Olemme mieheni kanssa saaneet esikoistyttömme ja nimenanto alkaa olemaan ajankohtaista. Olemme saaneet paljon kritiikkiä sukulaisiltamme nimistä, joita olemme miettineet. Etunimeksi tulee Anna, josta kovasti pidämme ja johon sukulaiset eivät oikein reagoineet mitenkään. Toisista nimistä on käyty suurta sotaa sukulaisten välillä, kaikki tahtovat nimetä lapsen jonkun itselleen tärkeän henkilön mukaan eikä kukaan tunnu ymmärtävän meitä. Kyseessä siis kauan ja hartaasti odotettu ensimmäinen lapsenlapsi molempien vanhemmille. Mutta kovista kiistoista huolimatta toisiksi nimiksi on tulossa hyvin erikoiset ja meille tärkeät nimet. Nyt olemme alkaneet miettiä, jos emme kertoisikaan toisia nimiä ollenkaan lapsen sukulaisille. Emme ole pitämässä nimenantojuhlaa vaan nimi vain rekisteröidään. Eihän toisia nimiä yleensäkään kauheasti käytetä ja meille tärkeät nimet pysyisivät vai meidän tiedossa, meidän oman perheen sisäisenä asiana. Mitä mieltä olette, teemmekö oikein vai väärin?
Kenen tulee tietää lapsen koko nimi?
6
931
Vastaukset
- Johanna Tähtinen
No siitähän se sota vasta syttyykin, jos ette kerro lapsen koko nimeä.
Ja selviihän se koko nimi kuitenkin joskus niille isovanhemmille, ei sitä ikuisesti pysty salaamaan. - Täti
Kyllä ne toisetkin nimet joskus paljastuu ...
Mieluummin teette niin, että ilmoitatte sukulaisille lapsen nimet vasta sitten, kun olette ne virallisesti rekisteröineet.
Nimien päätös on teidän asianne, ei sukulaisten, vaikka he usein tuppaavat antamaan "hyviä" ehdotuksia. - mfg.dgd
Ei sitä tarvi sukulaisille paljastaa etukäteen. Sitten kun nimi on annettu, tulee julkiseksi tieto.
- Aapee
Emme siis haluaisi paljastaa toisia nimiä edes rekisteröinnin jälkeen. Meillä on molempien suvussa hyvin vahva nimeämisperinne, josta toinen nimi tulee jonkun sukulaisen mukaan. Meidän nimiehditukset herättivät suurta vastarintaa ja emme puhuneet appivanhemmilleni yli kolmeen kuukauteen. Vanhempani ilmoittivat etteivät halua olla lapsen kanssa tekemisissä jos nimi on jokin tietty. Tämä asia on sen verran kuumentanut tunteita, että olisi parempi pitää omana tietona. Mehän lapsen asiat hoidamme (missä siis toisia nimiä tarvitaan) eikä ole tiedossa ristiäisiä, konfirmaatkota yms jossa toinen nimi paljastuisi. Nimi asiaan voi palata myöhemmin, jos lapsi itse haluaa? Teemmekö niin väärin?
- naksi
No on tuo nyt perin kummallista molemmin puolin. Sitten lapsi on ilman isovanhempia, jos ei kelpaa, mutta ei siitä nyt ole mitään hyötyä alkaa nimiä salailla. KUMMALLISEKSI on mennyt touhu tässä maailmassa.
- Doris-Dinna
Kyllä mä kertoisin nimet, koska kyllä ne loulta yllättävän iankin selviävät ellette aio nimiä tytöltä itseltäänkin pimittää. Jo ihan vasta puhumaan oppineet lapset selittävät kaikkea maasta taivaaseen ja varsinkin vähän vanhemmalta lapselta nimi aivan varmasti paljastuu isovanhemmille. Tuolla tavalla vain pahoitatte sukulaisten mielen. Kyllä nimistä tulisi osata puhua järkevästi ja aikuisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?516480- 594708
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki954680Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t253473- 2033126
- 412895
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/202736mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132729- 1561631
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3311559