Heinolassa ulkoistetaan vai ulostetaan? Kuinka haluatte?

Amatööritutkija

Heinolan kaupunki on ottanut velkaa noin 62 miljoonaa euroa. Lienee jo noin 3.000 euroa/per asukas. Veroprosentti on Suomen suurimpia.

Johtuneeko ulkoistamisesta?

Heinola ei itse pysty/halua järjestää palveluja, vaan ne ostetaan:

- kehitysvammaisten palvelut kuntayhtymä Etevasta 2.28 miljoonaa vuosittain
Peräti 45 kehitysvammaista kuuluu palvelun, 2.280.000 euroa maksavan piiriin.

- päihdehuollon palveluaseminen ja tehostettu palveluasuminen
Peräti 25 asiakasta kerrallaan kuuluu palvelun piiriin ja kustannukset vuositasolla keskimäärin 500.000 euroa

- mielenterveyskuntoutujien tukiasumisen ja tehostetun paveluasumisen ostopalvelujen piiriin kuuluu keskim. 50 asiakasta kerrallaan ja kustannukset ovat vuositasolla noin 1.400.000 euroa.

Heinolan kaupungin virkamisten työterveyspalvelut on tuottanut Attendo MedOne 30.4.2010 saakka. Mitähän lieneekään maksanut?

1.5.2010 vaihdettiin palveluntarjoajaksi Työterveys Wellamo Oy.
Mitähän lieneekään maksanut?

Kalliiksi tulee veronmaksajille virkamiesten soitot Työterveys Wellamo Oy:oon.
Wellamo jopa laskutti pelkästään lääkärin ja terveydenhoitajan toimistotyöstä ja neuvotteluista 14.889 euroa sekä fysioterapeutin ja psykologin toimistotyöstä ja puhelinajasta 254,40 euroa varsinaisen hoidon lisäksi - arvatenkin.

Heinolassa on oma terveysasema, jonne viranhaltijoihin pitäisi kiirehtiä, jos sairastuvat. Mutta eihän se sovi. Ostopalvelut ovat mieleisempiä. Wellamosta saadaan hyviä ohjeita esim. akuuttiin masennukseen: "ryhtykääpä pitämään päiväkirjaa kaupunginjohtajan tulemisista jamenemisistä, niin johan helpottaa". Mitähän tämäkin neuvo tuli veronmaksajille maksamaan?

Kun hevospitäjän entinen kunnanjohtajan,Heinolan henkilöstöjohtaja, Heinolan vs kaupunginjohtaja S. Malin hakee uutta kansliapäällikkö Heinolaan, hän esittää kansliapäälliköksi Caren sosiaalipalvelujen johtajaa, jonka toimialueeseen on kuulunut kuntien sote-palvelujen ulkoistaminen Carealle.

S. Malin ei siis esitä kansliapäälliköksi Saarijärven talous- ja hankintajohtajana toimivaa Rauno Maaninkaa, oikeustieteen maisteria, jolla on vankka kokemus kunnallishallinnossa, kuten Heinolan kaupunginhallitus on edellyttänyt.

Heinolassa on ulkoistettu:
- 45 kehitysvammaiselle palvelut yht 2.280.000 euroa /vuosi
- 25 päihdehuollon asiakkaan asumispalvelut yht. 500.000 /vuosi
- 50 mielenterveyskuntoutujan asumispalvelut yht. 1.400.000 /vuosi

Mitä em. palvelut maksaisivat, jos kaupunki itse tuottaisi. Kaupungissa löytyy tiloja (esim. entisiä tehdashalleja, Reumasairaala ym) joita voidaan käyttää ja kaupunginkansliassa on 200 virkamiestä liikaa, joita voidaan kouluttaa hoitajiksi kaupungin omiin laitoksiin. Ehkäpä voitaisiin tarjota Heinolan kaupungin sote-palveluja myös muiden kunnille?

Kuinka monta kehitysvammaista Heinolassa on? Onko oikein, että vain 45 kehitysvammaista saa palveluja ja se maksaa 2.280.000 miljoonaa/vuosi?

Kuinka monta alkoholiongelmaista Heinolassa on? Onko oikein, että vain 25 saa asumispalveluja ja se maksaa 500.000 euroa/vuosi?

Kuinka monta mielenterveysongelmaista Heinolassa on? Onko oikein, että vain 50 mielenterveyskuntoutujaa saa palveluja ja se makaa 1.400.000 euroa/vuosi?

Seuraavaksi tarkastan, mitä tarkastuslautakunta on tarkastanut viime vuonna?
Onko tarkastettu sote-palvelujen riittävyyttä ja ovatko kustannukset kohdallaan?
Joten jatkoa seuraa, kunhan tarkastetaan tarkastuslautakunnan tarkastukset.

2

127

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kurajärven Alli

      Amatööritutkijalta erinomaisia havaintoja.Siinä tuo pintaraapaisu osoittaa miten holtitonta meidän kaupungin asioitten hoito on. Ja lisää näyttää pukkaavan tuota ämmäenergiaa kun kansliapäälliköksi nimitettäneen kolmannelta sektorilta kokemuksen hankkinut tieteenharjoittaja.
      Meistä tulee tätä menoa hyvin pian Lahtelaisia.
      Kyvyttömät virkamiehet teettävät osaamattomilla tarpeettomia töitä ja se tapahtuu kaikki meidän laskuumme

    • Vain Peukaloinen

      Vau, mikä analyysi. Tällaisia amatööriä tarvitaan kaupungintalon kansliaan.
      Mitä sitten tekee oma virkakoneisto, joiden palkkakatto on poistettu ja valtaa oli lisätty Ahosen toimesta?
      Kirjoittaako henkilökunta epäilyttäviä pöytäkirjoja, laittamalla TODELLA TÖRKEITÄ VIRHEITÄ verkkoon? Ja muut tehtävät ulkoistaan ja ulostetaan….

      Sopiiko joukkoon äskeinen Heikki Mäkelän tehtävien ulkoistetaminen, siis hallituksen jäsenenä Mäkelä ostaa asiantuntemusta yrittäjä-Mäkelällä. Asiantuntemus liittyy työsuojeluun ja työpsykologiaan ja maksoi kaupungille 12000,00.

      Sopiiko joukkoon tulevan kaupunginjohtajan tyttären oman palatsin WPK-talon miljöössä rakentaminen?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10171
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      2468
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      216
      1938
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      1733
    5. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1070
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1044
    7. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      75
      895
    8. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      57
      872
    9. En voi ottaa

      Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.
      Ikävä
      43
      842
    10. Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee

      Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä
      Ikävä
      85
      815
    Aihe