Jokainen pienikin kotiläksy, mitä koulusta tulee, aiheuttaa ahdistusta. En jaksaisi tehdä vaikka koulupäivä olisi lyhyt ja olisi koko loppupäivä aikaa. Väsyttää jatkuvasti, joudun nukkumaan päiväunia, vaikka olisin nukkunut pitkät yöunet. Lisäksi häpeän jokaista asiaa. Jos sanon jollekulle jotain, mutta hän ei kommentoi, vatvon asiaa koko loppupäivän päässäni. Kaikki hävettävät asiat, mitä olen tehdyt aiheuttaa ahdistusta. Päähäni tulee lapsuusaikaisiakin noloja tapahtumia, naamani punastuu ja häpeämisen tunne todella ahdistaa. Hassuinta on, että suurin osa näistä noloista hetkistä ei edes ole useimmille ihmisille noloa. Koen vaan kaiken nolona! Jokaisen kaupan kassalla asioimisen, jokaisen koulutunneilla sanotun sanan, jokaisen sosiaalisen kanssakäymisen. Aina sanon tai teen jotain, mitä saa minut häpeämään.
Vaikka elämässäni onkin käytännössä kaikki asiat aivan kunnossa, minulla on opiskelupaikka, jossa opiskelen arkisin ja poikaystäväkin löytyy. Silti olen älyttömän masentunut ja jokainen asia ahdistaa. Elämä ei tunnu enää elämisen arvoiselta. Rakastan syömistä ja minulla on aina ollut hyvä ruokahalu, mutta tuo ruokahalu on alkanut hävitä. Ahdistaa niin, ettei edes tee mieli syödä, mikä on todella harvinaista minulle.
En kehtaa mennä lääkäriin enkä halua mitään lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen tai ujouteen. Sielläkin vain nolaisin itseni. Ystäviä en kykene saamaan. Kaikki orastavat ystävyyssuhteet onnistun pilaamaan, niin etten itsekään ymmärrä, mitä olen tehnyt väärin. Ehkä en tapaa heitä tarpeeksi usein tai pidä yhteyttä. Mutta olen aina vaan ollut vapaa-ajan kotona. En jaksa lähteä mihinkään ulos tekemään mitään.
Odotan vaan sitä aikaa, kun saan tutkintoni valmiiksi ja voin sitten elää kotona yksin tehden mitään. En uskalla hakea töitä, koska tietäisin, että en jaksaisi sitä. Väsyttäisi kahdeksan tunnin päivät, lisäksi työkaverit varmasti kiusaisivat ja pomo huutaisi huonosta työstä. Tulisin joka päivä itkien kotiin. Tuntuu, että ainut mahdollisuus on jäädä työttömäksi, jotta saan olla rauhassa kotonani ilman sosiaalista kanssakäymistä, jotta en vaan nolaa itseäni.
En edes tiedä, mitä tämäkin kirjoitus auttaa, mutta tuntui vaan tarpeelliselta päästä kirjoittamaan tämäkin vuodatus jonnekin. Ja nyt kun luin viestin uudelleen läpi ennen lähettämistä, huomaan, että moni ongelma voisi hoitua ellen olisi tällainen aikaansaamaton itseään säälivä yksilö.
Vaikka elämässäni onkin käytännössä kaikki asiat aivan kunnossa, minulla on opiskelupaikka, jossa opiskelen arkisin ja poikaystäväkin löytyy. Silti olen älyttömän masentunut ja jokainen asia ahdistaa. Elämä ei tunnu enää elämisen arvoiselta. Rakastan syömistä ja minulla on aina ollut hyvä ruokahalu, mutta tuo ruokahalu on alkanut hävitä. Ahdistaa niin, ettei edes tee mieli syödä, mikä on todella harvinaista minulle.
En kehtaa mennä lääkäriin enkä halua mitään lääkkeitä ahdistukseen, masennukseen tai ujouteen. Sielläkin vain nolaisin itseni. Ystäviä en kykene saamaan. Kaikki orastavat ystävyyssuhteet onnistun pilaamaan, niin etten itsekään ymmärrä, mitä olen tehnyt väärin. Ehkä en tapaa heitä tarpeeksi usein tai pidä yhteyttä. Mutta olen aina vaan ollut vapaa-ajan kotona. En jaksa lähteä mihinkään ulos tekemään mitään.
Odotan vaan sitä aikaa, kun saan tutkintoni valmiiksi ja voin sitten elää kotona yksin tehden mitään. En uskalla hakea töitä, koska tietäisin, että en jaksaisi sitä. Väsyttäisi kahdeksan tunnin päivät, lisäksi työkaverit varmasti kiusaisivat ja pomo huutaisi huonosta työstä. Tulisin joka päivä itkien kotiin. Tuntuu, että ainut mahdollisuus on jäädä työttömäksi, jotta saan olla rauhassa kotonani ilman sosiaalista kanssakäymistä, jotta en vaan nolaa itseäni.
En edes tiedä, mitä tämäkin kirjoitus auttaa, mutta tuntui vaan tarpeelliselta päästä kirjoittamaan tämäkin vuodatus jonnekin. Ja nyt kun luin viestin uudelleen läpi ennen lähettämistä, huomaan, että moni ongelma voisi hoitua ellen olisi tällainen aikaansaamaton itseään säälivä yksilö.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Onkohan sinulla ollut vaativa lapsuus. Sinua on nolattu ihan vain liian helposti tai olet joutunmut itsekkin tukahduttamaan persoonallisuutesi. Itsekkin ymmärrät että aina ole edes mitään järkevää aihetta. Onko myös niin että toisinaan itse ihan tietoisesti haluat möhliä tai kuvittelet tekeväsi niin, koska haluat tehdä sen itse pelosta että toinen ehtii siitä huomauttaa. Tavallaan haluat niin estää häpeän ja hallita tilannetta. Sinulla on varmaan jatkuva jännitys päällä noiden pelkojesi vuoksi ja ne kuluttavat valtavasti psyykkistä energiaa.
Kyllä jo kirjoittaminen auttaa. Ja kun kirjoittelet niin kynnys avautua vaikka puhumisen kautta helpottuu. Et ole toivoton tapaus sitten ensinkään.
Luettuani viestisi tajusin samaistuvani kanssasi pelottavan paljon.
Täällä myös yksi, joka tunnistaa itsensä prikulleen ap:n kertomista tuntemuksista. =/