallisia uhkia, joita ei ole tarvitse olla olemassa:
    - jos alagaijan kiinnitys kanteen ei ole aivan keulassa vaan keulakannella niin sivutuulessa laukaisu ei voi liikuttaa puomia eteenpäin. Puomissa edelleen kiinni oleva alagaija estää sen. Ei iske foiliin eikä keulagastin kaaliin.
    - puomi lennähtää taaksepäin luuvarttiin sen mitä takagaijaa on ritsaksi venytetty. Siellä ei ole ketään veneen olkopuolella.
    Ja kiitos kaikille. Monia hyviä mielipiteitä ja häirikötkin ovat toistaiseksi poissa.

    Äänestä

  • niin ja näin kirjoitti:

    Lenssillä ja avoimemmalla slöörillä ei useammankaan hengen miehistö ehdi kelaamaan spinnua sisään riittävän nopeasti, jos sen laskee fallin päästämällä. Spinnu menee lähes väkisin mereen. Fallia taas ei voi laskea vähän kerrallaan, vaan proseduuri perustuu fallilukon kerralla aukaisuun. Erityisesti ratapurjehduksessa alamerkillä ohje on erittäin toimiva ja käytännöllisesti kaikki sitä käyttävät.

    Mutta eikö ratapurjehduksessa ole hieman eri jutut? Eikö useimmiten purje lasketa tuulen puolelta. Yksin purjehtien tuulen puolelta laskeminen on vaivalloista?

    Äänestä

  • niin ja näin kirjoitti:

    Lenssillä ja avoimemmalla slöörillä ei useammankaan hengen miehistö ehdi kelaamaan spinnua sisään riittävän nopeasti, jos sen laskee fallin päästämällä. Spinnu menee lähes väkisin mereen. Fallia taas ei voi laskea vähän kerrallaan, vaan proseduuri perustuu fallilukon kerralla aukaisuun. Erityisesti ratapurjehduksessa alamerkillä ohje on erittäin toimiva ja käytännöllisesti kaikki sitä käyttävät.

    Kun lukko on sitlootan etureunan vaiheilla ja toisinaan väärällä puolella niin yksinäisellä pitäisi olla vähintään etälaukaisin. Ennen kun ehtii naruille on spinnu jo meressä...

    Äänestä

  • niin ja näin kirjoitti:

    Lenssillä ja avoimemmalla slöörillä ei useammankaan hengen miehistö ehdi kelaamaan spinnua sisään riittävän nopeasti, jos sen laskee fallin päästämällä. Spinnu menee lähes väkisin mereen. Fallia taas ei voi laskea vähän kerrallaan, vaan proseduuri perustuu fallilukon kerralla aukaisuun. Erityisesti ratapurjehduksessa alamerkillä ohje on erittäin toimiva ja käytännöllisesti kaikki sitä käyttävät.

    Kyllä spinnun voi lenssilläkin hyvin laskea fallin kerralla päästämällä. Falli kannattaa tosiaan päästää kerralla kokonaan auki. Koskaan ei ole hyötyä jarruttaa alkuvaiheessa. Joskun voi olla hyötyä jarruttaa kun falli on päässyt ~puoliväliin.

    Lenssillä kulkuluukusta laskiessa kannattaa puomi päästää ensin lähelle etustaagia ja skuutia kiristää. Sitten jatketaan samoin kuin sivutuulessa. Yksin 90 m2 spinnua laskiessa aika usein spinnu kastuu hiukan, muttei pahasti. Kovalla tuulella tuuli pitää spinnun irti vedestä (kunhan skuutti ja gaija ovat riittävän kireällä). Hiljaisemmalla tuulella on tärkeää saada pari reipasta nykäystä spinnusta, jolloin toppi lentää kohti venettä eikä kohti vettä. 90 m2 spinnussa on kuitenkin sen verran kerättävää, että joku kohta pääsee helposti veteen. Siitä ei kuitenkaan seuraa muuta kuin spinnun kastumista.

    Tuulen puolelta laskeminen ei yksinkään ole vaikeaa. Varsinkin fokka/genua ylhäällä se on aika helppoa, koska spinnu nojaa etustaagiin/fokkaan.

