Tällä palstalla on ymmärretty narsismi täysin väärin. Todellinen narsisti sanoo uhrilleen niin rumasti että uhri tappaa itsensä alle viikossa. Narsistin uhri ei todellakaan jää henkiin kirjoittelemaan tänne. "Uhreille" tiedoksi: olette tavanneet tavallisia, hieman tärähtäneitä, vaikeita persoonallisuuksia mutta ette narsistia.
Väärinkäsitys
alle 1%
8167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
haa!
Viestissäsi on totuuden siemen.
Todellinen uhri on niin rikki kun olla ja voi suhteen päättyessä.
Itse olin kuin unessa, kuin painajaisessa ja vasta pitkä terapia auttoi takaisin jaloilleen ja vasta terapiassa ymmärsin hänen olleen ihan oikea narsisti.
Ne naiset, jotka puhkuvat voimaa ja kirjoittavat tänne narsistimiehestään, jonka he jättivät ja joka oli jollain tavalla raasu... Eivät kyllä ole olleet oikean narsistin uhreina.
Minun ex lähti komeasti ja jätti minut kai jollain tavalla hätävarakseen...
Kiitos terapian ja uusien ystävieni, pystyin pysymään vahvana kun hän yritti takaisin kun lähteet ehtyi (terapioista ja ystävistä huolimatta se oli ihan mielettömän vaikeata, hän oli pienen keskustelun jälkeen käytännöss' kieputtanut minut taas sormensa ympärille... Ehkä olin ymmärtänyt sittenkin väärin, ehkä terapeuttini oli väärässä... Onneksi ystävät vetivät minut kerta toisensa jälkeen takaisin elävien kirjoihin)
Olet hengissä, kirjoittelet tänne, ketjun aloittajaviestiin palatakseni, et ole oikeanlainen uhri. Sori vaan. ;)
minä en viitsisi ketään leimata mutta yrittääkö aloittaja sanoa että täällä olevien uhrien pitäisi, jotenkin todistaa olevansa oikeasti uhreja???
olla helpottuneita??? Yriätkö kenties syyllistää???
Kyllä, masennuin niin pahasti, että kuolema oli kymmenen vuotta toiveenani pelastua pahalta ololta. Ainut, mikä piti vielä hengissä, on lapseni, jota en ikimaailmassa voi jättää narsistipsykojen sukulaistensa kasvatettavaksi.
ei kaikki mene noin yksiselitteisesti. ikävää jos olet kokenut tuollaista mutta muista että uhrit eivät ole kaikki samanlaisia, vaikka narsisti voi olla diagnosoitavissa. mulla vähän samanlainen tilanne. lapsi jäi miehelle ja sain taistella lapsen takaisin itselleni. itsemurhaa en hautonut... en minäkään halunnut että lapsi jää muualle jos itse en ole paikalla. minulla kai oli voimavaroja joista en ollut tietoinen.
ihmisellä täytyy olla masennusta taustalla jos tekee ratkaisun riistää henkensä. masennus ei kestä ikuisesti. lapsi saa äidinvaistot pintaan ja lapsi on sinun lapsesi aina.
Maa joka tahrautuu narsistin verellä siihen ei kasva mitään 10000 vuoteen
Itse rukoilin kuolevani vielä vuoden sen jälkeen kun narsisti oli minut jättänyt, ne arvet olivat niin sanoinkuvailemattoman syvät.
Enää en rukoile kuolemaa, mutta en ole enää romahduksen jälkeen pelännytkään sitä, itse asiassa se tuntuu aika yhdentekevältä asialta.
Minusta kuoli todella paljon suhteemmme aikana ja varmaa iso osa sellaista, mitä ei voi takaisin saada.