Suunnitelmissa raskaus, minkä vuoksi ensi viikolla aloitetaan asteittain lääkityksen purku. Tämän hetkiset lääkkeet: Absenor, Lamictal, Zeldox eivät ole sikiöturvallisia, joten niistä on päästävä eroon. Onko kenelläkään kokemusta esim. Quetiapinista raskauden aikana? Muutenkin kuulisin mielelläni kaksisuuntaisten kokemuksia raskaudesta, niin hyviä kuin huonojakin.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja raskaus
vauvahaaveilija
234479
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tuttavani oli nimenomaan Absenorilla raskauden ja imettämisen ajan.
Ketiapiini raskauden aikana kuulostaa tosi oudolta. Ketipinorin (sama vaikuttava aine) pakkausselosteessa sanotaan:
"Jos äiti on käyttänyt Ketipinoria raskauden kolmen viimeisen kuukauden aikana, vastasyntyneellä saattaa esiintyä oireina esim. vapinaa, lihasten jäykkyyttä tai heikkoutta, uneliaisuutta, levottomuutta, hengitysvaikeuksia tai syömisvaikeuksia. Jos vauvallasi esiintyy näitä oireita, ota yhteys lääkäriin.
Jos imetät, älä käytä Ketipinoria."
Eli imetys on ainakin pois laskuista, ja lapsi voi sairastua :(
Minulla on jo yksi lapsi, silloin vielä ei ollut 2-suuntaisen diagnoosia ja söin serotoniinia viidenneltä kuukaudelta eteenpäin. Mitään ongelmia ei ollut, ja imetyskin sujui hyvin.
Haaveilen vielä uudesta lapsesta, mutta hirvittää juuri tämä lääkitysasia. Koska fakta on myös se, että kun lapsi syntyy, pitäisi olla voimissaan, jaksaa valvoa ja hormonien aiheuttamaa myllerrystä jne., joten lääkitys pitäisi olla kunnossa.
Emme varmasti ole ainoita 2-suuntaisia jotka tässä maassa lisääntyvät. Voisikohan teratologisessa tietopalvelussa olla tähän neuvoa?
Minä en uskaltaisi Absenoria käyttää, koska se sisältää Valproaattia, joka puolestaan lisää huomattavasti vakavien epämuodostumien riskiä. Lääkärini mainitsi tuosta Ketipinorista, mutta itsekin ihmettelin asiaa, kun kävin siitä netissä lukemassa.
Haaveena olisi, että selviäisi koko raskausajan ilman mitään lääkkeitä, ja aloittaisi sitten lääkkeiden käytön vaikkapa heti synnytyksen jälkeen, jotta jaksaisi paremmin kaikki valvomiset ja hormonimyllerrykset. Imetys ei tuolloin tietystikään kävisi päinsä, mutta myös äidin terveydestä ja hyvinvoinnista täytyy pitää huolta.
Ensi viikolla on tosiaankin psykiatrin aika, jolloin olisi tarkoitus ruveta suunnittelemaan lääkityksen purkua/vaihtoa. Ehkä olisikin ihan hyvä juttu soitella tuonne teratologiseen jo ennen kuin menee lääkärin vastaanotolle.
Mä olin ollut useamman vuoden lääkkeettä ennenkuin raskauduin. Ensimmäinen raskaus ja vauva-aika meni ongelmitta. Mutta seuraavassa raskaudessa sairastuin heti raskauden alussa masennukseen, joka kesti koko raskauden ajan. En ottanut lääkkeitä vaikka niitä tuputettiin, koska olisi pitänyt ottaa tasaajaakin. Lamictalia siis. Vauvan syntymän jälkeen meni hyvin kolme kuukautta kunnes tuli sekamuotoinen jakso sekä psykoottisia oireita, joita mulla ei ole ennen ollut.
Psykiatri sanoi, että kaksisuuntaislla on noin 50% todennäköisyys sairastua masennukseen/psykoosiin raskaudenaikana tai synnytyksen jälkeen. Sekä oireet saattaa pahentua synnytyksen jälkeen (bipo 2 muuttuu bipo 1:ksi tai tulee psykooseja). Yleensä suositellaan, että lääkitys aloitetaan heti synnytyksen jälkeen uudelleen.
Kerroit että sairautesi sai uusia oireita toisen vauvan syntymän jälkeen. Paheniko sairautesi pysyvästi?
vaikea sanoa, koska lapsi on vielä vauva, mutta mitään psykoottisia oireita ei minulla ollut aikaisemmin. Mutta en nyt sanoisi, että on pahentunut siihen mitä oli silloin kun viimeksi sairas. Silloin olin paljon sairaampi ja tautini oli lääkeresistentti. Nyt oireet on vaan erilaisia ja onneksi lievempiä.
Kuukausi tuon kirjoituksen jälkeen jouduin sairaalaan kolmeksi kuukaudeksi. Isä ja sukulaiset hoiti vauvaa. Tällä hetkellä masentaa mutta menee paremmin kuitenkin. Lisää vauvoja meille ei tule tuon sairastumisen takia.
mniiiiiiiiiiinkö
ensimmäisen lapseni kannssa kuin leijona joka vahtii pentujaan 2 vuotta sen jälkeen sain toisen lapsen ja kaikki romahti siihen kun pystynyt imettämään ja lapseni joutui hengen vaaraan.. murruin täysin diagnoosi tunne elämän epä vakaa persoonallisuus tausttalla myös 2suuntainen mieli ala häiriö. siitä huolimaatta pyörii mielessä et miksi ei vielä kolmatta ja lääkitys ketipinor25 6kertaa päivässä tarvittaessa oxepam 15mg 1. tosin hyvin olen pärjäänyt 50mg ketipinoria.
NIIMNKÖ
Anteeksi kun sohaisen muurahaispesään,mutta oliskohan viisasta harkita lastensaantianne?
Kai näette itsekkin ettette pysty lapsianne kunnolla hoitamaan.
Puolisollani oli kaksisuuntainen ja hän vähät välitti lapsistamme ja nyt on epäily että kyseinen tauti periytynyt toiseen lapseemme ja hän oirehtii erittäin voimakkaasti.
Puhumattakaan tollaisen lääkemäärän takia elimistö on jo niin ylikuormittunut ettei elinkelpoista sikiötä voi tulla.
Nämä on vaan faktoja. Olsiko adotio tapausessanne viisampi ratkaisu?
Muurahaispesä älähtää heti!!!!
Mulla 2 tyypin bipo ja viisi lasta.Jokaisen olen hoitanut ja ihan täyspäisiä kaikista on tullut.Lääkitystä on fiksailtu tilanteen mukaan.
Minä söin raskausaikana 250mg/vrk lamictalia. Ennen raskautta annos oli 100mg/vrk. Ainoa epänormaali lapsi mulla on esikoinen jonka odotuksen aikana en syönyt mitään lääkkeitä. Hänellä on hahmotushäiriö ja henkisesti on hieman ikäistään jäljessä. Lisäksi hänellä on adhd
EI LAPSIA BIPOILLE!!
AJATELKAA TULEVAN LAPSEN ELÄMÄÄ EDES!!
MASENNUSTA JA MAHDOLLISTA BIPOA, KENTIES SIJAISPERHE KIEMUROITA SOSKUN KANSSA TAPPELUA!!!
JOKAINEN BIPO PITÄISI STERILISOIDA!
JÄRKI KÄTEEN!!
Mielestäni olen täysin oikeutettu saamaan lapsia vaikka olen bipo.
Riskejä on aina, oli sitten bipo tai ei.
Ymmärtääkseni esim. raskauden jälkeiseen masennukseen sairastuu myös niin sanotut 'terveet ihmiset'. Ei vain bipot.
Ehkä kaikki pitäisi sterilisoida niin ei tulisi masennusta.
eI LAPSIA BIPOILLE = Olet idiootti. Toivottavasti sinulla ei ole lapsia, eikä tule.
Olen bibo ja lapsen saamisen jälkeen elämäni tasottui, kun tuli säännöllinen rytmi. Hyvin on mennyt koko varhaislapsuus ja lapseni on jo iso, joten uskallan sanoa, että hänestä on kehittynyt tasapainoinen lapsi. Ehkä tää mun bibous ei ole mistään pahimmasta päästä... Tai sitten lääkkeet vain tepsii.
Minulla raskaus sai minut jollain tavalla tasapainoisemmaksi. Nyt kun osa hormooneista on tiessään on koliikki tuonut mukanaan joitakin merkkejä mahdollisen maniajakson alkamisesta. Edellinen oli ennen nykyistä aviomiestä. Hän sanoi ettei ole koskaan nähnyt minua yhtä levottomana ja ahdistuneena. Yleensä on samaan aikaan ajatuksia että pitäisi tehdä jotain. Kuhan jotain tapahtuu. Ja alkaa tuntua siltä että haluaisi aloittaa jonkun harrastuksen tai työn. Nämä siis alussa ja hirveä sisäinen levottomuus ja tarve luoda. Olen myös helposti ärtyvä. Tämän mielestäni on nyt laukaissut tuo unen puute hieman aiemmin. Onneksi nyt olen saanut vielä nukuttua joten ei vielä valvotuta. Mutta jossain vaiheessa menee siihen että helposti tulen toimeen muutaman tunnin unilla.. Olen nyt miettimässä läkityksen aloittamista ettei ala mania. Ottaa vaan päähän kun halusin imettää ainakin sen puoli vuotta ja on vasta hieman yli kk mennyt. Suojatkaa itseänne ja nukkukaa aina kun vauva nukkuu alussa. Mä en nukkunut kun halusin "omaa" aikaa.
EI LAPSIA BIPOILLE!!
AJATELKAA TULEVAN LAPSEN ELÄMÄÄ EDES!!
MASENNUSTA JA MAHDOLLISTA BIPOA, KENTIES SIJAISPERHE KIEMUROITA SOSKUN KANSSA TAPPELUA!!!
JOKAINEN BIPO PITÄISI STERILISOIDA!
JÄRKI KÄTEEN!!
Sinä tässä hullu olet kun kirjottelet tollasta. Sairasta sanoa mitään tollasta. Ei me kaikki bipot niin sekaisin olla etteikö meillä ois oikeus saada lapsia. Sunlainen ihmisryhmä pitäis hävittää maapallolta.
Vauvahaaveilija, oletkohan jo muuttanut lääkitystä? Onnea kovasti suunnitelmiin ja toteutumiseen! Itselläni on bipo ja olen nyt raskaana. Tosi hyvin on mennyt ja sairauteni olikin jo pitkään ollut tasapainossa ennen raskaaksi tuloa. Lääkitys myös vaihdettiin. Olen raskauden ajan syönyt juuri tuota ketipinoria ja hyvin on mennyt. Psykiatrini on hyvin tarkka lääkkeistä ja myös teratologiseen olin yhteydessä ennenkuin ketipinor aloitettiin. Mitään sikiön epämuodostumia EI kyseisen lääkkeen käytön vuoksi ole raportoitu aiemmissa tutkimuksissa eikä myöskään meidän kehittyvässä lapsessa ole mitään poikkemia, täysin normaalisti tähän saakka kehittynyt ja kasvanut. Se että synnytyksen jälkeen voi tulla vauvalle vieroitusoireita lääkkeistä on totta, mutta minunkin kohdalla mietitään, että josko loppuraskaudessa vielä vähennettäisiin annosta tai purettaisiin se hiljalleen ennen synnytystä. Tälläkin hetkellä syön pientä annosta (300mg) voisi kuulemma syödä jopa 600 mg raskauden aikana. Minkäänlaisia oirejaksoja minulla ei tämän raskauden aikana ole ollut sekä töissä olen myös käynyt osa-aikaisesti.
Näihin ketjuihin kirjoittelee JOKA kerta joku psyykensairauksia vastustava ihminen! Kuten nytkin mm. "ceseesryssyy"
Hän kirjoitti mm.: "Kai näette itsekkin ettette pysty lapsianne kunnolla hoitamaan. Puolisollani oli kaksisuuntainen ja hän vähät välitti lapsistamme ja nyt on epäily että kyseinen tauti periytynyt toiseen lapseemme ja hän oirehtii erittäin voimakkaasti.
Puhumattakaan tollaisen lääkemäärän takia elimistö on jo niin ylikuormittunut ettei elinkelpoista sikiötä voi tulla.
Nämä on vaan faktoja. Olsiko adotio tapausessanne viisampi ratkaisu?"
Tuosta, että ei pysty lasta kunnolla hoitamaan on hyvin tapauskohtaista. Näköjään hänen puoliso on voinut todella huonosti, ja kysyn vain että kuinkakohan moni suomalainen ns. terve sitoutuu perheeseen? Ovatko kaikki onnellisesti naimisissa ei lainkaan yh-äitejä, alkoholi ongelmia ym.? Se on vain niin helppoa maalata heti kaikki sairaat jo valmiiksi huonoiksi äideiksi tai isiksi, vaikka asianlaita ei näin todellakaan ole. Itse elän pitkässä ja tasapainoisessa parisuhteessa.
Tuohon lääkemäärään, että voiko elinkelpoista sikiötä tulla vastaukseksi se että erittäin moni raskaana oleva joutuu käyttämään jotain lääkettä raskautensa aikana. Etsi tilastoja käteesi ja hanki vähän enemmän tietoa ennenkuin kirjoittelet tänne. Erittäin ala-arvoisia kommentteja!
Faktaa on kuitenkin se, että alttius bipon puhkeamiseen periytyy lapselle.
Onnea odotukseesi.
Bipojen ei tulisi lisääntyä. Monen ihmisen elämä olisi huomattavasti parempaa ilman vapaana juoksevia mielisairaita.
S.T.erilointi taidatte olla asiantuntija?
Tai ei sittenkään, herätät ainakin minussa ihan aidon uteliaisuuden, että millainen ihminen jaksaa jossain Suomi24 kommentoida negatiiviseen sävyyn aivan asialliseen kysymykseen.
Minutkin on diagnosoitu mielisairaaksi ja juoksen täällä vapaana. Itkeäkö pitäisi vai mitä? Itselläni on kolme lasta joista jokainen opiskelee parhaillaan kauppakorkeassa, joten en äitinä koe epäonnistuneeni kovin pahasti.
Kaikki bipot kun eivät sekoile, on lukuisa joukko meitä jotka elämme aivan lainkuuliaista elämää töissäkäyden, mutta illat menevät vuosi toisensa jälkeen kotona seinää tuijottaen ja miettien kauanko jaksaa elää.
ei lapsia koska olette tunnevammaisia