-En, Ei, ennemmin asun kotona.
Ei haluan lähinnä olla osa ydin-perheeni ympäristöä.
- Voitko muuttaa meille sijais-perheeseen?, kysyi eräs tuttavani kerran parin Cumulus-pilven peittäessä tukahduttavasti kuumuudellaan, tulen tuntuisen tuulenvireen säestämänä, veden laineiden liplatellessa ympärillämme.
- En mä voi tulla, kun et saa olla rauhassa, vastasin.
Hän oli muuten vain auttamassa, ja olin tarvinnut häntä, koska....
- Se on jäänyt vaietuksi salaisuudeksi, se että miksi mielisairaalaan kuljetettiin.
Kotona oli outoa ja pelottavaa, siellä oli ollut paljon vieraita, ihan outoja ja tuntemattomia ihmisiä, kuin kasvoja kasvojen perään. Ne tulivat aina saman ihmisen mukana, yhden tutun. Vielä salatumpaa oli se, tarina siitä, että miksi mielisairaalaan suljettiin ihmisiä.
Yleensä ihmiset vihaavat mielisairaaloita, mutta mulle aika oli arvokasta. Ihminen on arvokas, ja hän oli niin inhimillinen. Istuessaan siinä, hän huokui paikallaan pysyvyyttä, sekä käsityskykyä tulevaisuudesta ja elämästä, väsyneenä, mutta onnellisena. Istuessaan siinä paikoillaan, hän mietti vain tulevaisuuttaan ja elämäänsä, sitä mahdollisuutta, että hän vielä joskus saisi seurailla todellisuutta. Sokeasti jopa kotiin tunkeutuminen, määrääminen ja sääntöjen sälyttäminen ympäristön elämään, sisällyttää sääntöjä, pakkomielteisesti. Eräs yksi ihminen, tuttu vain, kuin kuka tahansa kasvo menneisyydestä tai katu-kuvasta, mitä hänen ajatuksissaan liikkui ja miten hän oli kasvamassa aikuisuuteen? Mitä sitten tapahtuikaan? Hän otti alusta....
Ei haluan lähinnä olla osa ydin-perheeni ympäristöä.
- Voitko muuttaa meille sijais-perheeseen?, kysyi eräs tuttavani kerran parin Cumulus-pilven peittäessä tukahduttavasti kuumuudellaan, tulen tuntuisen tuulenvireen säestämänä, veden laineiden liplatellessa ympärillämme.
- En mä voi tulla, kun et saa olla rauhassa, vastasin.
Hän oli muuten vain auttamassa, ja olin tarvinnut häntä, koska....
- Se on jäänyt vaietuksi salaisuudeksi, se että miksi mielisairaalaan kuljetettiin.
Kotona oli outoa ja pelottavaa, siellä oli ollut paljon vieraita, ihan outoja ja tuntemattomia ihmisiä, kuin kasvoja kasvojen perään. Ne tulivat aina saman ihmisen mukana, yhden tutun. Vielä salatumpaa oli se, tarina siitä, että miksi mielisairaalaan suljettiin ihmisiä.
Yleensä ihmiset vihaavat mielisairaaloita, mutta mulle aika oli arvokasta. Ihminen on arvokas, ja hän oli niin inhimillinen. Istuessaan siinä, hän huokui paikallaan pysyvyyttä, sekä käsityskykyä tulevaisuudesta ja elämästä, väsyneenä, mutta onnellisena. Istuessaan siinä paikoillaan, hän mietti vain tulevaisuuttaan ja elämäänsä, sitä mahdollisuutta, että hän vielä joskus saisi seurailla todellisuutta. Sokeasti jopa kotiin tunkeutuminen, määrääminen ja sääntöjen sälyttäminen ympäristön elämään, sisällyttää sääntöjä, pakkomielteisesti. Eräs yksi ihminen, tuttu vain, kuin kuka tahansa kasvo menneisyydestä tai katu-kuvasta, mitä hänen ajatuksissaan liikkui ja miten hän oli kasvamassa aikuisuuteen? Mitä sitten tapahtuikaan? Hän otti alusta....
Vastaukset 1
Vanhimmat
romantisoitko... onko maailmankuvasi ihan oikeilla jäljillä. ymmärrän jos on vaikea sopeutua.