moi!
Olen FtoM ja saanut kutsun nyt transtutkimuksiin. Ongelmani on että vanhempani ja siskoni eivät vielä tiedä ja en tiedä miten helvetissä uskallan kertoa heille. Pelottaa ihan hirveesti. Olen kyllä aina ollut poikamainen, käyttänyt miesten juttuja kuten vaatteita, hajuvesiä ja kaikkea, tehnyt enempi poikien ja miesten juttuja ja äitini esim. tietää että litistän rintojani...mutta eivät he varmaan ihan tällaista osaa odottaa. Varmaan hirveä shokki. Ja pitää vielä käydä tuo kaks kertaa läpi, kun vanhemmat eivät ole toistensa kanssa missään tekemisissä ja pitää molemmilla kertoa. En tiedä kummalle on vaikeampi kertoa, äiti ottaa kaiken aina niin raskaasti mutta tiedän loppupeleissä että hyväksyy mut sellaisena kun olen. Isä taas tehnyt mun kanssa aina poikien/miesten juttuja, mutta en ole varma hyväksyisikö hän. Muistan hänen joskus sanoneen kun ei vielä tajunnut että pidän tytöistä (uskomattoman surkea tutka vanhemmilla ihmisillä), että on samaa mieltä yhden toisen kanssa joka sanoi että homous on sairaus, vaikka ei nyt sama asia mutta niin u know.. Sisko nyt ei ole niin paha, vaikka vaikea sillekkin kertoa.
Onko jollain jotain vinkkejä miten kertoa? Miten teillä muilla on mennyt tämä perheelle kertominen?
Olen FtoM ja saanut kutsun nyt transtutkimuksiin. Ongelmani on että vanhempani ja siskoni eivät vielä tiedä ja en tiedä miten helvetissä uskallan kertoa heille. Pelottaa ihan hirveesti. Olen kyllä aina ollut poikamainen, käyttänyt miesten juttuja kuten vaatteita, hajuvesiä ja kaikkea, tehnyt enempi poikien ja miesten juttuja ja äitini esim. tietää että litistän rintojani...mutta eivät he varmaan ihan tällaista osaa odottaa. Varmaan hirveä shokki. Ja pitää vielä käydä tuo kaks kertaa läpi, kun vanhemmat eivät ole toistensa kanssa missään tekemisissä ja pitää molemmilla kertoa. En tiedä kummalle on vaikeampi kertoa, äiti ottaa kaiken aina niin raskaasti mutta tiedän loppupeleissä että hyväksyy mut sellaisena kun olen. Isä taas tehnyt mun kanssa aina poikien/miesten juttuja, mutta en ole varma hyväksyisikö hän. Muistan hänen joskus sanoneen kun ei vielä tajunnut että pidän tytöistä (uskomattoman surkea tutka vanhemmilla ihmisillä), että on samaa mieltä yhden toisen kanssa joka sanoi että homous on sairaus, vaikka ei nyt sama asia mutta niin u know.. Sisko nyt ei ole niin paha, vaikka vaikea sillekkin kertoa.
Onko jollain jotain vinkkejä miten kertoa? Miten teillä muilla on mennyt tämä perheelle kertominen?
Vastaukset 21
Vanhimmat
No sanot tietenkin, että faija, mä tykkään tytöistä-mut älä hätäile, oon hetero!
Juu kyllä oli homo- ja lesbovastaiset vanhempani yhtäkkiä kovin pro-lesbous, kun tulin kaapista transmiehenä... Ole vaan lesbo, kunhan et sukupuolelles tee mitään... Vaikeahan vaan oli olla lesbo, kun naiset ei kiinnosta.
Poikamaisia asioita, kuten hajuvesiä... Oon tainnut missata jotain.
koko perhe oli koolla. Siitä ei seurannut mitään erikoista keskustelua. Nyt perheessämme elää kaksi naista ja kaksi lasta.
repesin :D vaikka aloittaja tarkoittikin miesten hajuvesiä, eli äijämäisemmin sanottuna hajusteita tai partavettä.
hahaha joo no tarkotin kyllä miesten :D se oli vaan esimerkki. käytän siis kaikkia miesten juttuja naisten juttujen sijaan...
olin itse samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Kun kutsu tuli, kerroin että menen selvittämään omaa itseäni ja he olivat samaa mieltä että hyvä idea mennä vähän keskustelemaan. meillä tosin koko ristiriidasta oli puhuttu muutaman kerran jo ennen tätä. Sisaruksille ja osalle sukua kerroin vasta yli vuosi em. jälkeen, kun olin jo aloittanut testot. Asia on muille ok, mutta on äidin hankala ns. älytä. Kyllä se silti piikin aina pistää mulle. Iskä hyväksyi prosessin aikoinaan sairaana, ei ehtinyt elää enää testoihin asti.
unohtu sanoa, jos joku pitää sun prosessia huonona ideana, mä olen opetellut seuraavan lauseen: "mä olen tämän elämäntien valinnut, tiedän hyvin mitä olen tekemässä ja kannan kyllä itse tästä kaiken vastuun". prosessihan ku vaan ei vaikuta muiden elämään, se on sun oma elämä. "Makuasioista" ei voi kiistellä ;) tsemppiä. kysele tuolla lisää askarruttavista aiheista kiviftm.omasivu.fi
otan osaa sun isän puolesta :( aa okei, eli olit ottanut asian jo aikasemmin esille..olis varmaan munkin ollut hyvä joskus tästä puhua, mutta kun miedän perheessä ei ikinä oikein puhuta ns henkevistä asioista niin en ikinä ole uskaltanut.. no nyt se on sitten pakko..
hmm..niin no onhan se tavallaan valinta. se valinta on sitte tehtävä jos haluaa elää onnellisempaa elämää oikeassa kropassa niin kuin muutkin. se ei kyllä ole valinta että oon tässä tilanteessa ylipäätään :/ mut niin totta, mun elämä se on eikä muiden. kiitos kovasti! :)
Siis itsehän en aikoinaan ottanut asiaa puheeksi, vaan äiti rupesi asiaa tivaamaan aina saunassa, eli alkoi ns. saunakeskustelut...jonka takia rupesinkin käymään saunassa yksin :D Ne oli kuulema miettinyt tätä trans mahdollisuutta jo kun olin ollut ihan nuori lapsi, mutta aikuisena vasta tulivat kyseleen, että onkohan mulla ongelmaa. Ja oikeastaan varsinkin äiti yritti ihan ehdottaa jotain keskusteluryhmä juttua tai vastaavaa, ajatteli varmaan että homma poistuu puhumalla. Sitten kun olin jonkun aikaa käynyt tuolla tutkimuspolilla ja sanoin, että leikkaukset tulee jossain vaiheessa kuvioon, alkoi äitiä kaduttaa koko homma. Ei se vieläkään varmasti usko että menen tosissaan tänä vuonna jo rintojen poistoon. Ja etukäteen on jo sanonut, ettei tule tottumaan mun uuteen nimeen ikinä(jota siis en ole edes vaihtanut vielä).
Mutta sen takia onkin hyvä olla edes hivenen kavereita, jotta se tukipiiri laajenee, koska se mahdollisuus voi olla ettei joku ihminen vaan meinaa ymmärtää tai hyväksyä sun päätöstäs.
Kerran juttelin yhden 18-v pennun kanssa, joka oli menossa ottamaan silikonirinnat kun oli juuri tullut täysikäiseksi. Hän tiesi prosessistani ja oltiinkin jo juteltu että mitä leikkauksia on mahdollista ottaa diagnoosin jälkeen. Hänelle tuli yllätyksenä se, että valtio maksaa kaikki leikkaukset, mitä nyt niistä sairaalassaolo päivistä täytyy maksaa itse jotain olematonta päivärahaa. Hän oli katkera, koska kuulema rintojen suurennus on hänen psyykelle ihan yhtä iso asia, kuin mulla on niiden pois otto. Eli siis kuulema rintojen suurennus on yhtälailla "sairauden hoitoa", niinkuin transihmisillä kaikki leikkaukset sun muut hoidot. Tyhmin asia mitä olen ikinä kuullut kenenkään suusta...
Hänellä oli vaan huono itsetunto, meillä taas on v a a n väärä keho :D täysin sama asia joo-o...
Transihmisenä syntyminen ei ole valinta, vaan tarkoitin, että se että lähdet hoitoihin, on sun valinta. Joko lähtee hoitoihin, tai yrittää sinnitellä elämänsä. Ja tuo valinta on yksi vaikeimpia elämässä, vaikka se tuntuukin niin helpolta ajatella että joo hoitoihin vaan. Mutta siinä vaiheessa, kun paperit pitäs heittää postiin, tulee ajatelleeksi paljon sitä, että kykeneenkö siihen, mitä muut ajattelee, olenko varma kaikesta. Mutta sitä varten siellä tutkimuksessa käydään, jotta saadaan asiat selville. Ja ainahan sen voi jättää kesken, se ei sido mihinkään.
ps. suosittelen lopettamaan kiristyssiteen käytön, jos semmosta käytät. Myöhempää mahdollista leikkausta varten se saattaa tuhota rintaa, niin että leikkaustulos voi olla ulkonäöllisesti huonompi.
voi ei..oon käyttäny jo mooonta vuotta... :( millä tavalla voi tuhota? tai sen olen kyllä huomannu että on löystyny iho mutta eikö senkin asian voi korjata?
ja en pysty olee enää ilman..muutenki pakko saada ne jotenki piiloon. nyt vähän pelottaa...
Jos ne inisevät, vedä turpaan.
Miksi vaihdat jatkuvasti nimimerkkiä?
Miten niin "jatkuvasti"?
Olethan esiintynyt täällä ainakin viidellä nimimerkillä.
Tämä on toinen kerta, kun on rekattu nimimerkki. Ekan kanssa kävi niin, että Suoli24:ssa oli tietoturvapaniikki ja kävi kuin Setan foorumilla, en päässyt omalla nimimerkilläni sisään sen jälkeen lainkaan. Sitten olin pitkän aikaa toisella nimimerkillä, kunnes yksi neropatti varasti sen. Sitten oli vähän aikaa sellainen kausi, että vaihtelin rekkaamattomia nimimerkkejä ja nyt taas päädyin rekisteröitymään.
Yksi syy on myös se, että sekoitetaan noita cis-stalkkereita.
tohon avoimuus ogelmaan samaistun todella osa asiata varmaan ikä ryhmäni 80 luvulla jo iski kun teininä ensinmäisenä löysin itseni kivan kundyn kanssa sägystä oli siinä vaikeaa kertoa tyttöystävälle et petin sua ei meinannut siihen aikaan uskoa kun sanoin et miehen kanssa jep 80 luku oli vielä todella huh