Minulla ei tosiaan ole ketään jolle voisin kertoa asioita jotka painavat mieltäni. Olen poika, joten "kaverini" ovat lapsellisia eikä heille voi kertoa yhtään mitään. Ei ole myöskään ketään tyttö edes kunnon kaverina jolle voisi kertoa asioita. Vanhemmilleni en viitsi kertoa. Sitten onkin vain internetti.
Minulla ei myöskään ole ketään joka kutsuisi kylään. Koulukin menee paskasti. Anteeksi nyt tästä valituksesta, muttakun ei vaan ole mitään tarkotusta tällä elämällä. Muut pitävät hauskaa kavereidensa kanssa, minä olen kotona koneen ääressä.
Muistakaa nyt te edes joskus kutsua joku yksinäinen ihminen kylään ja tehdä hänet iloiseksi.
Minulla ei myöskään ole ketään joka kutsuisi kylään. Koulukin menee paskasti. Anteeksi nyt tästä valituksesta, muttakun ei vaan ole mitään tarkotusta tällä elämällä. Muut pitävät hauskaa kavereidensa kanssa, minä olen kotona koneen ääressä.
Muistakaa nyt te edes joskus kutsua joku yksinäinen ihminen kylään ja tehdä hänet iloiseksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ok nice how
Kerro sun kik nimes (jos on), ni voit puhuu mulle :) T:15vee tyttö
minkä ikänen oot ja mistä päin?:)
mul on iha sama tilanne :( ei oo ketää kelle kertoo mieltä painavist asioist... ku en itekkää viite äitille kertoo.. tsemppii siulle! koita jaksaa vaa, ku en voi oikee muutakaa neuvoo antaa
T:14vuotias tyttö
^^ mulla myös tää sama, ei oo ketään tosiystävää kenelle vois kertoo kaikki asiat ja puhuu suoraan... olis kiva jos olis joku sellanen kaveri joka ois myös kokenu kolhuja elämässä -.-
-tyttö 13
-jaksamista muille riutuneille :)
Onks sulla kikkiä, voisin jutella siun kanssa. Oon 13 vuotias tyttö
Mulla on sama tilanne. Aina tuntuu, että kaverit menee tekee jotain hauskaa ja mä meen himaan. Kenellekkään en voi kertoa raskaista asioista, kun ei ole ketään. Nii siis kavereita löytyy, mutta ei ystäväö keneen luottaa.
valitettavasti tiiän tunteen. Jotkut viisaat sannoo että suomalaiset miehet ei kerro tunteistaa mutta ite on kohta 18 vee tyttö joka ei oo KOSKAAN kertonu kellekkää tunteistaa.. Jo se että kertoo lapsuuen kaverille että se on tärkee on tosi vaikeeta. Vaikeinta ehkä hommassa on se että ulospäin olen aika sosiaalinen, tulen kaikkien kanssa toimeen ja vaikutan muutenkin olevan tosi onnellinen, mutta kukkaa ei oikeesti tiiä kui hajalla mää on sisältä nii kliseeltä ku se kuulostaaki. Illat itku kurkussa iteksee ja päivät nauraessa porukassa. Mullaki on tosi hyviä kavereita ja aivan mahtava äiti, mutta ei pysty kertomaan. Kaikki pittää mua nii onnellisena ja ihtesä kans sujut olevana ihmisenä ja jos kertosin kaikki tietäs.. Miks on nii vaikeeta vaa kertoo asioista jollekki?!
Minulla on täysin samanlainen juttu! Kavereita ja ystäviä on, mutta en uskalla heille puhua. Välini äitiin on todella hyvät kun isääni en tapaa. Olen kanssa iloinen ja sosiallinen koulussa ja kavereiden kanssa, mutta kotona illat itken itseni takia. Kaikki luulevat että elämäni on täydellistä mutta se ei todellakaan ole! Itse puran pahaa oloa kirjoittamalla päiväkirjaa. Siihen voi kirjoittaa joka päivä miltä tuntuu ja miten on mennyt. Itseäni se on auttanut paljon!
Tsemppiä kaikille kenellä on puutetta henkilöstä jolle puhua kaikesta mikä mieltä painaa!
itelläni aivan sama tilanne. oon pohjimmiltani aika masentunu mut peitän sen muilta, koska joka kerta ku oon ees yrittäny avautuu jollekki kaverille nii ne ei ees ota mua vakavasti. tuntuu ettei kukaan ymmärtäis niitä mun kaikista tummempia ajatuksia.