Miehet.

Mä olen sitä mieltä, että jos olette kiinnostuneita, olette myös aktiivisia. Jos haluatte tavata, otatte puhelimen käteeni ja laitatte viestin. Sisältö on vapaaehtoinen, kunhan siihen sisältyy selkeä ehdotus. Sitten kun on tavattu, jutellut ja tutustuttu hiukan voitte alkaa miettiä, millainen on ensimmäinen suudelma. Miten sen ajoitatte ja toteutatte. Siis jos tuntuu siltä, että on kiva suudella. Huom. Ensimmäinen suudelma ei tule vasta siinä vaiheessa, kun on päädytty muuhun lähempään kanssakäymiseen. Ei. Ensimmäinen suudelma on tärkeä. Se on osa romanttisen tunnelman luomista. Siitä ei siirrytä vaakatasoon lähimmälle huonekalulle, vaan siitä alkaa unelmointi ja haaveilu. Siis jos on jäänyt hyvä fiilis. Tämän jälkeen asiaa pohdittuanne, voitte alkaa viedä asiaa eteenpäin toivomaanne suuntaan. Pääasia on, että teette sen selkeästi ja määrätietoisesti. Tuohon suuntaan. Ei tarvita poliiseja ohjaamaan liikennettä. Ei. Te viette.

Ei muita ohjeita.
6176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä olen sitä mieltä, että jos nainen on kiinnostunut, hänkin voi sen kiinnostuksensa osoittaa toiselle osapuolelle.

Tuo jatko-ohjeistuksesi on sellainen, että se sopii joillekin naisille ja joillekin miehille, mutta ei välttämättä ole joka naisen toiveissa tai joka miehen toteutettavissa.

Yksilöiden väliset erot toiveissa ja haluissa ovat jopa suurempia kuin sukupuolten väliset, ota huomioon. Tuo oli sinun toiveesi jaohjeistuksesi, toivottavasti löydät jonkun muottiisi sopivan.

Äänestä
  • Pitää varmasti paikkaansa.

    Äänestä

Mutta hän nainen on kaksimetriä pitkä ja minä 160cm lyhyt, en yletä suutelemaan häntä.

Äänestä
  • Jospa kääpiö et nyt kuitenkaan olisi älykääpiö, vaan hommaisit vaikka tikapuut tai pyytäisit naista hiukan kumartumaan ;).

    Äänestä

  • naiselta myös kirjoitti:

    Jospa kääpiö et nyt kuitenkaan olisi älykääpiö, vaan hommaisit vaikka tikapuut tai pyytäisit naista hiukan kumartumaan ;).

    Se lavetin päällä joutuu sit makkaa...

    Äänestä

En ole pessyt hampaitani yli kahteen vuoteen taloudellisista syistä johtuen mutta ehkä siitä huolimatta haluaisit minua suudella ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tältä naiselta kirjoitti:

Mä olen sitä mieltä, että jos olette kiinnostuneita, olette myös aktiivisia. Jos haluatte tavata, otatte puhelimen käteeni ja laitatte viestin. Sisältö on vapaaehtoinen, kunhan siihen sisältyy selkeä ehdotus. Sitten kun on tavattu, jutellut ja tutustuttu hiukan voitte alkaa miettiä, millainen on ensimmäinen suudelma. Miten sen ajoitatte ja toteutatte. Siis jos tuntuu siltä, että on kiva suudella. Huom. Ensimmäinen suudelma ei tule vasta siinä vaiheessa, kun on päädytty muuhun lähempään kanssakäymiseen. Ei. Ensimmäinen suudelma on tärkeä. Se on osa romanttisen tunnelman luomista. Siitä ei siirrytä vaakatasoon lähimmälle huonekalulle, vaan siitä alkaa unelmointi ja haaveilu. Siis jos on jäänyt hyvä fiilis. Tämän jälkeen asiaa pohdittuanne, voitte alkaa viedä asiaa eteenpäin toivomaanne suuntaan. Pääasia on, että teette sen selkeästi ja määrätietoisesti. Tuohon suuntaan. Ei tarvita poliiseja ohjaamaan liikennettä. Ei. Te viette.

Ei muita ohjeita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu