Tottunut jo

sekoanko pian

Luettuani täällä muiden juttuja, omani tuntuukin ihan tyhmältä. Olen kuitenkin jo tottunut tähän omaan masennukseeni, käyn töissä koska on pakko, pinnistän koko päivän että jaksan olla normaali. Töistä lähden huojentuneena toivoen ettei enää matkalla pysäkille tarvitse jutella kenenkään tutun kanssa. Minulla on oma pieni kupla, se on pieni kotini jonka oven suljen huolellisesti joka perjantai kun tulen kotiin ja seuraavan kerran avaan sen maanantaina kun on taas pakko lähteä töihin. Minulla on ihan mielettömät unenlahjat, kun saan jotain ruokaa vatsaani illalla, voin ihan huoletta nukkua 14 tuntia. Arkisin olen väsynyt kun ei tuota unenmäärää ehdi nukkumaan, univelkaa siis kerääntyy viikolla ja sunnuntaina tuntuu että velat on maksettu, en kuitenkaan voi mitään kotitöitä aloittaa enää koska aamulla on taas herätys. Olen niin onnellinen kotona, kun ei tarvitsisi tavata noita työkaverita jotka ovat minun silmissäni teennäisiä ja ylipirteitä, varmaankin ihan normaaleja ovat. Mikään ei huvita, kaikki on ihan tyhmää, suihkussakin käyn ihan vaan kun on pakko. Kaikki toistuvat asiat ahdistaa, miksi pitää pestä hampaat ja käydä taas suihkussa kun se sama pitää tehdä myös huomenna. Viikonloput siis nautin, en tee mitään, en kampaa tukkaa enkä katso peiliin. Syön ja nautin pitkästä unesta sen jälkeen. Kyllä elo on ihanaa, välillä kirjoittelen asioita nettiin, haukun kaikki ääliöiksi ja muuta kivaa. Tätä on kestänyt jo monta vuotta ja en voisi kuvitellakaan muuta, odotan vaan että pääsisin eläkkeelle, mutta siihen on vielä kuusi vuotta. Eihän sitä väkisin voi alkaa olla kiinnostunut uusista ihmisistä ja asioista ja alkaa seuralliseksi. Ihminen tekee sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä.

1

186

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nipsunirppu

      Jos viihdyt nykyiselläsi, niin sinun ei missään nimessä kannata tehdä tilanteelle mitään.

      Mutta :) Jos haluat olla pirteä, reipas ja joskus sosiaalinenkin ja ehkä harrastaa jotain? Niin kannattaa varata aika terveyskeskukseen ja tilata aika. Suosittelisin ainakin hemoglobiinin mittausta, kilpirauhasen vajaatoiminnan poissulkemista, ehkä keskustelua viikon päiväjärjestyksestä? Ja alkaisin syödä c- ja d-vitamiinia, juoda paljon nesteitä, käydä kävelyllä 30min/pvä ja syödä terveellisesti.

      Tilanteesi voi olla jo niin tuttu sinulle, ettet osaa edes muunlaisesta haaveilla. Minusta se kuulostaa vaarallisen apaattiselta.

      Mutta. Jos olet onnellinen tilanteessasi niin toivotan sinulle hyviä eläkepäivien odottamista :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      108
      2284
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      1995
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      53
      1582
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      50
      1506
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      154
      1498
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1394
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1314
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1166
    9. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      111
      1135
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1094
    Aihe