Suomalaisilta varastetuilla kännyköillä on tehtailtu isoja laskuja etenkin Barcelonassa. Hurja summa on voitu saada aikaan hyvinkin lyhyessä ajassa.
DNA, Sonera ja Elisa kertovat, että Espanjassa tapahtuneiden kännykkävarkauksien ja puhelimien väärinkäyttöjen määrä näyttää olevan kasvussa.
- Tänä vuonna näitä tapauksia on ollut 15-20 kappaletta. On selvästi nähtävissä, että Espanjassa näitä varkauksia tapahtuu eniten, kertoo Elisan palvelujohtaja Vesa-Pekka Nikula.
Myös Soneralla on havaittu, että Espanjassa sattuneet puhelinvarkaudet ovat lisääntyneet syksyn aikana. DNA:lta kerrotaan, että ilmi on tullut alle 10 tapausta.
Laskujen loppusummat vaihtelevat tapauksista riippuen sadoista tuhansiin euroihin. Yksittäistapauksissa laskut ovat voineet olla kymmeniätuhansia euroja.
Nopeaa toimintaa
Varastetulla puhelimella pyritään tekemään mahdollisimman suuri lasku hyvin lyhyessä ajassa. Puhelimella soitetaan Espanjasta ulkomailla olevaan palvelunumeroon tai puhelimeen tehdään soitonsiirto, joka ohjaa soittajan ulkomaiseen palvelunumeroon.
IL
SUOJAA KÄNNYKKÄSI ESPANJASSA
alarm alarm
1
278
Vastaukset
- 6+4
Ihan pieninä huomautuksena:
Ylläoleva kirjoitus ei ole tapahtunut vuonna 2013 vaan 2012 vuoden aikana.
Kyseinen uutinen oli suomalaisissa iltapäivälehdissä loppuvuodesta.
Suojaa siis kännykkäsi ja suhteuta uutinen maahan jossa asuu 47 miljoonaa ihmistä.
Laitappa tietoa, paljonko suomessa on varastettu puhelimia v 2012 yli 5 milj.ihmiseltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433017Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612961- 422367
- 311863
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251719Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721684- 481586
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771275- 381252
- 791080