Käytetään sitten kaikki kanavat hyödyksi. Heti aluksi sanon, etten kuvittele voivani koko työuraani työskennellä ihannetyöpaikassa, mutta sitä kohti kannattaa pyrkiä!
Eli meinaan vaihtaa yliopistossa alaa niin, että pohjana mulla olisi kasvatustieteiden kandi. En tee maisteriksi, koska motivaatio ei riitä ja ala ei tunnu oikealta.
Ongelma onsiis se, etten ole varma, minne sitten lähtisin opiskelemaan. Listataanpa asioita, joiden parissa haluaisin tehdä töitä:
- ihmisoikeudet
- lasten asema ja oikeudet
- naisten asema ja oikeudet
- kehitysyhteistyö
- ympäristönsuojelu
Ihannetyössäni olisi myös:
- kansainvälisyyttä
- yhteiskunnallista vaikuttamista
- yhteistyötä kollegojen kanssa
- suunnittelu- tai organisointityötä
- vaihtelevuutta ja etenemismahdollisuuksia
Haluan siis VAIKUTTAA. Poliitikoksi en halua, mutta ihannetyöpaikkani voisi olla jokin joitain näistä asioista ajava järjestö.
Juuri omia kiinnostuksiani vastaava pääainetta ei taida olla olemassa. Olen miettinyt kulttuurimaantiedettä, kansainvälistä politiikkaa ja valtiotieteellistä, mutta en tiedä, mikä vastaisi kiinnostuksenkohteitani parhaiten vai onko se mikään näistä.
Olen valmis muuttamaan opiskelun perässä Suomen sisällä ja työskentelemään tulevaisuudessa ulkomailla. Haluan opiskella yliopistossa.
Valtava kiitos kaikille jotka auttavat! :)
Mikä pääaine minulle sopisi?
6
288
Vastaukset
- 2626
Saanko kysyä, miksi haluat "VAIKUTTAA"?
- 2626
Hmm... Eli ilmeisesti kysymykseni oli liian tunkeileva tai jotakin vastaavaa? Ei siis sillä, että suunnitelmasi minulle kuulusivat. Olisi joka tapauksessa ollut mukava tietää, mihin tähtäät. Vaikuttaminen kun on melko epämääräinen ja laaja käsite.
- Sos.työn opiskelija
Sosiaalityö, mutta kunnan/valtion sijasta suuntaa järjestöihin.
- tässähän näitä
Oikeudet-> Oikeistiede, Oikkis
Kansainvälisyys-> Valtio-oppi, Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja, Valtiotieteellinen
Vaikuttaminen, järjestötyö -> Valtiotieteellinen: Valtio-oppi: Politiikan tutkimuksen linja tai Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja, Yhteiskuntapolitiikka, Sosiologia, Poliittinen historia
suunnittelu- ja organisointityö-> Valtiotieteellinen, Valtio-oppi-> Hallinto- ja organisaatioiden tutkimuksen linja
Ympäristönsuojelu/ympäristötieteet: Bio- ja ympäristötieteiden laitos
työskentely ulkomailla -> Valtiotieteellinen-> Valtio-oppi -> Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja - kukuku
Kiitos neuvoistanne! Oponi meinasi niin, että järjestöihin on kyllä mahdollista päästä töihin vaikka ei olisi opiskellut järjestön kannalta aivan eksaktia alaa, että olennaisinta on yleensäkin akateeminen tutkinto joltain läheltä liippaavalta alalta. Kiinnostusteni perusteella suositteli maantiedettä ja meinasi, ettei sen pitäisi sulkea minulta mitään ovia työnhaussa vaikka haluaisin johonkin muuhunkin kuin ympäristöjärjestöön. On kuitenkin vahvasti yhteiskuntatieteellinenkin aine. Onko kellään kokemusta tai tietoja tästä?
- 1+16
Jos rahkeet riittää niin oikeustiede, tarpeeksi yleinen ja sopii mihin vaan noista. Lisäksi jos miettii, niin mainitsemiisi ominaisuuksiin liittyvästä työstä haaveilevat ovat usein lukeneet esimerkiksi sosiologiaa, valtio-oppia, kehitysmaatutkimusta jne. tällaisia pyrkijöitä on siis monta. Sen sijaan harvemppi juristi välttämättä näille aloille hakeutuu.
Lisäksi juristin tutkinto takaa loistavat etenemismahdollisuudet.
(Itse en ole OTM, vaikka tutkintoa kehunkin)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4363151Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata822413Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161878Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1951565- 271533
- 771522
- 1091475
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201398Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411391- 801317