Sattuu

Olen niin yksin että ahdistaa ja itkettää.
Mistä ihmeestä löytyisi jotain mielekästä tekemistä etten jäisi vaan kotiin möllöttämään. Lapsi on tarhassa päivisin ja minä työttömänä kotona.
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä eikä minulle löydy Helsingistä edes yhtään sopivaa vertaistukiryhmää kun olen kuulemma liian terve, lääkärin mukaan.
8258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ala käymään aluksi vaikka kuntosalilla. Kuntoilu parantaa oloa kummasti. Miekin käyn salilla melkein joka päivä kun ei ole muuta tekemistä.

Äänestä

Miksi lapsi on tarhassa jos olet kotona? Mene mukaan seurakuntaan.

Äänestä
  • Omasta lapsuudestani voin sanoa, että kumpa olisinkin ollut tarhassa enkä vain kotona, vaikka kaksi sisarustakin oli. Tarhassa olisi voinut oppia sosiaalisemmaksi kriittisessä elämänvaiheessa. Yksinäisen äidin kanssa olisi varmaan aika hankala opetella sosiaalisia taitoja... Todella hyvä päätös aloittajalta pistää lapsi muiden ikäistensä joukkoon.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Omasta lapsuudestani voin sanoa, että kumpa olisinkin ollut tarhassa enkä vain kotona, vaikka kaksi sisarustakin oli. Tarhassa olisi voinut oppia sosiaalisemmaksi kriittisessä elämänvaiheessa. Yksinäisen äidin kanssa olisi varmaan aika hankala opetella sosiaalisia taitoja... Todella hyvä päätös aloittajalta pistää lapsi muiden ikäistensä joukkoon.

    Niinpä. Lapsiin myös sattuu vanhempien/ perheen yksinäisyys, vaikka sosiaalisia taitoja olisikin. Oma lapseni suree päivittäin sitä, miksi meillä ei käy vieraita ja miksi emme käy kylässä missään. Vaan vaikea lapselle selittää, että vaikka kuinka tungen meitä kylään tuttaville = ehdotan viikoittain tapaamista kaikille mahdollisille puolituttuja myöten, kukaan ei halua tavata. Joka kerta vastaus on "katsotaan, nyt ei oikein ehdi" jne. Viikosta toiseen. Olen nyt odottanut sitä ehtimistä kohta kaksi vuotta eräänkin "ystävän" kohdalla. Meillä ei ole käynyt pariin vuoteen vieraita kuin 1 kerran. Sekin johtuis siitä, että tuttava vei lastaan harrastukseen kotimme lähelle, eikä hänellä oikein ollut muuta paikkaa jossa viettää aikaa lapsen treenien ajan. Siksi hän tuli meille yllättäen kylään.

    Lapsellani ei ole leikkikavereita kotipihalla. Yksin käy ulkona, eikä tarhakavereista ole löytynyt ystäviä.

    Olen iloinen ja sosiaalinen luonne ja juttelen tuntemattomille ulkona kaupassa, bussipysäkillä jne. Tutustun nopeasti ihmisiin ja minulla on laaja verkosto tuttavia, mutta koskaan ne suhteet eivät muutu syvemmiksi, eli kukaan ei halua tavata minua/ meitä vapaa-aikana.

    Olen eronnut YH, eron jälkeen siirryimme "luusereiden kastiin", eli parisuhteessa elävät seurustelevat keskenään, eikä meitä huolita joukkoon.

    Jos lapsi ei olisi tarhassa, kököttäisimme kahdestaan kaiken aikaa.

    Äänestä

"Maasis" aioin sanoa samansuuntaista kuin "i.like.you"
elikkä liikuntaa ehdottaa. Vaikka sauvakävelylenkki, sellaisen itse teen nyt lumisten ja liukkaiden teiden aikaan. Kesäisin pyöräilen ja pyörällä pääseekin jo vähän kauemmas maisemia katsomaan nopsasti, kauppa-asioitakin voi hoitaa samalla ja tarjousten perässä mennä kauemmaskin, kun kassit tulevat pyörän päällä. Siitä rahan säästymisestäkin saa hyvää mieltä, kun hakee kuntolenkillä tarjoustuotteita.
Repun jos ottaa selkään, niin sauvakävelylenkiltäkin voi tuoda tullessaan päivän ostokset.
Ja kylläpä on kiva katsoa punaisia poskiaan kylppärin peilistä.
Ei ole ollut aina helppoa minullakaan, mutta kovat lenkit auttoivat minua henkisesti ja fyysisesti.
http://www.youtube.com/watch?v=3bINmmNpViM

Äänestä

-> ap

Lopeta vinkuminen ja mene tanssikurssille, et menetä juurikaan mitään mutta voit yllättyä positiivisesti.

Äänestä

Maasis:lle

Oletko käynyt kaksisuuntaisen hallintakurssin auroorassa?
Oletko tutustunut paikkoihin kuten klubitalo, mellari, erilaiset mielenterveysyhdistykset kuten helmi/majakka/tukiyhdistys karvinen?

Mitä haluaisit tehdä?
Liikuntaa, ihmisten kanssa oloa vai...?

Voisit puhua lääkärin kanssa toimintaterapiasta ?
Heillä on, riippuen HKI suunnastasi, paljon erilaisia ryhmiä.
Itse aloitan kohtapuolin kuvataideryhmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maasis kirjoitti:

Olen niin yksin että ahdistaa ja itkettää.
Mistä ihmeestä löytyisi jotain mielekästä tekemistä etten jäisi vaan kotiin möllöttämään. Lapsi on tarhassa päivisin ja minä työttömänä kotona.
Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä eikä minulle löydy Helsingistä edes yhtään sopivaa vertaistukiryhmää kun olen kuulemma liian terve, lääkärin mukaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu