Eli ensiksikin ilmoitan, että kyllä, olen tietoinen, että tämä ei välttämättä ole paras paikka kysyä neuvoa, koska kukaan ei kuitenkaan tunne eikä tiedä tilannetta.. :)
Mutta kysytään nyt kuitenkin, ehkä täällä kuitenkin on paikalla ihmisiä, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa.
Eli olen n. puolen vuoden ajan ollut erään miehen kanssa ns. tapailu-/seksisuhteessa. Itse siis olen halunnut koko ajan enemmän, mutta seurustelu ahdistaa minua. Itselläni syyt suhteen etenemättömyyteen liittyvät juurikin tuohon jonkinasteiseen sitoutumiskammoon ja pelkoon paljastaa itsensä toiselle täysin. Oma seurusteluhistoriani on aika olematon, kuten ehkä päätellä voi. Mies on omaksi syyksi kertonut sen, että on tottunut olemaan yksin. Sitä en voi tietenkään tietää, että onko tuo syy totta vai valetta. Emme kovin paljon ole suhteemme laadusta jutelleet. Enemmän olemme vain omissa päissämme tehneet päätelmiä toisen ajatuksista, fiksua, tiedän sen. Alkuun tapailimme melko tiiviisti, mutta näkemiset harvenivat aika pian. Sen jälkeen meillä on ollut pitkiäkin taukoja ettemme ole lainkaan pitäneet yhteyttä, kunnes sitten toinen on yhteyden ottanut ja olemme nähneet parisen kertaa. Tällaista näemme - emme näe vuorottelua "tapailumme" on ollut suurimman osan tuntemisajastamme. Nyt olisi minun vuoro toimia, mutta en ole varma onko siinä enää järkeä. Tilanne on se, että mikäli haluan hänestä vielä kuulla, täytyisi minun ottaa yhteys. Mistään riidasta kyse ei ole, mutta selvää kuitenkin on että jos en itse ole yhteydessä häneen, ei hänkään ole minuun.
Nyt olenkin ristiriitaisessa tilanteessa, kun todella tykkään tästä miehestä todella paljon ja haluaisin hänestä kuulla. Kuitenkin olen tämän meidän juttumme ajan kärsinyt kovista sydänsuruista ja pettymyksistä. Eli en tiedä, pitäisikö nyt vain antaa olla ja unohtaa vai yrittää vielä. Enhän edes tiedä, mitä hän minusta tällä hetkellä ajattelee. Tavallaan olen melko varma, että hän ei kummoisempaa halua kuin mitä tähänkään asti - enkä ole varma itsestänikään, että haluaisinko edelleenkään sitoutua, vaikka hän olisi mieltään muuttanutkin. Edellinen suhteeni on jättänyt sen verran kovat arvet, että seurustelu pelottaa.
Haluaisinkin nyt vähän näkökulmia tilanteeseen, antaa jutun vain olla vai kokeilla vielä ja ottaa yhteys?
Mutta kysytään nyt kuitenkin, ehkä täällä kuitenkin on paikalla ihmisiä, jotka kamppailevat samojen asioiden kanssa.
Eli olen n. puolen vuoden ajan ollut erään miehen kanssa ns. tapailu-/seksisuhteessa. Itse siis olen halunnut koko ajan enemmän, mutta seurustelu ahdistaa minua. Itselläni syyt suhteen etenemättömyyteen liittyvät juurikin tuohon jonkinasteiseen sitoutumiskammoon ja pelkoon paljastaa itsensä toiselle täysin. Oma seurusteluhistoriani on aika olematon, kuten ehkä päätellä voi. Mies on omaksi syyksi kertonut sen, että on tottunut olemaan yksin. Sitä en voi tietenkään tietää, että onko tuo syy totta vai valetta. Emme kovin paljon ole suhteemme laadusta jutelleet. Enemmän olemme vain omissa päissämme tehneet päätelmiä toisen ajatuksista, fiksua, tiedän sen. Alkuun tapailimme melko tiiviisti, mutta näkemiset harvenivat aika pian. Sen jälkeen meillä on ollut pitkiäkin taukoja ettemme ole lainkaan pitäneet yhteyttä, kunnes sitten toinen on yhteyden ottanut ja olemme nähneet parisen kertaa. Tällaista näemme - emme näe vuorottelua "tapailumme" on ollut suurimman osan tuntemisajastamme. Nyt olisi minun vuoro toimia, mutta en ole varma onko siinä enää järkeä. Tilanne on se, että mikäli haluan hänestä vielä kuulla, täytyisi minun ottaa yhteys. Mistään riidasta kyse ei ole, mutta selvää kuitenkin on että jos en itse ole yhteydessä häneen, ei hänkään ole minuun.
Nyt olenkin ristiriitaisessa tilanteessa, kun todella tykkään tästä miehestä todella paljon ja haluaisin hänestä kuulla. Kuitenkin olen tämän meidän juttumme ajan kärsinyt kovista sydänsuruista ja pettymyksistä. Eli en tiedä, pitäisikö nyt vain antaa olla ja unohtaa vai yrittää vielä. Enhän edes tiedä, mitä hän minusta tällä hetkellä ajattelee. Tavallaan olen melko varma, että hän ei kummoisempaa halua kuin mitä tähänkään asti - enkä ole varma itsestänikään, että haluaisinko edelleenkään sitoutua, vaikka hän olisi mieltään muuttanutkin. Edellinen suhteeni on jättänyt sen verran kovat arvet, että seurustelu pelottaa.
Haluaisinkin nyt vähän näkökulmia tilanteeseen, antaa jutun vain olla vai kokeilla vielä ja ottaa yhteys?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla on samankaltaisia tunteita pyörinyt päässä, vaikkei täysin samanlainen tapaus. Tykkään siitä miehestä älyttömästi kaikinpuolin ja ihana mies se onkin. Sen kanssa on helppo jutella ja se saa mut nauramaan, mutta on tuntunut vaikealta kertoa sille niistä asioista, joista olisi pitänyt puhua. Nautin kai siitä, ettei tarvinut ja oli hyvä jutella sen kanssa kaikkea iloista. Toisaalta on tuntunut vaikealta selittää sille, että ajatus seurustelusta ahdistaa kummallisella tavalla, vaikka se on samalla se ihminen, jonka kanssa sitä nimenomaan haluaisi. Ehkä kyse on siitä, ettei haluaisi joutua.vielä miettimään sellaista. Luulen silti, että hänestä tuntui samalta. Enkä siltikään jostain syystä osannut kysyä häneltä, että oltaisiko voitu olla vain jotain meidän omaa ja keksiä vaikka ihan oma sana sille, jos ei mahduta muotteihin. On vaan helpompi olla sanomatta, olla kertomatta asioista jotka helpottaisi toisen ajatuksia ja helpompi olla myöntämättä itselleenkään kuinka paljon ajatteli ja kaipasi. Ehkä pitäisi vaan pistää selkä suoraksi ja kertoa ja sanoa ne, mutta se on mulle jo liian myöhäistä. On jäljellä vain se unohtaminen, koska se on kai se, mitä se toinenkin sisimmässään haluaa, ja se helpoin vaihtoehto.