vtt:n tutkimus paljastaa, kaupunkilaiset makselee

kaupunkilaiset makselee kolmeen kertaan ruokansa , ensinnä kansallisina tukina, toisena, eu tukina, kolmannen kerran kaupan kassalla, eikö tuo ole ihan idioottimaista maksella kolmeen kertaan,,,
100366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 100

Vanhimmat

Miks maksat, epäilen että sossun kuponkeilla sä ruokasivuilta maksat

Äänestä

Juu kolmeen kertaan maksaa, mutta kun se hinta on älyttömän pieni niin loppuviimeksi halvalla se ruoka eteen tulee. Jossain päin maailmaa ihmisten tuloista menee valtaosa ruokaan, meillä vain pieni marginaalinen osuus.

Äänestä
  • Et ole siis tietoinen pienituloisen duunarin tilanteesta nykyään, suurin osa menoista menee ruokaan, kyllä täällä suomessa vielä.

    Äänestä

  • maajussin taskuun kirjoitti:

    Et ole siis tietoinen pienituloisen duunarin tilanteesta nykyään, suurin osa menoista menee ruokaan, kyllä täällä suomessa vielä.

    No jos menee niin alkutuotannon osuus siitä laskusta on murto-osa, kuyyllä se ruuan hinta muodostuu valtaosin ihan jostain muusta kuin raaka-aineen hinnasta. Valitukset kannattaisi kohdistaa oikeaan osoitteeseen.

    Äänestä

  • maajussin taskuun kirjoitti:

    Et ole siis tietoinen pienituloisen duunarin tilanteesta nykyään, suurin osa menoista menee ruokaan, kyllä täällä suomessa vielä.

    ruoan osuus menoista on pienentynyt vuosi vuodelta.
    tarkistapa mihin sitä rahaa haaskaat

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    ruoan osuus menoista on pienentynyt vuosi vuodelta.
    tarkistapa mihin sitä rahaa haaskaat

    maajussien kansallisiin tukiin sitä rahaa tuhrataan ja pimitellään todella rivoja pummei,

    Äänestä

  • jassoo- kirjoitti:

    No jos menee niin alkutuotannon osuus siitä laskusta on murto-osa, kuyyllä se ruuan hinta muodostuu valtaosin ihan jostain muusta kuin raaka-aineen hinnasta. Valitukset kannattaisi kohdistaa oikeaan osoitteeseen.

    alkutuotannon osuus on 80 %, vuoteen 14 mennes nostetaan taas alkutuotannon hintoja 40 %,,,todella törkeetä duunarien palkka nousee siinä ajas 2 % todella törkeetä,,

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    ruoan osuus menoista on pienentynyt vuosi vuodelta.
    tarkistapa mihin sitä rahaa haaskaat

    jiikor tarkistapa ite vai olekko nuivan kasvatti joka on sekasin mennen tullen , idiootti,,,

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    ruoan osuus menoista on pienentynyt vuosi vuodelta.
    tarkistapa mihin sitä rahaa haaskaat

    älä jiikor valehtele ruuan osuus menoista on kasvanut kaiken aikaa, vuoteen 14 mennes alkutuotannon hinnat nousee 40 %, samana aikana duunarien palkat nousee 2 % todella rivoo rosvoomista,,

    Äänestä

  • maajussin taskuun kirjoitti:

    Et ole siis tietoinen pienituloisen duunarin tilanteesta nykyään, suurin osa menoista menee ruokaan, kyllä täällä suomessa vielä.

    Se vain on niin että palkkakulut ovat suurin kuluerä ruokaketjussa !Sii Toveri duunerin taskuun menee suurin osuus siitä ruokalaskustasi!

    Äänestä

  • akanrontti kirjoitti:

    Se vain on niin että palkkakulut ovat suurin kuluerä ruokaketjussa !Sii Toveri duunerin taskuun menee suurin osuus siitä ruokalaskustasi!

    kyllä se on niin että toveri duunarien taskusta ne maajussien rahat otetaan eli maajussien kädet on duunarien taskus törkeetä..

    Äänestä

  • ,................... kirjoitti:

    kyllä se on niin että toveri duunarien taskusta ne maajussien rahat otetaan eli maajussien kädet on duunarien taskus törkeetä..

    no on tosi törkeetä, että maajussin kädet ovat duunarin taskussa.
    ilmaiseksi ruoka pitäisi saada.
    samoin metallimiehen pitäis hitsata se kylvökone ym koneet kasaan ilmaiseksi.
    rahtimiesten pitäis kuljetttaa lannoitteet ja viljat ilmaiseksi.
    OMPA TOSI TÖRKEETÄ.

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    ruoan osuus menoista on pienentynyt vuosi vuodelta.
    tarkistapa mihin sitä rahaa haaskaat

    et taira olla oikeen terve, ruuan hinta on noussu jatkuvasti varsinkin alkutuotannon hinnat, mee hoitoon ja lataamoon ettet aina sontaas jauha,,

    Äänestä

helkutin törkeetää kuluttajaa kohtaan kyllä suomessa pitäisi kuluttajan päättää mitä ostaa, mutta kepumafia nostaa hintoja kaiken aikaa.

Äänestä
  • vai kepumafia.
    mikäs rooli on SAK -mafialla kun aina vaan hilataan palkkoja ylöspäin???
    jokainen tervejärkinen tietää , etteivät reaaliansiot voi joka vuosi nousta, loppuhan siitä tulee.

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    vai kepumafia.
    mikäs rooli on SAK -mafialla kun aina vaan hilataan palkkoja ylöspäin???
    jokainen tervejärkinen tietää , etteivät reaaliansiot voi joka vuosi nousta, loppuhan siitä tulee.

    Tota se on todella pienessä roolissa näissä asioissa, kepulaiset päättäjät pettää ja huijaa sumalaista duunaria.

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    vai kepumafia.
    mikäs rooli on SAK -mafialla kun aina vaan hilataan palkkoja ylöspäin???
    jokainen tervejärkinen tietää , etteivät reaaliansiot voi joka vuosi nousta, loppuhan siitä tulee.

    mikä hullu kepuleinen sää olet, nytkin alkutuotannon hinnat nousee 40 % vuoteen 14 mennes, viimevuonna nousi alkutuotanto 6 % jatkuvaa nousua , duunarin palkat nousi 0,5 %, tääkö sitä palkkakalleutta on , kun hullujen kepumafia rosvoo ihmisten veroeurot mennen tullen ja muutkin sentit törkeitä pummeja koko sakki,,suomen alkutuotanto maailman kallein,,

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    vai kepumafia.
    mikäs rooli on SAK -mafialla kun aina vaan hilataan palkkoja ylöspäin???
    jokainen tervejärkinen tietää , etteivät reaaliansiot voi joka vuosi nousta, loppuhan siitä tulee.

    ei hinnat ruuan voi satoja % nousta, samalla kun duunarien palkat nousee 2% nousee maajussien alkutuotannon hinnat 40 % suhteelisuustaju on jiikorilla sekasin muutenkin jiikor on nuivan kamaa,,,hulluhan se,,,

    Äänestä

  • hoitoon,,, kirjoitti:

    kun puhut ruoan hinnasta niin tarkoitatko raaka-aineita vai valmista ruokaa ???
    et pöljä ilmeisesti tajua , että kun palkat nousee 2 % niin joka portaassa (kuljetus, varastointi, elintarviketeollissuus, taas kuljetus, pakkaus varastointi , myynti )
    valmiin ruoan hinta nousee ????
    mietin just et sinäkö se idiootti olet kun et ymmärrä kustannusrakenteita???

    sionä se idiootti oklet alkutuotanto nousee 40 % vuoteen 14 mennes siis alkutuotannon hinnat, duunarien palkat 2 % törkeetä, tämän tason idiootti kun jiikori on ei nuivaskaan terveeksi saada, armo vaan hälle sillä se auttaa,,,

    Äänestä

  • Katsoppas peiliin sieltä luultavsti katsoo vastaa yksi niistä duunareista jonka palkkakuluja tavalla tai toisella on valtaosa ruuanhinnasta! Ja niitstä ei todellakaan päätä se manaamasi mafia se mafia löytyy sieltä muutamn torinlaidalta Helsingiisä ja se on SAK

    Äänestä

  • hoitoon,,, kirjoitti:

    ei hinnat ruuan voi satoja % nousta, samalla kun duunarien palkat nousee 2% nousee maajussien alkutuotannon hinnat 40 % suhteelisuustaju on jiikorilla sekasin muutenkin jiikor on nuivan kamaa,,,hulluhan se,,,

    Höpöhöpö Juuri palkat ovat suurin tekijä joka pitää ruuanhinnan korkeana! Mistähän tuon 40% Taioit ! Tuottajahinnat ovat pääasiassa laskeneet koko eu-ajan samaan aikaan palkat ovat tuplaantuneet!

    Äänestä

  • akanrontti kirjoitti:

    Höpöhöpö Juuri palkat ovat suurin tekijä joka pitää ruuanhinnan korkeana! Mistähän tuon 40% Taioit ! Tuottajahinnat ovat pääasiassa laskeneet koko eu-ajan samaan aikaan palkat ovat tuplaantuneet!

    ihan oikeen jiikor tajus nimittäin maajussien palkat ovat moninkertastuneet olet ihan oikees jiikor pöljä,,,

    Äänestä

  • akanrontti kirjoitti:

    Katsoppas peiliin sieltä luultavsti katsoo vastaa yksi niistä duunareista jonka palkkakuluja tavalla tai toisella on valtaosa ruuanhinnasta! Ja niitstä ei todellakaan päätä se manaamasi mafia se mafia löytyy sieltä muutamn torinlaidalta Helsingiisä ja se on SAK

    katsoppa tosiaan peiliin sillä sun maajussi törsän palkat on nostanu ruuan alkutuotannon todella sairaalle tasolle.....

    Äänestä

kerros nyt paljonko kansallisena tukena maksat esim viljatonnille tukea ????

Äänestä
  • kaikkineen maksetaan tukee viljatonnista 900 € että semmosta kiikorille pimeelle pässille , mee hoitoon nuivaan ole mies,,,

    Äänestä

  • .,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

    kaikkineen maksetaan tukee viljatonnista 900 € että semmosta kiikorille pimeelle pässille , mee hoitoon nuivaan ole mies,,,

    laita linkkiä ???
    loppuu sinúnkin paskan jauhaminen

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    laita linkkiä ???
    loppuu sinúnkin paskan jauhaminen

    osaakko lukee luuseri parka,,,,

    Äänestä

Yhdysvaltalaisen Standfordin yliopiston puolueettoman tutkimuksen mukaan suomesta löytyvät universumin härskeimmät ölvökit. Tutkijaprofessori William S Anuksen mukaan suomalainen ölvökki kerää huimimmat yhteiskunna tuet, tekemättä yhtään mitään.
Esimerkkinä professori Anus kertoo ölvökkien vaatimuksen, jonka mukaan ölvökit kannatuttavat taksinkuljettajilla oluensakin jääkaappiin.
Kaupan kassalla ölvökkejä ei ole nähty koskaan sosiahuollon työntekijät käyvät kaupassa ja kantavat ruokakassit kotiin. Lisäksi kotona siivotaan ja pyyhitään ölvökiltä pylly, ölvökithän eivät viitsi vessaan mennä.

Äänestä
  • Mites mettän elätti joka ei ole nähnyt ihmisiä vuosiin? Peiton alle veronmaksajien rahoilla elätetty tukiaispummi. Ja duunari maksaa vielä kaiken.

    Äänestä

  • Mettän elättejä. kirjoitti:

    Mites mettän elätti joka ei ole nähnyt ihmisiä vuosiin? Peiton alle veronmaksajien rahoilla elätetty tukiaispummi. Ja duunari maksaa vielä kaiken.

    Todella typerää elättää miljardien edestä paskasakkia metsän perälle.

    Jos tukipummi maajuss ja iso loinen ei pysty hankkimaan toimeentuloa ilman veronmaksajia menkööt töihin. Ei maajusseja voida elättää automaattisesti toisten rahoilla kyllä siinä koko kansakunta kärsii samalla.

    Äänestä

  • Niin se vaan on. kirjoitti:

    kaupunkilaisten idioottimaisuus maksella nyt kolmeen kertaa

    Äänestä

  • entä tuo kirjoitti:

    kaupunkilaisten idioottimaisuus maksella nyt kolmeen kertaa

    No itse asun kaupungissa ja otan samalla isot maataloustuet.

    Äänestä

  • Ei niinkään kirjoitti:

    No itse asun kaupungissa ja otan samalla isot maataloustuet.

    sulla on sitten kovasti viljelymaata , ei ihme että aivan turhake olet tukipummi pahanen,,

    Äänestä

  • Niin se vaan on. kirjoitti:

    Todella typerää elättää miljardien edestä paskasakkia metsän perälle.

    Jos tukipummi maajuss ja iso loinen ei pysty hankkimaan toimeentuloa ilman veronmaksajia menkööt töihin. Ei maajusseja voida elättää automaattisesti toisten rahoilla kyllä siinä koko kansakunta kärsii samalla.

    on se kumma , että kansakoulunkäyneet demuskat ei pysty tekemään töitä ilman jatkuvia palkankorotuksia, puhumattakaan lomarahoista.
    demuskoille maksetaan loma-ajan palkkaa vaikka ei olla edes töissä , päälle vielä lomarahat.
    suomalaiset kuluttajat maksavat kaiken kohonneina tuotteiden ja palveluiden hintoina, samalla menetetään myös kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.

    tämän seurauksena työttömyys lisääntyy ja taas kuluttajat eli veronmaksajat maksavat lisää veroja työttömyyden takia.

    Äänestä

  • jylkyttimelle siis täysin pimeelle tapaukselle joka saa tukee tekemättä yhtään mitään, usan aivotutkijat ovat löytäneet suomen maajussien aivoista oikeen tuki polupin joka periytyy jälkipolville,

    poluppi on henkilöillä jotka ovat maailman härskeimpiä pummiin ja räyhään tietämättä mitään asioista, ovat oikeen kiihko pummeja misään muus maas ei ole näin kajahtaneita hengis,

    mutta suomes on siksi suomes on järjestelmä näitä poluppi kepu virkamiehiä häikäilemättömiä al kaponeita, nää on kitkettävä pikimmiten pois yhteiskunnastamme kukaan kansalaisiata ei puolla näitä laholatvoi pois vaan,,,tuet pois...

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    on se kumma , että kansakoulunkäyneet demuskat ei pysty tekemään töitä ilman jatkuvia palkankorotuksia, puhumattakaan lomarahoista.
    demuskoille maksetaan loma-ajan palkkaa vaikka ei olla edes töissä , päälle vielä lomarahat.
    suomalaiset kuluttajat maksavat kaiken kohonneina tuotteiden ja palveluiden hintoina, samalla menetetään myös kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.

    tämän seurauksena työttömyys lisääntyy ja taas kuluttajat eli veronmaksajat maksavat lisää veroja työttömyyden takia.

