Itselleni tämä hullujentauti langetettiin viime kesänä. Olen tutustunut netin kautta tämän niin nykyisin yleiseen ilmiöön, enkä ole voinut käsittää, että mistä ihmeessä tässä on kysymys.
Eli jos menee hyvin - se on sairautta
ja jos taas menee huonosti - se on sairautta
Ok, eli tämän sairauden kanssa ei koskaan olla kunnossa. Paitsi silloin kuin on lääkitty siihen kuntoon, että tuijottaa vaan kattoa ja kuolaa. Ei ole olemassa, eikä ajattele mitään - siis on vain.
Eilen minulla oli hoitajan kanssa keskustelutuokio paikallisessa mt-toimistossa ja siellä tämä nainen kyseli minulta kuin pikkulapselta, että syönkö aamuisin puuroni ja kävelenkö päivittäin SOVISTI? En siis yli 5km päivässä, mutta kuitenkin yli 2km.. noo, ei tämä vielä minua saanut ällistymään tyystin vaan se, että tämä täti-ihminen tiedusteli, että siivoanko päivässä yli 10min? Tähän vastasin, että kyllä siivoan, koska talossa on kaksi isoa koiraa joista lähtee karvoja.. kotona on pakko imuroida joka päivä.
Tuosta imuroinnista tämä hoitaja sai päivän teeman jota pohdittiin 25min.
Siis bipot eivät saa siivota päivittäin ja ajallisesti se ei saa sitten ylittää 9minuuttia.
Minä olin sanaton, jäin hölmistyneenä odottamaan loppukevennystä, että vitsi vitsi.. mutta sitä ei tullut.
Voinko vetää nyt johtopäätöksen, että normaali suomalainen ei siivoa kotonaan päivittäin ja vain tuon 9min kerrallaan.
Tulipa vain tunne, että kun ei muuta keksitä niin sairaus saadaan aiheesta oman kodin siivoaminen.
Jos olisin älynnyt tuossa tilanteessa, olisin heittänyt ilmaan mietittävää.. että mitenkä se päivittäinen töissä käyminen bipoille sopii, kun se pakkaa olemaan 8h/vrk. Eikö tuokin ole jo maanista touhua, kun pitää kotoaan poistua ja tehdä 8 tuntia jotain yhtä kyytiä.
Tämä homma on nyt aivan lastentarha touhua.
Minun puolestani saa mt-toimisto olla, sinne en enää mene. Saikku kun loppuu, mä ilmottaudun työttömäksi ja saan olla ihan rauhassa, ei kukaan kysele, että montako tuntia nukuit viime yönä, montako minuuttia siivoat kotona jne
Eli jos menee hyvin - se on sairautta
ja jos taas menee huonosti - se on sairautta
Ok, eli tämän sairauden kanssa ei koskaan olla kunnossa. Paitsi silloin kuin on lääkitty siihen kuntoon, että tuijottaa vaan kattoa ja kuolaa. Ei ole olemassa, eikä ajattele mitään - siis on vain.
Eilen minulla oli hoitajan kanssa keskustelutuokio paikallisessa mt-toimistossa ja siellä tämä nainen kyseli minulta kuin pikkulapselta, että syönkö aamuisin puuroni ja kävelenkö päivittäin SOVISTI? En siis yli 5km päivässä, mutta kuitenkin yli 2km.. noo, ei tämä vielä minua saanut ällistymään tyystin vaan se, että tämä täti-ihminen tiedusteli, että siivoanko päivässä yli 10min? Tähän vastasin, että kyllä siivoan, koska talossa on kaksi isoa koiraa joista lähtee karvoja.. kotona on pakko imuroida joka päivä.
Tuosta imuroinnista tämä hoitaja sai päivän teeman jota pohdittiin 25min.
Siis bipot eivät saa siivota päivittäin ja ajallisesti se ei saa sitten ylittää 9minuuttia.
Minä olin sanaton, jäin hölmistyneenä odottamaan loppukevennystä, että vitsi vitsi.. mutta sitä ei tullut.
Voinko vetää nyt johtopäätöksen, että normaali suomalainen ei siivoa kotonaan päivittäin ja vain tuon 9min kerrallaan.
Tulipa vain tunne, että kun ei muuta keksitä niin sairaus saadaan aiheesta oman kodin siivoaminen.
Jos olisin älynnyt tuossa tilanteessa, olisin heittänyt ilmaan mietittävää.. että mitenkä se päivittäinen töissä käyminen bipoille sopii, kun se pakkaa olemaan 8h/vrk. Eikö tuokin ole jo maanista touhua, kun pitää kotoaan poistua ja tehdä 8 tuntia jotain yhtä kyytiä.
Tämä homma on nyt aivan lastentarha touhua.
Minun puolestani saa mt-toimisto olla, sinne en enää mene. Saikku kun loppuu, mä ilmottaudun työttömäksi ja saan olla ihan rauhassa, ei kukaan kysele, että montako tuntia nukuit viime yönä, montako minuuttia siivoat kotona jne
Vastaukset 2
Vanhimmat
No onhan kunnon terpiaa sinullakin..olen pahoillani puolestasi.
Suomessa ei osata oikein kohdata mt-asiakkaita. Valitettavasti kohtelu on monestikkin ylhäältä ohjattua ja holhoavaa.
Miten selvisi diagnoosisi?
No jo olet urpoa kohtelua saanut osaksesi! Suosittelen hankkimaan itse tietoa sairaudestasi monipuolisesti (netin asiasivustot, kirjallisuus) ja jos mahdollista, hankkiutumaan vertaisryhmän pariin.
Olen itse käynyt nyt puoli vuotta bipolaarin oireenhallintaryhmässä paikallisella psyk.polilla. Se on tehnyt tosi hyvää, ja paljastanut mulle mm. sen, etten välttämättä sairasta koko tautia, vaan minulla on enemmänkin tunne-elämän säätelyn vaikeus (persoonallisuushäiriö). En tunnista itsestäni hypomaniaa.
Onneksi mulla on tosi fiksu lääkäri, jonka kanssa selvittelemme diagnoosia uudelleen vielä tänä keväänä.
Bipolaaria pitää aina epäillä jos ihmisellä on toistuvia masennuksia, mutta varsinkin hypomanian määritteleminen on ammattilaisillekin hankalaa.
Diagnoosit eivät onneksi ole mitään kiveen kirjoitettuja asioita, vaan niitäkin voi muutta. Tärkeintä kai olisi että voisi elää hyvää elämää, jossa ei satuta itseään eikä muita.
Mä koen että tasaavat lääkkeet auttavat jatkamaan töissä ja pitävät ihmissuhteeni normaaleina - varmaan jatkan lääkitystä vaikka dg kumottaisiinkin.