Eli siis, oon 16 vuotias poika, jolla on oikeestaan vaan yks ystävä! Se o tosi tärkeee mulle ja ilman sitä mun elämä olis himo tyhjää. Mua on oikeestaan kiusattu koko mun elämä, en tiiä miks, mut on vaan. Mua on syrjitty päiväkoidsta asti, kiusattu myös. päiväkodissa se oli oikeestaan haukkumista, tönimistä ja myös syrjimistä. olin aina vaan yksin, vaikka koitin saada kavereita niin ei onnistunut. Asuin myös melkein 10 vuotta sielä missä asuttiin ennen, rivitaloissa, yhteensä asuntoja oli melkein 50 ja 30 niistä asui lapsiperheitä, eli leikkiseuraa olis pienenä ollut mut mua ei oikeestaan koskaan otettu mukaan. Koulussa mua on aina kiusattu, syrjimisen ja kiusamisen takia aloin syömään suruun joten painokin nousi hurjasti. Kiusaaminen jatkui 6lk loppuun jollooin se loppui, mutta syrjiminen ylätys yllätys jatkui. Vaikka opettajat puuttui asiaan se ei auttanut. 7lk jälkeen oon ollu masentunut, lääkkeitä ei oo, koska ei ne lääkkeet tuo ystäviä, ne auttaa vaa masennuksen oireisiin, ainoo lääke olis se et alkais saamaan kavereita ja elämää. En ole koskaan seurustellut vaik oon iha normaalin näkönen ja luonteeltani hyvä. Kaikki mitä muut nuoret tekee jää tavallaan ohi multa, pari kertaa on oltu juomassa parhaan kaverin kanssa :) mut niin. Parempi on se et on yks luotto.ystävä, kun se ettei oo yhtään kavereita. Mut siinä on myös se, että tulevaisuudessa en voi olla riippuvainen siit ystävästä, koska on se vähän niin että ei yksi ystävä riitä. Koska on elämänkumppanit joiden kanssa ollaan, niin siinä jää vähemmän aikaa kavereille. Mut se et no mitä kauehmmin kestää se et mut hyväksytään ja alan saamaan kavereita, niin kokoajan tuun epävarmemmkas siitä, et haluuko kukaan olla ees mun kaveri. Välillä tuntuu että en tuu koskaan saamaan tyttöystävää ja jään loppuelämäkseni yksin. Onhan mulla se ystävä, mut ei siihen voi olla 100%riippuvainen. Koska jos sillä on muuta menoa eikä ehdi olla, kenen kanssa oon sit? Yksin kotona... Välil miettii myös sitä, et pitäskö vaan tappaa itteni, niin pääsis samantien pois kaikesta paskasta..Mut en tahdo olla semmonen luovuttajapaska... En hae tällä viestillä mitään sääliä. Asiat ovat tosiaan näin ja tätä menoo oon koko elämäni yksin, ainoastaan yhden ystävän varassa.
Elämä hukassa...
------
8262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
No kokeiles hankkia niitä kavereita. Aloita uusia harrastuksia sellaisista lajeista joihin uudet tulokkaat ovat tervetulleita.
Kokeile myös vaikka kuntosalia ja uintia säännöllisesti. Voi olla että jos tuotakin vuoden ajan teet niin saattaa auttaa moniin juttuihin.
No vittu oon koittanu jotai harrastuksia mut aina on joutunu lopettaan kiusaamisen takia.. Ja kuntosali ei oiken innosta ja nykyään se paino on ihan normi. 57kg ja oon 170cm
Mutta jos tapat itsesi niin silloin olet juuri tuo luvuttajapaska. Ajattelet viisaasti että ei voi sitoa ja kuvitella että voi omia vaikkakin hyvän ystävän ikiajoiksi, koska hänellä on edessä oma tiensä ja elämä. On kumma että olet joutunut olemaan paljon yksin vaikka lähellä on ollut paljon ikätovereita. On kai niin että on ihmisiä jotka ovat niin eri aaltopituudella etteivät sovellu helposti toisten joukkoon ja jopa joutuvat syrjityiksi. Kaikilla ei ole myös synnynnäisesti sosiaalisia taitoja. Noita taitoja voi jonkin verran myös opetella.
Älä vielä sure että et löydä tyttöystävää. Jossain varmaan on yksinäinen tyttö joka kokee ja tuntee myös samalla tavoin. Usko että hänet johdatetaan tiellesi ajallansa jos on tarkoitettu. Ole vielä kovin nuori pää. Toiset ovat nuorena yskin mutta aikuistuttua suorastaan loistavat sosiaalississa suhteissaan.
Älä ajattele tulevaisuttasi jatkona menneisyydellesi, Kokemukset ovat nakertaneet itsetuntoasi ja olet vartmaan arka, mutta katsele toiveikkaasti eteenpäin. Kun suuntaat ajatukset posiitiviesti niin se saa sinut käyttäymään sen mukaan. Asenteilla on valtava voima.
Oon monesti ollut yksinäinen mutta aina joskus tulee vastaan niitä joiden kanssa ystävystyy tai saa olla hetken aikaa. Pienistäkin asioista oppii nauttimaan kun on käynyt yksinäisyyden läpi ja ymmärtää ehkä ottaa jonkun yksinäisen mukaan porukkaan yöhemmin kun tietää millasta on olla yksin. Elämä onkin hukassa jos ei ole löytänyt Luojaa.
Ja uskoo Luojaan niin Hän kyllä voi johdattaa ja auttaa ihmissuhdeasioissakin.
Mene ampumaan ihmisiä.
Olisiko sinulla kiinnostusta johonkin vähän syventymistä vaativampaan harrastukseen? Johonkin, minne ihmiset menevät aidosta kiinnostuksesta juuri tuota asiaa kohtaan eivätkä niinkään massan mukana? Tyyliin shakki, backgammon, koiran agility-kouluttaminen, tähtitiede, lintujen rengastaminen, lennokin rakentaminen, jonkin instrumentin soittaminen, aikido, seinäkiipeily, pikaluistelu jne. Voisit tutustua vähän toisenlaiseen ihmistyyppiin, kuin ne ennen tapaamasi kiusaajat. Olet jo 16, joten voit mennä (nuorten) aikuisten harrastuksiin, jossa ihmisillä ei normaalisti ole tapana kiusata toisiaan.
Jos et ole "niin kuin kaikki muut", niin ei se mitään: erikoistu johonkin taitoon, harrasta sitä samanhenkisten kanssa ja tule siinä niin hyväksi, että itseluottamuksesi nousee. Ehkä haluaisitkin olla se ekspertti, joilta muut kysyvät neuvoa. Sitä paitsi kun on jollakin alueella osoittanut kykynsä, on helpompi toimia muillakin elämän alueilla.
No siis oon ihan massa/normi. Mut siis no mun kaverit on ja on aina ollu vuoden nuorempia. Eli -97 syntyneitä. Ei mua koulussa ns. kiusata mut leiväksi syrkimiseksi sitä voi sanoa. Niiden vika ku kaikki kaverit sanoo et oon oikeesti hyvä tyyppi. :) pari hyvää kaverii o aika suosittuja ja niiden kautta tutustunut uusiin ihmisiin. Et no tuttuja on mut ei silleen kavereita. Ja kaikki harrastaminen mikä vaatii normaalia enemmän keskittymistä nii ei oo mun juttu :)