    Juuri näin! Ja sitten vielä syyttävät muita kun kaikki maksaa vaikka palkkakulut ovat suurin yksittäinen kuluerä lopputuotteessa!Vaikka raaka-aine olisi ilmaista eise juurikaan näkyisi esim ruuan hinnassa! Leipäkilo voisi halventua 20 eurosenttiä ,sianliha 1,7 euroa ,naudanliha 3 euroa jne!

    Äänestä

  • Niin se vaan on. kirjoitti:

    Todella typerää elättää miljardien edestä paskasakkia metsän perälle.

    Jos tukipummi maajuss ja iso loinen ei pysty hankkimaan toimeentuloa ilman veronmaksajia menkööt töihin. Ei maajusseja voida elättää automaattisesti toisten rahoilla kyllä siinä koko kansakunta kärsii samalla.

    Vielä typerämpää on elättää kaupunkien sosiaalipummeja ja kapakka kundeja ,joiden pääasilinen tuotanto yhteiskunnalle on harmeja ja suuret määrät kuluja ,mutta ei mitään todellista hyötyä ei kä vastinetta esim työttömyys asunistoimeentulo yms tukien vastineeksi ! Nämä samaiset elätit vielä rasittavat Poliisin ja tuomioistuinten kautta yhteiskuntaa !Ja sitten heillä on otsaa haukkua niitä jotka tuottavat heille ruuan raaka-aineet!

    Äänestä

  • niin ne tutki maailmankaikkeuden torkeimpiä törsii ne löyty suomesta ...

    Äänestä

  • Willliam S todella tutki mutta ne tutki törsä pummei ja sinä puhut juuri oikein tutkinnan tuloksesta eli törsä maajusseista,,,,

    Äänestä

  • maajusseilla heittää pahasti on todella ikävää maksella maajussi pummien alkutuotantoon kymmenen miljardii euroo jlka vuosi todella sairasta rahastamista, maailman kallein alkutuotanto suomes, kaiken kukkuraksi miljardeja kansallisina tukina jotka on salattuja laittomasti olis korkee aika haastaa nää pimittäjät oikeuteen veroeurojen pimittämisestä,,

    Äänestä

  • ,.,.,.,.,.,.,.,.,.,. kirjoitti:

    maajusseilla heittää pahasti on todella ikävää maksella maajussi pummien alkutuotantoon kymmenen miljardii euroo jlka vuosi todella sairasta rahastamista, maailman kallein alkutuotanto suomes, kaiken kukkuraksi miljardeja kansallisina tukina jotka on salattuja laittomasti olis korkee aika haastaa nää pimittäjät oikeuteen veroeurojen pimittämisestä,,

    puhut niinkuin olisit käynyt kiertokoulua ja senkin väärinpäin ???
    ei mitään käsitystä valtion budjetista.
    kuulutko niiden joukkoon , jotka eivät tiedä mitkä puolueet ovat hallituksessa ???

    Äänestä

on se kallista kun makselee kolmeen kertaan ruokansa, silti nää pummit ulvoo ja vahtoo ettei pärjää olis paree pitää suu kiinni kun noin olemattomia puhelee..

Äänestä
  • ölvökki ei maksele mitään, kaikki menee veronmaksajien piikkiin, asuminen, puhelinlaskut, ruokalaskut, vaatostot, taksmatkat, kaljarahat ja lisäksi vielä muutama tonni kuussa käyttörahaa ja kaikki veronmaksajien piikkin.
    Eikä tässä vielä kaikki ölvökki häpäisee ääliömäisyyksillään kaikki työtätekevät ihmiset luulottelemalla, että ölvökki edustaa kansaa.
    Vaikka tosiasiassa ölvökki edustaa, vain suuria sosialitukihuijareita, jotka kuppaavat veronmaksajien varoja miljoonatolkulla vuodessa.

    Äänestä

  • jylkytin kirjoitti:

    ölvökki ei maksele mitään, kaikki menee veronmaksajien piikkiin, asuminen, puhelinlaskut, ruokalaskut, vaatostot, taksmatkat, kaljarahat ja lisäksi vielä muutama tonni kuussa käyttörahaa ja kaikki veronmaksajien piikkin.
    Eikä tässä vielä kaikki ölvökki häpäisee ääliömäisyyksillään kaikki työtätekevät ihmiset luulottelemalla, että ölvökki edustaa kansaa.
    Vaikka tosiasiassa ölvökki edustaa, vain suuria sosialitukihuijareita, jotka kuppaavat veronmaksajien varoja miljoonatolkulla vuodessa.

    "jylkytin" ei taira kulkee täysillä valoilla, maajussi on samoilla luukuilla kun köyhätkin , ja kaiken lisäksi pummii tukina miljardeja noin 10 miljardii vuodes, sossun todelliset menot köyhille vuodes 500000 €, ei paljon jos vertaa miljoona omistaja maajusseille maksellaan miljardeja, pitäsit suus kii pöljä pers,,kä...

    Äänestä

Kepumafia no huhuhhuhuuu.Tiettävästi koko maatalouden tukeminen on Demareitten aikaansaama ja osittain Kokoomuksen.Kepulaisethan äänesti aikoinaan vastaan koko eu liittoa ja vastustivat kaiken aikaa koko tukijärjestelmää ja vastustavat edelleen.Lipposen hallitus oli se joka valitsi tukipolitiikan vaikka toinen ja parempi vaihtoehto olisi ollut pysyä vanhassa järjestelmässä missä maksettiin kuljetustukia ja elintarviketeollisuutta tuettiin valtion taholta.Demarit kun lupaavat ennen vaaleja mitä tahansa ja lopputulos on takinkääntöä,takinkäännön jälkeen ja aina pettävät kansalaiset.

Äänestä
  • koska keput on demareina esiintyyn aäla söntaa puhu, tukien aikaansaajat on keput ja mtk, siinä rosvojoukko kokonaisuudes...

    Äänestä

euhun maajussit pyrki eli keput saihan maajussit tuplattua tukensa , kun liityimme euhun ei muista puhuttukaan kun maajusseista euhun jäi semmonen kuva ettei suomes muita olekaan kun maajussei haaviston paapatus puri mutt tais maksaa kalleemman mukaan tukipummien asian ajaminen,,,

Äänestä
  • voisitko laittaa vähän faktaa mikä tuki tuplattiin ???
    laita myös paljonko se tuki oli ennen ja paljonko nyt ???
    onkohan mulla käynyt joku virhe , kun minulta leikattiin tuottajahinnosita 40 % pois liittymisen yhteydessä ja VAIN OSA SIITÄ korvattiin tuella ????
    Ansiotaso siis laski ja laskee edelleenkin kun tuki on laskenut vuodesta 1995 modulaation seurauksena eikä siihen ole muutenkaan tehty mitään korotuksia.
    kerro miksi minä en ole saanut sitä mainitsemaasi tukien tuplausta ????

    Äänestä

  • Juuri päinvastoin !Maaseudulla Itä-ja phjoissuomessa eu -sopimusta vastaan äänestettiin 80 % Päätöksen siitä tekivät etelän kaupunkien äänestäjät! Etelän kaupunkien pummit ovat niitä joiden vuoksi nyt kannamme rahaa eu:n pohjattaomaan kaivoon!

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    voisitko laittaa vähän faktaa mikä tuki tuplattiin ???
    laita myös paljonko se tuki oli ennen ja paljonko nyt ???
    onkohan mulla käynyt joku virhe , kun minulta leikattiin tuottajahinnosita 40 % pois liittymisen yhteydessä ja VAIN OSA SIITÄ korvattiin tuella ????
    Ansiotaso siis laski ja laskee edelleenkin kun tuki on laskenut vuodesta 1995 modulaation seurauksena eikä siihen ole muutenkaan tehty mitään korotuksia.
    kerro miksi minä en ole saanut sitä mainitsemaasi tukien tuplausta ????

    sulta leikattiin eihän sulla ole eres maata eikä alkutuotantoo olet nuivasta karannu hullu , euhun liityttäessä maajussit sai tuet tuplattua,sekä alkutuotantonsa ja sen jälkeen on ollu jatkuvaa nousua onhan ammaati huijari matti taannu puijaamisen,,,

    Äänestä

todella,,

Äänestä

jes,,

Äänestä
  • Hyvä veli, elämme vuotta 2013 ja monia hallituksia on tuon liittymävuoden jälkeen ollut joilla olisi ollut mahdollista muuttaa lakeja ja asetuksia.
    Meitä viljelijöitä on vain 4% kansalaisista, joten kyllä asioista päätetään muitten kuin viljelijöiden toimesta.

    Jo suuri maatalousvihaaja, Jopa_vain kirjoittaa että:

    "Maanviljelijöitä on... n. 4 % kansalaisista,
    joten heidän äänestyskäyttäytymisellään ei ole
    suurta väliä.
    Myöskään sitä, säilyvätkö tuet, ei heiltä
    kysytä".
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10954964#comment-59458323

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Hyvä veli, elämme vuotta 2013 ja monia hallituksia on tuon liittymävuoden jälkeen ollut joilla olisi ollut mahdollista muuttaa lakeja ja asetuksia.
    Meitä viljelijöitä on vain 4% kansalaisista, joten kyllä asioista päätetään muitten kuin viljelijöiden toimesta.

    Jo suuri maatalousvihaaja, Jopa_vain kirjoittaa että:

    "Maanviljelijöitä on... n. 4 % kansalaisista,
    joten heidän äänestyskäyttäytymisellään ei ole
    suurta väliä.
    Myöskään sitä, säilyvätkö tuet, ei heiltä
    kysytä".
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/10954964#comment-59458323

    älä perk,,e suomi täynnä kepuli virkamiehiä ne olis korkee aika siivota ovesta ulos ja sassiin,,,,siinä se maajussien valta on kepuli virkamiehis,,

    Äänestä

Veronmaksajat kyllä maksavat aloittajan ruoan ainakin kahteen kertaan, maataloustukina viljelijälle ja toisen kerran sosiaalitukina arskalle jolla hän sitten ruokansa ostaa.

