Oon tässä miettiny, että olenkohan mahdollisesti Suomen yksinäisin ihminen. Jos joku on vielä minuakin yksinäisempi niin saa kyllä olla melkoinen erakkoi.
Puhelimessani on yhden entisen tuttavan numero, sille soitin kerran mutta ei se vastannu. Joskus puhelinmyyjät soittelee tai rahankerääjät.
Naapureita en tunne nimeltä, mutta kaks niistä tervehtii jos törmätään. Toiset ei sano mitään niin enpä minäkään sitten tervehdi niitä.
Olin joskus jonkun aikaa töissä, se oli ihan jees. Eipä tosin tullu pahemmin hengailtua niiden ihmisten kanssa vapaa-ajalla, eikä oo mitään yhteyksiä heihin nyt kun työt on loppunu.
Mutta tälleen käytännön arjessa en puhu kenenkään kanssa, paitsi jos käy kaupassa tai vaikka pankissa niin siinä tulee muutama sana.
Kymmenen vuotta sitten yläasteella oli luokkakavereita, niistä en oo montaakaan nähny sen jälkeen kun se koulu loppu. Viimeks taisin nähdä yhden niistä vuonna 2009. Yleensähän ne parhaat kaverit on löytyny jo peruskoulussa tai aikasemmin, tai semmonen käsitys itelläni on vaikka en oo oikein perillä näistä ihmissuhde-asioista.
Muutaman kerran ihan pentuna kävi jonkun kaverin kotona, viimeks varmaan vuonna 1997. Nykyään tuntuis vähän kummalliselta ajatella että menis toisen ihmisen kotiin, tai että joku kävis täällä. Tuntuis ehkä vähän tungettelevalta ja menis liian lähelle kun ei oo tottunu sellasiin tilanteisiin.
Kun oli luokaton lukio ja tuntemattomia ihmisiä, niin eipä sieltä kavereita tarttunu mukaan. Mutta siis ei se ole "systeemin" vika vaan se vika on toki itsessäni. Eli peruskoulun jälkeen ei ole ollut ketään varsinaisia kavereita, siitä nyt on melkein 10 vuotta. Aika tyhjää.
Siihen tässä on menty, että on koko päivän netissä ja illalla katsoo televisiosta jotakin. Mitäpä sitä muutakaan.
Koittakaahan pistää paremmaks.
Puhelimessani on yhden entisen tuttavan numero, sille soitin kerran mutta ei se vastannu. Joskus puhelinmyyjät soittelee tai rahankerääjät.
Naapureita en tunne nimeltä, mutta kaks niistä tervehtii jos törmätään. Toiset ei sano mitään niin enpä minäkään sitten tervehdi niitä.
Olin joskus jonkun aikaa töissä, se oli ihan jees. Eipä tosin tullu pahemmin hengailtua niiden ihmisten kanssa vapaa-ajalla, eikä oo mitään yhteyksiä heihin nyt kun työt on loppunu.
Mutta tälleen käytännön arjessa en puhu kenenkään kanssa, paitsi jos käy kaupassa tai vaikka pankissa niin siinä tulee muutama sana.
Kymmenen vuotta sitten yläasteella oli luokkakavereita, niistä en oo montaakaan nähny sen jälkeen kun se koulu loppu. Viimeks taisin nähdä yhden niistä vuonna 2009. Yleensähän ne parhaat kaverit on löytyny jo peruskoulussa tai aikasemmin, tai semmonen käsitys itelläni on vaikka en oo oikein perillä näistä ihmissuhde-asioista.
Muutaman kerran ihan pentuna kävi jonkun kaverin kotona, viimeks varmaan vuonna 1997. Nykyään tuntuis vähän kummalliselta ajatella että menis toisen ihmisen kotiin, tai että joku kävis täällä. Tuntuis ehkä vähän tungettelevalta ja menis liian lähelle kun ei oo tottunu sellasiin tilanteisiin.
Kun oli luokaton lukio ja tuntemattomia ihmisiä, niin eipä sieltä kavereita tarttunu mukaan. Mutta siis ei se ole "systeemin" vika vaan se vika on toki itsessäni. Eli peruskoulun jälkeen ei ole ollut ketään varsinaisia kavereita, siitä nyt on melkein 10 vuotta. Aika tyhjää.
Siihen tässä on menty, että on koko päivän netissä ja illalla katsoo televisiosta jotakin. Mitäpä sitä muutakaan.
Koittakaahan pistää paremmaks.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Et mainitse sanaakaan perheestäsi, vaikka olet vielä nuori ihminen, jonka vanhemmat ovat aika todennäköisesti elossa. Jos olet heidän kanssaan väleissä ja näet edes silloin tällöin, mm. aika moni eläkeläinen pystyy saman tien pistämään paremmaksi. Lehdissä niistä on silloin tällöin - ihmisistä, jotka ovat ehtineet lojua kotonaan kuolleena vuosikausia ilman että kukaan on huomannut. He ovat niitä todella yksinäisiä.