Kaiken pahan alkujuuri: Raha

Valistetaanpa ulkopuolisia (Melperi mukaanlukien) Ja nuoria jotka ihmettelevät mistä oikein on kysymys.

H. Saarilaisten hoitokokouksien alkusyy oli ulkomailta saatu raha, Eli suomeksi sanottuna USA,n salainen tiedustelupalvelu CIA antoi SRK;lle kymmeniä miljoonia dollareita ja vastapalvelukseksi pyydettiin punaisen aineksen poistaminen vanhoillislestadiolaisuudesta.

Tästä CIA,n rahoista vastapalveluna alkaneista hoitokokouksista paisui sitten se surullisen kuuluisa spektaakkeeli, josta on puhuttu paljon ja tullaan puhumaan.

Turha kenenkään sanoa etten tiedä asioista kuin kuulopuheista, sillä olen omissa käsissäni pitänyt kuulustelupöytäkirjoja joissa on osallisena koko -70 luvulla ollut SRK;n johto.

Rahoja kuljetti salkussaan tuliaisina suomeen pohjoisamerikassa saarnamatkojaan tehnyt hailuotolainen maanviljelijä.

6:9 Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.
6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.

35

473

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysyn.

      Oliko kyseessä hailuotolainen Einari Lepistö? Elääkö kyseinen pappi vielä?

      Muistan olleeni hänen seuroissa 1970 luvun alkupuoliskolla...

      • Oli, en tiedä elääkö pappi vielä..

      • Devoit kirjoitti:

        Oli, en tiedä elääkö pappi vielä..

        Ei siis ihme että Pyhä Henki on jättänyt vl-liikkeen..

      • ent. vl.
        Devoit kirjoitti:

        Ei siis ihme että Pyhä Henki on jättänyt vl-liikkeen..

        Einari Lepistö ei ollut pappi, vaan maanviljelijä-saarnaaja. Ja tarkoitin kyllä A.Jämseniä kun kirjoitin maaherrasta..

      • ent. vl. kirjoitti:

        Einari Lepistö ei ollut pappi, vaan maanviljelijä-saarnaaja. Ja tarkoitin kyllä A.Jämseniä kun kirjoitin maaherrasta..

        ***Einari Lepistö ei ollut pappi, vaan maanviljelijä-saarnaaja****

        Sillä uhalla että minua syytetään juoruilusta, sanon että hailuodossa oli ihmetelty että maksetaanpa amerikassa kovia palkkoja puhujille kun einarille oli ilmestynyt äkkiä niin kalliita maatalouskoneita..

      • hossan veli

        Taivalkoskella aikanaan puhuttiin, että Erkki Pirillä taitaa olla "ylimääräisiä" tuloja kun juuri papiksi valmistuneena ajeli tuliterällä autolla, joka ei ollut kuulemma halvimmasta päästä.

        Uteliaana tarkistin asian välimieheni kautta. Pihasta ei löytynyt uutta autoa, vm oli 1976. Merkki senssijaan viittaisi venäjän mafiaan. Lada ja huom: 1500 S ja kotimaisella sisustuksella. Erkki oli jo tuolloin horisko, tukkakin jo harva kuin harakan pesä. Helposti Bresnevin ja Nikolai Patkornyen vietävissä.

      • AAAA+++++
        hossan veli kirjoitti:

        Loistavaa satiiria !!

        En tiedä uskonko, mutta sehän tuossa onkin täysin sivuseikka :P

      • verta vasti
        AAAA+++++ kirjoitti:

        Loistavaa satiiria !!

        En tiedä uskonko, mutta sehän tuossa onkin täysin sivuseikka :P

        Hauska oli. Eikö kokouksissaan kieltäneet Ladan käytön, ym. E-osuuskunnan tukemisen?

    • Omon

      Hämärä on Srk:n menneisyys. Löytyyköhän niin rehellistä uskovaista joka kertoisi oikeasti mitä tämä kaikki on ollut ja miksi?

      • SRK häviää tämän

        Ei löydy, kun silloin tuhlaat lyhyen elämäsi yhden ainoan Maijan tarinasi salapoliisityöhön ja TÄYSIN turhaan!

      • Omon
        SRK häviää tämän kirjoitti:

        Ei löydy, kun silloin tuhlaat lyhyen elämäsi yhden ainoan Maijan tarinasi salapoliisityöhön ja TÄYSIN turhaan!

        Mikään ei ole turhaa kun tekee sen täydestä sydämestä ja rehellisesti. Maijan tarinaan minulla ei ole mitään osuutta, tiedän kyllä kaikki joilla on, myös kirjan henkilöt. Maailma on ihmeitä täynnä ja monille ne ihmeet on kipeitä. Srk häviää tämän, se on totta, ovat jo hävinneet.

      • samaa mieltä.
        Omon kirjoitti:

        Muuten samaa mieltä, paitsi sinulta puuttuu sydän ja rehellisyys. Edellisestä johtuen myös Rakkaus ja siten kaikki. Uskonnot ovat huuhaata, joten siitäkin sinulle on VAIN haittaa.

        Sorry, en yllättyisi jos kiihkosi takaa löytyisi joskus vieläkin pahempaa kuin Maijan tarinasta.

      • Omon
        samaa mieltä. kirjoitti:

        Muuten samaa mieltä, paitsi sinulta puuttuu sydän ja rehellisyys. Edellisestä johtuen myös Rakkaus ja siten kaikki. Uskonnot ovat huuhaata, joten siitäkin sinulle on VAIN haittaa.

        Sorry, en yllättyisi jos kiihkosi takaa löytyisi joskus vieläkin pahempaa kuin Maijan tarinasta.

        Itsepä tiedät omat motiivisi minua kohtaan, ehkä sana on koskettanut ja se saa sinut tuntemaan syyllisyyttä. Minun kiihkoni takaa löytyy viha valhetta kohtaan, ja se on tullut sinunlaisilta valheen rakastajilta. Siinä on motiivia riittämiin olla kiihkeä oikeuden puolustaja.

      • samaa mieltä

        Kansalaistaitoja opetetaan alakoulussa, yhteiskuntaoppia opetetaan yläluokilla. Jatkossa voi lukea halutessaan vaikka lakia.

        Tietenkin lakiopinnot voi unohtaa, jos kansalaistaidon tuntien tuotoksetkin jäivät sisäistämättä, kun pää täytettiin Raamatuilla ja siksikin rehellisin ja Rakkaudellisin tapa parantaa maailmaa onkin puskista nimien huutelu.. Ihan se jotakin sekin on!

        Veit sydämeni, samaa mieltä.

    • olis hyvä tietää

      Pitäisikö Jämsenin ruumis kaivaa haudasta ja tutkia, että myrkytettiinkö hänet.
      Hän on kuollut 1976.

      • 24+7

        ketkä seniilit täällä kirjoittelee? Voisi antaa kuolleitten olla rauhassaan.

    • Paha ulkoistettiin!

      Sitten alkoivat julmat hoitokokoukset! Näistä rahan ryöttäsynneistäkö koko Suomen siioni pantiin sitten piinapenkkiin, kun SRK:n ohjeistuksella käytiin läpi lähes 500 hoitokokousta ympäri maata? Syyttömien ihmisten elämää ruvettiin tuhoamaan totaalisesti, kun mistään aavistamattomia ja tietämättömiä ihmisiä talutettiin seurakuntien eteen ja pakotettiin oikeitten rikollisten sijasta pyytämään anteeksi mitä merkillisimpiä keksittyjä valhesyntejä. Syntipukin lailla synnit piti ajaa erämaahan! Ajankohta ainakin täsmää: 1976 ja siitä etp.

      • aivot narikassa?

        Olette olleet tosi reppanoita. Eikö siihen aikaan ollut mielenterveystyön kuntouttavia hoitajia, jotka olisivat puhuneet teille järkeä ja käskeneet vaikka huurteiselle lähiön baariin?

        Itse en olisi moisia Lepistö-horiskoja kauaa katellu.

        Olet sinä ollu todella sekaisin kun vieläkin vaivaa.

        Itse en kehtaisi edes tunnustaa että olisin joskus ollut niin tyhmä, että olisin kuunnellut jonkun hautaan menevän Einari-horiskon hoitokokousta. Saati, että laittaisin oman tollouteni tuon kyseisen maanviljelijän/CIA-agentin syyksi.

        Voi aikoja voi tapoja.

      • Lyhyesti sanoen
        aivot narikassa? kirjoitti:

        Kommenttisi kertoo vain, ettet tiedä mitään vl-todellisuudesta.

      • tiedämpäs.
        Lyhyesti sanoen kirjoitti:

        Kommenttisi kertoo vain, ettet tiedä mitään vl-todellisuudesta.

