Tyhjä

Olet aina vain mielessäni. En vaan voinut toimia miten olisi pitänyt, miten olisit halunut. Jos ylipäätänsä halusit.
Kaikkeen liittyy niin monta ettei jopa liian monta kerrosta. Mitään sellaisia kerrostumia ei olisi koskaan saanut syntyä.
Kunpa kaikki olisi vain voinut edetä
normaalilla tavalla, normaaleissa olosuhteissa tai olosuhteista välittämättä.
Tulen sulle tänne kirjoittamaan vastaisuudessakin. Kunpä kaikki olisi mennyt toisin.
7465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

pienen vinkin kenelle haluat tuon kaiken kertoa?
Saattaa se toinenkin osapuoli miettiä samoja asioita, ja eihän siitä ole silloin pitkämatka paluuseen, siihen mikä jäi kesken.

Äänestä
  • Onko tässä jollekin fiksulle vinkki?

    Äänestä

Sanoit että haluat Vain läheisyyttä. En halua olla toinen. Pilasit kyllä kaiken.

Äänestä
  • Mitään tuollaista en ole sanonut. Hänet vain halusin ja kuuluuhan siihen yhtenä osana läheisyyskin. Kuka ei läheisyyttä kaipaisi sen kanssa ketä tahtoo, ketä haluaa. En tiedä mitä toinen ajattelee.

    Äänestä

Menikö aloitus miehelle vai naiselle?

Äänestä

Mä olen kuulolla sun teksteille. En ole utelias, mutta mä olen kriittinen. Koska olen hulle ja arvamaton palstoila.

1) haluni
2) Kerrokset
3)eteneminen
4) normaalius
5)toiveesi
6) sinä
7) olosuhteet
8) minun toive
9) Minä
10) sinä
11)sinä
12)epäusko
13)luottamus
14)luottamus
15) inhimillisyys
16)Turhaa
17) everstiluutnantti
18)shakira
19)riennot
20)erilaisuus
21) sataviisi odottajaa
22) olen kyllästynyt sun tyyliin lämmitellä
23)Olen kokenut sitä monta kertaa
24) hyi sille
26) MIKSI
27) en voi sille mitään
30) se on asia , jota en koskaan ymmärrä
31) en halua si tuomita sitä
32)mikä sä olet??
33) minä tykkään oopperasta
34) tykkään teatterista
35) olen erakko

Äänestä
  • Tässä yhdelle
    1)erilaisuus
    2)tavallisuus
    3)yhteenkuuluva tunne
    4)fyysinen vetovoima
    5)ei mitään yhteistä
    6)huvittavaa
    7)vartalot
    8)huumoria
    9)turhat sanat
    10)ei mitään tunteita
    11)omistushalu
    12)hupparin tuoksu
    13)liian vaikeaa
    14)et pese hampaita
    15)laiskuus
    16)tyhjä olo
    17)lämmin keho
    18)turha miettiä
    19)korvattavissa
    20)ei kaipausta
    21) ikävöinti
    22)eri suunta
    23)jotain samaa
    24)ei yhteyttä
    25)hyvä vaihtoehto
    26)suoraan asiaan
    27)hiljaisuus
    28)levottomuus
    29)tasa-arvo
    30)epäluottamus
    31)turva
    32)samantekevää
    33)opettelun mahd.
    34)eril. pinnallisuus
    35)suhde
    36)oletukset
    37)ei suuntaa
    38)eri suunta
    38)juorut
    39)ME
    40)seksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


olotila kirjoitti:

Olet aina vain mielessäni. En vaan voinut toimia miten olisi pitänyt, miten olisit halunut. Jos ylipäätänsä halusit.
Kaikkeen liittyy niin monta ettei jopa liian monta kerrosta. Mitään sellaisia kerrostumia ei olisi koskaan saanut syntyä.
Kunpa kaikki olisi vain voinut edetä
normaalilla tavalla, normaaleissa olosuhteissa tai olosuhteista välittämättä.
Tulen sulle tänne kirjoittamaan vastaisuudessakin. Kunpä kaikki olisi mennyt toisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu