mökki, me ja kaverini

limbo

Minä 30v ja vaimoni Laura 28v oltiin mökillämme, saunottiin, juotiin, grillattiin ja tietty naitiin. Laura on sellainen punapää, melko hoikka, 165cm pitkä ja pitää niukoista asuista varsinkin jos paikalla on muita miehiä. Aika kului mukavasti ryypiskellen, kunnes päätin soittaa seuraksemme erään kaverini. Tämän kaverini nimi oli Tomi, jonka olen tuntenut työpaikan kautta. Tomi on noin 180 cm, tummahiuksinen ja hieman kaljamahainen perusmies.

Hetken juteltuamme Tomi lupasi tulla illemmalla käymään. Hän sanoi vain tulevansa selvinpäin käymään ja lähtevänsä yöllä pois, koska huomenna olisi jotain menoja. Kello lähenteli jotain kuutta illalla, kunnes sininen ja melko ruosteinen mazda lipui pihaamme. Olimme juuri pyyhkeet päällä terassilla siemailemassa siideriä, Tomi asteli seuraamme. Juteltiin siinä kuulumiset ja miesten jutut läpi, samassa vaimoni lähti pukeutumaan ja sanoi että nyt on varmaan sitten miesten vuoro saunoa. Jäimme Tomin kanssa kahden ja ehdotin että hänkin ottaisi muutaman siiderin ja jäisi yötä. Tomi lupautui ottamaan yhden siiderin, mutta yöksi hän ei millään viitsisi jäädä.

Lähdimme sitten Tomin kanssa saunaan ja huomasin että siideri näytti maistuvan. Saunottiin siinä sitten 2 tuntia ja ilta alkoi viiletä. Puettiin vaatteet päälle ja mentiin grillikatokseen syömään vaimoni grillaamia lihoja. Vaimoni näytti olevan aika tuiskeessa ja lihatkin oli vähän miten sattuu grillattu. Tähän mennessä Tomikin oli jo ottanut 3 siideriä, puheestakin sen jo huomasi, vaikka olin itsekin jo reilusti maistissa. Siinä syödessä Tomi kysyi että saisiko hän sittenkin jäädä yöksi, kun oli tullut jo otettua jonkin verran. Vaimoni oli heti mielissään ja sanoi menevänsä laittamaan petiä valmiiksi. Mikäs siinä, sanoin, onhan se mukavampi näin.

Siideri sai meidät ja Tominkin valtaansa ja jutut alkoivat käydä intiimimmäksi. Vaimoni alkoi vääntämään juttua Tomin karvaisesta rintakehästä, ja kysyi että onko alapäässäkin noin vahva karvoitus. Siihen Tomi vastasi hieman kiusaantuneena, että näytä ensin omasi. Vaimoni pelasi peliä pidemmälle ja vilautti karvaviivansa yläpäätä college-housuistaan. Sanoin vaimolleni että etköhän ole jo liikaa kännissä. Tomikin meni hieman hämilleen, mutta pisti paremmaksi ja laski housunsa paljastaen koko karvaisen kullinsa. Itsekin säikähdin, miten iso kulli Tomilla oli, samalla vaimoni silmät tuijottivat kiimaisena tuota kankea. Tomi nosti housunsa takaisin ylös, ja sanoi vaimolleni että nyt ollaan tasoissa. Kello oli jo puolen yön tienoilla, ja tilanne rauhoittui hieman tuon äskeisen session jälkeen. Tomikin alkoi puhua taas jostain moottoripyörästänsä, kunnes vaimoni sanoi että mentäisiinkö jo nukkumaan. Päätimme mennä mökin sisälle.

Vaimoni oli tehnyt mökin olohuoneen sohvalle pedin Tomia varten. Minä ja vaimoni mentiin makuuhuoneeseen ja Tomi siis meni sohvalle nukkumaan. Sammutimme valot ja alettiin nukkumaan. Kuiskasin vaimolleni että miksi hän meni pervoilemaan kaverini kanssa. Vaimoni sanoi sen olevan vain viatonta kiusaamista, mutta myönsi Tomin kullin saaneen hänet kiihottumaan. En ole mustasukkainen, mutta ajattelin vain mitä kaverini tästä ajatteli. Kysyin sitten vaimoltani, haluaisiko hän oikeasti kokeilla Tomia siinä mielessä. Vaimoni vastasi että haluaisi, mutta vain koska olimme kaikki kännissä. Sanoin sitten vaimolleni että menee ja kokeilee mitä tapahtuu.

Vaimoni lähti varoen alastomana ovea avaamaan ja sulki sen perässään. Ajattelin, että olikohan tämä sittenkään järkevää. Tietyllä tavalla minua kiihotti se että vaimoni nussisi jonkun muun kanssa ja saisin sitten työntyä liukkaille. Olimme joskus myös asiasta puhuneet. Kymmeneen minuuttiin ei kuulunut mitään ääniä ja odottelinkin vaimoani jo takaisin. Yhtäkkiä alkoi kuulua vaimeaa litinää, tiesin että nyt siellä touhutaan. Kuulin kuinka vaimoni hengitys voimistui, yritin katsoa avaimen reiästä mutten nähnyt mitään koska oli pimeää. Litinää ja suutelun ääniä kuului jonkin aikaa, kunnes vaimoni voihkaisi yhden kerran hieman voimakkaammin. Sitten meni joitain sekunteja ja alkoi kuulua tasaisen tahtista sohvan nitinää, siellä he nussivat ja minä kuuntelin oven takana. Vaimoni voihkinnat alkoivat kiihtyä ja voimistua, he yrittivät olla hiljaa, mutta välillä vaimoni ikäänkuin "vahingossa" voihkaisi kunnolla ääneen, jolloin kuulin Tomin sanovan että ssssshhhhh hyssss. Nussinta jatkui ja kuulin vaimoni äänestä hänen lähestyvän orgasmiaan. Samalla hetkellä kuulin Tominkin hengityksen kiihtyvän ja sohvan natinan kovenevan, kunnes äänet loppuivat vaimoni pitkään voihkaisuun. Menin takaisin sänkyyn odottamaan. Pian ovi aukesi ja vaimoni tuli viereeni. Olimme hetken aikaa peiton alla hiljaa, kunnes vaimoni tuli kontilleen päälleni. Kysyin kuiskaten vaimoltani, saiko hän. Tähän vaimoni sanoi, odotas hetki, sitten tunsin kuinka mahalleni tippui spermaa hänen pillustaan, tällöin tiesin vastauksen kysymykseeni. Lämmintä spermaa valui melko paljon mahalleni, jonka jälkeen vaimoni alkoi levittämään sitä minun keholleni. Sitten hän asettui kaluni päälle ja laskeutui hitaasti upoten pohjaan asti. Tunsin miten liukas pillu oli ja spermaa oli näin jo valmiiksi kullini tyveen asti. Hän ratsasti päälläni ja voihki kovaan ääneen. Tilanne oli niin kiihottava että korvissa alkoi kuohumaan ja spermani purkautui vaimoni vastanussittuun pilluun. Tämän jälkeen emme jaksaneet käydä edes pesulla, vaan nukahdimme alastomina ja spermaisina toisiimme kietoutuneina.

Aamulla keitimme kahvit ja Tomi teki lähtöään. Vaimoni päätti antaa vielä halauksen Tomille, huomasin että halauksessa oli jotain eroottista latausta. Tomi lähti ja me jäimme vaimoni kanssa vielä päiväksi mökille, saunottiin, uitiin ja naitiin.

12

34582

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisää

      tästä minä tykkään aikuisten toimia lisää..

    • Nainen

      Mäkin tahtoisin kuunnella kuinka oma mies naisi mun kaveria..taivaallista!!!

      hyvä tarina!

      • n30

        lisää! aikuiten juttuja! todella hyvä!


      • Erektio

        Hyvä tarina oli ja sai aikaan mahtavan stondiksen. Kun ajattelee naimisen ääniä kun...


    • ihmettelyä

      Outoa kun et jo saunassa huomannut kaverin iso parrua, taisit olla aika unessa.

      • limbo

        Sitä sopii ihmetellä...


    • Lukija

      Hieno tarina, tahtoo lisää. Oletko kirjoitellut muuta? Varsinkin loppu kun tulee kontilleen ja tiputtelee.

      • limbo

        En ole kirjoitellut muita juttuja, amaatöörejä ollaan.


    • HAHHHAHH

      Ja sitten heräsit ja päästit kissan ulos, hikinen nörtti!

    • Pekka

      Tälläisiä saisi tulla lisääkin!!!

      Hyvä HOMMA!

      Jatka tätä mallia!

    • Anonyymi

      Oltiin mökillä oli syksy, aamulla vaimo kävi tupakalla kun tuli sisään viileästä aamuilmasta huomasin kun Janne tuijotti Riikan rintoja kylmässä nännit oli tosi pitkällä ohuen yöpuvun alla, Riikka ei ollut huomaavinaan, otettiin aamusta väkeviä juomia, katselin ulos pitäskö käydä kokeilemassa kalaa, Riikka kulki vielä yöpaidassaan rinnat liikkui vapaana, keittiössä hieman hväilin Riikkaa tuntui tosi kiihottavalta kiinteät rinnat Riika antoi hyväillä mielellään, kuiskas varo kun Jannekin on täällä, Janne on kaverin vanhin poika 19v. Lähdin kalalle kierrsin rantaa vähän matkaa katselin kiikarilla näkyykö pinnassa kalojen liikettä, katsoin mökilleppäin, Janne ja Riikka oli tupakalla Janne istui penkillä Riikka puhui jotain ja Janne nauroi , Riikka nosteli rintojaan Janne hymyili. Riikalla nännit oli pitkällä kun seisoi. Katsoin Jannen alkkareissa oli jo pitkä pötky kunnolla näkyvissa. Menivät sisälle, jätin kalavehkeet ja hiippailin mökille päätyssä ei ollut ikkunoita. Riikka kysyi Jannelta meneekö kalalle Janne sanoi on liian kylmää vielä olethan huomannut. Riikka sanoi puistattaa vieläkin ulkoilma katsoin sievästi ikkunasta Riikka puisteli rintojaan muka kylmästä, nautti kun Janne katsoi rintoja.
      Riikka kaatoi kahvia Janne katsoi tissejä ja hyväili peppua olisi muutakin että lämpiäisi yökkärin helma nousi, Riikka oli poistanut pikkarit, antoi kokeilla aika ylhäältä nyt nännit oli kunnolla kovina. Riikka käveli ikkunaan tuolla se Esko kalastaa Janne tuli taakse piti käsiä olkapäillä Riikka kääntyi ja suuteli Jannea, Haluan kyrpää Esko vaan kiusasi aamulla yöpaita lähti Janne oli heti rintojen kimpussa Riikka nojasi taakseppäin nautti kun kiimasia nännejä imettiin ja käsi oli haaroissa levitti oikein haaroja. Janne työnsi Riikkaa sänkyyn ja työntyi heti sisään Riikka huokaili oiih kunnon kyrpää pane Janne kunnolla Janne jyysti sisään Riikka kiljahteli ja oli jalat koukussa otti vastaan kunnolla Janne yritti hidastella Riikka vaati nyt et odota Janne pani aika voimalla ja näykki nännejä Riikka huusi ja täeisi Janne laski sisään ja Riikka ulisi pitkään. Nousivat ylös ja ikkunaan katsomaan. Suutelivat siinä kiimasena Riikka kertoi että heti aamusta halutti kyrpää olenkohan huono nainen Janne sanoi et ole halusit vain. Mietin joko lähden takaisin , kävivt tupakalla kun tulivat sisälle Riita sanoi oletko jo valmis uuteen ja laski housut Jannen kalu ponnahti ylös Riikka imi hulluna nauroi haluatko pillua takaa ja juoksi sängylle Janne työnsi heti pohjaan ei olisi uskonut siveä koti äiti pylly pystyssä ottamassa kyrpää sisään huusi kiimassa ja puhui rivoja sai orgasmin urisi ihmeelliseti pakarat tärähteli pyysi lisää Janne pani kuin kani ja laukesi. Riikka vajosi makuulle Janne toi paperia. Kuulin kun Janne sanoi pitää lähteä kalalle.
      Olin heittelemässä kun Janne tuli, Janne kertoi että käy kauempana.
      Menin mökille siellä oli ovet auki ja Riikka tuuletti. Kaappasin Riikan syliin oletko odottanut kun aamulla jäi väliin suuteli pitkiä kieli suudelmia olen odottanut työnsin pöytää vasten nostin yökkäriä ja työnnyin sisään, kuiskasin olet ihanan liukas Riika nosti jalat ympärille kuiskasi ota kovaa aivan aidosti oli kiimassa ajatteli varmaan Jannea tuli samalla lailla uristen silloin laukesin sisään suuteli pitkään ja sanoi tuleekohan Janne katsoin silmiin onkoJannen vuoro, katsoi minua miten niin no kun te naitte tuossa ja tuossa otit takaa, Riikka halasi oli pakko kun halutti, kulta sinullahan alkaa seisomaan ihanaa ane vaan rakasteltiin uudestaan.
      Sovittiin että annan aikaa iltapäivällä kuiskasin saat naitattaa itseäsi nyorella kyrvällä Riikka suukotti olet ihana. Riikan askel oli erilaista pitkin päivää. Katselin kelloa pitää käydä veneellä kokeilemassa , Janne tulen hakemaan jos kala alka ottamaan, Janne oli muka pahoillaan. Kun menin veneellä Riikka ja Janne meni sisälle.

    • Anonyymi

      Upea olisi olla jonkun pariskunnan naiselle iloksi. Naisen ja kiimaa kiusaten . Tiesipä mies tai ei🤔

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      103
      1201
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1074
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1008
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      860
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      711
    12. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      707
    13. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      696
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      647
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    18. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      639
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe