10 vuotta takana työuraa hoitoalalla. Tällä hetkellä työskentelen terveyskeskussairaalan päivystysosastolla, jossa potilasvaihtuvuus kohtalaista.
Olen loppuunpalanut. Olen totaalisen kyllästynyt jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen, stressiin ja potilaiden ja omaisten jatkuvaan haukkumiseen - teet niin tai näin, niin AINA on jotain valitettavaa hoidosta. Parhaani yritän tehdä, koskaan ei silti ole mikään hyvin. Lisäksi väkivalta - sitäkin aina ajoittain saa hoitoalalla kokea. Enemmän henkistä mutta toisinaan myös fyysistäkin. Joukkoon mahtuu toki asiallisia, ystävällisiä ja kiitollisia potilaita mutta tällä hetkellä olen niin väsynyt etteivät hekään jaksa pahemmin mielialaani lohduttaa.
Miten ihmeessä ihmisistä on voinut tulla näin hirveitä? Tuntuu että käytöstavat ja toisen ihmisen kunnioitus totaalisen hukassa nykypäivänä. Tunnen, että olen sylkykuppi, aikuisten ihmisten lastenhoitaja, omaisten terapeutti ja sylkykuppi ja mitä vielä. Lääkärit saattavat kiukutella, samoin myös muiden alojen edustajat kuten laitoshuoltajat ja laboratoriohoitajat. Miksi tuo valitus ja räpinä kohdistuu hoitohenkilökuntaan, miksi hoitajia ei arvosteta? Tuntuu joskus että ainoat jotka tätä työtä arvostavat ovat oman alani kollegat. He ovatkin korvaamaton tuki - työnohjaustakaan kun meille ei määrärahojen puutteessa suoda. Hoitajien hyvinvoinnista ei ole kiinnostunut kukaan. Altistumme päivittäin ties mille taudinaiheuttajille, väkivallalle, raskaan työn aiheuttamille fyysisille vammoille, psyykkinenkin hyvinvointi on koetuksella. Palkassa tämä kaikki ei todellakaan näy.
Täydet pisteet heille jotka tätä työtä jaksavat eläkeikään asti. Minä olen saanut tarpeekseni.
Olen loppuunpalanut. Olen totaalisen kyllästynyt jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen, stressiin ja potilaiden ja omaisten jatkuvaan haukkumiseen - teet niin tai näin, niin AINA on jotain valitettavaa hoidosta. Parhaani yritän tehdä, koskaan ei silti ole mikään hyvin. Lisäksi väkivalta - sitäkin aina ajoittain saa hoitoalalla kokea. Enemmän henkistä mutta toisinaan myös fyysistäkin. Joukkoon mahtuu toki asiallisia, ystävällisiä ja kiitollisia potilaita mutta tällä hetkellä olen niin väsynyt etteivät hekään jaksa pahemmin mielialaani lohduttaa.
Miten ihmeessä ihmisistä on voinut tulla näin hirveitä? Tuntuu että käytöstavat ja toisen ihmisen kunnioitus totaalisen hukassa nykypäivänä. Tunnen, että olen sylkykuppi, aikuisten ihmisten lastenhoitaja, omaisten terapeutti ja sylkykuppi ja mitä vielä. Lääkärit saattavat kiukutella, samoin myös muiden alojen edustajat kuten laitoshuoltajat ja laboratoriohoitajat. Miksi tuo valitus ja räpinä kohdistuu hoitohenkilökuntaan, miksi hoitajia ei arvosteta? Tuntuu joskus että ainoat jotka tätä työtä arvostavat ovat oman alani kollegat. He ovatkin korvaamaton tuki - työnohjaustakaan kun meille ei määrärahojen puutteessa suoda. Hoitajien hyvinvoinnista ei ole kiinnostunut kukaan. Altistumme päivittäin ties mille taudinaiheuttajille, väkivallalle, raskaan työn aiheuttamille fyysisille vammoille, psyykkinenkin hyvinvointi on koetuksella. Palkassa tämä kaikki ei todellakaan näy.
Täydet pisteet heille jotka tätä työtä jaksavat eläkeikään asti. Minä olen saanut tarpeekseni.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Lääkäreiden roolista työyhteisöissä ja niiden hyvinvoinnissa ei ole juuri keskusteltu.Heillä on keskeinen, vaikuttava merkitys. Vaativa tiuskiva epäasiallinen käytös hoitajia kohtaan on ihan jokapäiväistä ja tavallista. Mutta miten tähän puutut ? He vetäytyvät aina vastuunsa taakse.
Potilaiden negatiivisuus voi johtua sairaudesta. Paineita pitää saada purkaa ulospäin. Itse asiassa se voi olla potilaan kannalta parempi asia kuin se, että hän pitäisi paineet sisällään.
Muistan kun oma mummoni nurisi aivan kaikesta ja oli välillä tosi rasittava. Mutta sitten ajattelin millainen mummoni oli nuorena: teki jatkuvasti töitä, jos jokin asia oli pielessä, mummoni aikaansaavana henkilönä korjasi sen välittömästi. Sitten kun liikuntakyky heikkeni (aivotoiminta säilyi kirkkaana loppuun asti) hänen oli vaikea hyväksyä avuttoman henkilön roolia. Voin kuvitella millaista on olla muitten ihmisten armoilla.
Itseäni on leikattu eikä ole kiva pyytää alusastiaa tai jotain vesilasia. Tuntuu todella pelottavalta, surkealta, nöyryyttävältä, että ei itse kykene menemään vessaan hakemaan vettä. Kokemuksesta voin sanoa, että potilaana oleminen on moninverroin kurjempaa kuin siellä toisella puolella oleminen. Onneksi olen aina leikkauksen jälkeen nopeasti toipunut ja päässyt osastolta pois!
Itse olen saanut alan opiskelijana paljon huonoa kohtelua valmiilta henkilökunnalta, harvemmin potilailta. Minä en vain juuri piittaa siitä. Hoidan minulle annetut tehtävät niin hyvin kuin taidan, olen kaikille ystävällinen ja jos se ei riitä- so what?
Silti haluan ehdottomasti toimia tulevaisuudessa terveydenhoitoalalla. Minulle on sama pitääkö minusta potilaat tai kollegat. pääasia minulle on, että hoidan oman työni hyvin ja olen kaikille ystävällinen ja päivän päätteeksi voin sulkea oven takanani ja unohtaa kaiken.
Miksi välität potilaiden ilkeistä sanoista. Jos olet heitä hoitanut hyvin, niin miksi piittaisit siitä. Hymyile ja sano, että ikävää, että olet tuntenut saavasi huonoa hoitoa. Sano, että olet parhaasi yrittänyt. Ja sitten unohdat asian!
SIlloin kun minä opiskelin vielä sairaanhoitajaksi, olin silloin vielä yhtä positiivinen tuohon työhon, mutta odotapa vain kun valmistut ja teet tätä työtä pidempään ja näet eri työpaikkoja niin alkaa se asennekin muuttua. ;)
vesi hanhen selässä:
On hienoa että suhtaudut alaan positiivisesti ja toivottavasti kykenet pitämään asenteesi myös vuosia eteenpäin. Se kertoo silloin, että olet täysin oikealla alalla, jos kykenet eläkeikään asti tekemään hoitotyötä ja kokemaan työniloa.
Minäkin olin vielä alan opiskelijana ja itseasiassa vielä muutama vuosi sitten positiivisella asenteella tätä työtä kohtaan ja jaksoin olla ymmärtäväinen ja empaattinen. En välittänyt ilkeistä sanoista tai ainakin kykenin suodattamaan ne ja ammatillinen itsetuntoni oli kunnossa. Olen pitänyt itseäni hyvänä ja ammattitaitoisena hoitajana, en täydellisenä mutta olen aina kohdellut potilaitani hyvin, niitä vaikeitakin tapauksia ja pyrkinyt hoitamaan heitä parhaan kykyni mukaan.
Mutta mitä enemmän vuosia tällä alalla tulee täyteen, sitä raadollisempana totuuden vain alkaa näkemään. Ihmisistä on tullut todella minä-keskeisiä, kaikki pitäisi saada hetimullenyt. Hoitajaa pidetään asiakaspalvelijana, piikana, hotelliemäntänä, suorastaan joskus tuntuu että koirana ja kohdellaan sen mukaisesti. Sairaalaan tullaan kuin viiden tähden hotelliin. Minulle voi haistatella ja minua voi huoritella. Myös nyrkistä on tullut muutamaan kertaan. Hoitajien oikeuksista työrauhaan ei ole kiinnostunut kukaan, tällaista henkistä väkivaltaa pitäisi vain sietää työsuhde-etuihin kuuluvana ikävänä lisukkeena ja ihmiset voivat ilmeisesti sairautensa varjolla käyttäytyä nykyisin miten vain. Omaisista puhumattakaan. Sen sijaan omaisten ja potilaiden oikeuksista meuhkataan senkin edestä ja jos hoitaja ei nöyrästi ja anteeksipyydellen kuuntele huutavaa, uhkailevaa ja haistattelevaa omaista, niin välittömästi ollaan uhkaamassa valituksella - kyllä hoitaja siinä vaiheessa jo vähintään potkut ansaitsee!
Kyllä täytyy sanoa että olen kyynistynyt ja uupunut ja aivan syystä. Siksi vaihdankin alaa, ei minusta ole sietämään tätä nykyihmisten hirveyttä. Ymmärrykseni ei enää todellakaan riitä! Kyllä se vain niin on, että hoitajakin on ihminen joka ei kestä ihan mitä hyvänsä. Tiivistettynä fiilikseni on se, että tämä on työtä jossa autat ihmisiä parhaan kykysi mukaan - ja palkkioksi saat lasteittain paskaa niskaan.
Loppuunpalaneelle vinkki. Olet oikeutettu sairauslomaan ja tervehtymään. Uupuneena ei aina jaksa ajatella omaa etuaan.
Toiseksi kannattaa antaa. palaute esimiehelle ja muulle organisaation johdolle.
Huh, nyt taas muistin miksi lopetin hoitoalan hommat. Ehkä tuo hoitoala ei ollutkaan, mun juttu, kun useammassa paikassa koin tulevani kiusatuksi..
11 vuotta jaksoin, sen jälkeen totaalinen romahtaminen ja vuoden sairausloma.
Töitä hoitoalalla olisi, mutta kun ei enää pää kestä
Olen itse suunnittelut vaihtavani hoitoalalle, joten alasta en tällä hetkellä juuri mitään tiedä. Mutta Kuinka helposti olisi mahdollaisa vaihtaa osastoa/sairaalaa tms. Onko työoloissa suuriakin osasto/sairaalakohtaisa eroja?
On todellakin eroja. Jos tulet alalta, jossa saa kynsin ja hampain pitää paikasta kiinni, niin tässä työssä voit vaihtaa jos ei miellytä.
Itse olen ollut hoitoalalla reilut 6 vuotta opiskelut. Mittarissa on 58- vuotta ja omasta tahdostani olen vaihtanut KOLMESTI vakipaikkaa. Välillä tein keikkoja vajaat puoli vuotta.
Tämä tosin taitaa päteä vain pääkaupunkiseudulla.
30v hoitoalalla olleena voin sanoa että jUMALAUTA kun osaisi muuta työtä niin lopettaisin nämä hommat heti.
Tykkään edelleen potilaista ja hoitotyöstä.Ei niin vaikeaa potilasta ole vastaan tullut ettenkö kunnialla olisi selvinnyt.Mutta omaisten kanssa meinaa mennä hermot joka päivä.Jatkuva valitus ja kitinä.
Iso osa työajasta menee siihen kun kuuntelee joka puhelimessa tai naamakkain omaisten antamia"hoitoohjeita"Ja omaisilla monesti niin huonot välit keskenään että saman potilaan lapsille pitää jokaiselle erikseen ne asiat selvittää.
Nuo 30 v hoitoalalla olen selvinnyt sillä kun olen välillä vaihtanut paikkaa ja paikkakuntaa.Silloin kun tuntuu että voisi haistattaa omaisille pitkät ja samalla muutamalle työkaverille,niin silloin on lähdettävä viimeistään.Vaikkakaan työpaikkaa ei voi ihan jokapäivä vaihtaa;))
Mutta huh ketään en kyllä hoitoalalle suosittele.Nim kokemusta on .
www.kasvukayra.blogspot.fi
Blogissa kerrotaan alanvaihdoksesta!
Voi, että sentään, hoitajathan ne itse enkeleitä ovat sädekehä pään päällä.