ADHD ja koulu

Lukiotyttö

Minulla diagnosoitiin puhdas ADHD viime keväänä ja siitä tietoisena olenkin tässä kesän elellyt. Nyt koulun alkaessa psykologini tiedotti koululleni "vaivastani", jotta opettajat osaisivat suhtautua "outoon" käytökseeni oikein ja väärinymmärryksiltä vältyttäisiin. Menen nyt lukion tokalle ja viime vuonna muutama opettaja vihjaili "mahdollisesta huumeongelmasta, kun se tyttö on vähän kummallinen joskus". Ei kiva.

Olen aina ollut levoton tunneilla, ala-asteella suoranainen häirikkökin, läksyjä en pysty tekemään ja varsinkin työt, jotka tiettyyn päivään mennessä on oltava tehtynä, tuppaavat minulla jäämään tekemättä tai vaihtoehtoisesti teen ne viimeisenä iltana. Kaikkein vaikeinta on kuitenkin tunneilla pysyminen, kun on levoton olo ja pakko päästä tekemään jotain muuta. Myös matemaattiset aineet menevät penkin alle, kun en pysty laskemaan sanallisia tehtäviä. Poissaolojen takia lensin lähes kymmeneltä kurssilta ulos ensimmäisenä vuonna. Tiedän olevani fiksu tyttö ja on niin turhauttavaa, kun en pysty keskittymään oikeisiin asioihin oikeaan aikaan.

Miten kouluissa yleensä suhtaudutaan, kun oppilas diagnosoidaan tarkkaavaisuushäiriöiseksi ja hyperaktiiviseksi? Mietin myös, että tehdäänkö jotain erityisjärjestelyitä ADHD-oppilaan hyväksi, kuten tunnilta saa pahimman levottomuuden iskiessä poistua hetkeksi käytävään esim. jaloittelemaan. Psykiatrini vain mainitsi, että jotain järjestelyitä tehdään, mutta ei osannut tarkemmin vielä kertoa mitä.

4

1832

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies Suomesta

      Mulla diagnostisoitiin ADHD vasta ja saan lääkityksen.se vain,että olen jo 40 .Nuorena oli samat ongelmat ku sulla.Aikuisena sain diagnoosin;asosiaalinen persoonalisuudenhäiriö ja impulsiivinen.kuitenkin parempi myöhään kun ei milloinkaan.Tosin 80lopulla puhu 3 asiantuntijaa,että mulla on ehkä MBD,silloin suutuin.Nyt en.Koita kestää.Se luokasta ulos kävelemään tuntuisi olevan helposti järjestettävissä.Onko sulla paniikkihäiriötä?Mulla oli sekin mutta Jeesus paransi kun rukoiltiin.Jos haluat mailata niin:pellehermanni3@suomi24.fi

    • Terveystieteilijä

      ADHD:n täydentävää ravitsemushoitoa on tutkittu tieteellisesti ja tutkimuksia on julkaistu arvostetuissa tiedelehdissä. Asiaa tutkineiden psykiatrien mukaan monipuolinen lisäravinnehoito voi olla yhtä tehokasta kuin Ritalin-lääkitys, mutta ilman sivuvaikutusten vaaraa. Yksipuolinen – yhdellä valmisteella tehtynä – hoitoyritys voi tuottaa pettymyksen. Samoin liian pieni annostelu.

      Tärkeimmät lisäravinteet ovat karnosiini ja EPA-rasvahappo, joita kannattaa täydentää muilla yhdisteillä. DHA-valmisteet – joita Suomessakin suositeltiin viime vuosikymmenellä – eivät auta, osoittaa uusi japanilainen tutkimus. ADHD-liiton edustaja, psykiatrian sairaanhoitaja Kirsi Saukkola sanoi 10.8.2004 Hbl:n haastattelussa, että hänen oma ADHD-poikansa pärjää mainiosti ilman lääkkeitä, kun hän ottaa kalaöljyä, karnosiinia, sinkkiä ja magnesiumia.

