Yhteiskunta vastuu

Olen miettinyt ja kertonut useissa keskusteluissa
onko yhteiskunta vastuu toteutunut nokian kohdalla.
Elettiin aikaa kun nokia eli parasta nousu kauttaan,
silloiset politikot ja nokian johto nousi lentokoneeseen,
jota näytettiin tv,kin.
Siinnä vitiin suomalaista tieto taito osaamista aasiaan.
kerrottiin että se tuo mukamas suomeen uusia työ paikkoja.
yhteistyö venäjän kanssa olisi ollut hyötyllisempää.
Nyt taas jos teillä olisi haluja estää suomalaisen
yhteiskunnan alasajo , korkea palkkaisten palkka
ja varallisuus vero pitäisi nostaa 50 % niinistön
puhekupla on paljastunut räikeydessään.
Ylisuuret herrojen palkat ei voi olla näin suuret
vaikka suurista palkoista verotettaisiin edellä
kerrotulla tavalla oikeuden mukaisuus toteutuisi.
samalla he kantaisi oikealla tavalla yhteiskunta
vastuun.
062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kolinukko kirjoitti:

Olen miettinyt ja kertonut useissa keskusteluissa
onko yhteiskunta vastuu toteutunut nokian kohdalla.
Elettiin aikaa kun nokia eli parasta nousu kauttaan,
silloiset politikot ja nokian johto nousi lentokoneeseen,
jota näytettiin tv,kin.
Siinnä vitiin suomalaista tieto taito osaamista aasiaan.
kerrottiin että se tuo mukamas suomeen uusia työ paikkoja.
yhteistyö venäjän kanssa olisi ollut hyötyllisempää.
Nyt taas jos teillä olisi haluja estää suomalaisen
yhteiskunnan alasajo , korkea palkkaisten palkka
ja varallisuus vero pitäisi nostaa 50 % niinistön
puhekupla on paljastunut räikeydessään.
Ylisuuret herrojen palkat ei voi olla näin suuret
vaikka suurista palkoista verotettaisiin edellä
kerrotulla tavalla oikeuden mukaisuus toteutuisi.
samalla he kantaisi oikealla tavalla yhteiskunta
vastuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu