Sain pakit.

Tässä sitä ollaan. Pitkään eletty yllättävien, isojen tunteiden kanssa, toista tulkiten, paetenkin välillä ja elämää tuhlaten haaveiluun ja sopivan tilaisuuden odotteluun. Viimein kokosin itseni ja selvitin asian. Toivon vain, että olisin saanut hänestä nuo sanat kaivettua jo kauan sitten, hän tiesi omistani jossain vaiheessa.

En suosittele kenellekään jättämään tällaisia asioita selvittämättä tai rikkoo turhaan itsensä. Pyytäkää suoria sanoja ja sanokaa niitä, elämää ei pidä hukata haikailuun.
6415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja mistä v***sta sitä voi tietää onko toinen kiinnostunut tai mitä ajattelee? Ei näköjään mistään. Kaikki mitä näät voi olla harhaa jne, elämä vain tosiaankin on!

Äänestä

Jepp.. Itsehän se piti myös kysyy kun toinen roikkui mukana. Vastauksena tuli, että olen tosi hyvä tyyppi, mutta tällä hetkellä ei oo hyvä aika treffata tai ei halua ajatella mitään.

Tarkoitti mitä tahansa, tän voi vain tulkita epäsuorana "ei". Tosin, miksi ihmeessä sitä täytyy kierrellä? Pelossa siinä suhteessa, että menettäisi uuden kaverin/tuttavuuden tai suuttuisin?

Jokin syy siihen kuitenkin aina on. Kavereita ollaa joka tapauksessa, eli nähdään silloin tällöin.

Se kyllä sattu, mutta kohti uusia pettymyksiä, kai nää vahvistaa ihmistä..

Äänestä

Jos ei kysy, ei tiedä.

Äänestä
  • Niin se vain on, valitettavasti vain aina toinen osapuoli ei osaa olla kiltti tai ymmärtäväinen. Mä meinasin lentää selälleni toisen tylyydestä, vaikka on itse ollut osin hyvin selkeästi mukana pelissä. Jos flirttaa, on ymmärrettävä, että on aina riski että toinen ihastuu ja lähestyy.

    Äänestä

  • back to life kirjoitti:

    Niin se vain on, valitettavasti vain aina toinen osapuoli ei osaa olla kiltti tai ymmärtäväinen. Mä meinasin lentää selälleni toisen tylyydestä, vaikka on itse ollut osin hyvin selkeästi mukana pelissä. Jos flirttaa, on ymmärrettävä, että on aina riski että toinen ihastuu ja lähestyy.

    :-(

    Äänestä

  • :-/ kirjoitti:

    :-(

    Kyllähän sitä voi ehdottaa hienovaraissti tapaamista, syömään, kaffelle. Ja jos vastaus on: ehkä, katsotaan, hirvee kiire,... niin siitä pitää ymmärtää...

    Jos vastaus on: tosi kiva, milloin sopisi -> kiinnostunut

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


back to life kirjoitti:

Tässä sitä ollaan. Pitkään eletty yllättävien, isojen tunteiden kanssa, toista tulkiten, paetenkin välillä ja elämää tuhlaten haaveiluun ja sopivan tilaisuuden odotteluun. Viimein kokosin itseni ja selvitin asian. Toivon vain, että olisin saanut hänestä nuo sanat kaivettua jo kauan sitten, hän tiesi omistani jossain vaiheessa.

En suosittele kenellekään jättämään tällaisia asioita selvittämättä tai rikkoo turhaan itsensä. Pyytäkää suoria sanoja ja sanokaa niitä, elämää ei pidä hukata haikailuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu