Varokaa basiron ac:tä

Joo elikkä käytin tuota basiron ac:tä ja naama turposi KAIKKIALTA ja silmät lähes muurutui kiinni. Voin vannoa etten näyttänyt enää ihmiseltä, se oli järkyttävää. Mut vietiin lopulta sairaalaan ettei hengitystiet olusi tukkeutuneet. Vaikkei kaikille välttämättä näin käy niin ei kannata ottaa edes riskiä. Naamanikin oli aivan punainen ja nenä turvonnut ismo laitelan nenäksi. :/
132072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joo siksi ehkä suositellaankin tehä testi ennen käyttöönottoa hei haaaloooo? Olet allerg. jollekkin sen ainesosalle.

Äänestä

Mulla sama homma ja kaikki aknevoiteet tekee saman, naama turpoaa ja muuttuu punaiseksi, polttavaksi ja aivan karmeaksi. En enää ikinä koske noihin.

Äänestä

jep, itelläki naama kirkkaanpunainen ja potkupallon muotoinen. lääkäristä antoi kortisonipiikin ja antihistamiinilääkityksen.. toivotaan että toimii .

Äänestä

Lukekaa ohjeet, urpot. Itsellä lähti keskivaikea akne kokonaan pois Basironin ansiosta!

Äänestä
  • säälittävää tulla pätemään tänne keskustelupalstoille.
    Toiset ovat allergisia basironin aineille, eikä ohjeiden lukeminen ja urpoksi haukkuminen auta.

    Äänestä

Eli sulla Basiron autto? Itse alan oleen jo sen verran epätoivoinen, että ajatellin käydä apteekista hakemassa tuota. Onko muilla kokemuksia?

Äänestä
  • itsellä puhkes paha allergia pähkinään ym. basironin käytön jälkeen, sain siitä pahan allergisen reaktion jota jouduin erityishoitamaan n. 3kk. lisäksi en enää ikinä voi käyttää normaaleita kosmetiikkatuotteita.

    Äänestä

Suosittelen kokeilemaan tälläistä rutiinia ( itsellä ainakin lähti jokainen finni) .
Eli pese naamasi hellästi joka aamu ja ilta Erisanin hoitavalla puhdistusgeelillä, kuivaa iho ja odota 10 min ja laita Basironia PALJON siihen kohtaan missä finnejä on, odota taas noin 10-15 min ja laita Erisanin Kosteuttavaa kasvovoidetta kunnon kerros sinne minne Basironia laitoit. Varokaa silmänympärysihoa!! Itsellä meni monta kuukautta hukkaan kun käytin basironia liian vähän kerralla.
3 kuukautta meni kun akne lähti tuolla rutiinilla, että muistakaa käyttää sitä paljon!!
Voimia kaikille aknesta kärsiville!!

Äänestä

Itse käytin basironia reilun kuukauden ja tuloksia syntyi heti. Jatkoin käyttöä, mutta akne palasi myöhemmin ja vähän ajan päästä kun olin laittanut sitä yläselkääni, se alkoi punottamaan ja kutisemaan pesin välittömästi pois ja laitoin kosteusvoidetta. Seuraavana päivänä iho oli kuin palanut, täynnä punaisia hyvin kipeitä rakkuloita jotka kuumottivat todella pahasti. Käytin tuotetta ohjeiden mukaan, eikä aluksi ilmennyt mitään reaktiota. . /:

Äänestä

En suosittele minäkään Basironia. Mulla turposi kanssa koko naama. Silmät on lähes ummessa. Ja naama hehkuvan punainen. Tosi ytyä ainetta!

Äänestä

Omaa tyhmyyttä joo jos ei testaa ensimmäisellä käyttökerralla voidetta esim. käsivarteen. Itselläni aikuisiän akne, finnejä tulee enemmikseen poskiin ja leukaan, räjähti nyt naama niin täyteen finnejä että päätin kokeilla tuota bacironia. En osaa vielä näin lyhyellä käytöllä sanoa auttaako, mutta ainakin tämän reilun viikon käytön jälkeen naama mennyt selkeästi parempaan suuntaan. Yhtään isoa finniä ei ole tullut, joitain pikku finnejä yrittänyt tulla, mutta heti kun laittaa bacironia parantuvat nopeasti. Mies myös huomannut eron. :) Toivotaan että parantuminen jatkuu eikä finnit yhtäkkiä palaa takaisin! Mikäli näin kävisi, aijon seuraavaksi mennä ihotautilääkäriin ja pyytää roa kuuria.

Äänestä

Kun ootte laittanut tota basironia puhtaalle naamalla, nii laitatteko sen jälkeen jonku kosteusvoiteen? Vai sit puhtaalle naamalle eka kosteusvoide ja sit basiron, kun rasva on imeytynyt? :) Kun pitäähän sitä naamaa myös kosteuttaa :D

Äänestä

vähänn myöhässä mutta jos joku muu tarttee apua niin mä laitan eka basiron geeliä ja siihen päälle acon kasvorasvaa eli ensin se geeli ja päälle rasva. oon käyttänyt basironii nyt melkein 2kuukautta ja on ollu hyvää ainetta! finnit lähteny lähes kokonaan vielä otsassa muutama

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Sosad12344 kirjoitti:

Joo elikkä käytin tuota basiron ac:tä ja naama turposi KAIKKIALTA ja silmät lähes muurutui kiinni. Voin vannoa etten näyttänyt enää ihmiseltä, se oli järkyttävää. Mut vietiin lopulta sairaalaan ettei hengitystiet olusi tukkeutuneet. Vaikkei kaikille välttämättä näin käy niin ei kannata ottaa edes riskiä. Naamanikin oli aivan punainen ja nenä turvonnut ismo laitelan nenäksi. :/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu