diagnoosia odotellessa

Näillä mennään

oon tässä lukenut muiden oireita ja ajatuksia. Mulla puutumista ja pistelyä kaikissa raajoissa, sekä voimattomuutta. Oon aina ollut tekevä (fyysinen työ) mutta nyt en tahdo suoriutua ihan normaaleista tehtävistäni esim. oven avaaminen tuottaa vaikeuksia, kyseessä siis rakaat ovet, mitkä ennen olen saanut avattua noin vain. Väsymystä mulla on ollut jo pisempään. Työpäivän jälkeen on päästävä nukkumaan ja kahden tunnin jälkeen oon hereillä, mutta kroppa ei tahdo nousta. Se suorastaan liimaantuu sänkyyn ja en jaksa liikuttaa raajoja. Masentuneisuutta mulla ei ole enkä ole koskaan ollut laiska, joten nuo nämä oireet on epänormaaleja mulle.
Jonkun verran kävelyssä koordinaatio vaikeutta ja näössä pieniä muutoksia, jotka olen toistaiseksi laittanut ikänäön piikkiin. Täytän tänä vuonna 40 eikä mulla ole silmälaseja. Olen nainen.
Eilen jäin taas saikulle, kun jalat meinas pettää alta ja oli tosi voimaton olo. Asia on vireillä ja pääsen ensi viikolla neurologille. Mulla on myös jonkin verran vilun väristyksiä ja lihasten nykimistä. Onko nuo vilun väristykset muille tuttuja? Ostin fleeceasun talveksi että tarkenen, vaikka ei meillä sisällä ole kylmä (muilla perheenjäsenillä) Odotan asiallisia kommentteja, kiitos!

16

2524

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nf1

      Tämä neurologi on oikea osoite. Siitäpä se sitten selviää. Oikeaa tietoa löydät ms-liitto.fi sivuilta.

    • Näillä mennään

      Sain ajan neurologille jo tämän viikon torstaille. Todella nopeaa toimintaa noin julkisen sairaanhoidon puolella! Sain ajan viikossa.

    • nf1

      Muista kertoa siellä kaikki mikä sinusta poikkeaa normaalista. Myös ne mitä ei normaalisti viiti ääneen huudella. Kirjaa niitä juttuja ylös. Itsestä voi tuntua, että jokin poikkeama ei ole oleellinen, mutta se voi olla juuri se ratkaiseva juttu.

      • Näillä mennään

        Oon kirjoittanut ylös kaikki oireet ja sen miten mua on hoidettu. Oon siis rampannut fysikaalisessa, hierojalla, kiropraktikolla ja fysiatrilla useamman vuoden. Sain voimakkaat lääkkeet neurologisiin vaivoihin, mutta en uskalla ottaa kolmea pilleriä päivässä, mikäli mun sairasloma ei jatku. Eilen illall otin yhden (Gabapentin Actavis) ja meni loppukin voima käsistä, mutta myös lihaskireys jalasta lähti. Aamu meni hyvin, mutta nyt alkaa jalka taas vaivaamaan. Otan yöksi sitten taas, kun pitäis tässä autoillakin päivällä...
        Vaikka tuo lääke jonkin verran auttaa, niin haluan silti selvyyden tähän asiaan. Huomenna ehkä viisaampi neurologilla käynnin jälkeen.

    • tietoa.
    • turkoosiruusu

      moikka
      samoja oireita mullakin, nyt on lisäksi tulleet näköhäiriöt ja huimaus. Ja kävely huononee koko ajan. masennuksen ekat oireetkin havaittavisaa, oon kärsiny ja ollu saikulla kohta 7kk näiden takia joiden ensin luultiin johtuvan niskan välilevyn pullistumista.
      ei kiva kun yrittää pyörittää 5hengen arkea samalla..
      Huomenna menen kuulemaan tulokset niin selkäydinpunktiosta kuin enmg.stä(sieltä löytyi hermopinne molemmista ranteista..)
      pelottaa, mutta niillä mennään mitä ikinä vastaan tuleekin. se on elämää.
      tsemppiä, tutkimukset sullakin edessä!

    • Näillä mennään

      Turkoosiruusu, sulla on näemmä enemmän oireita kun mulla ja isompi perhekin. Meitä on vain neljä. Mun saikut on viikon, kahden mittaisia ja joudun aina lähtemään töihin kipeänä. Oon ollut kipeänä töissä ainakin kaksi vuotta, kun mulle lääkärit on kirjoittanut vain tulehduskipu lääkkeitä, joten nyt iloitsen tästä, että asia saadaan eteenpäin.
      Multa hermopinne on suljettu pois, sehän säteilee muutamaan sormeen ja mulla kädet on puutuneet lavoista kaikkiin sormiin asti. Samoin jalat koko pituudeltaan.
      Kiitos tsempistä ja tsemppiä myös sinne päin! :-)

    • turkoosiruusu

      mulla oli aluksi tulehduskipulääkkeet, siitä siirryttiin pancodiin, ja nyt ollaan oltu tarmal tulehduskipu hermokipulääkkeet 4kk mut kipuja silti on että näiden lisäksi burana panadol kipolla käyn paristi päivässä :D
      kumma juttu että mulle sanottiin et on pinne ranteissa, munkin puutuu silleen et kaikki sormet ihan pois pelistä :/
      mut tänään kuulen enemmän, tuun vaikka kertoo jos ms tuli eteen..
      hirveetä jos oot ollu kipeenä töissä, mulla on semmonen työ etten olis pystyny menemään tän 7kk aikana edes kokeilemaan kun kädet ei toimi..
      toivottavasti saat edes pitempää saikkua että saat levätä!

    • Näillä mennään

      Mun työkaverilla on just todettu hermopinne ja sillä on kaksi sormea puutunut ja niin sanoi mullekin lääkäri joskus että harmopinteessä puutuu vain kaksi sormea. Tiedä sitten. Mä sain kuitenkin lähetteen sekä hermorata tutkimukseen että magneetti kuviin kolmen viikon päästä ja saikku jatkuu kahdella viikolla. Harmi vaan että saikku loppuu just silloin kun pitäisi seuraavana päivänä mennä siihen magneetti kuvaan. On taas järjestelemistä miten pääsen mutta täytyy vaikka vähän korottaa ääntään työmaalla jos ei muuten...asai siis etenee.

      • Näillä mennään

        Siis ASIA etenee...

    • nutrix-ruokavalio
      • enska9

        Alottajan oireet kuulosti niin tutuilta, että oli aivan pakko kirjotella. Itse olen alkusyksystä kärsinyt älyttömästä väsymyksestä, nivelkivuista ja sormet usein tunnottomat ja menevät valkosiksi kauttaaltaan hyvin herkästi. Ei tarvi kun pottuja kuoria, ni jo muutamat sormet valkosina. Alkusyksystä testattiin kilpirauhaset, reuma-sairaudet (etenkin sjögrenin oireyhtymää epäilivät) mutta ne ok! verensokerit ja hb hyvät! Nivelkivut hiukan helpottuivat, kun huomasin olevani Lokakuussa raskaana (viikkoja nyt 23). Joulun aikoihin sormikivut/kankeus tuli uudelleen ja entistä pahempana, ja väsymys muuttunut aivan järettömäksi!!! Puhe puuroutuu,hullu jano, suu kuivuu en jaksa syödä, ei yksinkertasesti jaksa pureskella! :( Ku se kauhia väsymys iskee, hengitys vaikeutuu...Tänäki aamuna haukoin henkeä..mutta tuntu ettei happi vaan kulje! :( Jalat ja kädet aivan voimattomat! Sormilla ei pysty tekemään mitään näpräilyn tyylistä. Pudottelen usein tavaroita, pinnakin alkaa jo kiristyä, kun nukkuisin vaan! 5tuntia päiväunia sekä normit yöunet, ja nukun tietääkseni kuin tukki!

        En ole töissä, mutta kotona riittäis askaretta ihan vaikka muillekki jakaa...En kestä enää, koska en jaksa muuta ku just ja just tehä lapsille ruuat! Lapsia on siis yhdeksän, kymmenes tulossa. Raskausväsymystä tämä ei ole!!! Kokemusta kyllä siitäkin löytyy :D Joten tiedän. Masentunut en ole, tosin kivut ja järetön väsy alkaa pikkuhiljaa jo masentaa...:/ Pari vuotta sitten juoksin puolimaratonin, mutta nyt ei jaksa ees postilaatikolle kävellä...jalat tökkii, kihelmöi oudosti ja ovat raskaat ja pakko päästä nukkumaan het ku sisälle pääsen! Kauppareissut ovat painajaista. Nykyään käyn mieheni kanssa kahestaan, kun en väsyn takia uskalla ajaa autoa, omituisia unohuksiaki tulee tuon tuosta, pankkikortit häviää yms...(Laitan ne väsymyksen piikkiin) Tänään kävin oys:ssa yhelle lääkärillä, laittoi lähetteet neurologille ja sisätautilääkärille...En tiiä yhtään mitä epäilee, pelottaa aivan kauhiasti! :(

        Lapsille onneksi on päiväkoti-paikat kiireellisessä haussa (4 alle kouluikäistä) Oikeesti hirvittää, jos jotain niille vaikka sattuu, ja äiti nukkuu niin sikiästi, ettei edes herää...:( Viimeksi kauppareissun jälkeen olin torkahtanut ratin päälle, auto oli vielä tyhjäkäynnillä, mutta onneksi jo omassa pihassa, enkä ollut reagoinu, kun 10-vuotias tyttöni oli menny sisälle vänkärin paikalta! Oikeesti PELOTTAA!!! Ei niinkään se mikä multa löytyy, ku jotain edes löytyis!! Mutta se jos jotain sattuu!!

