Kolme pientä porsasta
(tai itse asiassa kaikki porsaat
olivat erikokoisia keskenään)
istuivat kapakassa ryyppäämässä,
kunnes illan ehdittyä kypsään
ikään ja viinan kihottua huiviin,
joku porsaista sai päännouseman
lähteä punahilkan mökille.
Ensimmäiseksi liikkeelle selvisi
pienin porsas, koska hänen
vierimiskitkansa oli kaikkein
pienin. Toivorikkaana miniporsas
rapsutteli punahilkan mökin ovea,
mutta tietenkin turhaan. Eihän
punahilkka edes kuullut moista
rapistelua.
Otettuaan vielä yhdet neuvoa
antavat matkaan urkeni keskimmäinen
porsas ja saapui sitten kolistelemaan
punahilkan mökille.
Tätä porsasta
punahilkka luulu murtovarkaaksi
ja uhkasi hälyttää poliisin,
jos kolistelu ovella ei lopu.
Keskimmäisen porsaan ei tietenkään
auttanut muu kuin poistua häntä
koipien välissä.
Kuultuaan, miten kavereille oli
käynyt, päätti suurin porsas panna
likoon kaiken viehätysvoimansa:
ns. sikaenergiansa.
Ryvettyään
kuraojassa ja mellastettuaan vatukossa
iso sika saapui viimein punahilkan
mökille todella epäilyttävässä
kunnossa.
Ison porsaan meuhkaaminen kuului
tietenkin kilometrien päähän, joten
punahahilkalla ei ollut vaikeuksia
paikantaa, missä porsas minäkin
ajankohtana oli tulossa.
Niinpä punahilkka oli jo hyvissä ajoin
pannut padan tulelle, vettä ja suolaa
pataan, minkä lisäksi hän oli
pirauttanut nokialaisellaan hyvälle
ystävälleen Waldmeister Joachim Gutenbergille,
joka jo odottelikin eteisessä haulikon
molemmat piiput ladattuina.
Tällainen oli punahilkan eräs syksyinen
kynttiläillallinen Waldmeister
Joachim Gutenbergin viehättävässä
seurassa.
Kynttiläillallinen
jCr
0
241
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283