Aivan sairasta kun toisinaan tai aika useinkin monet asiat ahdistaa niin pahasti ettei saa nukuttuakaan. Ei olisi mikään ihme jos vielä sekoan lopullisesti.
Sairasta
Ahdistunut mies
20342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kerro jollekin ja vaikka täällä noista ahdistavista asiosta. Onko sinulla huolia, taloudellisia vaikeuksia, ongelmia työpaikalla, työttömyyttä ihmissuhdeongelmia. Yritä puhua asioista päivällä ja vältä potimasta ennen nukahtamista.
keissa, et muistanut lyödä raamatulla.
Kärsin vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta joka aiheuttaa ahdistusta ja unettomuutta. En ole töissä enkä opiskele. Rahahuolia minulla ei silti ole. Muutama kaveri on joita näen harvoin. Nais-suhteita ole ollut juuri näistä ongelmista johtuen ja sekin ahdistaa pahasti. Toisaalta jos minun pitäis tavata joku nainen niin ahdistun heti ja menetän mielenrauhani. Taidan olla täysin toivoton tapaus.
Unohdin mainita että olen kärsinyt tästä jo monta vuotta. Kohta varmaan sekoan lopullisesti.
Monet psykiatrian ammattilaiset uskovat sosiaalisten pelkojen ja ahdistusten juontuvat vuosien saatossa kertyneistä käsittelemättömistä ikävistä tilanteista ja tunteista. Niitä ei tarkalleen edes tunnista, mutta on saattanut jäädä muistoja että on joskus epäonnistunut, nolannut itsensä, tai on on kiusattu, joutuntu pulaan. Sinulla on nyt edessä tärkeitä tapaamisia: nuo entiset muistot muhivat ja luvassa on vielä uutta haastetta. Tavallaanpsyyke joutuu kestävyyden ääirajoille ja tulee tunne että kestokyky pettää.
. Kun asioita käsitellään vaikka vuoien takaa turvallisessa ympäristössä esim. terapiassa niin alitajunnan möröt eivät vaikuta enää mörön lailla ja tulee tunne että tilanne pysyykin hallinnassa.
Kun ei ole resusseja ja terapeutteja niin helopsti lääkkeillä. Voi tulla rohkeutta mutta psyyken ongelmia se ei poista.
Joskus sekoaminenkin on psyyken tapa hallita kuormaa jota se ei jaksa kantaa. Ota nyt asenteeksi, että ei se sekoaminenkaan maailmaasi lopullisesti kaada. Sekin olis vain psyyken tapa levähtää. Kun et pelkää sekoamsita niin et varmaan sekoakkaan.
Kun tutustut esim. miellyttävään naiseen niin voit olla ihan rehellinen ja kertoa että sinulla on sosiaalisia pelkoja. Asian ilmaiseminen jo vapauttaa ja et jännitä niin paljon. Voihan asia olla kaverillakin samoin, hänkin pelkää ja vapautuu. Mikäli ystävä ei asiaa ymmärrä niin ystävyys ei ole jatkamisen ja stressin arvoinen.
Ymmärrän ahdistustasi, minulla on vähän samantapaisia ongelmia...lisäksi olen suhteessa mutta en pysty koskaan tuntemaan että riitän, tai uskomaan ettei minua petetä. Syy ei ole kumppanissa, vaan pääni sisällä.
Muutenkin alkaa minullakin pää hajota kun en saa töitä, toisaalta ahdistun rajusti jo ajatuksestakin että pitäisi uskaltautua vieraaseen työpaikkaan..jne..
Miten ihmeessä myös monet sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät ja ahdistuneet ovat saanet seurustelusuhteen tai ylipäätään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen? Tätä minä ihmettelen. Itse menen ainakin ihan puihin tuollaisien juttujen kanssa ja myös monissa muissa elämän normaaleissa asioissa.
Lääkäriin mars. Mene puhumaan asiasta ammattiauttajalle. Terapia/lääkitys helpottaa varmasti. Minulla ollut sosiaalisten tilanteen pelkoa nuoresta asti. Toki edelleen lääkitys päällä mut mieluummin syön lääkkeitä ja nautin normaalielämästä mitä kärsin ilman lääkkeitä. Pahimmillaan omalla kohdallani meni siihen etten uskaltanut kaupassa käydä. Nykyään olen parisuhteessa ja vieläpä ulkomaalaisen naisen kanssa. Vointi on todella hyvä. Kiitos Seroxatin. 20mg päiväannostuksella.
Eipä ole ain lääkäristäkään apua.. sillekkin puhuminen ahdistaa. itsellä pitkäaikainen masennus, joka vaan pahenee entisestään. kaverisuhteet mennyt tämän takia. ketiapiini lääkitys päällä ja tuntuu että koko elämä pyörii vaan tuon ympärillä.. sosiaaliset taidot lähes kokonaan hävinnyt. päihteitäkään en uskalla enään käyttää.. kaikki tuntuu turhauttavalta. mitä muka pitäis tehdä, kun töitäkään en kykene enään tehdä
Minuakin kiinnostaisi tietää, kuinka aivan uskomattoman ahdistunut henkilö voi saada seurustelukumppanin.
Baareissa ei kestä olla selvin päin, eikä lääkkeiden kanssa voi juoda. Harrastuksiin uskaltaa mennä, kun on ottanut niin paljon Diapamia, ettei yhtään järkevää lausetta irtoa. Töihin tai kouluun ei tietenkään voi mennä kun saa paniikkikohtauksen astuessaan kadulle (no, onneksi teen mielekästä työtä kotoa käsin). Kaupassa tai kirjastossa ei tulisi mieleenkään jäädä juttelemaan kenellekään: ainoa ajatus on suorittaa tehtävä ja päästä kotiin.
Ainut kontaktini miehiin on se, jos joudun kävelemään kaupungilla myöhään viikonloppuiltana ja minulle huudellaan: "Hei nätti tyttö, lähe paneen!" tai "Hei nätti tyttö, mä maksan sulle!" (josta tietenkin myös saan paniikkikohtauksen, kun ahdistus on traumaperäistä).
Kerronpa , miten sain seurustelukumppanin.
Olin töissä eräässä lähetysjärjestössä. Minullakin vaikeuksia iskeä elli.
Sattui silleen että sinne keskuksenhoitajaksi tuli tosi kaunotar. Sen huomasivat muutkin poikamiehet ja puhelinkeskuksessa oli väliin suoranainen ruuhka.
Katsoin pelin menetetyksi , eihän mulla riitä rahkeet .Siksi vetäydyin .
Mutta sitten tapahtui , että tämä lähetyksen kaunotar tuli minun tyköni ja alkoi selvästi kenkittää minua.Hieman ihmettelin. Ja niin me aloimme seurustella.
Eräänä aamuna hän tuli hakemaan minua ja sanoi että nyt lähdetään Somerolle. Sanoin , mitä me siellä tehdään ? No , ostetaan kihlat tietenkin.
Siis hän oli se , joka kosi. Eihän minulla ollut kertakaikkiaan yhtäänmitään sitä vastaan . Ja niin me lähdimme ajelemaan Somerolle.
Matkalla kaunotar kertoi että Jumala oli puhunut hänelle , ettei näistä nuorista miehistä kukaan ollut sinun tuleva miehesi , mutta tuo tuolla , siellä on sinun miehesi.
Hän oli saanut asiasta varmuuden , ja siksi eteni asiassa. Somerolla ostimme kihlat ja muutaman kuukauden kuluttua meidät vihittiin.
Tämä tapahtui 1983 , josta lähtien olemme olleet naimisissa. Olen todella kiitollinen Jumalalle , että HÄN näin hienosti junaili vaimoasiani ja armahti minua.
Nykyisin kaunotar on edelleen tyylikäs ilmestys .
Harvalla käy noin hyvä tuuri. Sitäpaitsi itse en ole uskovainen.
Ei ole kyse tuurista vaan johdatuksesta.
Voi , jospa sinäkin menisit seurakuntaan , ties mitenkä elämäsi muuttuukaan positiiviseen suuntaan.
Herramme sanoo sinulle : " MINÄ annan teille tulevaisuuden ja toivon "
kirjoitit : itse en ole uskovainen. Siinäpä se.
Muistatko historiasta Paavo Ruotsalainen - nimistä miestä. Hänhän lähti Nilsiästä keski-suomeen , Jyväskylän seudulle seppä Högmanin juttusille kun oli oma elämä täynnä ahdistusta , vaikerrusta ,syyllisyyden tuntoa.
Sepän kuunneltua Paavon kertomusta , hän sanoi : "Yksi sinulta puuttuu , ja sen mukana kaikki muu , Kristuksen sisäinen tunteminen "
Jassoo. Olen hyvin lohduttunut.
Kuulostat hyvin samanlaiselta kuin minä paitsi että itse pakenen pahaa oloani juomalla alkoholia enkä tee tällä hetkellä mitään töitä enkä ole opiskelemassa. Usein kauppaankin meneminen on minulle lähes mahdotonta koska sekin ahdistaa ihan liian paljon. Pelkään aina että näen tuttuja.
Olen kyllä varmaankin pian menossa terapiaan mutta saa nähdä onko siitäkään mitään apua. Olen kyllä käyttänyt lääkkeitäkin ja käynyt keskustelemassa ongelmistani mutta se oli aivan yhtä tyhjän kanssa.
Itse ajoitan kauppareissut siten, ettei juuri ketään ole liikenteessä, joten tuttuihin törmääminen on epätodennäköistä.
Itse en saa edes terapiaa: ei ole kuulemma minun ongelmaani pätevöityneitä terapeutteja Kela ei halua myöntää, kun terapiani saattaisi kestää vaikka kuusikymmentä vuotta.
Juot parit viinapaukut ja poltat jojon siihen päälle ni eiköhän ala vitutus ja ahistus helpottaa
Olet normaali, tässä yhteiskunnassa kuuluu vituttaa ja masentaa päivästä toiseen. Lääkkeeitä vaan napaan koko loppuelämäsi niin olet yksi muista !
Muuten ehkä normaali mutta ei ole silti normaalia tuntea näin kamalaa ahdistusta vuodesta toiseen. Lääkkeitä en kyllä enää halua käyttää paitsi joskus jonkun rauhoittavan pahimpaan oloon jos niitä nyt vaan sais mistään. Toivottavasti terapiasta olis apua.
Mene psykiatrille. Itse käyn siellä nyt viikon välein ja ei maksa mitään, vaikka oonkin työssä käyvä nuorimies. Akuuttihoitoon suosittelen siellä ne minuakin ymmärsi tosi hyvin. Olin eilen jo sopinut lopettavani, mutta tilanteeni oli pahentunut 3vk sen verran, että sitä päätettiin jatkaa.
Voimia!