    Äänestä

  • seppomartti kirjoitti:

    Kysymykseni ei koskenut skuuttia vaan:"barberi ilmeisesti on varvaslistassa ja takagaia mantoogin ulkopuolella. Estääkö se sivutuulessa mantoogin tolppien vääntymisen yhtä hyvin kuin jakkepuomi?" Epäselväksi minulle jäi mikä pitää takagaian irti mantågin tolpista kun eivät Joakimilla väänny. Minulla tuppaa vääntymään vaikka kuinka välttelen ja ajelen tuplilla.. Vaihdoin juuri vääntymisen vuoksi stb ja bb kaiteet keskenään ja sojottavat nyt kauniisti hieman ulospäin..
    Takagaian laukaisusta tässäkin ketjussa kerrotaan jopa hengenvaarallisia uhkia, joita ei ole tarvitse olla olemassa:
    - jos alagaijan kiinnitys kanteen ei ole aivan keulassa vaan keulakannella niin sivutuulessa laukaisu ei voi liikuttaa puomia eteenpäin. Puomissa edelleen kiinni oleva alagaija estää sen. Ei iske foiliin eikä keulagastin kaaliin.
    - puomi lennähtää taaksepäin luuvarttiin sen mitä takagaijaa on ritsaksi venytetty. Siellä ei ole ketään veneen olkopuolella.
    Ja kiitos kaikille. Monia hyviä mielipiteitä ja häirikötkin ovat toistaiseksi poissa.

    Barberi vetää gaijan lähelle tolpan juurta, jolloin se ei väänny. Tai paremmassa tapauksessa gaija ei edes osu tolppaan. Jos vääntyy, tolppa on joko todella heikko tai todennäköisemmin barberi väärässä paikassa suhteessa tolppien sijaintiin ja veneen leveysprofiiliin.

    Vaikkapa tästä kuvaparista näkyy miten skuutti menee. Puomi ei tosin ole aivan edessä ja veneessä on tuplaskuutit, mutta eiköhän asia selviä.
    http://sailpix.pp.fi/syysseilaus12/#N73_7649_DxO.jpg
    http://sailpix.pp.fi/syysseilaus12/#N73_7631_DxO.jpg

    Tässä vielä toinen kuvapari yksillä skuuteilla puomi etustaagissa (kelaamalla kuvia löytyy muitakin):
    http://sailpix.pp.fi/henrilloyd09/slides/EKU_2630_DxO.html
    http://sailpix.pp.fi/henrilloyd09/slides/EKU_2629_DxO.html

    Kiitos kuvaparista. Näkyy hyvin, miten mantågin topat taipuu vaikka on hyvin heikko tuuli. Mutta sanallinen kuvaus on parempi eli periaatteessa parturi leveimpään kohtaan, lähelle tolppaa ja mahdollisimman alas. Voiman varsi lyhyeksi koska tolpat tosiaan ei kestä mitään. 25mm rosteriputket taipuu helposti, luultavasti ihan käsinkin. Preventteri- ja takagaija vääntävät vaikka varoisi. Kuvissa ei ole paras mahdollinen ploki ja sijainti. Täytyy kokeilla alumiinirengasta suoraan varvaslistaan kiinnitettynä. On ainakin matalampi kuin käyttämäni isot heittoplokit.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Barberi vetää gaijan lähelle tolpan juurta, jolloin se ei väänny. Tai paremmassa tapauksessa gaija ei edes osu tolppaan. Jos vääntyy, tolppa on joko todella heikko tai todennäköisemmin barberi väärässä paikassa suhteessa tolppien sijaintiin ja veneen leveysprofiiliin.

    Vaikkapa tästä kuvaparista näkyy miten skuutti menee. Puomi ei tosin ole aivan edessä ja veneessä on tuplaskuutit, mutta eiköhän asia selviä.
    http://sailpix.pp.fi/syysseilaus12/#N73_7649_DxO.jpg
    http://sailpix.pp.fi/syysseilaus12/#N73_7631_DxO.jpg

    Miten kriittinen on tuon varvaslistassa sijaitsevan plokin sijainti? Olen asentamassa barbereita ensi kesäksi. Alumiinista varvaslistaa ei ole, mutta yksi kaide on varsin hyvässä paikassa. Sen juureen saisi helposti plokin kiinni. Voisiko tuo toimia, vai pitääkö saada kaiteesta hiukan taaksepäin?

    Äänestä

  • FF 27 Charlotta kirjoitti:

    Kiinnitin menneessä elämässä spinnuplokin kaiteen tyveen taakse. 75 nelion spinnu taivutti koko perän käsittävän peräkaiteen. En laittaisi kaidetolppaan kiinni mitään. Jos puhutaan 100m2 spinnuista niin tuskin tolpan jalkakaan kestää vaan saat vuodon kannen sisärakenteisiin. Tee erillinen läpipultattu hela?

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Tässä vielä toinen kuvapari yksillä skuuteilla puomi etustaagissa (kelaamalla kuvia löytyy muitakin):
    http://sailpix.pp.fi/henrilloyd09/slides/EKU_2630_DxO.html
    http://sailpix.pp.fi/henrilloyd09/slides/EKU_2629_DxO.html

    Tyhmä kysymys vielä. Mikä on barbereiden tarkoitus?
    Tämä siksi koska olen spinnuillut vasta muutaman kerran ja en ole käyttänyt barbereita. Mitä pitää ottaa huomioon niitä asennettaessa? Spinnuni on jotain reilut 60 m2.

    Äänestä

  • ymmärrys kirjoitti:

    "Mikä on barbereiden tarkoitus? "

    - Siirtävät skuutauspisteen lähemmäs purjeen kulmia, jolloin purje pysyy paremmin paikallaan.
    - Pitävät jiipeissä spinnakkerin tasapainossa noin 50cm kannesta kiristettyinä.
    - Ohjaavat skuutin pois kaiteita vääntämästä
    - alle 30ft veneissä voi pärjätä ilman spinnupuomin alasvetäjää barbereilla.

    "Mitä pitää ottaa huomioon niitä asennettaessa?"

    Että nuo 3 em juttua toteutuu.

    Äänestä

  • trtr33 kirjoitti:

    Ok kiitos. Tullut ajettua oikeastaan vain melkein myötäisellä ja hyvin kevyellä tuulella. Tällöin ei tietenkään kaiteet tiellä. Mutta tuokin oli hyvä tieto, että purje pysyy paremmin paikallaan.
    Miten sitten säätäminen. Tarvitseeko säädellä eri kulmilla ajettaessa vai riittääkö "kiinteät" asetukset?

    "Tarvitseeko säädellä eri kulmilla ajettaessa vai riittääkö "kiinteät" asetukset?"

    Plattiksella barberit ovat samalla korkeudella, noin 50cm irti kannesta estämästä spinnun heijaamista sivulle. Siitä sitten jos kurssia nostetaan, tuulenpuolen barberia vedetään kanteen kiinni päin ja suojapuolen löysätään. Sivutuulessa siis tuulenpuoleinen barberi on kiiinni kannessa ja suojan puoleinen auki.

    Äänestä

  • seppomartti kirjoitti:

    Kiinnitin menneessä elämässä spinnuplokin kaiteen tyveen taakse. 75 nelion spinnu taivutti koko perän käsittävän peräkaiteen. En laittaisi kaidetolppaan kiinni mitään. Jos puhutaan 100m2 spinnuista niin tuskin tolpan jalkakaan kestää vaan saat vuodon kannen sisärakenteisiin. Tee erillinen läpipultattu hela?

    Ok. Hela olisi varmasti ok, mutta täytyisi tietää paikka ensin. Takaplokit mulla on takakaiteiden tyvessä kiinni aikaisempien omistajien jäljiltä. Spinnu tosin ehkä kolmasosa tuosta 100 m2:sta. Muistiinpanojen mukaan yli 10 m/s keleissä spinnua ei ole käytetty.

    Äänestä

  • barberisti kirjoitti:

    "Tarvitseeko säädellä eri kulmilla ajettaessa vai riittääkö "kiinteät" asetukset?"

    Plattiksella barberit ovat samalla korkeudella, noin 50cm irti kannesta estämästä spinnun heijaamista sivulle. Siitä sitten jos kurssia nostetaan, tuulenpuolen barberia vedetään kanteen kiinni päin ja suojapuolen löysätään. Sivutuulessa siis tuulenpuoleinen barberi on kiiinni kannessa ja suojan puoleinen auki.

    Yleensä ei tarvitse säätää eli tuulen puolen barberi pohjassa ja suojan kokonaan auki. Ennen jiippiä vedetään toinenkin pohjaan ja jiipin jälkeen avataan suojan puoli. Mitään hyötyä ei ole löystää tuulen puolen barberia. Tai on siitä se hyöty, että plattiksen lähellä voi jiippailla koskematta barbereihin.

    Suojan puolen barberin kiristäminen tulee plattiksella ajankohtaiseksi n. 10 m/s tuulessa heijaamisen estämiseksi. Useimmat spinnut ovat tuolloin säkissä ja paremmin heijaaminen loppuu ajamalla 5 astetta ylemmäksi, mikä tietysti ei aina ole mahdollista.

