Ihmettä minusta

Kun olen uusi täällä, niin valaiskaapa minulle, miksi täällä toistuvasti pidetään Ruotsin uutisia esillä. Tiedän vähän Lieksan historiasta. Kyllä se oli ruotsalainen se Simo Hurtta, jolla on historiassa merkitystä. Ei niin mukavia muistoja. Puhumattakaan kreivi Brahesta joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi: erityisesti perustamalla kulttuurinkehdot Kajaanin ja Lieksan. Brahen tunnolliselle ja taitavalle toiminnalle oli ominaista asiallisuus ja ennakkoluulottomuus alaisiaan kohtaan ja suomen kielen arvostaminen. Onhan sitä siinä syytä vieläkin Ruotsia linkitellä. Varsinkin tuo ennakkoluulottomuus on Lieksassa niin pitkälle kehittynyttä, Brahen peruina.
Vai johtuuko se siitä, että meitä lieksalaisia asui niin paljon aikaisemmin lahden paremmalla puolella? Ei vielä osata lukea paikallisia uutisia, vaan pitäydytään entisen kotimaan uutisissa. Nostalgiaa kukaties.

Toisekseen sekin mietityttää, kun ruotsin kielen opiskelu vaikuttaa olevan niin paha asia, että siitä pitäviä, haukkuu napsutellaan tuon tuosta. Jotenkin ristiriitaiselta se tuntuu: kieltä ei rakasteta, mutta uutisia sitäkin enemmän.
262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Katkeruus tulee jääkiekosta tai
Sodalla myös tehtävänsä...............................


Sodan käyneiden vanhempien lapset kasvoivat ilmapiirissä, jossa miesten häipyilyyn, ryyppäämiseen ja väkivaltaan ei puututtu eikä siitä puhuttu.

Sodassa traumatisoituneet miehet saivat henkistä apua lähinnä toisiltaan.

Kun vanhemmat vaikenivat vaikeista asioista eivätkä pystyneet käsittelemään niitä, niin lapset alkoivat tuntea häpeää.

- Kun esimerkiksi 18-vuotias poika kysyi isältään, voisiko hän mennä nyt ravintolaan, niin isä vastasi, että sinun iässäsi minä olin juoksuhaudassa. Kateellinen isä ei kestänyt katsoa pojan elämistä normaaleissa oloissa, kuvailee kirjailija ja toimittaja Irja Wendisch.

Wendisch on tehnyt sotien seurauksista jo kolme kirjaa. Uusi kirja niistä on henkilökohtaisin ja nimeltään Pitkä taistelu, sotilaiden lasten selviytymistarinoita (Gummerus).

Se kertoo 1950- ja 1960-luvuilla syntyneistä suomalaisista, joita yhdistää lapsena opittu puhumattomuus ongelmista, ja siksi traumat ovat voineet siirtyä uusien sukupolvien kannettavaksi.

Äänestä

No esimerkiksi otetaan vaikka Ruotsin maahnmuuttopolitiikka? Siellä on ollut maahanmuuttajia paljonkin enmmän kuin Suomessa, ja on todettu ettei se oikein toimi! Osa kaupungeista slummiutuu ja rikollisuus rehottaa! Miksi Suomen pitää tehdä samat virheet ja sitten todeta ettei se toimikkaan? Jotenkin nuo päättäjät ei sitä ymmärrä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äkkinäenen kirjoitti:

Kun olen uusi täällä, niin valaiskaapa minulle, miksi täällä toistuvasti pidetään Ruotsin uutisia esillä. Tiedän vähän Lieksan historiasta. Kyllä se oli ruotsalainen se Simo Hurtta, jolla on historiassa merkitystä. Ei niin mukavia muistoja. Puhumattakaan kreivi Brahesta joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi: erityisesti perustamalla kulttuurinkehdot Kajaanin ja Lieksan. Brahen tunnolliselle ja taitavalle toiminnalle oli ominaista asiallisuus ja ennakkoluulottomuus alaisiaan kohtaan ja suomen kielen arvostaminen. Onhan sitä siinä syytä vieläkin Ruotsia linkitellä. Varsinkin tuo ennakkoluulottomuus on Lieksassa niin pitkälle kehittynyttä, Brahen peruina.
Vai johtuuko se siitä, että meitä lieksalaisia asui niin paljon aikaisemmin lahden paremmalla puolella? Ei vielä osata lukea paikallisia uutisia, vaan pitäydytään entisen kotimaan uutisissa. Nostalgiaa kukaties.

Toisekseen sekin mietityttää, kun ruotsin kielen opiskelu vaikuttaa olevan niin paha asia, että siitä pitäviä, haukkuu napsutellaan tuon tuosta. Jotenkin ristiriitaiselta se tuntuu: kieltä ei rakasteta, mutta uutisia sitäkin enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu