Olen 63v nainen. Pitkän työuran jälkeen olen tehnyt vielä töitä entisessä duunipaikasssa. Mies jäi eläkkeelle vielä pidemmän työuran jälkeen 2010, minä keväällä 2012, jonka jälkeen tein vielä keikkaa joulukuuhun 2012entisellä työpaikkakunnalla, vapaa-ajan asunnolta käsin.
Nyt on tilanne se, että olemme muuttaneet paikkakuntaa 2011 marraskuussa. Entinen koti myytiin, uusi ostettiin.
Nykytianne on, että ero on tulossa. En tiedä, miten kestän. Uusi kaupunki, eläkkeelle jäänti, ero 43v avioliitosta. Sen verran taustaa, että mies teki uransa matkatyössä ja minä kolmivuorotyössä. Eli tavallaan seurusteltiin vuosikymmenet. Olen jo googlettanut, mistä saisin tukea uudella paikkakunnalla. Olen tosi yksin. Ystävät siellä entisessä kaupungissa ja en ole ilenyt edes kertoa tästä tilanteesta, koska niin hehkutin aikanaan muuttoa.
Nyt on tilanne se, että olemme muuttaneet paikkakuntaa 2011 marraskuussa. Entinen koti myytiin, uusi ostettiin.
Nykytianne on, että ero on tulossa. En tiedä, miten kestän. Uusi kaupunki, eläkkeelle jäänti, ero 43v avioliitosta. Sen verran taustaa, että mies teki uransa matkatyössä ja minä kolmivuorotyössä. Eli tavallaan seurusteltiin vuosikymmenet. Olen jo googlettanut, mistä saisin tukea uudella paikkakunnalla. Olen tosi yksin. Ystävät siellä entisessä kaupungissa ja en ole ilenyt edes kertoa tästä tilanteesta, koska niin hehkutin aikanaan muuttoa.
Vastaukset 86
Vanhimmat
Tämä onkin sellainen palsta, että täältä kyllä annetaan oikeat eväät elämälle.
Tällainen palstan pitäisi ollakin, vaihdettasiin mielipiteitä ja kokemuksia. Kannattaa ohittaa venkoilijat.
Tulinkin tälle palstalle ajatellen, että täällä on jo elämänkokemusta omaavia ihmisiä. Etten saisi herjaa osakseni. Vähän olen keskustelupalstoja lukenut, mutta eikö meillä yli 60v pitäisi olla kypsyyttä jättää turhat heitot pois ja valmiutta aitoon keskusteluun.
Sinä pääset jaloillesi kun hiukan aikaa kuluu ja tulet huomaamaan, että elämä maistuu. Hakeudu eroseminaariin työstämään eroa, niin huomaat sen jälkeen olevasi kyvykäs katsomaan maailmaa uusin silmin. Elämä on uusia mahdollisuuksia täynnä, ikääntyneenä ja eronneenakin. Harrastuksia löytyy vaikka mitä, erilaisia järjestöjä, mm eläkeläis ym... mukaan vaan rohkeasti. Kun itse erosin aikoinaan kypsässä iässä en pariin vuoteen edes miettinyt, et löytyykö uusi mies. Olisin sopeutunut elämään yksin kun on paljon kaikkea tehtävää, mutta sitten mies tupsahti elämääni, mutta emme asu yhdessä ( tuskin haluisin olla jatkuvasti) mutta parisuhde hoituu erillään asuessa ja paremmin hoituukin."Seurustelua" on jatkunut pian 15v :)
Kiitos. En noin äkikseltään löytänyt omalta paikkakunnaltani googlettamalla eroryhmää. Ajattelin soittaa kaupungin psyk poliklinikalle, jos he antaisivat tarvittavat yhteystiedot. En ole seurakunnan jäsen, joten sitä kautta en saane apua.
Tässä tilanteessa miesasia on todellakin vähiten, mikä kiinnostaa. Enemmän on huoli sen pitkäaikaisen puolison pärjäämisestä, vaikka päätös olikin hänen. En ole kertonut lapsilleni asiaa. Tällä hetkellä en pysty siihen.
Kiinnostaa, minkä ikäinen olet? Minkä ikäinen olit, kun erosit. Miten lasten ja lastenlapsien kanssa sujui eron jälkeen? Miten talous? Olin ajatellut, että kaksi suht koht hyvää eläkettä saavaa pärjää, mutta nyt on selvittävä yksin. En voi lunastaa rakasta kesäpaikkaa, siitä on luovuttava, vaikka se on on lastenlasten rakastama paikka. Paljon, paljon muitakin asioita.
Haluaako pitkäaikainen puolisosi katkaista yhteyden myös lapsiinne ja lapsenlapsiinsa? Miksi?
Ei halua. Rakastaa heitä kaikkia yhtä paljon kuin minäkin. Käytännössä on vain luovuttava kesäpaikasta. Kumpikaan yksin ei jaksa hoitaa paikkaa, sen toimivuutta esim. siisteyttä, rakennusten kuntoa ym. Kumpikaan lapsista ei halunne sitä pitkän välimatkan takia. Ihana paikka menee näillä näkymin myyntiin. Kaikki on niin kaaosta. Materia on materiaa, mutta kun kaikki revitään alas. Kaikki, joka on ollut osa sinua vuosikymmenet.
Miten voit sanoa olevasi yksin jos sinulla on lapsia. Sain aloituksestasi sen käsityksen että avioliittoa on takana 43 vuotta ja olet yksin. Siis että miehesi ja sinä olette ainoat osapuolet koko liitossa. Jos yhdessäolonnekin on ollut niin hataraa koko liiton ajan niin eteenpäin jatkamisen luulisi olevan ainakin helpompaa kuin kiinteässä avioliitossa eläneillä.
Minä hommasin vain oman asunnon, en viitsinyt enää tässä iässä erota.
Teille ei avioliitossa ehtinyt tulla normaalia arkea ollenkaan, se varmaan yllätti.
Itse en kaipaa seuraa, lähden vaikka uimahalille tai kuntosalille jos pitkästyttää.
Sieltä voisi seuraakin löytyä, jos oikein hyvä tuuri käy.
Luin monta kertaa, että kuka minusta kirjoittaa, mutta oletkin eri ihminen. Minä muutin kotoani 7-vuotta sitten, mutta eronnut en ole. Ystäviä on todella vaikea löytää tällä iällä, siis alan erakoitumaan.
Täällä ei saa kuin ivaa, jos omista vaikeuksistaan kirjoittaa, tai eihän minulla vaikeaa ole, yksinäistä vain, koska en halua mennä mihinkään.
Asuisimmepa lähekkäin.
Etkö voi muuttaa takaisin entiselle paikkakunnallesi?
Minä varauduin leskeytymiseen suunnittelemalla muuttoa lähemmäksi lapsiamme ja heidän perheitään mutta vanhalle paikkakunnalle jääminen osoitti kuitenkin ylivoimaiset etunsa.
En halua muuttaa. Täältä on paremmat yhteydet lapsiini, jotka asuvat Etelä-Suomessa. En tiedä miksi tämä tuntuu niin häpeälliseltä.Olimme lapsuudesta saakka yhdessä. Vaikea uskoa. miten näin vain käy.
Entisien ystävien luo lähtisin minäkin. Tai lasten suuntaan.
Ajoittain mietin omaa eristyneisyyttäni. En jaksa kovin laajaa ystäväpiiriä ylläpitää.
Vielä on muutamia tulollaan, mutta en saa mentyä käymään tai kutsumaan luokseni. Ehkä sitten yksin ollessa jokin asia muuttuu.
Sisarusten kanssa yhteydet pelaa lähes päivittäin vielä, kun he ovat. Sekin aika muuttuu joskus.
Meillä vaimo muutti toiselle puolta kaupunkia jokune vuosi sitten ja jäin koiran kans asustelemaa ei oo erottu.Nykyään vaimo käy täälä kerran viikosa yön tai kaksi olemasa ja pysyy välit kunnosa ja seksi maistuu.Tämä on hyvä tilanne,
täällää saa keskustella kaikesta ja ne jotka on aina esittämässä muka oikeaa palstaa, voivat vähän miettiä sillä erokin on yks osa elämää...
Siinäpä se,milloinkaan ei ole hyvin.Äsken juuri laskeskelin kuinka monta yksinäistä vapaata naisimmeistä minunkin tuttavapiirissä on.
Hyviä naisia kaikki,kuka leski,ketä petetty pahemman kerran,eronneet,etäsuhteessa,kuka sitten kiinni vanhoissa vanhemmissaan,entisissä liitoissaan roikkuvia,kuka elää piintyneenä sinkkuna,luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka.
Onko se niin että parisuhteessa näivettyy ja toista vasta osaa kaivata kun ei ole aina siinä jaloissa pyörimässä?
Itsekkin olisin etäsuhteen kannalla,tähän huusholliin ei mies enää sopeudu,jos en minäkään ja olisi vapaus mutta olemassa joku kuitenkin tarpeentullen.
Pitäiskö perustaa uusi etäsuhdeliitto-laki,avio-ja avoliitto hylättäisiin,ei hassumpi ajatus näin äkkiseltään.
Miksi niitä pitäisi perustaa, kullakinhan on vapaus perustaa sellainen liitto kuin haluaa.
Tai jättää entiset liittonsa selkänsä taa.
Jos niin onni aukeaa.
voihan sitä elää ilman suhdettakin, jos jo on ollut vaikkapa vuosikymmeniä jo parisuhteessa, eipä tarvii huolehtia kuin itsestään...
Mikä on tämä nykyinen kaupunki?
No Ouluhan se on.
http://pohjois-pohjanmaa.elakeliitto.fi/yhdistykset/oulu/etusivu/
Eläkeliitto on suomen suurin eläkeläisyhdistys! Liity rohkeasti mukaan! Siellä tapaat UUSIA ihmisiä ja tosi mukavaa toimintaa ja retkiä. ÄLÄ jää kotiin.
http://www.kiianmaa.com/eroseminaarit
http://www.keloliitto.fi/yhdistykset/oulu/oulu_kerhot.htm
Tällänenkin oulusta löytyy!
teet,,,
ONKO pakko erota, ???
ÄLÄ EROA jos ei ole pakkoa !
mene tai menkää perheterapiaan yhdessä tai vain vaikka sinä yksin, siitä on apua,
voi olla ettei tulekkaa eroa,
vanhana eroaminen on tyhmempi juttu molemille osapuolille,
63V. ja vielä naimisissa?
Jotain on todella pahasti pielessä.
Eroa välittömästi.
Jos et eroa, tulet kuolemaan katkeroituneena, koska olet jo nyt alkanut aprikoimaan asiaa.
Huomannet myös, että tulit alttarilla luvanneeksi jotain, jota et näytä pystyvän pitämään.
H.
Kiitos. En nyt aivan muista, mitä 43v sitten lupasin, mutta yksin en voi asiasta päättää. Jokatapauksessa sain makeat naurut, kun luin tuomionpasuunan kirjoitustasi. Kiitos siitä vielä:)).
täysin sekaisin@
Onneksi osaat nauraa makeasti surusi keskellä ; )
Olen lukenut kullan kainalossa nukkuvien ylistäviä kommentteja.
Minun on pakko panna mielikuvitukseni koville kun mietin miten pitkässä parisuhteessa elävän kävisi jos vierellä tuhnuttaja yhtä äkkiä esim. kuten sinulla 43-vuoden jälkeen lähtisi lädöö.
Ei näilläkymmenillä enää uutta noin vain löydy, kumppanien etsimismarkkinat ovat ohi ja todennäköisesti yksinäisyys odottaa.
Voihan sitä liittyä marttakerhoon tai vesikävelijöihin, mutta sitä totuttua kotona odottajaa ei ole.
Harjoittelu tekee mestarin. Puolison vaihto kymmenen vuoden välein karaisee. Eikä suhde pääse homehtumaan.
Martat eivät kiinnosta, vaikka onkin erinomainen järjestö. Vesi taas on kiehtova asia. Kiitos vinkistä:)). Keski-ikä lienee naisilla 84v, joten tästä vain karaistumaan. Miesasiat ovat vähin, mitä ajattelen. Saisi vain omat ajatukset ja käytännön asiat kuntoon. Noissa vastausviesteissä on kommenteja, että älä eroa. Täysijärkisenä, vielä, miettii , onko silloin tehtävä avioehtosopimus, koska mieshän voi taata lainoja tai pistää muuten elämänsä renttaliksi.
Et oikein vastaa nikkisi sanomaa, ei vaikuta että olisit täysin sekaisin. Provo mikä provo.
Tektin takaa paljastuva henkilö tunnistettavissa.
Niinhän se on usein, kuka mistäkin tyydytyksen saa.
hunski,,,,
ei se noin mene,
se voi mennä juuri päinvastoin
katuu kun erosi hyvästä puolisosta pelkän uteliaisuuden takia,
näin se menee,,,
"kannattaa miettiä"
Elämä on monimuotoista.
Vaan minä en. Minä vastaan ilmi-selvään provoon yhtä tyhmästi.
H.
Ei haittaa mua, vaikka tunnnistaisit minut. Elän tätä todellisuutta, eli tästä on provoilu kaukana.
Vastaan, että olen ihan luuta ja lihaa ja sieluakin. En ikinä uskonut, että täällä vanhojen ja viisaiden palstalla törmää sinunlaiseesi nimittelijään. Olen keskellä kriisiä ja nimittelet minua provoilijaksi.
"tulit alttarilla luvanneeksi jotain, jota et näytä pystyvän pitämään"
Mitenkähän tuo lienee? Jos kirjoittaja on jätetty, lupauksensa pettäjä on silloin kaiken järjen mukaan se puoliso, joka haluaa erota.
Ja mitä siellä alttarilla tai tuomarin luona oikein luvataankaan? Vihkikaavassa EI luvata rakastaa kuolemaan asti, vaan luvataan TAHTOA rakastaa kuolemaan asti (nykyisessä vihkikaavassa on myös vaihtoehto, jossa ei edes puhuta loppuelämästä). Siviilivihkikaavasta puuttuu myös tuo "minkä Jumala on yhdistänyt...", lause - joka joutaisi pois myös kirkollisesta kaavasta, koska kyllähän vihkiminen on aina molempien vihittävien halusta tehty toimenpide, ei mikään ylhäältä tuleva Kohtalo.
:)))aivan kun ollut lyhyen ja vielä nuorekkaan ja lapsellisenkin elämänsä aikana 2 x avoliitossa 2 x naimissa (tosin ihme kyllä avioliittoni on pysynyt kassa viiset 5 v yhteensä tunnettu 10v. ja useita kertoja kihloissa tosin ensimmäisen aviomieheni kanssa menimme useampaan otteeseen kihloihin;))) eikä kaikkia lyhyt aikaisia suhteita sitä ennen tässä edes mainita....niin tuossa juuri tänään rakkaalle aviomiehelleni tänään totesin:
Hän ei voi koskaan omistaa, ei hallita, eikä muuttaa minua, ei kasvattaa enää muuksi. Mikä olen näiden kaikkien entisen kokemusten johdosta ikäänkuin muokkautunut...siis perin kummalliseksi tapaukseksi naisena;))) Jos, kaikkien näiden kokemusten myötä mitä minullakin on yhteensä siis suomalaisesta miehestä yhteensä lähes 40v;))). Enkä minä kelpaa hänelle siitä syystä että, HÄN kuvittelee vielä voivansa vaikuttaa minun henkiseen kehitykseeni opettamalla mitä saan tai miten minun pitäisi ajatella tai puhua tai kenen kanssa seurustella;))) Hän on täysin väärässä. Ja hän on vapaa minun puolestani jos niin haluaa myöskin lähtemään ja etsimään itselleen sen uuden "nuorikon";))) alle 20v...(mutta en usko sellaista löytyvän)...itselleen joka vielä suostuu menemään hänen laatimaansa "muottiin". MINUSTA siihen muottiin ei ole. En mahdu;)))
Toista ihmistä ei voi koskaan omistaa. Tavaraa ja rahaa voi ja sekin voi vain tilapäistä ja maallista omaisuutta. Joka katoaa hetkessä;))) toisinaan ja toisinaan taas ei.
Tsau:Friidu
Joka lähtee nyt naisellisesti huoltamaan kynsiään kynsihuoltoon, sillä ei sitä voi mennä kuuntelemaan huomenna professori Matti Klingeä ilman että, aah...kynnet eivät ole tip-top...;))) Tsau....Hyvää Päivän Jatkoa vaan tännekin;)))
"AP vastaa..."
60 ei ole koskaan enää kriisissä, hän on vain valintojen edessä.
Tämän ikäinen on elämänsä jo luonut ja oppinut ymmärtämään sen mahdollisuudet ja omat mahdollisuutensa.
Jos ero tulee eteen yllätyksenä, se on ajattelun puutetta ja tuudittautumista nuoruuden tunteisiin.
Nuorena sitä ali-tajuisesti ymmärsi, että asioiden täytyy olla aina pikkuisen sekaisin ja epätietoisuus- varmuus on sitä oikeaa elämää.
60 ihmisen pitää jo tietää varmasti, että niin on.
Joten toistan: 60 ei ole koskaan enää kriisissä, hän on vain valintojen edessä.
Siksi katson aloituksen olevan provo, ja hölmö sellainen.
H.
Tottakai liitto on yhteisestä päätöksestä tehty! Kirkollinen vihkiminen taas tehdään Jumalan kasvojen edessä. Raamatun mukaan miehen tulee olla yhden naisen mies. On siis tarkoitettu elää yhdessä koko elämä. Joskus se päättyy eroon ja sekin on luvallista ihmisten pahuuden tähden. Tosin ainoa eron syy on pettäminen. Toiselle lupautuminen puolison eläessä on - synti.
Sovitus on Jeesuksessa sille, joka uskoo.
Niin Isossa kirjassa sanotaan. Toinen asia on, etteivät kaikki usko. Oikeaa opetustakaan ei ole. Tai on radio Deissä klo 21 arkisin.
Minulle taas kaikki on Jumalan hallinnassa. Hänen on kaikki. Hän jopa ohjaa ihmisten teitä, vaikka itse luulen johtavani elämääni. Hänellä on valtava rakkaus ihmisiä kohtaan.
Anna Herra näkökykyä!
Ja sitten Kirjassa käsketään antaa anteeksi, ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa.
aika usein huomaan ja kuulen jossain kaupassa kun vanhempi pariskunta vinoilee toiselleen muiden kuulleen, eli tarvitaanko siihen jo yleisöä :)
niimpä, mutta jos kotona odottaa vaikkapa liikaa juova, tai mustasukkainen, on parasta elää yksin ja ei se tarkoita et on yksinäinen..
minusta kans on turha hokea ettei tässä iässä löydy uutta puolisoa, no ei varmaan löydy jos etsimään alkaa, usein kuitenkin se oikea tulee jos on tullakseen ihan missä vaan ja onhan muutakin elämää kuin olla riipuvainen puolisosta..
P!rkle. Eikö ihmisen elämässä ole muuta tärkeämpää kuin uusi mies/nainen????
Se nyt on enemmän sääntö kuin poikkeus, että kun vanha pariskunta eläköityy ja alkaa nähdä toisiaan olosuhteiden pakosta jatkuvasti, ongelmia siinä tulee.
Yrittäkää käyttäytyä toistenne seurassa kuin aikuiset. Antakaa toisillenne omaa tilaa älkääkä jatkuvasti puuttuko toistenne olemiseen tai tekemiseen. Jos toinen haluaa olla hiljaa, antakaa sen olla hiljaa. Jos toinen ei halua tehdä sitä tai tätä, antakaa sen olla tekemättä ja tehkää itse yksin tai jonkun toisen kaverinne kanssa.
Jos ihmiset haluavat jatkaa toistensa seurassa, se kyllä onnistuu. Jos ihmiset haluavat päästä eroon toistensa seurasta, se on tavattoman helppoa sekin. Oma tahtotila on tärkeintä.
Tuo kaikki on totta. Sitä tahtotilaa pähkäilen.
Avio- tai muu ero. Ryhdyinpä teoretisoimaan.
12-vuotta sitten tuli yllättäen vastaan mahdollisuus lopullisesta erosta muutaman vuoden tähtäyksellä.
Testamenttien ym. järjestelyjen ohessa tuli mietityksi elämisen jatkuminen sen ikävimmän vaihtoehdon kohdatessa.
Oman pohdintani tuloksena päädyin arvioon etten voisi ajatella enää kiinteämmän suhteen luomista uuteen ihmiseen.
Vaimoni teoretisoidessa asiaa hän päätyi kohdallaan samaan tulokseen.
Kyse ei liene ainutlaatuisen syvästä rakkaudesta vaan tottumuksesta ja laiskuudesta.
Minä en ainakaan viitsisi muuttaa tapojani toisen toiveiden mukaiseksi ja toisaalta minulla lienee tottumuksia joita vieras henkilö ei, kiinteässä suhteessa välttämättä sietäisi.
Aloitimme kokoaikaisen yhdessäolon harjoittelun osavuotisena 16-vuotta sitten.
24/7 periaatteella olemme nyt eläneet 12-vuotta eikä kanssaihmisten ennustamia kielteisiä ilmiöitä ole vielä esiintynyt.
Pisimmillään olemme eläneet 3kk:n jaksoja kahdestaan oudossa kieliympäristössä ilman kyllästymistä tai muutakaan hämminkiä.
Pahoittelen aloittajan tilannetta enkä osaa sanoa muuta kuin, että ryhdy pikaisesti jatkamaan omaa elämääsi! Kello käy ja aika juoksee.
Mitä ilkeämistä tosiasioiden kertomisessa on?
Älä ajattele liikaa toisten aivoilla!
Kiitos asillisesta vastauksesta. Mietin ja´mietin ja mietin ja edelleenkin mietin asioita. Kun jaksaisi roskapussin viedä katokseen.
Älkää tehkö hätiköityjä päätöksiä. Muuttakaa vaikka aluksi erillenne ja luokaa kumpikin omaa elämäänne. Esim. harrastukset, yhdistystoiminta voivat tuoda uusia näkökulmia. Teillä on ollut paljon muutoksia, eivät ongelmat ratkea napin painalluksella. Ja tosiystävälle voi kertoa vaikka mistä, siinä se ystävyys punnitaan.
Kiitos sinulle. Mies jo lähti yhteiseen piilopirttiin. On siellä kaikkien mukavuuksien keskellä, onneksi. Lukossa ollaan molemmat.
1943 kirjoitti todella fiksusti. Harkitkaa AP tätä 1943 ehdotusta. Onko puolisosi loppuun asti harkinnut eron? Onko hänellä jokin kriisi? ei osaa olla kotona ja sinun kanssasi työuran jälkeen? onko liikaa aikaa? onko puolisollasi ollut harrastuksia,vai onko elänyt vaan työlleen?
Tähän yhtyisin minäkin täysin, joka muutin pois mieheni luota, mutta en ole eronnut.
Kaikki ne ristiriidat ovatkin nyt unohtuneet, jolloin mieheni alkoi huoritella ja puolitella laskuja kanssani. Nyt voin vierailla lapsenilasten kanssa siellä ja olemmehan olleet jopa yhteisellä kesämökki reissulla.
Hän (mieheni) ei ilmeisesti uskonut, että koskaan pystyisin omillani toimeen tulemaan ja useinhan riitaa olikin siitä, kuinka HÄN omistaa kiinteistömme ja minulla ei ole mitään osuutta siihen??? Avio oikeus on edelleen, tahtoipa tai ei.
Nyt vuosien kuluessa en olekkaan enää se "huora", joka joka nurkan takaa odotti panijaa. Nyt kelpaa jo pienoinen huolenpito kera lapseni, mutta yksin en tohdi mennä edelleenkään hänen luokse, sillä uskon yhteen kertaan, kun hän uhosi minua kiikarikiväärin kanssa, kun meinasin mennä naapuriin apua hakemaan hänen väkivaltaisuuden vuoksi.
Kerron nyt tämän itsestäni, kuinka muutimme erilleen, mutta ap;llä voi olla aivan eri "historiikki". Valitettavasti tunnen näitä petetyjä naisia, joiden mies on pitänyt ns. salasuhdetta jo vuosia ja se voi olla vaimolle todellakin järkyttävä tieto.
Vuosienkaan salasuhde ei korvaa sitä yhdessä elettyä elämää ja mitä vanhemmaksi tulee, niin "kotiin paluu" on mitä todennäköisintä.
Anna sen miehesi nyt miettiä rauhassa ja äläkä missään tapauksessa osoita painostusta, että olisi mukamas joku velvollisuus olla yhdessä.
Minua helpotta, että en ole vaatinut mitään pesänjakoa ja mieheni on yllättynyt, että pärjäänkin ilman häntä ja HÄNEN kiinteistöään??? Jotain vainoa oli kuitenkin, kun hän sai tietää, missä asun, mutta ei enää.
Kiitos molemmille. Vaikka historiikki olisikin erillainen, niin tuntemukset varmaan samanlaisia. Kyllähän mies oli sitoutunut työhön, mutta niin sitä olin minäkin, varsinkin sen jälkeen, kun lapset lähtivät omilleen. Miehellä on toki harrastuksia, minulla ei niinkään. Tällä hetkellä on sangen epävarma olo. Pelottaa esimerkiksi autolla ajo vielä tuntemattomassa kaupungissa. Tuo 1943 ohje on hyvä ja osituksen kanssa ei ole kiirettä, tarvittaessa pärjätään molemmat omillaan.
Tuossa jo aiemmissa ketjuissa kannustettiin uusii harrastuksiin ja omaan asuntoon,komppaan kaikkia edellisiä. Oulu ei ole ihan pieni kylä joten tekemistä löytyy varmasti. Kansalaisopistossa on varmasti erilaista seniori liikuntaa tai kielikursseja yms. Oulussa on teatteri ja moni erilaisia eläkeläisyhdistyksiä,rohkeasti mukaan. Pahin virhe minkä voit nyt tehdä että alat roikkumaan miehessä liikaa,painostaa ja jäkättää ja eristäydyt neljän sienän sisälle yms. Nyt reippaasti etäisyyttä ja omiin oloihin,mutta älkää suin päin erotko.
Nyt rohkeutta uusiin harrastuksiin,löydät pian kavereita. Oulussa tulossa muuten hieno konsertti: http://www.lippupalvelu.fi/event/soittajan-sussu-dallapen-konserttivierailu-lippuja/99055
Ihan realistisesti ajatellen on hyvä totuttaua elämään myös yksin. Yleensä jompikumpi puolisoista nukkuu pois ensin. Olen kokenut läheisen kuoleman kaksi kertaa ja todenut, että lähipiirissä olen ehkä se henkilö, joka selviää yksin monia muita paremmin. Siinä' mielessä elämä on ollut oikeudenmukainen. Eikä uusi kumppani ole ensimmäisenä ajatuslistalla. Elämässä on niin paljon kaikenlaista.
Jos aloittajaa kiinnostaa ,niin ota yhteys saman asian juuri kokeneeseen mieheen. Voisimme aloittaa yhteiselon.
mutta älkää erorko,,,
voin vakuuttaa, vanhana EI uutta löydy,
tyhjänpäiväisisiä turvan - nuolijoita saattaa löytyä silloin tällöin,
neki nuoleskelijat loppuu altaaika yksikön, ku huomaavat tyhjänpäiviseksi niljakkeeksi eronneen henkilön,
alkavat jopa kiertämämään sua kaukaa,
mutta kunnon ihmissuhdetta ei taatusti löydy,
Kun on tottunut elämään parisuhteessa kymmeniä vuosia, ero on todella voimille käyvä tapahtuma. Tapahtui ero sitten kuoleman vuoksi tai yhteisestä sopimuksesta. Aina ero jättää jäljen loppu elämn ajaksi.
Joku lohdutteli muinoin, on helpompaa kun menettää puolison kuoleman kautta, siinä saa ymmärrystä kanssaihmisiltä mutta annas olla ero, siinä aina etsitään syyllistä tai syyllisiä ja se koskettaa.
Kun harkitaan tai päädytään eroon on tärkeätä olla avoin puolin ja toisin mikä on johtanut tähän tilanteeseen ja se ei aukene kun rehellisesti tuoda syyt esille, juntturaan jääminen on yksi pahimpia erossa.
Miehillä on 50-kympin villitys ja 60-kympin kullitus. Luonnon mukaan testosteronin tuotanto vähenee kaikki ei suju niinkuin ennen. Eläkkeelle jäänti siihen saumaan jättää paitsi sosiaalisen aukon myös tarpeettomuuden tunteen jokaiselle. Onko tämä nyt tässä, kysyy moni itseltään. Jokainen miettii miten päivänsä saa täyttymään harrastuksilla. Kuntosalit yms ovat parhaita paikkoja tavata ja luodoa uusia tuttavuuksia, hyvä veli tai hyvä sisar verkosto niissäkin toimii.
Olin teamissa mukana, kuka, ketkä, miksi käyttävät kaljakuppiloita iltaisin ja viikonloppuisin? Tulos yllättävä, ne ovat tarpeellisia, siellä ukkoporukassa miehet purkavat pahaa oloa kavereille jonka jälkeen elo on taas mallillaan,
Aku Ankan veljenpojan ohje Akulle pätee näissäkin tilanteissa, ei pidä jäädä tuleen makaamaan, ulos kiirastulesta on yritettävä päästä, tavalla tai toisella.
vakasti. Olet aivan oikeassa. Jokainen ero ihmisuhteissa on ainakin itselleni ollut myös suru ja eräänlainen pienoskuolemaksi olen sitä itse myös nimettänyt. Mutta, surun jälkeen tämä ero on ajan myötä kääntynyt (olen opettanut itseäni kääntemään nämä elämäni kokemukset ja suhteet voimavaraksi en menetykseksi ajattelemalla näin: Mitä kaikkea hyvää tämä suhde minulle antoikaan? Mitä hyvää siitä jäi. Muistan ja haluan muistaa vain positiiviset puolet tästä ihmisestä, koska ajattelen näin. Silloin sinä hetkenä hän oli minulle erittäin läheinen ja rakas. Miksi en siis vaalisi hänestä tätä hyvää (en anna toisin sanoen itselleni lupaa ajatella katkerasti): koska, jos niin tekisin vihaisin samalla itseäni ja itse elämää...siihen minusta ei ole. Välttelen muutenkin elämälle katkeria ja kateellisia ihmisiä;))) He ovat mielestäni tässä keski-iässä varsin rumia...koska he eivät sallisi muille onnea eivät pientäkään iloa;)) aivan kuin se olisi heiltä itseltään pois.
Elämässä on paljon niin tärkeitä ja kauniita asioita ympärillä tämän ajattelu-tavan johdosta...että, en edes ehdi surumaan...Vain Kuoleman edessä olemme kaikki voimattomia. Niin kauan kun ihmisellä on Vapaa Tahto. Hänellä on koko maailma edesssään;))
Tietysti rajoitukset ja elämän tuomat tylsät realiteetit huomioon ottaen...;)))joille ei ehkä sillä hetkellä voi mitään....mutta huomisesta siitähän ei tiedä;)))
Tsau:Friidu
Läheisen ihmisen kuolema on pahepi kuin ero, eron jälkeen lopulta on hyvä mieli siitä, että elossa ollaan.
Olen seurannut asiaa .
Mummoilla on uudet ukot 3kk päästä erosta.
todellisuudessa kelpaa kellekkää,,, turha luulla,,
yhden illan h u o r a n a voi silloin tällöin joku erehtyä mutta eipä toistakertaa erehdy,,
ihan varmasti,,,
heh heh ÄLÄ naurata, saahan sitä kuvitella, totuus on karmea
yksinäisyys edessä vanhalla eronneella
ikuisella mielikuvitus " prisessalla "
ei kannata erota,
asukaa vaikka erillään seki on parempi kuin ero,,
Tekstistäsi päätellen elämä on kolhinut sinua pahoin. Siivoahan vähän suutasi kuitenkin.
palsta 60
tulet näkemään omalla kohdallasi, ei käy katteeksi eronneita vanhoja,
paremminki sääliä tunnen,
Nainen on aina heikoilla yhteiskunnassamme, eteenki vanhempi eronnu nainen,
moni ensin luulee eron huumassa uuteen maailman vallotukseen, heh, ei onnistu,
pilvilinnoista tullaan kolisten alas ja kippeesti tulee käymään,
vanha eronnu nainen on suruhupaisa näky naimamarkkinoilla,
totuus on, vanha nainen jää armotta yksin eläjöksi, todellisuudessa ei kelpaa kelllekkään,
vanha sanonta kertoo sen, " kuka kenenkää jätteitä huolii "
saahan sitä yrittää, mutta kylmä on totuus lopulta,
yksin jää kuin nalli kalliolle.
Ei kannattaisi kommentoida typerää kirjoitustasi. Oletko noin yksisilmäisesti maailmaa katsova, vai vain yksinkertainen.
Ero kuusikymppisenä voi tulla omasta halusta riippumatta tai jäät leskeksi. Sama asia, parisuhdetta ei enää ole.
Luuletko, että ihmisillä ei ole muita intressejä kuin naimamarkkinat. Ikäänkuin nainen olisi tarjolla kenen tahansa ottaa. Mitä vikaa yksin elämisessä on, tietysti se aluksi on outoa ja ero, missä iässä tahansa syö voimia. Mutta , kun elämä tasaantuu, löytyy useimmille elämäniloa, eikä siihen tarvita uutta ukkoa.
Miten sinunlaisesi naisen halventaja suhtautuu yli 60v eronneisiin miehiin tai miesleskiin. Löytyykö kelpo neiti-ihmistä, kun kuka kenenkään jätteitä huolii. Ja sitäpaitsi, jos pitkä parisuhde on ollut esim. miehen puolelta alistava, tottakai nainen nauttii vapaudesta tehdä juuri niitä asioita, joita haluaa, eikä ne taattu ole naimamarkkinoilla oloa, heh, heh.
Olen korkkaamaton ope-neiti 1940-luvulta. Kysyntä on ylittänyt tarjonnan monen monta kertaa, varsinkin kun olen musiikki immeisiä.
Korkkarit jalassa seison yleisön edessä ottamassa vastaan ablodeja.
Valitettavasti valintasi on osunut väärään mieheen sinä "täysin sekaisin" kirjoittaja. Ei elämäsi tähän lopu, ajattele tulevaisuutesi antaa sinulle täyden vapauden, pyyhi ukollasi samalla tavalla kun kissalla pyyhitään pöytää. Tulevaisuus on sinulle uudistumisen aikaa, huomaat yksinlemisen vapauden jota ei korvaa mikään, ainakin pitkän liittosi jälkeen. Mitä siis parkua miehen perään, valinta on sinun ja vain sinun, tee itse ratkaisu jos ukkokultasi ei siihen pysty.Tulet kokemaan uuden elämän hyvin antoisana.
Ei ole ukkokullista kokemusta en myöskään kaipaa, aurinko paistaa kaikille tasapuolisesti, saisi kyllä annostella ukoille vain hetkellisesti.
Löitköhän "luukkusi" liian aikaisin kiinni?
Kyllä se niin on, että mies tarvii kunnon hoitoa, ja jos se ei sitä kotoa saa, niin se hakee sen muualta.
Reppumiehellä on tainnut olla suhde jo toisaalla, ja nyt vain oli valittava kumman kaa, epäilen minä.
Mitä vanhemmaksi mies tulee, niin sen tärkeämpää on pitää "hoitoa" yllä.
Olen kuullut, että kuudenkympin jälkeen joistakin naisista tulee pelkkiä kurppia, ja eivät enää perusta "vällykäärmeestä".
Joten kaipa se syykin selviää, miksi noin kävi.
Vaan eihän se enää mitään auta, kun on kattilat jo jakoon mennyt.
Vinha viisaus. ""Mitä vanhemmaksi mies tulee, niin sen tärkeämpää on pitää "hoitoa" yllä""
@täysin sekaisin
Olen miettinyt sinua paljon, koska tilanteesi on kuitenkin erilainen, kuin minulla ja ymmärrän ikäväsi, koska sinut jätettiin.
Minä lähdin itse ja muutin lapseni luokse aluksi. Sain pian oman yksiön, mutta olin lapseni luona paljon öitäkin, koska heille oli juuri syntynyt vauva, jota syöttelin yölläkin, sillä heillä oli jo yksi 2-v ikäinen.
Minulla oli siis paljon puuhaa, joka vei ajatukseni toisaalle ja olin todellakin raivoissani mieheni käytöksestä.
Nyt on asiat muuttuneet, koska lapseni perhe ei tarvitse minua niin paljon ja käyn heillä vain pyydettäessä, sillä mielestäni anopin ei pidä oleilla jonninjoutavaa edes lastenlasten vuoksi.
Nyt vasta se yksinäisyys tuntuu, vaikka itse olen puhelias, niin hitaat hämäläiset ei niinkään lämpene yli 6-kymppisille, niin....en ole liioin hakeutunut kenenkään seuraan, koska en käy kapakoissa ja tiedän, että nuo järjestöt ovat hyvinkin sisäänpäin lämpenevät.
Työkavereitakaan ei ole ystävinä, sillä olin se yksinäinen "kirjanpitäjä", joka ei lähtenyt iltakaljoille koskaan ja mieheni vuoksi en oikein voinutkaan, koska hän oli paljon matkatöissä, joten lasten huolenpito jäi minulle.
Mikäli haluat kuulla, niin kertoisin nyt pieniä vinkkejä, kuinka etenet tästä eteenpäin. Kerro itse ensin lapsistasi ja heidän perillisistään, siis minkä ikäisiä he ovat.
Kiitos ajatuksistasi, kohtalo toveri. Lapseni ovat muuttaneet jo ajat sitten omilleen. Molemmat ovat naimisissa ja lastenlapsia on viisi.
Joku täällä kirjoitti, että ei pidä jäädä tuleen makaamaan ja toinen, että ei pidä mökkiytyä.
Olen tehnyt työelämäni hotelli- ja ravintola-alalla. Nyt olen sopinut entisen työnantajani kanssa, että palaan töihin kevätsesongin ajaksi ja ainakin näillä näkymin myös kesäksi. Toukokuussa valmistelen vanhimman lapsenlapseni lakkiaisia, todennäköisesti:)). Olen varannut liput nyt ainakin kahteen teatteriesitykseen. Tuttuni on luvannut opettaa kaupunkiajoa. Niin ja sykyksi varasin messutarjouksista aurinkomatkan.
Asioiden ja tulevaisuuden suhteen en aio panikoida, asioilla on tapana järjestyä. Hyvää kevään odotusta kaikille.
Hienoa AP! Olet rohkeasti järjestänyt itsellesi tekemistä. Nyt ei ehdi liikaa miettiä miestä ja hänen tekemisiään.
Tule ihmeessä Oulun kaupunginteatterille huhtikuussa Dallape konserttiin,tanssit päälle. Mainitsin jo tuosta aiemmin viestiketjussa.
tsemppaan sua
Hyvä että kannustat samaan, siis järjestä itsellesi "elämää", jota aloittajalla tuntuukin olevan. Itselläni olikin se "elämä"pikkuinen poika, joka minua aluksi kutsuikin äidiksi!!
Nykyisin kuuntelen aina yöradion puhe-kanavaa, sillä se on paras unilääke, paitsi se Olga K ärsyttää puheillaan, mutta parempi on hänellekin kiukutella, kuin muistella ja vatvoa entistä elämää.
Mitään musiikkia en voi (halua) kuunnella, jossa "hempeillään" rakkaudesta, puhumattakaan silloin meidän nuoruudessa soitetuista.
Kun aikaa kuluu, ja ero riidat ovat unohtuneet, niin äsken juuri mieheni soitti omista vaivoistaan.....ja kuinka taas terveyskeskus ei ymmärrä, mikä hänen lonkkaansa vaivaa??
Hei AP! Mitä kuuluu joko olet päässyt omaan elämään kiinni?
sinulle ap
Haluaisin kirjoittaa sinulle enemmän, mutta en täällä, sillä meillä voisi olla jopa yhteisiä tuttavia ravintola-alalta, koska noita , noita, noita!! on ollut Hesasta-Ylläkselle saakka, unohtamatta Itä-Suomea ja Savonlinnan Ooppera juhlijoita..
Vieläkin tuo lapsen perhe pitää kesäisin Olut-telttaa oman töidensä ohella jossain juhlissa.
Hakuni oli muuten "mustasukkaisuus", koska eihän tänne voi kirjoittaa siitä, mikäli ei halua lisä linkkejä maininnalla, että tästä on jo kirjoitettu???
Vaan tästäpä ei ole kirjoitettu ennen ja se ei löydy edes googlaamalla.
Nyt vihdoinkin saan tuntea, mitä mustasukkaisuus on, tai sittenkin se lievempi ilmiö. Olenhan ollut pois jo kauan (7-v) mieheni kuvioista ja olettanutkin, että niin viriili mies osaa kyllä hakea seuraa, jos ja kun sitä tarvitsee, mutta mitäpä tämä "luopio" teki? Alkoi suhteen minun inhokki naapurin lesken kanssa, josta nyt sain vasta kuulla!!!!
Lapseni siitä kertoi ja vannotti, että en saa paljastaa sitä iskälle, että hän on sen kertonut, mutta kas´vain!!!?? Eipäs osannut varoittaa, että täällä voin tunteitani jakaa.
Nyt vain palautan mieleeni niitä aikoja, jolloin Surf;vikin toimi ja tyttäreni oli Turussa testaamassa heidän koneitaan, kuinka ne saadaan ikäihmisille ymmärrettäväksi?
Silloin mieheni oli jo "jyvällä", että siellä netissä vain...niitä "Tanskalaisia", joita he naapurin kanssa tiirailivat, mutta eivät ...niin, kaikkihan tietävät, mitä nyt jo telkkarista voi katsella.
Nyt on pakko kaivaa vanhat päiväkirjat esiin ja kirjoittaa niitä kirjeeksi tietsikalle itselleni ja lukea niitä heti, kun alkaa (v)kaivertamaan mieltäni.
Nyt vain jyllää aivoissani, että miksi juuri hän, miksi ei tämä toinen leski ja olisihan siellä viellä pari muuta, joista lapsenikin olisi valinnut toisen lesken??
sepä se, kun on muuttunut vällykäärmeeksi...
korjaan:tarkoitin et tuo joka mollaa kuuskymppisiä naisia, on jotenkin käärmemäinen, eli ei kannattas, sillä nainen ei ole millään lailla huonompi kun on kuuskymppinen tai yli.
Tsemppiä, ja kyllä kaikenlainen toiminta on hyväksi eron jälkeen ja hyvä jos ex.n kanssa voi olla ystävä, vaikka ei se heti eron jälkeen onnistu useinkaan.
Ajan kanssa huomaa sitten myös hyvät puolet, vaikka ei yhdessä enää asukkaan, kerron kokemuksesta.
Ei niitä hyviä puolia ole vieläkään löytynyt, vaikka erosta on jo 37 v.
-että silleen-
Mikä mahtoi olla alunperinkin eron syy? En syytä, en tuomitse, koska itsekkin pelkäsin jääväni ns. "vanhaksipiiaksi" ja verotuskin oli silloin korkeampi, jos noin onnettomasti olisi käynyt.
Ei minua olisi verotus koskenut ja koskas se muutettiinkaan? Jotenkin oli vain sen ajan "käytäntö", että nuorena avioon, ettei tulisi aviottomia lapsia, joita silloin ylikaiken paheksuttiin.
Mieheni miesvaltaisessa porukassa kyllä huomattiin, että mieheni oli ensimmäinen, jolle vaimo ei ollut raskaana, kun vihille mentiin ja parivuotta saivatkin odotella, kunnes esikoinen syntyi.
Epäluottamus, miehen valehtelu, mustasukkaisuus.
Ahdistavaa olla jatkuvasti kotona ja silti sai haukut että on ollut uskoton, vaikkei olisi ollut muita miehiä lähimaillakaan.
Ei olisi voinut uskoa että niin ihanasti käyttäytyvä mies olisi ollut pelkkä huijari.
Mielestäni olin liian sinisilmäinen ja koska isäni oli luotettava minulla ei tullut mieleenkään että joku toinen olisi ollut epäluotettava.
Verotusta en edes koskaan ajatellut
Naimisiin ei ollut pakko mennä, pari vuotta minullakin meni ennekuin sain eka lapsen.
Eron hetki on aina kaunis, vaikka kauhistuttavaa,
niin paljon mä tunsin, mutta kaukaa ainoastaan.
Nyt kun hetki lyö, on vapauttavaa, kaakattaa kanana taas.
Kuten kuollut äitini aikoinaan.
H.
Niin niin hunksz
Onko se eron hetki niin kauniskaan? Ainakin minun miehelleni se oli kuitenkin kauhistuttava, koska hän ei ollut ottanut sitä huomioon, että pärjäisin toisaallakin eläkkeelläni.
Koska en tiedä, enkä haluakkaan tietää, mikä oli teidän eron syy, kuten en halua kertoa, mikä oli meidän eroamisen syy, niin kuitenkin meillä on alkanut toimia tuo yhteyden pito aivan sovinnolla, ilman avio liitto neuvojia.
"anteeksi antoa"
Juu, juu, olen hyvin ymmärtänyt aloituksen tarkoituksen.
Miksi muuten olisin lässyttänyt?
Hyvä että olet saanut mahdollisuuden taas alkaa lässytyksen.
Säästä edes minua.
H.
Nuorille ihmisille on apua saatavilla mm. lapsiperhetiimeiltä. Enpä osaa sanoa kuinka ne tiimit palvelee meidän ikäisiä ihmisiä. Näissä tiimeissä on eri ammattikunnan edustajia kuten mm. lääkäri, psykologi, perhetyöntekijä - he opastavat elämässä eteenpäin.
Aikanaan pohdin aivan samalla tavalla miten jatkaa teenpäin. Nyt aikaa on kulunut jo yhdeksän vuotta ja asiat ovat kunnossa. Onko sinulla luottoystvää, jonka kanssa puhua asioista ja taas puhua. Aikaa ottaa, jossakin kohtaa elämässä jaksaa kattoa uudelleen eteenpäin.
"t.l."
Annetaanpa nuorten lässyttää.
Heillä on se tietous elämänsä ajan-kohdasta.
60 saa kylläkin huvittuneena seurata keskustelua:
Aikanaan nekin oppivat elämään.
Kauhistellaan me vaan kalliita asian-tuntijoita ja avustus-järjestöjä, ja pyritään vaikuttamaan niiden vähentämiseen radikaalisesti, radikaaleja kun olemme olleet mekin.
H.
Annataan, annetaan, mut pitääkö kaikki aina aloittaa kantapään kautta, siis nuoret. Mut meitä ikääntyneitä ei tarttis koetella niin kovaa, mitä mieltää olet? :)
Hyvää juhannusta.
Vaikeaa on antaa tuohon yksiselitteistä neuvoa,
Aloituspuheenvuoro oli vähän ylimalkainen ja toidelliset syyt jäivät epäselviksi.
Ilmeisesti kuitenkin yhteiselämän ja parisuhteen ydin, yhteiselämän intiimi puoli, on toisen osapuolen taholta sammunut tai sammumassa. Silloin on kyllä varsin vähän yhteisiä eväitä yhteiselämän pelastamiseksi.
Tosin ns. kolmannen pyörän ilmestyminen kuvioihin voi auttaa tilannetta. Harva vain haluaisi olla jatkuvasti kolmantena osapuolena tällaisessa tilanteessa.