      Ravitsemushoito voi hillitä ADHD:n oireita ja vähentää epileptisiä kohtauksia. Tärkeää on myös, että hoito vähentää riskiä syrjäytyä ja joutua huonoille teille.
      Lisää tietoa: www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/adhd.html

      • ADHD-positiivinen

        Tämä viestini nyt ei ole suoraan kenenkään kirjoitukseen kannanotto. Ainoa asia, johon lääkityspuolella haluan ottaa kantaa on ritalin. Sain ritalinia v.2000 ADHD/MBD/Aspergerin syndrooma- diagnoosin perusteella. Viiden päivän kuluessa lääkityksestä nuppini oli "aivan sekaisin"; eksyin tutuissa paikoissa ja muistini pätki pahasti. Elin aikamoisessa paniikissa ja onneksi älysin lopettaa lääkityksen ja kerroin oireistani sekä lääkkeen määränneelle lääkärille (neuropsykiatri) että neurologille ja minulle kerrottiin, että on pieni osa ihmisiä, joilla lääkkeet vaikuttavat vastakkaisen tilan kuin mihin lääke on tarkoitettu. Yhdessä vaiheessa kärsin unettomuudesta stressin takia ja sain imovane-nimisen lääkityksen, joka piristi minua niin, että otin aina kaksi tai kolme imovane-tablettia kun oli pakko olla skarppina. Psyykelääkkeitä en ole uskaltanut syödä ollenkaan. No tästä diagnoosista mikä minulla on. Minulla ei ollut "tyypillisiä oireiluja" lapsena ja nuorena. Pärjäsin hyvin opinnoissani, minulla oli hyvä keskittymiskyky, mutta sitten nelikymppisenä minuun iski virusperäinen polyneuropaattinen halvaus, josta suurimmalta osin olen parantunut. Työkykyinen en ole juuri sen takia, että en pysty keskittymään kivuiltani ja "pääni soimisen" takia, (en käytä mielelläni sanaa "tinnitus", vaikka se kulkeekin sillä nimellä epikriiseissäni), koska kohina, suhina ym. ovat ajoittain ilmeneviä ongelmia. Saattaa mennä päivä, ettei mitään ongelmia ole ja sitten useampi päivä, ettei keskittymisestä tule mitään, yritän silti hoitaa päivärutiinini, mutta olen ärhäkkä ja stressinsietokykyni on matala. Nyt olen työtön, mutta etsin sopivaa etätyötä itselleni, jota voisin sairauteni takia tehdä vapaammalla aikataululla.
        Yhteenvetona: Minua kiinnostaisi muiden "vanhalla iällä" , itse siis neljäkymmentä vuotiaana neljä vuotta sitten diagnosoituna, ADHD/Asperger-syndroomaisten "ongelmia", diagnosointiin liittyviä asioita ym. Minulla syndrooma ei olisi koskaan tullut esille ilman sairastumistani muutama vuosi sitten, koska mitään tavallisuudesta poikkeavaa oppimiskykyyni tai motoriikkaani liittyen ei ilmennyt koulu-ja opiskeluaikana. Voivatko syndroomat todella olla näin piileviä, että ne muun fyysisen sairauden iskiessä vasta tulevat ilmi? Magnettikuvauksessa aivoni ovat "käyneet" kolme kertaa neljän vuoden aikana ja siellä ei ole todettu mitään (siis mitään poikkeavaa). Spect ja EEG samoin normaalit. Korvissa ei poikkeamia (kuulo vaihtelee päiväkohtaisesti, mutta siihen on selityksenä tinnitus). Korvalääkärit (ei elimellistä vikaa), neurologit (ei neurologisia poikkeamia, halvaus parantunut) ja psykiatri (ei psykoosiin viittaavaa tai edes masennukseen) ovat olleet "voimattomia". Olen yrittänyt päästä sairaseläkkeelle, koska normaaliin työhön en kykene, mutta ko. lääkärit eivät ole löytäneet kukaan diagnoosia, jolla voisivat minua suosittaa sairaseläkeläiseksi.
        Ravitsemuksesta...en syö lihaa, en käytä alkoholia, olen normaalipainoinen.
        Veikkaan, että "lorvi katarrusta" ehdotetaan minulle diagnoosiksi, mutta kyllä minä melkoisen ahkera opiskelija ja työntekijä parhaimmillani olin.

      • Outolempi
        ADHD-positiivinen kirjoitti:

        Jotain tuttua sun kirjoituksessa oli.Olet niinku pattitilanteessa kun ei löydy diagnoosia eläkkeelle.Koita päästä työklinikalle ja kun ne sorvaa sulle eläkkeen niin älä nurise diagnoosista jos se ei ole mieleinen.Mulle sanottiin n.28v,että olisi koulussa täytynyt laittaa tarkkailuluokalle.Niimpä niin,ehkä olisi mutta koulu keskittyminen ei onnistunut ja jätin sen kesken.Ei silloin 70-luvulla tunnettu diagnoosia ADHD.Oli vain ilkeitä poikia.Joo,onneksi monien mutkien kautta yli nelikymppisenä sain diagnoosin joka jo sinällään helpotti.En olekaan luonnevammanen psykopaatti vaan aivoissa on ainenvaihdunta sairaus nimeltä ADHD.Jos tahdot niin mailaa mulle :pellehermanni3@suomi24.fi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe