AMK ja välivuosi

c.c.c.c.c

Heipä hei,

olen 25 vuotias opiskelija, jolla on opintojen kanssa ollut ongelmia eli ne eivät ole edistyneet tarpeeksi hyvin erinäisistä syistä, lähinnä motivaatio- ja masennusongelmien takia, joten olen pähkäillyt koulun lopettamisen ja jatkamisen välillä. Toistaiseksi kuitenkin pyrkinyt pysymään koulussa ja yrittänyt edistyä vaikka on välillä tuntunut kuin olisi seinä vastassa, josta ei ole kyennyt menemään läpi. Syksyllä tuli ilmoitus, että 1.1.2013 lakkauttavat opintotuet, joten päädyin sitten siihen tulokseen, että on parempi ottaa ainakin välivuosi nyt ja miettiä mitä näiden opiskeluiden suhteen tulen tekemään sillä lopettaminen olisi liian lopullinen vaihtoehto mikäli tulisikin intoa jatkaa.

Eli siis olen opiskelija ja välivuodella. Mitä nyt? Työvoimatoimistolle taidan olla näkymätön ihminen ja työmarkkinatuen tms. hakeminen taitaa olla turha edes yrittää ja sossu vaatii, että olen työvoimatoimiston asiakas ennen kuin lähden hakemaan toimeentulotukea? Töitä haluaisin, mutta niitä ei ole ja kukapa palkkaisi 25 vuotiaan, jolla on monen vuoden aukko CV:ssä, joka on syntynyt lähinnä opiskelujen takia?

3

572

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10+7

      Kannattaa hakea ihan mitä tahansa duunia. Esim puhelinmyynti ei ole kivaa mutta näyttää ihan hyvältä CV:ssa. Oikeastaan mikä vain työ näyttää hyvältä CV:ssa, varsinkin jos vertaa kotona löhöämiseen.

    • qwer112

      olen ajautumassa samaan tilanteeseen. saitko mitään kyselykirjettä opiskeluistasi ennen kuin tuli tieto tuen lakkauttamisesta? milloin ja miten voit taas saada opintotukea? peritäänkö sinulta jo nostettua tukea takaisin?

      • c.c.c.c.c

        Selvityspyyntö tuli, vastasin siihen ja seuraava kirje oli se missä kerrottiin tukien päättymisestä. Eivät peri takaisin, mutta saan seuraavan kerran tukia, kun opiskelut ovat edistyneet todistetusti tietyn opintopistemäärän verran.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      157
      1460
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      129
      1170
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      869
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      782
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      60
      685
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      665
    7. 51
      652
    8. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      572
    9. 74
      566
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      558
    Aihe