MIESTEN ERORYHMÄT 2013 käynnistyvät. Mies Selviää Erosta Elossa.

Erosta Elossa.

2

204

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Erosta Elosssa.

      Kopio edellisestä.

      Kevään 2013 eroryhmät käynnistyvät
      Erosta Elossa -ryhmiä 12 paikkakunnalla


      Mies selviää Erosta Elossa
      Huoltoriidat ovat 2000-luvulla lisääntyneet voimakkaasti. Taloudellisesti tästä seuraa niin yhteiskunnalle kuin itse eroavalle suuria kustannuksia. Perheen rikkoutuminen ja monista asioista luopuminen synnyttää eronneessa myös kuormittavia tunteita. Miesten eroryhmät ovat osoittautuneet paikaksi, missä mies pääsee turvallisesti ja hänelle luontaisella tavalla käsittelemään eronsa kipupisteitä . Eroryhmillä ehkäistään myös erokriisien ikäviä jälkiseurauksia.

      Miessakkien eroryhmät käynnistyvät keväällä kahdellatoista paikkakunnalla. Vertaistuki ja mahdollisuus liittyä ryhmään auttavat selviämään eron hankalimmasta vaiheesta eteenpäin.

      Keväällä 2013 järjestetään miesten eroryhmiä seuraavilla paikkakunnilla: Helsingissä, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Lahdessa, Tampereella, Turussa, Porissa, Joensuussa, Jyväskylässä, Seinäjoella, Vaasassa ja Hämeenlinnassa. Ryhmät käynnistyvät helmi-maaliskuun aikana. Ryhmissä voi jakaa eroon liittyviä tunteita ja saada vertaistukea.

      Eroryhmät: http://www.miessakit.fi/fi/erosta_elossa/eroryhmat

      Erosta Elossa on Miessakit ry:n toimintamuoto, joka tukee ja opastaa miehiä ero-ongelmien käsittelyssä ja niistä selviämisessä. Eroryhmien lisäksi se tarjoaa myös henkilökohtaista erokriisiapua, neuvontaa ja ohjausta puhelimitse, sähköpostitse ja henkilökohtaisissa tapaamisissa sekä yksilölliseen vertaistukeen perustuvaa EETU-tukihenkilötoimintaa. Neuvonnan ja tuen keskeiset kysymykset koskevat eroprosessia, huoltajuutta, vanhemmuutta, elämänhallintaa ja parisuhdetta. Palvelut ovat maksuttomia ja niitä tukee Raha-automaattiyhdistys.

      Jouni Linnankoski

      erotyövastaava
      Erosta Elossa
      Miessakit ry
      Annankatu 16 B28
      00120 HELSINKI
      09–61266216
      [email protected]
      www.miessakit.fi
      -------------

      • Virtahevot?

        Miehiä ja isejä on viety, kuin pässiä narussa viimeiset 30-vuotta.

        Feministit, Profeministita ja Vanhan valtaajat alkoivat leimaamaan miehiä väkivaltaisiksi vaimonsa hakkaajiksia, raiskaajiksi, sekä omien lastensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

        Virtahepo olohuoneessa kirja oli eräs, joka julkaistiin ja jonka tarkoituksena oli leimata miehiä.

        Psykologian professori Markku Ojajaärven kannaotto kirjasta Virtahepo olohuoneessa.

        Lue lisää.

        http://www.markkuojanen.com/sivut/yhteiskunta/lE4heisriippuvuus.php
        ---------


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      61
      6703
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      60
      6039
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      126
      5243
    4. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      17
      3912
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      45
      3859
    6. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3490
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3470
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      172
      2945
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2799
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      60
      2645
    Aihe