        Tiedän, juurihan kerroit. Toki aiemminkin kuullut tarinoita. Karpon ohjelma yms. Ei koko tarinaa tarvitse tietää tehdäkseen esim. sinusta johtopäätöksen. Tosin koko tarinakin on tiedossa ;)

        Esim se mummeli päivitteli Karpon ohjelmassa, ettei syntejä annettu anteeksi vaikka oli pyydetty. :D Tuohan kertoo sen, että mummelireppana luuli että hoitajalla on valta antaa syntiä anteeksi sille mummelille.

        Täysin järjetöntä touhua a) sekä mummelilta, että b) muilta hihhuleilta.

        Mahtanut Karpoakin naurattaa ;)

      • Olet oikeassa
        tiedämpäs. kirjoitti:

        "Täysin järjetöntä touhua a) sekä mummelilta, että b) muilta hihhuleilta."

    • yrttitarha.

      Hyvähkö avaus, ellei sitten hyvä!

    • yksi uhri

      Miksi SRK ei ole halunnut julkisesti selvittää tätä rahasotkua, se pitäisi selvitää julkisesti perinpohjin ja selvitystyöhän pitäisi ottaa puolueettomat tutkija.

      Miksi tämäkin asia halutaan vaan lakaista maton alle, vaikka kokonainen sukupolvi vl-perheiden lapsia on joutunut kommunisten vihan kohteeksi kouluelämässä.

      Tämäkin asia pitäisi viedä EU tuomioistuimeen, viattomat lapset ovat kärsineet ja tulleet koulukiusatuiksi tämän rahasotkun takia.
      Monen elämä on lähtenyt menemään alamäkeen, kun heitä on kiusattu koulussa, mm. kommunistiopettajat ovat kiusanneet heitä.

      • HiIkka

        No on tänä taas,

    • Mätäkala

      Juuri näin;
      CIA:n rahoilla vl-liike muutettiin poliittiseksi liikkeeksi Hoitokoukset alkoivat kalajokilaaksossa, mistä oli valittu vl-kansanedustaja SKDL:n listoilta. Tämän HS:n pahan kilpailijan kannattajat piti hoitaa kepulaisiksi. Näin vähitellen evankeljumin lavittäminen muuttui poliittiseksi toiminnaksi ja vl:t yhden puolueen kannattajiksi. Työ tehtiin CIA:n rahoilla Päätoimijana raittiusyhdistys neliapila, johon kuului AJ, H ja O ja muuan Kimpimäki.

      • Onpa kuulunut sellaistakin että SRK on ottanut ruplarahoitustakin. Vastapalveluna siitä sitten vanhoillislestadiolaisten piti äänestää kekkosta.

      • Mätäkala
        Devoit kirjoitti:

        Onpa kuulunut sellaistakin että SRK on ottanut ruplarahoitustakin. Vastapalveluna siitä sitten vanhoillislestadiolaisten piti äänestää kekkosta.

        Pitää paikkansa;
        Nälkä kasvoi syödessä ja pol.toiminta oli vilkasta. Voidakseen olla varma vl:n tuesta vaaleissa Kekkonen hommasi myös ruplarahoitusta lestadiolaisten "rauhantahtoiseen työhön" eli kekkosen tukemiseen. Juuri näitä rahoja AJ oli hakemassa 1976.

      • Ristiriitaista
        Devoit kirjoitti:

        Onpa kuulunut sellaistakin että SRK on ottanut ruplarahoitustakin. Vastapalveluna siitä sitten vanhoillislestadiolaisten piti äänestää kekkosta.

        Mikähän mies sinäkin loppujen lopuksi olet , tuskin tiedät itsekään? Väliin puolustat "lestoja" ja sitten taas arvostelet, ainakin näennäisesti.

    • ****Mikähän mies sinäkin loppujen lopuksi olet , tuskin tiedät itsekään? Väliin puolustat "lestoja" ja sitten taas arvostelet, ainakin näennäisesti. ****

      Kyllä tosiasiat täytyy esiin tuoda, mutta asiaton arvostelu on erikseen.

    • Paras kaveri

      Höpsis, rahan kanssa aina pärjää...

    Ketjusta on poistettu 17 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      236
      8014
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5670
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4862
    4. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      156
      4182
    5. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      89
      3754
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2081
    7. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2065
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1879
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      46
      1779
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      39
      1727
    Aihe