olen nuori, muuten terve naishenkilö. Ongelmanani on pimeänpelko. En tiedä asialle parempaakaan sanaa (liekö sellaista olevankaan). Kerrostaloasunnossa yksin yötä oleminen onnistuu valot päällä, omakotitalo haja-asutusalueella on jo melkomoinen mahdottomuus.
En tiedä, mitä tarkalleen pelkään ja ovatko jo aika pienenä lukemani paranormaaleja ilmiöitä jne. koskeneet kirjat vaikuttaneet liikaa aikoinaan.
Asia tulee vaikuttamaan tulevina vuosina asuinpaikkani valintaan jne., joten se on normaalielämää häiritsevä asia. Kyse ei ole vain siitä etten pitäisi yksinolosta; päivisin nautin siitä suuresti, mutta pimeän tultua pelottaa oikeasti olla yksin. Tulee halu tarkistaa kaikki paikat, pimeät kaappiloukot hermostuttavat ja verhojen aukipitäminen niin, että ulkona metsän pimeys näkyy sisälle on aivan mahdotonta.
Mikä neuvoksi? Muiden suhtautuminen asiaan on lähinnä lapselliseksi kuittaamista, joten paljoakaan ymmärrystä en osakseni saa. Onko muita tällaisia, vai olenko kirjaimellisesti yksin pimeässä?
En tiedä, mitä tarkalleen pelkään ja ovatko jo aika pienenä lukemani paranormaaleja ilmiöitä jne. koskeneet kirjat vaikuttaneet liikaa aikoinaan.
Asia tulee vaikuttamaan tulevina vuosina asuinpaikkani valintaan jne., joten se on normaalielämää häiritsevä asia. Kyse ei ole vain siitä etten pitäisi yksinolosta; päivisin nautin siitä suuresti, mutta pimeän tultua pelottaa oikeasti olla yksin. Tulee halu tarkistaa kaikki paikat, pimeät kaappiloukot hermostuttavat ja verhojen aukipitäminen niin, että ulkona metsän pimeys näkyy sisälle on aivan mahdotonta.
Mikä neuvoksi? Muiden suhtautuminen asiaan on lähinnä lapselliseksi kuittaamista, joten paljoakaan ymmärrystä en osakseni saa. Onko muita tällaisia, vai olenko kirjaimellisesti yksin pimeässä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mua on alkanut pikkuhiljaa stressaamaan se, että pelkään pimeää erittäin paljon. Ilman valoja en pysty nukkumaan. Muutenkin minulla on melko samanlaisia "oireita" kuin sinullakin, eli en tykkää olla pimeässä yksinäni, kaikki verhot pitää vetää ikkunoiden eteen, kaikki valot sytyttää ja siltikin säikähdän jokaikistä ääntä.
Yhtään en tiedä mitä asialle tekisin, juuri kukaan ei tiedä että pelkään näin paljon, koska en hirveästi viitsisi asiaa mainostaa, koska en haluaisi, että ihmiset ajattelevat, että 19v tyttö ja pelkää pimeää.
Niin pitkälle kuin muistan,olen pelännyt lähes
kaikkea.Uskon että sinullakin "ongelmako" on
vilkas mielikuvitus.
Lapsena pimeänpelkoni sai jo fobistisia piirteitä
Maaseudulla metsätaipaleet olivat pimeässä paina-jaismaisia.
Aikuisena kuvaan astuivat sotaneuroosit.Huudan unissani kuin nurkkaan ahdistettu eläin.Painajaiset ovat nyt lieventyneet mielikuva
harjoitusten avulla.Uniin voi vaikuttaa.
Hei! Itse olen kärsinyt samasta vaivasta aivan lapsesta asti (olen nyt 26 v.) sekä myös monista muista pelkotiloista. Olen itsekin hävennyt asiaa ja pohtinut vaikka mitä eri vaihtoehtoja "parantuakseni" jne. Vasta nyt olen tajunnut, että syy kaikkiin näihin on se, että olen melko "herkkä" vaikutteille ja mielikuvitukseni aika vauhdikas. Avun ongelmiini on tuonut hypnoosi. Pelot ovat kaikonneet, pystyn kontrolloimaan tunteitani, enkä mene paniikkiin ja olo on vapautunut! Suosittelen hypnoosia kaikille peloista kärsiville !!! Älkää häpeilkö ongelmaanne, monet tuttuni pelkäävät pimeää ja monta muutakin "hassumpaa" juttua. Puhukaa asiasta, ongelmaanne on ratkaisu. Jos teille se ei ole hypnoosi, niin varmasti löydätte oman tienne kun vain etsitte! Tsemppiä kaikille ja valoisampaa tulevaisuutta :)
Olen 21-vuotias nainen, ja pelkään myös kohtuuttomasti pimeää. Asun avopuolisoni kanssa maalla, jossa pelot ovat iltaisin yksin ollessani vain voimistuneet (asuin aikaisemmin kaupungissa vanhempieni kanssa, jolloin olin tuskin koskaan yksin öitäni). Mieheni on onneksi suurimman osan öistä kanssani, mutta yksinäiset yöt, vaikka ovatkin melko harvinaisia, ovat olleet minullekin kammottavia. Talomme alakertaan en ole uskaltanut yksin pimeässä mennä, kävin neuroottisesti läpi ovet ja ikkunat varmistuakseni niiden olevan lukossa, en voi istua huoneissa, joihin tiedän ulkoa näkevän, sillä´tunnen jatkuvasti jonkun tuijottavan minua, vaikka itse en pimeältä ulos näe. Tänne muuttaessani vaihdoin kaikkiin ikkunoihin peittävät verhot, ja niitä asettelen pakkomielteisesti niin, ettei mihinkään reunaan saa jäädä pienintäkään "kurkistusaukkoa". Valot palavat yötä myöten. Jos herään yöllä vielä uudestaan, sama rumba jatkuu. Tarkistan ovet ja ikkunat moneen kertaan, pahimpina hetkinä haen keittiöveitsen tai mieheni haulikon yöpöydälle, enkä saa unta. Mieheni yrittää ymmärtää minua, mutta poden itse huonoa oloa, koska tunnen rajoittavani hänen tekemisiään. Hän ei halua enää jättää minua pimeällä yksin, mikä on tietysti ihana asia, mutta saa hänet samalla perumaan omia iltasuunnitelmiaan. Enkä koskaan haluaisi hänelle olla pallo jalassa.
Teimme yhden merkittävän ratkaisun jonkin aikaa taaksepäin. Ostimme taloon isokokoisen vahtikoiran, joka on kanssani ne illat, kun mieheni ei pysty. Tämä on tietysti keino, joka ei kaikille sovi elämäntilanteen, allergioiden ym. vuoksi, mutta minua tämä rakas ja uskollinen poika on auttanut. Edelleen käyn läpi samoja iltarituaaleja, mutta nyt huolettomammin. Olen nähnyt, kuinka koiramme reagoi "uhkaaviin" tilanteisiin ja minua huojentaa tietää, että seuranani on 60-kiloinen lihaskimppu, jonka leuat kyllä puolustavat minua tarpeen vaatiessa.
Tsemppiä kaikille pimeänpelkääjille, tämä oli vain minun tarinani ja minun ratkaisuni, toivottavasti sinäkin löydät omasi!