Elämän kiinnekohdat

Toisin sanoen, mikä pitää teidät hengissä? Oikeastaan minua ei kiinnosta, mikä minut on aikaisemmin pitänyt hengissä, sillä se on jo mennyttä elämää. Mielenkiintoista sen sijaan on, mitä asioita vanhuutta hitaammin tai nopeammin lähestyvä näkee elämänsä ylläpitäjinä, kun velvollisuudet ( mm. omien lsten elatuksesta ja kasvatuksesta huolehtiminen, omat opiskelut tms. ) ovat jo ohi.

Olen välttänyt tietoisesti tavoitteiden asettamista ja opettelen elämään tässä päivässä. Teen sitä, mikä on pakko tehdä (päivittäiset rutiinit) ja tuntuu hyvältä niin kauan kuin terveys sallii. Mikä pitää minut elämässä kiinni? Hyvin vaikea kysymys, jollen valehtele itselleni enkä luulottele.

Lapset ova toki tärkeitä, mutta elämiseni tai olemiseni eivät silti enää ole kytköksissä aikuisen lapsen elämään. Olen jo sivujuoni. En voi enää väittää,että lapseni on muka tärkein syy, miksi elän. Jos hän olisi vammainen tai muuten konkreettisesti juuri minun varassani edelleen, ehkä sitten. Lapsenlapsien elämällekään en ole välttämätön. Valehtelisin raskaasti , jos väittäisin, että heidän vuokseen tässä pyristelen. .

Varmaan jostakin läheisestä, kuten avio- tai muusta puolisosta, voisi tehdä itselleen syyn elää, mutta kyllä sekin tuntuu aika kummalliselta ottaen huomioon,että itsekkyys on meissä kussakin varsin päällimmäistä. Yksin synnytään ja yksin kuollaan.

Siihen on päädyttävä,että ystävät ovat kiinnekohtia nykyisessä elämässäni, toki lapsetkin, mutta eivät yksin nämä. Merkittävin kiinnekohta lienee elämä itse, sen arvaamattomuus ja monisyisyys, uuden päivän ja edelleen uusien mahdollisuuksien toivo ja odotus.

Eipä ole erityistä kiinnekohtaa ollut.

Tämä kiinnosti aloituksessa? :)
"kun oli lapsella kaveri yökylässä"
Pikkuisen tuo vesitti aloituksen vakavuutta.

Ainoa minkä voin sanoa olleen aina kiinnekohtanani, on Eläke ja iki-oma aika.
Ja tavoite on täyttynyt ja elän mukavassa kiinnekohdassa loppuun saakka, ainakaan jos en kauheesti kipeeksi tule.

H.

Elämäni kiinnekohta on seurata lapsieni
menestystä urillaan. Olen iloinen, että on-
nistuin kouluttamaan lapseni akadeemi-
siksi. Ovat hyvissä viroissa ja luovat uraa.
Palkkansa ihan uskomattomia.
Minulla siis menee hyvin.

Heko-heko...
Eihän isä kertonut omasta opiskelutaustastaan - siis hän on ylpeä lapsistaan - ja meille kaikille tulee niitä "kirotusvirheitä" :)
Ei kukaan voi viedä sitä onnistumisen iloa pois!!!
Iloitsen kanssasi ISÄ :)

Eikö palsta ole 60

Jos nyt ei ole lapsenlapsia niin huonolta näyttää.

Eihän se minulle kuulu jos jollain on aika pysähtynyt.

Onneksi löytyy vielä muutakin kuin terveysaseman ja apteekin väliä kulkeminen.

Tosiaan on.
Nyt kun noi teitin serkutkin käyvät täällä vieraillulla, joutuvat jopa heitä opettamaan wc:ssä käyntiäkin ?

http://www.iltalehti.fi/uutiset/

Ei ihme kun maan asiat ovat mitä ovat...

Jääkaappi ja vessa.

Elämän arvot, jotka on koetuksissa kestäneet alkavat olla kuin peruskallio ja vellova meri: niitä ei menetä vaikka kohtalon loukoista hyppäis mörkö tai tasmaanian liekit.

Isän kuolema ja muutto kaupunkiin muutti rajusti pikkusen elämää ja tapoja,tiukas oli leipä ja arvostus.
Merille lähtö anto itteluottamuksen, ammatin ja kunnioituksen luontoa kohtaan ens kerran mä kattelin toisia levollisesti silmiin.
Tytön sairaus opetti et en oo jumala ,en kaikivoipa mut talutettiin niin ahtaasta reiästä et väkisin oppisin kumartamaan isompani eressä.
Nuorempana vihasin, en enää nykyään ketään ,olen oppinut kattomaan läpi ja ohitte.