        Päänsärky ohimoiden ja silmien kohalla tullu myös uutena harmina...Silmäkuomat jotenki kipiät ja silmät valonarat. Hermopinnettä myös molemmissa ranteissa epäilen. Valtimoiden kohilla patit ja kun niihin koskee hermokipu säteilee sormiin. Yöllä puutuvat herkästi. Tosin jalat puutuvat myös...:( Lääkärille niitäki äsken näytin, mutta meinas, että parantuu itestään, ja ny pitää hoitaa tämä joku suurempi vaiva ensin??

        Onko kellään kokemusta moisesta?? Vastauksia odotellen. Vilja-allergia on olemassaan(ollu jo 10 vuotta) Hiivaa ja sokeria en syö myöskään...4 vuotta sitten lopetin, kun kärsin älyttömästä yöhikoilusta(lakanat meni yöllä vaihtoon ja 5 litimärkää paitaa lensi nurkkaan) Hiivan ja sokerin jättämisen jälkeen hikoilut loppuneet myöskin jatkuvat hiivatulehdukset! Eli syynä ei voi olla myöskään Keliakia. Ja kotimme ei kärsi hoe eikä muistakaan itiö-vaurioista (joku niitäki epäilly..) Olen siis 36vuotias ja tietenkin nainen, kun nuita raskausviikkojaki löytyy. Raskaus OK! :) -Jotain hyvääkin siis

        Odottelen vastauksia/kokemuksia! Kitios!

      • Näillä mennään
        enska9 kirjoitti:

        enska9: Hui, kuulostaa kyllä tosi rajusta nuo oireet. Mä saan vastauksia tänään toivottavasti...menen lääkäriin kuulemaan mitä tutkimusten tulokset kertoo...
        Minäkään en käy yksin kaupassa, en saa kasseja kannettua autoon. Perjantaina ja lauantaina en nukkunut päikkäreitä, niin eilen olin jo niin yliväsynyt, että oli ihan pakko nukkua. Olen tämän viikon sairaslomalla. Pelottaa jos joudun taas töihin, enkä saa tehdä mitään kevennettyä, kuten muut työkaverit sairasloman jälkeen. Näin kävi viimeksi että jouduin kaikkein raskaimpiin hommiin sairasloman jälkeen!!
        Tuo sun kommentti "jalat tökkii, kihelmöi oudosti ja on raskaat" kuulostaa niin tutulta. Mä oon nyt kerran käynyt lihaskalvo hieronnassa (sattuu yhtä paljon kuin synnytys ilman kivunlievitystä) ja sillä yritetään saada lihaskireyttä pois. Ensin käsiteltiin jalat (1,5h kidutus) ja seuraavaksi kädet. Ehkä pientä apua oli jo ekasta kerrasta...?
        Hyvä että pääset nyt tutkimuksiin!

      • ljcj,gzyfs
        Näillä mennään kirjoitti:

        No miksi kukaan ei kirjoita enempää onko selvinnyt mitään??

      • samassajamassa
        ljcj,gzyfs kirjoitti:

        No miksi kukaan ei kirjoita enempää onko selvinnyt mitään??

        Samaa katselin juuri.. täälä taitaa olla moni samassa tilassa olevia?! laittaisiko joku teidät selkäydinnäyte tuloksia tänne? minulla igg indeksi 0,54.

      • 12+19
        samassajamassa kirjoitti:

        Samaa katselin juuri.. täälä taitaa olla moni samassa tilassa olevia?! laittaisiko joku teidät selkäydinnäyte tuloksia tänne? minulla igg indeksi 0,54.

        Moikka,vuosi diagnoosista. Mri:ssa plakkeja 13 kpl,igg 0,83 ja runsaasti niitä alafraktioita. Copaxone lääkkeenä,pientä oiretta pukka ja elokuussa taas MRI.josko lääkkeenvaihto Gilenyaan :/

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6010
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4107
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3362
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2996
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2064
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2004
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      43
      1817
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1795
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1696
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1569
    Aihe