    Barbereiden kanssa ainoat pahemmat virheet ovat:

    Tuulenpuoleisen jättäminen auki/löysäksi, joilloin puomi voi nousta pystyyn (jos ei alagaijaa) tai kaidetolpat vääntyä.

    Suojanpuoleisen pitäminen hiukankin kiinni sivutuulessa/slöörillä, jolloin takaliikki sulkee ja vene "kaatuu" eikä kulje mihinkään.

    "Yleensä ei tarvitse säätää eli tuulen puolen barberi pohjassa ja suojan kokonaan auki. "

    Jos tuulenpuolen barberi on koko ajan kiinni kannessa, skuuttaaminen voi olla vaikeampaa sivutuulta myötäisemmillä kursseilla, jos kurssi muuttuu tiheään, kuten saaristossa asian laita on.

    Sekä barberi, että puomin alasvedin muodostavat hyvän lukon puomin liikkumiselle, joten jos haluaa helpon skuuttauksen, barberin kannattaa olla löysällä eikä puomin alasvetimen.

    Äänestä

  • FF 27 Charlotta kirjoitti:

    Ok. Hela olisi varmasti ok, mutta täytyisi tietää paikka ensin. Takaplokit mulla on takakaiteiden tyvessä kiinni aikaisempien omistajien jäljiltä. Spinnu tosin ehkä kolmasosa tuosta 100 m2:sta. Muistiinpanojen mukaan yli 10 m/s keleissä spinnua ei ole käytetty.

    Barberiplokin sijanti selviää kokeilemalla. Barberin tulee sivutuuleessa ohjata skuutti pois vääntämästä kaidetta. Eli niille main, missä keulan suoraosa alkaa veneen leveimmästä kohdasta tai veneen leveimmälle kohdalle.

    Äänestä

  • 43+3 kirjoitti:

    "Yleensä ei tarvitse säätää eli tuulen puolen barberi pohjassa ja suojan kokonaan auki. "

    Jos tuulenpuolen barberi on koko ajan kiinni kannessa, skuuttaaminen voi olla vaikeampaa sivutuulta myötäisemmillä kursseilla, jos kurssi muuttuu tiheään, kuten saaristossa asian laita on.

    Sekä barberi, että puomin alasvedin muodostavat hyvän lukon puomin liikkumiselle, joten jos haluaa helpon skuuttauksen, barberin kannattaa olla löysällä eikä puomin alasvetimen.

    Ei barberista mitään ongelmaa tuossa aiheuta. Puomihan lukittuu kolmen gaijan avulla paikoilleen. Ala- ja/tai ylägaijaa löysäämättä puomi ei liiku taaksepäin. Barberi pohjassa voi yleensä jättää alagaijan löysälle eli säätö on helpompaa. Jos barberi on löysällä, pitää alagaijan ehdottomasti olla tiukalla.

    "Ei barberista mitään ongelmaa tuossa aiheuta"

    Jos barberi on tarpeeksi edessä niin tarpeeksi iso spinnu ja tuulta, niin tuulen puolen skuutin kiristäminen on raskampaa tai mahdotonta, jos barberi on plattikseen käännyttäessä kiinni kannessa.

    Jos taas barberin kiinnityskohta on taaempana se ei anna yhtä hyvää tukea spinnun alakulmille kuin edempänä oleva. Tällöi voinee pitääkin barberia koko ajan kiinni.

    Äänestä

  • 4+5 kirjoitti:

    Barberiplokin sijanti selviää kokeilemalla. Barberin tulee sivutuuleessa ohjata skuutti pois vääntämästä kaidetta. Eli niille main, missä keulan suoraosa alkaa veneen leveimmästä kohdasta tai veneen leveimmälle kohdalle.

    Kaikille haasteena; kokeilkaapa vetää spinnun skuutit kaiteiden sisäpuolelta! Ja jos tuplat niin molemmat. Ja barberit myös sisäpuolelta. Tämä voi ensin kuulostaa erikoiselta mutta totuus on (huomaatte kun olette kokeilleet) että melkein koko ajan veto tulee ihan oikein. Ja tiukalla slöörillä kaidetolpat ei väänny. Bonuksena tulee se, että kun skuutit on kannella niin pysyvät siellä eikä meressä...

    Äänestä

  • seglare2 kirjoitti:

    Ei voi toimia platlenssissä koska puomi on sivussa ja mantookin vaijeri hankaa takagaijaa. Skuutti poikki alle vuorokaudessa ja tolpat vääntyy

    Äänestä

  • seppomartti kirjoitti:

    Ei voi toimia platlenssissä koska puomi on sivussa ja mantookin vaijeri hankaa takagaijaa. Skuutti poikki alle vuorokaudessa ja tolpat vääntyy

    Sain saman ohjeen ex-kilpapurjehtijalta nyk. purjemaakarilta kun hän oli mittaamassa rikiäni. Hän muisteli, että puolitonnareiden aikaan skuutit vedettiin sisäpuolelta ja että ne nojasivat vantteihin tiukemmilla kulmilla. En ehtinyt kokeilemaan tuota enää syksyllä.

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    Kovemmalla tuulella spinnu voi saada lähelllä isopurjettakin niin paljon tuulta, ettei alaliikin kerääminen onnistu. Tällöin lasku ei onnistu "sukkana" vaan se on pakko tehdä "lippuna" eli fallia päästäen entinen gaijassa kiinni ollut kulma vapaana kunnes spinnun toppi on pois tuulesta.

    Gaijaa päästettäessä spinnupuomia ei saa päästää lyömään etustaagiin. Jos puomi on selvästi irti staagista, ensin päästetään hitaasti kiinni staagiin ja sitten kerralla kokonaan. Kun gaija on irti, ei puomi enää paina etustaagiin, mutta ei myöskään pamahda taaksepäin, kuten skuuttilukko avatessa käy.

    Kulman laukaisussa puomin taakselyöntiin vaikuttaa älyttömästi köyden laatu. Jos köysi ei veny, niin puomi ei lyö taakse. Ainahan köysi tietenkin hiukan venyy, mutta venymismatka on niin lyhyt, että puomi ei ehdi kiihtyä samalla lailla, kuin venyvässä köydessä.

    Silti itse lasken läpi, koska tuntuu helpommalta. Ei tarvitse mennä keulaankaan.

    Äänestä

  • FF 27 Charlotta kirjoitti:

    Sain saman ohjeen ex-kilpapurjehtijalta nyk. purjemaakarilta kun hän oli mittaamassa rikiäni. Hän muisteli, että puolitonnareiden aikaan skuutit vedettiin sisäpuolelta ja että ne nojasivat vantteihin tiukemmilla kulmilla. En ehtinyt kokeilemaan tuota enää syksyllä.

    Tuo riippuu veneen geometriasta. Mulla oli ensimmäisessä veneessä skuutit kaiteiden sisäpuolella ja barberit rustiraudoissa. Ei koskaan osunut kaidetolppiin, mutta sivutuulessa suojanpuolen skuutti hankasi kaidevaijeriiin, josta kului pois muovikuori.

    Äänestä

Kunhan saa spinnusta vedon pois, on sukka helppo vetää päälle, eikä homma käy raskaaksi. Sukan heikkous on mielestäni niiden vetonarujen sotkeentuminen. Ennen kuin nostaa sukan ylös pitää varmistaa, että narut eivät ole mitenkään sekaisin. Viime kesänä tappelin varmaan puoli tuntia narujen kanssa, kun ne pääsivät nostaessa jotenkin sotkuun. Tarvittavat voimat sukan hilaamiseen ylös muuttuvat aivan liian koviksi, jos ei narut juokse suoraan plokiin ja plokista alas sukan renkaaseen. Riippuu skuutin pituudesta, riittääkö löysääminen.

Äänestä
  • Oma kokemus sukasta on että parempi sukan alasvetoköyden olla sillä puolen kuin purje on vedossa. Tosin kyse on itselläni genaagerista ja eräässä kisa ryssittiin monta minuuttia sen takia kun mentiin merkkille eri halsilla kuin genaakkeri oli nostettu purje oli tarkoitus vetää vain sukkaan. ei tullutkaan sutkasasti alas kun perämies käänti tuuleen. Ei auttanut vaikka pukspröötinkulma ja skuutti oli vapautettu. Toki keulapurjeen avaus rullalta auttoi ja saimme genaakkerin lopulta sukkaan. kun han se kierti etustaagin.

    Opetus? Avaa keulapurje rullalta ennen genakkerinlaskua jolllet halua rintsikoita.

    Äänestä

  • 10+2 kirjoitti:

    Oma kokemus sukasta on että parempi sukan alasvetoköyden olla sillä puolen kuin purje on vedossa. Tosin kyse on itselläni genaagerista ja eräässä kisa ryssittiin monta minuuttia sen takia kun mentiin merkkille eri halsilla kuin genaakkeri oli nostettu purje oli tarkoitus vetää vain sukkaan. ei tullutkaan sutkasasti alas kun perämies käänti tuuleen. Ei auttanut vaikka pukspröötinkulma ja skuutti oli vapautettu. Toki keulapurjeen avaus rullalta auttoi ja saimme genaakkerin lopulta sukkaan. kun han se kierti etustaagin.

    Opetus? Avaa keulapurje rullalta ennen genakkerinlaskua jolllet halua rintsikoita.

    Yksinpurjehtijana on tullut monenlaista sähläystä spinnusukan kanssa. Varmaankin rullageanuan avaaminen estää tiimalasin, mutta voi aiheuttaa toisenlaisen ongelman. Pari kertaa on sattunut, että sukan alasvetonaru on jäänyt genuan taakse. Genua on pitänyt rullata takaisin sisään ennenkuin sukan on saanut alas.
    Onko muilla samoja ongelmia?
    ...sukka on nyt pari kautta ollut muovipussissa kellarissa ja olen palannut "BACK TO BASICS"

    Äänestä

Sukan kanssa on ollut enemmän sähläystä kuin ilman sukkaa juuri sen takia, että etenkin pimeässä kaikki köydet eivät ole oikeassa paikassa. Ennätykseni on ARC12:ssa kun 122m2 epäsymmetrinen runneri onnistuttiin pimeässä saamaan koko pituudelta tiimalasiksi, jonka sisään jäi hieman avattu genoa ja sukan köydet. Topissa vielä falli oli keulastaagin ympäri ja ensi kertaa käytössä ollut 400€ falli nirhaantui rikki. Mikään keulassa ei liikkunut ylös, alas tai minnekään. Miehistö "teki kapinan" ja ilmoitti, että ison fallilla mies toppiin ja alastullessa käärii köydellä koko paketin pysyvästi ja tällä setillä yli Atlantin. Myöhemmin perillä näin kaksi isoa venettä (mm. voittanut Amoress SWE Swan 80), joissa rintsikat oli tallella paketoituna yo tavalla.
Paketin avaaminen kesti 22 tuntia. Kokeneemmalla miehistöllä olisi kaksi ensimmäistä avautumista saatu haltuun ja olisi selvitty 0,5-2 tunnin yrityksellä. Pienellä tai kokemattomalla miehistöllä on hankala jiippailla reilussa myötätuulessa edes-takaisin ja avautuessa pitäisi sopivasti kääntää plattiksesta slööriin ja kiristää skuutti. Tuskin onnistuu yksin- kaksinkin on hankalaa.
Onko hyviä vinkkejä rinsikan avaamiseksi?. Genoa on mielestäni ehkäisyyn paras.

Äänestä

"Uudessa on n. 90 m2 spinnu johon sukka on hankittu. Pärjääkö tämän kanssa vielä perheporukalla, voimat kasvat kuitenkin aikalailla?"

Meidän lapsiperhe spinnuilee 80m2 symmetrisellä ongelmitta ilman sukkaa ja tuplaskuutteja alle 10 m/s kelissä. Kovemassa tuulessa ei olla vielä uskallettu kokeilla muutaman kesän jälkeen, 2 vahvaa miestä olisi hyvä olla kovemmissa tuulissa. Paljon kokemusta montakymmentä neliötä pienemmistä spinnuista.

Äänestä

Päivititkö vanhan veneesi vai ostitko ihan toisen veneen. Ne ovat eri asioita.

Äänestä
  • No ostin ihan toisen, jota olen jo kyllä ehtinyt talven aikana päivittämäänkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

spiinuuu kirjoitti:

Vene päivittyi syksyllä. Vanhassa oli 60m2 spinnu ilman sukkaa. Tätä purjetta tuli käytettyä tosi usein yksinkin. Uudessa on n. 90 m2 spinnu johon sukka on hankittu. Pärjääkö tämän kanssa vielä perheporukalla, voimat kasvat kuitenkin aikalailla? Tuulestahan se riippuu mutta aika usein tuuli tavannut pitkään spinnutessa yltyä. Jiipatessa voi käyttää ja laskiessa käytetään jatkossa aina sukkaa. Vaatiiko sukan käyttäminen skuuttilukon laukaisun vai riittääkö skuutin löysääminen - riippuu tietysti varmaan tuulesta.Tuplaskuutit vaatisivat lisäheloitusta ja kädetkin loppuvat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu