KADUN, KADUN, KADUN, ITKEN JA KADUN!!!
Luin vain pari juttua täällä, mut itkusilta silmiltäni en pystyny enää, joten kysyn nyt: sattuuko (henkisesti) abortti aina näin paljon? Jos sattuu, miksi se sitten niin helposti annetaan tehdä?
Tarinani lyhykäisyydessään:
Olen (tai olin lesbo), mutta pitkän suhteeni lopetin miehen takia. Meillä oli on/off suhde vajaa vuoden. Sain lopulta lopetettua suhteen ja sen jälkeen huomasin olevani raskaana ko. miehelle.
Testin tehtyäni olin onnellinen ja aloitin terveellisen elämän. Kävin neuvolassa ja vannoin pystyväni yksinhuoltajaksi.
Aloin miettiä asiaa pidemmällä tähtäimellä ja tajusin, etten mitenkään pysty pitämään huolta lapsesta. Päätökseni raskauden keskeyttämisestä tein ryyppäämällä. Join 2vk joka päivä ja toivon sen tulevan sillä itse ulos- ei tullut.
Raskaus oli edennyt 12 viikkoon kun menin lopulta lääkäriin pyytämään aborttia. Valviralta tuli vajaa viikon päästä myönteinen päätös ja varasin ajan aborttiin. Kukaan ei oikeestaan ollut täysin mun päätöstä vastaan, koska olen työkyvyttömyys eläkkeellä masennuksen ja muiden siihen liittyvien psyykkisten sairauksien takia. Kaikki (siis, jotka raskaudestani tiesi) myös tiesi tämän isän ja tiesivät myös kuinka vaikea henkilö on kyseessä (ongelmiahan oli, vaikka en tästä hänelle ikinä uskalla, enkä uskaltanut kertoa)
Eilen se tapahtui. Tapoin syntymättömän lapseni. Elämäni hirvein kokemus, kertakaikkiaan hirvein. Koko ajan ajattelin, että se olis ainut oikea ratkaisu jo sen ryyppäämisen takia, mut ei, se ei ollut oikee ratkasu. Vai tuntuuko se nyt vaan hetken siltä. Ei, en usko siihenkään. Sattuu niin paljon, etten tiedä mitä teen: mä tapoin sen, tapoin viattoman ihmisen alun. Rakastin sitä jo ja tiedostin sen- miksi helvetissä sitte menen ja tapan sen, ei tollasta päätöstä pitäs antaa ihmisen tehä!! Sanoin pari päivää tätä murhaa ennen, että tiedä, et se on murha, mut en vaan voi pitää sitä. Miks muka en olis voinu sitä pitää, tietysti olisin voinut sen pitää. En voi enää.
Kynttilä palaa mun pienelle, joka ei koskaan saanut nähdä päivän valoa, joka ei koskaan saanut elää, jota rakastin ja tulen aina rakastamaan, joka taisteli typerän äitinsä mahassa viinaa vastaan, eikä halunnut tulla ulos ennen aikojaan.
Miksi helvetti tein sen!!!! Sillä olis ollu elämä edessä. Ei enää- murhasin sen!!
KADUN, KADUN, KADUN JA TULEN AINA KATUMAAN!
Luin vain pari juttua täällä, mut itkusilta silmiltäni en pystyny enää, joten kysyn nyt: sattuuko (henkisesti) abortti aina näin paljon? Jos sattuu, miksi se sitten niin helposti annetaan tehdä?
Tarinani lyhykäisyydessään:
Olen (tai olin lesbo), mutta pitkän suhteeni lopetin miehen takia. Meillä oli on/off suhde vajaa vuoden. Sain lopulta lopetettua suhteen ja sen jälkeen huomasin olevani raskaana ko. miehelle.
Testin tehtyäni olin onnellinen ja aloitin terveellisen elämän. Kävin neuvolassa ja vannoin pystyväni yksinhuoltajaksi.
Aloin miettiä asiaa pidemmällä tähtäimellä ja tajusin, etten mitenkään pysty pitämään huolta lapsesta. Päätökseni raskauden keskeyttämisestä tein ryyppäämällä. Join 2vk joka päivä ja toivon sen tulevan sillä itse ulos- ei tullut.
Raskaus oli edennyt 12 viikkoon kun menin lopulta lääkäriin pyytämään aborttia. Valviralta tuli vajaa viikon päästä myönteinen päätös ja varasin ajan aborttiin. Kukaan ei oikeestaan ollut täysin mun päätöstä vastaan, koska olen työkyvyttömyys eläkkeellä masennuksen ja muiden siihen liittyvien psyykkisten sairauksien takia. Kaikki (siis, jotka raskaudestani tiesi) myös tiesi tämän isän ja tiesivät myös kuinka vaikea henkilö on kyseessä (ongelmiahan oli, vaikka en tästä hänelle ikinä uskalla, enkä uskaltanut kertoa)
Eilen se tapahtui. Tapoin syntymättömän lapseni. Elämäni hirvein kokemus, kertakaikkiaan hirvein. Koko ajan ajattelin, että se olis ainut oikea ratkaisu jo sen ryyppäämisen takia, mut ei, se ei ollut oikee ratkasu. Vai tuntuuko se nyt vaan hetken siltä. Ei, en usko siihenkään. Sattuu niin paljon, etten tiedä mitä teen: mä tapoin sen, tapoin viattoman ihmisen alun. Rakastin sitä jo ja tiedostin sen- miksi helvetissä sitte menen ja tapan sen, ei tollasta päätöstä pitäs antaa ihmisen tehä!! Sanoin pari päivää tätä murhaa ennen, että tiedä, et se on murha, mut en vaan voi pitää sitä. Miks muka en olis voinu sitä pitää, tietysti olisin voinut sen pitää. En voi enää.
Kynttilä palaa mun pienelle, joka ei koskaan saanut nähdä päivän valoa, joka ei koskaan saanut elää, jota rakastin ja tulen aina rakastamaan, joka taisteli typerän äitinsä mahassa viinaa vastaan, eikä halunnut tulla ulos ennen aikojaan.
Miksi helvetti tein sen!!!! Sillä olis ollu elämä edessä. Ei enää- murhasin sen!!
KADUN, KADUN, KADUN JA TULEN AINA KATUMAAN!
Vastaukset 5
Vanhimmat
"niitä kaikkia muitakin syntymättömiä lapsiasi"
Siis mitä ihmeen (olemattomia) lapsia, munasoluja vai??
Ne syntymättömät lapset, jotka nyt olisivat olemassa, jos ei olisi menty väliin omilla luonnottomilla toimilla.
koskaan olemassa olemattomia lapsia, eikä edes tiedä oisko koskaan tullu ilman väliin menemistäkään. Sen sijaan aborteilla surmattavat lapset on ollu ihan fyysisesti olemassa tässä maailmassa.
Kun julma aborttiväki ei sääli lastaan, kuinka he armahtaisivat lasta
kaipaavaa äitiä. Itsekkyys on edellytys lapsen teilaamiselle
mukavuusabortissa. Eihän tällaiseen erheeseen muuten suistuttaisi.
Mene vertaistukiryhmään (esim. seurakunnilla on abortin läpikäyneiden tukiryhmiä)! Siellä pääset keskustelemaan asiasta. Abortin, niin kuin kaiken muunkin, voi saada anteeksi. Et saa tehtyä tekemättömäksi, mutta voit aloittaa puhtaalta pöydältä.