Olisi pitänyt

vaan yksi viesti, jossa olisin selkeästi kertonut, että olen ihastunut sinuun ja kysynyt, että voitaisko nähdä jossain vaiheessa ja jossain muualla, kuin missä tavallisesti ollaan törmätty.
611415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Olisin valmis lähetemään katsomaan sua, jos olet kaipaamani henkilö :)

Äänestä
  • vaan enpä taida olla.

    Äänestä

Ajattelen ihan samoin omasta tilanteestani.

Äänestä

Onko?
Ei kai.

Äänestä
  • Ei oo myöhäistä:)

    Äänestä

  • vielä ehtii kirjoitti:

    Ei oo myöhäistä:)

    Jos noin tuntee, kun aloittaja kertoilee, kannattaa myös toimia niin. Eikö toive ole tavata? Niin ei jää harmittamaan menetetty hieno mahdollisuus.

    Äänestä

  • Eihän sille mitään estettä ole, mutta tuntuu vaan aikaisempien tapahtumien ja tapahtumattomuuksien jälkeen, että se olisi kuitenkin ihan turhaa. Ja kyllä hän kuitenkin jo on arvannut, että olen ihastunut.

    Äänestä

Juuri näin. Yksinkertainen tapa on hyvä, koska se toimii ja silloin asiaa ei käsitetä väärin. Olet tärkeä ihminen, kaikessa hauskuudessasi.

Äänestä

järkevältä.

Äänestä
  • Missä ollaan törmätty?

    Äänestä

  • Kirjoitatko viestin kirjoitti:

    Missä ollaan törmätty?

    enää mitään siihen liittyvää.

    Äänestä

Suhdechat · Sinkkuchat
Keskusteluketjujen määrä:137 214
Viestien määrä:765 515
Uusien viestien määrä (24h):3313

Äänestä

Anna tulla vaan viestiä...... Sitä mitä olet koko ajan luvannut..... En kyllä tällä istumalla usko..........mutta maailma on ihmeitä täynnä:):):)

Äänestä

Miksi et sitten kirjoittanut sitä???????????????

Äänestä
  • Varmaan arkuuden takia ajattelin aloittaa varovaisemmin, mutta on kai se hänen tiedossaan nyt kuitenkin.

    Äänestä

  • aloit. kirjoitti:

    Varmaan arkuuden takia ajattelin aloittaa varovaisemmin, mutta on kai se hänen tiedossaan nyt kuitenkin.

    anna mennä kerranhan täällä eletään ja yrittänyttä ei laiteta, ei jää harmittamaan sitten joskus, sillä peri aatteella minäkin elän.

    Äänestä

  • aloit. kirjoitti:

    Varmaan arkuuden takia ajattelin aloittaa varovaisemmin, mutta on kai se hänen tiedossaan nyt kuitenkin.

    Tohon on hyvä luottaa. "kai"

    Äänestä

  • aloit. kirjoitti:

    Varmaan arkuuden takia ajattelin aloittaa varovaisemmin, mutta on kai se hänen tiedossaan nyt kuitenkin.

    että toinen tietää... Kai tiedossa?? Hyvin harva osaa lukea toisten ajatuksia. Sanokaa suoraan hyvät ihmiset, ettei tarvitse arvuutella. Jos toinen kiinnostaa, niin silloin kyllä sen rohkeuden saa revittyä itsestään ulos.

    Äänestä

  • Arvelet vain, kirjoitti:

    että toinen tietää... Kai tiedossa?? Hyvin harva osaa lukea toisten ajatuksia. Sanokaa suoraan hyvät ihmiset, ettei tarvitse arvuutella. Jos toinen kiinnostaa, niin silloin kyllä sen rohkeuden saa revittyä itsestään ulos.

    No kyllä tietää. Onhan se nyt ihan selvää. Siis viesteillä muualla kuin täällä.

    Äänestä

  • aloit. kirjoitti:

    No kyllä tietää. Onhan se nyt ihan selvää. Siis viesteillä muualla kuin täällä.

    Saan eräältä viestejä, mutta luultavasti vain "ystävänä". Ei mitenkään selvä asia, ellet sano suoraan.

    Äänestä

  • Onko?? kirjoitti:

    Saan eräältä viestejä, mutta luultavasti vain "ystävänä". Ei mitenkään selvä asia, ellet sano suoraan.

    Jos viestit ovat multa, siis palstan ulkopuolella, ei niillä tähdätä pelkkään ystävyyteen, vaan siihen että olisimme yhdessä perhe koska uskon että kanssasi tuntuisi uskomattoman hyvältä. Siitä huolimatta, ettemme ole kuukausiin nähneet.
    En myöskään usko miehen ja naisen väliseen platoniseen ystävyyteen yleensäkään kovin paljon, vaikka osapuolet väittäisivät eri syistä mitä tahansa.

    Äänestä

  • Onko?? kirjoitti:

    Saan eräältä viestejä, mutta luultavasti vain "ystävänä". Ei mitenkään selvä asia, ellet sano suoraan.

    No perkele, kuka aikuinen kuluttaa aikaansa tähän touhuun ihan vaan ystävänä???

    Minut löytää jatkossa muualta.

    Äänestä

  • Olihan mulla elämä kirjoitti:

    No perkele, kuka aikuinen kuluttaa aikaansa tähän touhuun ihan vaan ystävänä???

    Minut löytää jatkossa muualta.

    Hyvää yötä! Honey. Olet mulle ystäviäkin läheisempi. Olisi pitänyt rohjeta sopia joku tapaaminen. Helppo sanoa näin jälkikäteen ei kuitenkaan ole helppoa kun jotenkin tunnen syyllisyyttä. On vaikea ennustaa tulevaisuutta olen jonkinlaisessa ristiaallokossa vähän eksyksissä poikennut kurssista piirun sinne tänne jne.

    Äänestä

  • aloit. kirjoitti:

    No kyllä tietää. Onhan se nyt ihan selvää. Siis viesteillä muualla kuin täällä.

    Vain viesteillä?? Miksi et kysy häneltä suoraan?

    Äänestä

  • Onko?? kirjoitti:

    Saan eräältä viestejä, mutta luultavasti vain "ystävänä". Ei mitenkään selvä asia, ellet sano suoraan.

    No minusta ne ei voi oikein olla vain ystävänä tyyppisiä, koska ei edes tunneta toisiamme ja sisällössäkin kuitenkin jotain paljastavaa.

    Äänestä

  • Voitais nähdä. kirjoitti:

    Hyvää yötä! Honey. Olet mulle ystäviäkin läheisempi. Olisi pitänyt rohjeta sopia joku tapaaminen. Helppo sanoa näin jälkikäteen ei kuitenkaan ole helppoa kun jotenkin tunnen syyllisyyttä. On vaikea ennustaa tulevaisuutta olen jonkinlaisessa ristiaallokossa vähän eksyksissä poikennut kurssista piirun sinne tänne jne.

    Sehän oliskin parasta, se tapaaminen. Siihen vähän viittasinkin siinä yhdessä jutussa, tai aika selvästikin.

    Äänestä

Olen hieman huolissani eräästä, mutta todennäköisesti ihan syyttä. Jospa olemmekin yhteinen polku. Jos poikkesin siltä ..kuinka hänelle käy. Ja kyllä, Rakastan. Rakastan. Ja Rakastan. Sen mitä Rakkaudesta olen oppinut ymmärtämään ..tätähän se on. Haluaisi tehdä kaikkensa, mutta mitä tehdä, ettei loukkaisi tai pahastuttaisi toisen mieltä millään tavalla.. siispä odotan.
Hyvää Yötä.

Äänestä
  • odota liian kauan ja varsinkaan, jos toinen ei tiedä, että välität.

    Äänestä

  • Osuvasti kirjoitit tuon "haluaisi tehdä kaikkensa jne.." Noin se jotakuinkin on mullakin.

    Äänestä

Voi kun tällaisia ajatuksia liikkuisi sen miehen mielessä, ketä minä ikävöin.. Minä toivon myös, että nähtäisiin muualla kuin missä ollaan yleensä tavattu. Musta tuntuu, että se missä ollaan nähty tai paremminkin se ajankohta milloin ollaan aina nähty, on vaikuttanut paljon siihen, missä nyt mennään. Mutta jos olisit se mies ketä toivoisin (joo tiedän, ettei oikeasti ole...), en ole varma ihastuksestasi, jonkinasteisista tunteista ehkä, mutta en ihastumisesta!

Äänestä

Jos olet se kenen toivon sun olevan niin laita viestiä pikimmiten..mä todellakin olen valmis lähtemää vaikkapa kahville kanssasi samantien!! ;) tai voin tulla luoksesi kahvittelemaan, jos uskallat sinne kutsua.. ;) tosin en takaa että tyydyn siinä vaiheessa enää pelkkään kahvitteluun ja lepposeen jutusteluun kanssasi.. ;)

Älä pelkää, vaan ihan oikeesti laita viestiä..haluan sitä ja odotan juurikin sinulta..

Äänestä
  • Mielelläni, jos hän olet. Se olisi rohkeinta mitä olen koskaan tehnyt. ;) Kuka sinä siis olet? Jotain vihjeitä...

    Äänestä

  • toivotaan parasta kirjoitti:

    Mielelläni, jos hän olet. Se olisi rohkeinta mitä olen koskaan tehnyt. ;) Kuka sinä siis olet? Jotain vihjeitä...

    Vihjeitä...hmmm..olen luonnostaan tumma tukkainen ja erittäin puhelias. ;)
    En ole missin mittoihin ylettävä, mutta seksikäs nainen silti. Ainakin omasta mielestäni. ;)
    Näin ihastukseni eilen viimeksi, sain laatuaikaa häneltä hetken. Samoin tällä viikolla olen nähnyt hänet maanantaina ja keskiviikkonakin.
    Nyt ehkä paljastin jo liikaakin, mutta katsotaan kui käy.

    Äänestä

  • toivon parasta... ;) kirjoitti:

    Nyt ei tärpännyt!

    Ei ihan osunut noilla tuntomerkeille minullekaan, mutta sen arvasinkin.

    Äänestä

Minä olen vaaleat pitkät hiukset omistava kiva... ehkä vähän hassu nainen
Tykkän miehistä, lapsista ja eläimistäkin
Tapaan ihastustani joka viikko, mutta aivan liian vähän aikaa ja liian suuressa ihmisjoukossa=)

Äänestä
  • Siispä et ole/en ole tuon perusteella. Tuohan on jo kiva, että edes joka viikko, ihmiset ympärillä ovat joskus häiritsevä tekijä, tiedän.

    Äänestä

Pari viestii sulle viime vuoden lopussa kirjotin, mut et sit vastannu mittää. hö

Äänestä
  • Et mulle. Vastaan kyllä, jos joku viestiä laittelee.

    Äänestä

  • aloit. kirjoitti:

    Et mulle. Vastaan kyllä, jos joku viestiä laittelee.

    Mainitsitko eilen nimemme yhdessä lauseessa ns. luokan edessä?

    Äänestä

Miksi et tehnyt niin ja mitä teit sen yhden viestin sijaan ?

Äänestä

montako niitä sit kirjotit ?

Äänestä

muutama viesti laiteltiin puolin ja toisin?

Äänestä

Sovinko minä? Laitoin sinulle tällä viikolla viestiä, sinä sitä ennen. Tossa syksyllä taukoa ettei kumpikaan ottanut yhteyttä, eikä nytkään voi sanoa että kauheasti olisimme yhteyttä pitäneet.. (tällä keskustelualueella ei tosiaan saisi liikkua, alkaa vajoamaan turhan epätoivoiseksi...)

Äänestä

Juuuri näin toivoin ja odotin pitkät illat, turhaksi tiesin sen. Siltikin pitkät illat, odotin toivoen ...

Äänestä
  • 2.2. olen tulossa sinne. Paikat olleet kipeät. Tulen kyllä. Toivossa on hyvä elää ja uskossa vielä parempi.

    Äänestä

  • Majaileva kirjoitti:

    2.2. olen tulossa sinne. Paikat olleet kipeät. Tulen kyllä. Toivossa on hyvä elää ja uskossa vielä parempi.

    Toivot on menneet aikapäivää eikä uskoa ollutkaan. Ottiko viime yön tiimellys niin koville? Tule vaan, minä en.

    Äänestä

Juuri se varmaan tekee asiasta niin hankalan ja vaikeasti unohdettavan, ettei kumpikaan koskaan kysynyt mitään eikä saanut pakkeja. Välillä ajattelen omaa saamattomuuttani ja pelkuruuttani ja se hävettää, välillä taas uskon kuvitelleeni koko jutun, ihastus olikin vain omassa päässäni, ja se nolottaa. Onneksi kukaan ei tiedä tästä, enkä sentään ole sortunut kovin pahasti stalkeroimaan.

Äänestä

Olisin voinut kirjoittaa tuon yllä olevan kommentin.. Turhauttavaa tämä oma saamattamuus ja toisaalta jälkikäteen jossittelu. Ompa meitä yhtä saamattomia ihmisiä paljon! Toisaalta ehkä vielä voisi yrittää, mutta toisaalta tätä olematonta vellomista on jatkunut ehkä jo liian pitkään...

Äänestä

Mutta eikös kaikki mennyt kuitenkin melko hyvin sinun osaltasi. Luulin, että olet tyytyväinen tähän tilanteeseen.

Äänestä
  • Luulo = Tieto?

    Äänestä

  • sinun osaltasi meni? Olen kuullut ettei lohduttajista ole ollut puutetta...

    Äänestä

  • Miten se kirjoitti:

    sinun osaltasi meni? Olen kuullut ettei lohduttajista ole ollut puutetta...

    Kaikilla tuo lohduttaminen ei tarkoita petiin hyppäämistä.

    Äänestä

Tyytyväinen tähän tilanteeseen? En todellakaan. Ja todennäköisesti tuo viesti ei minulle ollut, mutta voisin kuvitella, että ihmiset jotka tällä palstalla kirjoittelevat, eivät ole tyytyväisiä tilanteeseensa. Eikä asiat todellakaan menneet hyvin. Miksi muuten täällä olisimme?

Äänestä
  • Niinpä, täällä sitä vaan ikävä-palstalla notkutaan, ihan helvetin onnellisina. Muulla vapaa-ajallani harrastan mm. tikkujen tunkemista kynsieni alle.

    Äänestä

ap, missä tapasit? Hänen harrastuspaikassaan torstaina?

Äänestä

Ai niinkö? Mutta sinähän silloin aiemmin tyrmäsit minun viestini ja ilmaisit aika selvästi ettei sinua kiinnosta.

Äänestä

Ehdotuksia paikalle. Kirjoittele.

Äänestä

Ehdotuksia...

Äänestä

paljonkin selkeämpi... Paljon.

Äänestä

Kirjoita viesti ja pyydä treffeille / kahville.
Jos olet se kenet toivoisin sinun olevan niin lähden aivan välittömästi kanssasi kahville! ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kirjottaa kirjoitti:

vaan yksi viesti, jossa olisin selkeästi kertonut, että olen ihastunut sinuun ja kysynyt, että voitaisko nähdä jossain vaiheessa ja jossain muualla, kuin missä tavallisesti ollaan törmätty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu