pyöreälle naisimmeiselle. kilot kertyy, nyt on alettava toimimaan. minne tälläisen tavallisen tallaajan kannattaa mennä. noloa olla norsu..
punttisali haussa
7
1230
Vastaukset
- monia
Itse kävin viime talven Platinumilla, siellä näkyy kyllä naisia varsin runsain mitoin... Tosin paljon on muutakin porukkaa varsinkin tuossa 17-19, joten silloin ei kannata mennä jos haluaa olla vähänkään enemmän rauhassa. Löytyy kaikki mahdolliset laitteet maan ja taivaan väliltä ja muutenkin varsin siisti paikka. Kuuluu sarjaan "kuntoclubit", ei varsinainen kuntosali enää. ;) Vielä kun saisivat akvaarioita sinne ja pari palmua niin voisi melkein muuttaa jo asumaan.
- sinulle
naisimmeinen. Ajattelen aina kun näen jonkun lihavan ihmisen juoksevan lenkillä vastaan että hyvä kun olet lähtenyt liikkeelle. Monet jumettuu sinne sohville eikä enää kehtaa lähteä trikoissa ihmisten ilmoille. Silloin kun rupeaa tuntuman siltä että nyt nämä läskit saa riittää niin ei muuta kuin rohkeasti liikkumaan. Itse olen pudottanut painoa n. 20 kg ja voin sanoa että elämä on aivan erilaista 70 kiloisena kuin 90kiloisena.
- Hanzu
Ehdottomasti suosittelen Platinumia. Iso sali ja hyvät jumpat ja spinningit. Ja ennen kaikkea tosi mukava henkilökunta. Eli sinne vaan!!
- Mimmi
Minä taas suosittelen lämpimästi Etelä-Karjalan liikuntakeskusta eli Huhtinimeiä. Siellä jos jossain käy porukkaa laidasta laitaan ja sali laitteineen on todella hyvä.
- salin
Mimmi kirjoitti:
Minä taas suosittelen lämpimästi Etelä-Karjalan liikuntakeskusta eli Huhtinimeiä. Siellä jos jossain käy porukkaa laidasta laitaan ja sali laitteineen on todella hyvä.
hämärään toisten lähdettyä jään ja huokaan.
Kuinka kummia ajatuksia päähäni tuokaan.
Tuo toiveeni ainoa että olla saanpi
nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi.
Vaikken sitä julkista, katson lätkää ja pelaan sulkista
Must on tullut urheiluhullu
Must on tullut urheiluhullu
Must on tullut urheiluhullu
Must on tullut urheiluhullu
Elävästi muistan kuinka velttoilin silloin
Nuorempana aamuin sekä päivin sekä illoin
Luin Sartrea, Nietzscheä, Hegeliä, Kanttia
Se oli kyllä tavallaan kovin intressanttia
Että toiset vei naiset
Oli jokaisella heili, ne näet urheili..
Ennen uskoin älyn voittoon
oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon
Kunnes paikalle tuli, kas, sulkapallokuningas
Sanoi minulle: ”huhuu, se on liha joka puhuu
Ja se meidät yhdistää”
Kerran menin ravintolaan
sieltä naisia saa.
Mut ne katsoivat vain yhtä jääkiekkoilijaa
Silloin minäkin päätin pakaroistani näistä
tehdä niin isot että silmät putoilevat naisten päistä
Must on tullut urheiluhullu...
Ennen uskoin älyn voittoon
Oli tapanani lueskella filosofiaa aamunkoittoon
Kunnes paikalle tuli, kas, sulkapallokuningas
Sanoi minulle: ”huhuu, se on liha joka puhuu
ja se meidät yhdistää”
Must on tullut urheiluhullu...
- mie
Jos siuta alussa hieman ujostuttaa mennä salille (laitteet vieraita, oma vartalo ei aina taivu sinne kun menasit) ni Kunto-Lady on kiva, koska siellä on vaan naisia. Tosin se on vähän pienempi eikä niin monipuolinen kun nuo isommat, mutta hyvin löytyy peruslaitteet.
Minkä salin valitsetkin, ni alussa kannattaa ottaa ohjaustunti ja teettää ohjelma, ni päsee oikeaan alkuun, eikä telo itteään.
Onnea kiloja vastaan! :) - fuksi
Nii noista punttisaleista sen verran, että mikä ois hyvä ja halpa sali kaupunkiin muuttaneelle opiskelijalle joka haluaa nostaa rautaa eikä vemputella missään fitness-härveleissä?-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399216Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748034Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625813William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542397Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62114Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821759Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201705Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921470Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71418Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401389