kun väkijoukossa näkee jonkun, joka katsoo takaisin, ja kaikki muu ympäriltä katoaa, se häviävän pieni hetki. Katse herättää tunteen jota vaikea kuvailla, heikotusta, ihastusta, hulluutta mitä lie. Sun kasvot jäi mun mieleeni samoin sun polttava katseesi. Huh.
Nykyään vältellään toisiimme katsomista. Ehkä sinäkin mies tunsit saman, tai ehkä mä vain kuvittelin kaiken... Sä olet mulle arvoitus joka ei kai koskaan selviä. :(
Nykyään vältellään toisiimme katsomista. Ehkä sinäkin mies tunsit saman, tai ehkä mä vain kuvittelin kaiken... Sä olet mulle arvoitus joka ei kai koskaan selviä. :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
noi samat jutut sulla aina, mutta ihan kiva jos kävelet sillä silmällä pieni flirtti aina päällä tai haku. Itse en jaksa enää välittää vastaantulijoista, kaikki samanlaista peruskauraa, ketään ei kiinnosta. Mukavampaa on kulkea metsässä, jossa saa olla rauhassa ihmisten tuijotuksilta, eikä tarvitse katsella koppavia nokkavia paskantärkeitä ihmisiä.
Arvoituksia ollaan kaikki toisillemme, mutta ei kukaan toistaan kummempi. Sitä vaan kuvittelee mielessään kaikenlaista, mutta ei niiden kasvojen takana kuiteskaan mikään kummonen hemmo ole.
Samat jutut aina? Monta kuukautta kun viimeksi tänne kirjoitin. Enkä todellakaan kävele mikään flirtti aina päällä.
"eikä tarvitse katsella koppavia nokkavia paskantärkeitä ihmisiä." Joo, hyvin ujoa helposti tulkitaan ylimieliseksi, tiedän kyllä kokemuksesta... Hyvää päivänjatkoa sinnekin metsän miehelle.
Tuo ensimmäinen lause, tuon olen kokenut. Se oli erikoinen hetki. Ei ihan häviävän pieni kuitenkaan minulla.
Opiskelin silloin Helsingissä, ja olin menossa Rautatientorilla liukuportaissa kauheassa ruuhkassa alaspäin, Kompassitasolle. Vieressä meni liukuprtaat ylös, täynnä ihmisiä myös. Jotenkin katseeni osui niiden ylös menevien joukossa olevan itseäni varmaan toistakymmentä vuotta vanhemman miehen silmiin, ja niin ne katseemme vain liimautuivat toisiinsa. Koko sen liukuporrasmatkan ajan... se oli jälkikäteen ajateltuna hiukan huvittavaakin, koska kun ohitimme toisemme, katseet vain pysyivät toisissaan, niin että lopulta katsoimme kumpainenkin olan yli, kunnes likuprtaat loppuivat ja kumpikin katosi ruuhkan sekaan.
En ole häntä sen koommin nähnyt, mutta jäi kyllä mieleen. Että mikä siinä oli.