Onko seuraava rikoslain alaista väkivaltaa

fyysinen koskemattomuus

Oletaan, että henkilö esim. minä itse kärsin niveltulehduksesta (näin myös asia tosiasiallisesti on). Toinen henkilö tietää asian, mutta ei välitä siitä ja mm. katsoessaan oikeutetuksi kiivastua, jostakin hyvin objektiivisesti tarkastellen pienestä asiasta katsoo asianmukaiseksi heittää toista henkilöä vaikkapa lääkepurkeilla, jotka kaikki ovat pahvi pakkauksessa, melko kevyitä suurin osa, mutta kieltämättä kyllä sattuvat ihan merkittävästi
kun on niveltulehdus. Olen kivu suhteen vilpitön,mutta ymmärrän , että on helpo asiaa vähätellä koska en osaa sanoa voiko kukaan nähdä niinsanotusti että tulehduksen hetkellinen pahenemien aiheuttaist esim. pysyvää haittaa
(Tietysi parasta olisi jos olisi laki joka kieltää selvästi esim. tavaroilla heittelemisen
?)


b) Toinen asia on "uhkaava lähestyminen", jonka tarkoitus on saada toinen (edelleen sama niveltulehduksesta) kärsivä pelkäämään tai vaikenemaan ja alistumaan uhkaajalle sopivalla tavalla. Uhkavaava lähestyminen nyrkit puristettuna päätyi nyt kuten usein aiemmin metriä ennen kun itse muistutan että ei ole järkevää lyödä koska seuraukset hänelle vain pahentavat asioita.

c) Kolmas tilanne on ns. kun kolmas henkilö, joka ei ole niin väkivaltainen tulee väliin ja ehkä pelastaa tilanteen mielestään sulkemalla niveltulehduksesta kärsivän suun jotta kiivain henkilö rauhoittusi.
Tästä seuraa jo lievää kipua.

Jokainen ymmärtää myös kuinka alentaavaa
asia on kun henkilö vaientuu nyt jokatapauksessa.

Olennaisinta ja loukaavinta on kuitenkin väkivalta TAI sillä uhkaaminen ja pienenkin väkivallan seuraus kun henkilö on tilassa jolloin pienempikin väkivallanteon vaikutus henkilön terveydessä voi aiheutaa ongelmia oman monilla elämänalueilla jossa käsien ja sormien toimintakyky yms. on olennaista.


Millä tavalla voi tehdä terveitä rajanvetoja niin , että ihmiset ymmärtävät oppia parhaalla tavalla niin, että KAIKENLAINEN pienikin väkivlata ei olisi mahdollista. Samoin uhkaus ei saisi ola mahdollista. Itse miellän, että fyysinen koskemattomuus tulisi kattaa myös uhkaavan lähestymisen.

------------
En tunne lakia tältä osin, mutta ymmärrän, että kivun luokitus merkittäväksi ja vähäiseksi on todella vaikeaa ulkopuolisen henkilön tehdä.
Mileestäi kuitenkin jo väkivallan uhaamisen alle
jääminne on kuitenkin erittäin alentavaa ja aiheutaa erilaisia epärealistisia ja vääritynietä ihmissuhdekoukeroita joiden kautaa lisääntyneet sosiaaliset yms. ongeomat jotka yhteiskunta lopulta rahoitaa voisivat vähentyä jos laki ottaisi ennaltaehkäisevästi huomioon myös vähäiseksi katsotun väkivallan tai sillä uhkaamisen. Erityisesti sairasta henkilöä kohtaan tyuli solla raskauttava asianhaara joka antais suojaa ja edesauttais myös ongelomien objektiivista ja sitä kautta pakottais ihmisiä tomimaan rauhanomaisesti ylipäätään yksitysiasiota ratkottaessa ja mietittäessä.


En tiedä voihan olla että laissa on sellainen kohta. Voisiko joku kertoa?


Nythän sairas henkilö, esim. tässä tapauksessa niveltulehduksesta kärsivä ihminen joutuu hyvin haastavaan tilanteeseen, koska hänen täytyy pyrkiä samanaikaisesti luonnollisesti puolustaan oikeuksiaan ja toisaalta toisaalta hänen täytyy varjella omaa terveyttään.Käytännölssä tarkoitaa sitä, että joutu antamaan periksi jos toinen käyttää heti voimakeinoja ja eliminoi keskustelun syntymisen.

Tämä johtaa sairaan henkilön tilanteeseen jossa syntyy epäterveitä alistussihteita joiden kustannukset lankeavat yhteiskujnalle, koska henkilöt eivät its ekykene ratkaisemaan perhe tai parisuhdehaasteitaan.

Laki joka kehottaisi ja kannustaisi omatoimiseen hillintään säästäsi yhteiskunnan resursseja mielekkäämpiin kohteisiin.


Jos esim. vastaavantapaisia tilanteita Suomessa on niin asiat kehittyvät helposti sairaan henkilön alistamiseen.

Tässä yhtyedess tulee mieleen,voiko tämän tyyppisiä asioita esim. liittää ihmisarvokysmyksiin?

Tai onko jo laissa esimerkkejä ja ennakkotapauksia, jotka tavallaan myös rauhoittaisivat ihmisiä jotka suhtautuvat toisiin ihmisiin omistavasti, alistavasti tai ylimalkaan tilanteisiin hyvin subjektiivisesti.

Vastauksesta tai vastauksista kiitollinen

3

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiusattu

      Olen maallikko mutta mielestäni tuo on väkivaltaista hyökkäilyä ja heitetty esine on tähdätty ja koskettanut Sinua, ja se että olet sairas ja haavoittuvampi ja puolustuskyvyttömämpi pahentaa asiaa. Todistaminen vain on se vaikeus. Ilman pitävää todistelua vain häviät jos nostat jutun. Jos lähelläsi on joku joka todella haluaisi auttaa tilanteessa, hänen pitäisi todistaa. Nyt vaikuttaa kuin hän varjelisi väkivaltaista? Joka tapauksessa ei tuollaista tilannetta olisi lain mukaan pakko sietää.

      • asiasta voisi oppia?

        Tiedätkö tai tietääkö joku muu lainkohdan
        tai lakitekstiä jota esim. internetistä voisi löytyä?

        Luulisn , että tästäkin olisi apu jos laissa lukee selvästi joku asia ja näyttää sen ystävällisesti/kohteliaasti henkilölle niin tämä voi huomata että "ai jaa" että ei sitten voikaan noin toimia koska voi tulla seuraamuksia. Ikäviä laillisia seuraamuksiahan kukaan ei halua.


    • Axu

      Otappa lisää niitä lääkkeitä, niin eivät ns. nivelkivut tunnu tai sido leukasi kiinni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      218
      2498
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      3
      2099
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      317
      1847
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      95
      1605
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      83
      1485
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1230
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      67
      1170
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      25
      1111
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      1027
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      996
    Aihe