Äänestä

"eikö tuo ole ihan idioottimaista maksella kolmeen kertaan,,," kirjoittaa aloittaja.
Mitä tästä sitten voidaan päätellä. Jos hän kerran kokee että se on idiottimaista mutta kuitenkin hän maksaa, mikä hän siis on, no idiootti tietenkin.

Äänestä
  • veroeuroista pakko maksulla maajuseille miljardeja jos mä saisin päättää kaikki tuet lopetettas ja ulos vetoon kymmenen vuotta taaksepäin, saunan taa,,,,

    Äänestä

  • ,................... kirjoitti:

    veroeuroista pakko maksulla maajuseille miljardeja jos mä saisin päättää kaikki tuet lopetettas ja ulos vetoon kymmenen vuotta taaksepäin, saunan taa,,,,

    ja tuontiruoka ja elintarvikealan työttömyys maksaisi sen jälkeen mitä ????
    kerropa vaikka mitä maksaa päivää kohti ???
    millä rahoitetaan ??? (älä kuitenkaan vastaa, että maataloustuella, sillä se on vain 1 euro /päivä, sillä et syö mitään )

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    ja tuontiruoka ja elintarvikealan työttömyys maksaisi sen jälkeen mitä ????
    kerropa vaikka mitä maksaa päivää kohti ???
    millä rahoitetaan ??? (älä kuitenkaan vastaa, että maataloustuella, sillä se on vain 1 euro /päivä, sillä et syö mitään )

    niin maajussi syö meidän jokaisen pöydässä 2500 € edestä, tällä rahalla saadaan ulkoo kaikki ruokamme alkutuotantona eikä maajussi tarvita poraamas pää ruvella , hyvästi vaan juntti pummi,,,,mee hoitoon olet pimee jiikoor......

    Äänestä

  • hu hu hullu... kirjoitti:

    niin maajussi syö meidän jokaisen pöydässä 2500 € edestä, tällä rahalla saadaan ulkoo kaikki ruokamme alkutuotantona eikä maajussi tarvita poraamas pää ruvella , hyvästi vaan juntti pummi,,,,mee hoitoon olet pimee jiikoor......

    kerro mistä tuo 2500e koostuu ??? TUKI ??? RAAKA-AINEET ??? MISTÄ
    EDELLEENKÄÄN et ole vastannut millä hinnalla ruokaa saadaan ulkoa ???
    laita vaikkapa päiväkustannus ????
    tai paljonko käytät kuukaudessa rahaa ruokaan ???
    JAUHAT SAMAA PASKAA, MUTTET VASTAA MIHINKÄÄN

    Äänestä

  • Eli kun sinä kuitenkin maksat tunnustat samalla että olet idiootti !Hyvä että joku on sentään rehellinen!

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    ja tuontiruoka ja elintarvikealan työttömyys maksaisi sen jälkeen mitä ????
    kerropa vaikka mitä maksaa päivää kohti ???
    millä rahoitetaan ??? (älä kuitenkaan vastaa, että maataloustuella, sillä se on vain 1 euro /päivä, sillä et syö mitään )

    Elintarvikkeiden vientitulot ovat vuodessa 1,7 miljardia euroa ! Venäjä Usa ja saksa Ovat päävientimaat !Esim maidontuotanto Suomessa on n. 2 miljardia litraa! Pelkästään tämän määrän tuonti olisi mahdoton ,joten meijeri ala loppuisi suomessa ! Lihaa syömme puoli miljardia kiloa vuodessa ! Koska elävien eläiten tuonti siinä mittakaavassa olisi kannatamaton myös teuratamot alihankkijoineen lopetettaisiin koska suomalaisilla toimijoilla on Puolassa Balttiassa ja Venäjällä nykyaikaiset tuotantolaitokset!Kävi niin että Puolan Äidit tekisi meidän äitien ruuat!Meidän äidit siirtyisi yhteiskunnaneläteiksi!Se< teitysti edllyttäisi että jollakin muulla tuotteella korvattaisiin n 7-8 miljardin euron kulut jotka lisääntynyt tuonti ja vähentynyt vienti aiheuttaisi!Ja myös työttömyyden lisääntyminen!

    Äänestä

  • akanrontti kirjoitti:

    Eli kun sinä kuitenkin maksat tunnustat samalla että olet idiootti !Hyvä että joku on sentään rehellinen!

    pimeehän sä akanrontti oletkin kirjotustes perusteella, suomi ei viennistä hyödy mitään vaan maajussi eli pimeet akanrontit ei muut,

    yhtälö menee niin kansa maksaa veroeuroista tuet ja ruuan halpenisen puolesta mitä se saa, ei ainakaan halpaa ruokaa vaan kallista ruokaa ja joutuu maksaan venäläisten ja usalaisten ruuatkin , ja maajussi laittaa tuet taskuunsa , kepu rosvot on menny liian pitkälle eikös nää kuulu rikos tutkintaan kun veroeuroista varastaa,,,

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    kerro mistä tuo 2500e koostuu ??? TUKI ??? RAAKA-AINEET ??? MISTÄ
    EDELLEENKÄÄN et ole vastannut millä hinnalla ruokaa saadaan ulkoa ???
    laita vaikkapa päiväkustannus ????
    tai paljonko käytät kuukaudessa rahaa ruokaan ???
    JAUHAT SAMAA PASKAA, MUTTET VASTAA MIHINKÄÄN

    koostuu tuista veronvähennyksistä niistä miljardeista mitä valtiolta lypsetään maajusseille ,esim valion kautta maajussi omistajat nylkyttää veroeuroi läjäpäin,,

    sun esimerkkis on todella sekava niin kuin sinäkin, maajussien myymä raskaastituettu alkutuotanto on yksi laiton tapa huijata veronmaksajia se on laiton myynti, maajussien saamalla tuilla saadaan suomeen ulkoo koko alkutuotanto , eikä tartte maksella maajusseille tukia eikä kauppoihin rosvohintoi kun saadaan hyvää ja halpaa ulkoo,,,

    Äänestä

  • akanrontti kirjoitti:

    Elintarvikkeiden vientitulot ovat vuodessa 1,7 miljardia euroa ! Venäjä Usa ja saksa Ovat päävientimaat !Esim maidontuotanto Suomessa on n. 2 miljardia litraa! Pelkästään tämän määrän tuonti olisi mahdoton ,joten meijeri ala loppuisi suomessa ! Lihaa syömme puoli miljardia kiloa vuodessa ! Koska elävien eläiten tuonti siinä mittakaavassa olisi kannatamaton myös teuratamot alihankkijoineen lopetettaisiin koska suomalaisilla toimijoilla on Puolassa Balttiassa ja Venäjällä nykyaikaiset tuotantolaitokset!Kävi niin että Puolan Äidit tekisi meidän äitien ruuat!Meidän äidit siirtyisi yhteiskunnaneläteiksi!Se< teitysti edllyttäisi että jollakin muulla tuotteella korvattaisiin n 7-8 miljardin euron kulut jotka lisääntynyt tuonti ja vähentynyt vienti aiheuttaisi!Ja myös työttömyyden lisääntyminen!

    kuule akanrontti onko sulla hame päällä ja huulet punaset korkokengät jalas , vai onko jo tehty sukupuolen vaihdos leikkaus , semmonen sä oot pimee ,,,,

    Äänestä

Kuka pakottaa! Hallituksella on valta muuttaa lakeja, he ovat siis "syyllisiä".
Kirjoitit miltei kaksi vuotta sitten että kun kepu ei ole seuraavassa hallituksessa
maataloustuet poistetaan pian. Toteutuiko ennustuksesi?

Äänestä
  • älä maajussi nuolase ennen kuin tipahtaa , ei sitten vatuta niin paljon kun tuet on poistettu pöljiltä,,,

    Äänestä

Talousarvioesitys 2013
Yhteensä viljelijätuet 1 837 miljoonaa euroa.
valtion osuus 1 072 miljoonaa euroa.
EU:n osuus 764 miljoonaa euroa.
http://budjetti.vm.fi/indox/download.jsp;jsessionid=EE734E80CFE169C40AC207E52418D56C?lang=fi&file=/2013/tae/valtiovarainministerionKanta/YksityiskohtaisetPerustelut/30/20/20.pdf

"24.2.2012 Yle: Keskusta on noussut toiseksi suosituimmaksi puolueeksi.
Keskustaa sanoo kannattavansa 17,7 prosenttia vastaajista.
Toisen päähallituspuolueen SDP:n kannatus on puolestaan laski 16,3 prosentista 16 prosenttiin.
VIime kuussa toiseksi suosituimpana puolueena ollut perussuomalaiset putosivat helmikuussa kolmenneksi. Kannatus laski 1,3 prosenttiyksikköä ja on nyt 16,1, prosenttia".
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/yle-keskusta-on-noussut-toiseksi-suosituimmaksi-puolueeksi/569006/

Äänestä
  • Tuo oli ikävä kyllä vanha tieto mutta tässä uudempaa, erkkomedias joka katsoo ilman minkäänvärisii silmälasei...

    "Keskusta noussut kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
    Keskustan suosio jatkaa kasvuaan ja on jo lähellä Sdp:n kannatusta. Keskustaa äänestäisi 17,9 prosenttia suomalaisista, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt.
    Asiat käyvät ilmi Helsingin Sanomien TNS Gallupilla teettämästä mielipidekyselystä".
    http://www.hs.fi/kotimaa/Keskusta noussut kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi/a1355461438875

    Äänestä

  • todellisuudes keput on 9 % kannatuksellaan häntä pääs, ette tule enään nouseen ihmisten ilmoille rosvoväki tunnetaan,,,, kalluppeja saadaan ihan minkämoisia vaan jotenka älä nuolase ei huiojaus onnistu enää sipsilän aivot on pienet ....

    Äänestä

  • VALTIO MAKSAA SIIS MILJARDIN
    sehän tekee reilu 50 senttiä päivässä asukasta kohden
    paljonkos ne palkankorotukset kuukaudessa olivatkaan ???
    2000 tonnin palkkaan prin % korotus tekee vuodessa 480 euroa ja korotus siten päivää kohti 1,31 euroa .
    maataloustuki on siis kolmasosa palkankorotuksesta, 2/3 vuosittaisesta palkankorotuksesta jää siis muuhun (muiden korotusten maksamiseen, sillä kaikki tuotteet ja palvelut kallsituvat korotusten myötä )
    ja varsinainen palkkahan jää siis vielä muuhun käyttöön.
    EI OLE MAATALOUSTUKI KUSTANNUSKYSYMYS DUUNARIN KUKKAROSSA.

    Äänestä

  • jiikoor kirjoitti:

    VALTIO MAKSAA SIIS MILJARDIN

    alkutuotannon hinnan nousu vuoteen 14 mennes 40 %, ei hassummin eli jos hinta on nyt 100 € on se nousun jälkeen 140 € ei hassummin, no otetaan duunarin palkan nousu jos on se sama 100 € , duunarin palkka noussu samas ajas 2 % niin nousun jälkeen se on 102 euroo,

    mitä tästäkin taas näemme maajussien riisto nousut on törkeen rivot, maajussien tuet on poistettava kokonaan ja alkutuotannosta pois 40 % niin ollaan tasois jollain lailla, ensinnä kansalliset pois, kaikilta muiltakin on leikattu siksi tukipummi törsiltä myös ja heti,,

    Äänestä

  • rivo törsä,,,jiikor. kirjoitti:

    tuo 40 %:n hinnan-nousu on arskan tutkimuslaitoksen tietoa, valitettavasti, ei vaan pysty sen paremmin sitä erittelemään, hatusta vedetty.
    Kerran ainakin on kysytty tuosta arskan lupaamasta hinnan noususta, mutta ei ole vastausta kuulunut, tuskin nytkään.

    Saahan valtio sen miljardinsa takaisin maataloustuottajien verokertymänä.

    no herran jestas sentään mikä ääliö olet ????
    vilja- ja öljykasvifutuurit näyttää tälle vuodelle (2013) laskevia hintoja , vuodesta 2014 kukaan ei tiedä vielä mitään.
    onko sulla lapsen älykkyys.
    jos nyt tuottaja saa vaikka 100 ja sun mukaan 2014 tuon 140 .
    meinaatko todellakin , että kustannukset pysyy samoina ????
    täydellinen idiootti.
    KULUT ON KOKONAAN UNOHDETTU
    et kai sinä saatanan ääliö laske mitään bruttotulojen lisäystä miksikään varsinaisen ansion lisäykseksi ????
    lopeta aiheesta kirjoittaminen , jos kerran olet tyhmä kuin saapas

    Äänestä

  • mmuk kirjoitti:

    tuo 40 %:n hinnan-nousu on arskan tutkimuslaitoksen tietoa, valitettavasti, ei vaan pysty sen paremmin sitä erittelemään, hatusta vedetty.
    Kerran ainakin on kysytty tuosta arskan lupaamasta hinnan noususta, mutta ei ole vastausta kuulunut, tuskin nytkään.

    niin onkin mtk maajussien tutkimuslaitoksen vaatima nousu ei törsäke muuten pärjää kun on kakkula vajaa,,,

    Äänestä

  • taskusta toiseen kirjoitti:

    Saahan valtio sen miljardinsa takaisin maataloustuottajien verokertymänä.

    mistä veroista ei maajussi veroo maksele älä hulluja puhele...

    Äänestä

  • maajussien saamat tuet on 6,2 miljardia € vuodes eikö tämä jos mikään kerro ylisuurista kun alkutuotannolla pelkästään maajussi elelis herroiksi ,,,tuet pois,,

    Äänestä

Hyvää ja halpaa ulkoo...

"Halvat hinnat, kauheat työolot.
Ruokakauppojen halpojen hintojen takana voi olla työntekijöiden oikeuksien polkemista tuotantomaassa. Kauppaketjujen valvonta on asiassa nukahtanut.
Työntekijöiden ansiot voivat laitoksessa jäädä alle paikallisen minimipalkan. Myös työolot ovat vaaralliset. Yritys on takavarikoinut väkensä passeja ja työlupia, jotta työntekijöiden olisi vaikea jättää työpaikkansa. Mehuja suomalaisille tehdään siis käytännössä pakkotyönä".
http://www.kaleva.fi/mielipide/paakirjoitukset/halvat-hinnat-kauheat-tyoolot/619111/

Mutta mitäs siitä, kunhan on ulkolaista ja halpaa...

Äänestä
  • suomes useillakin tiloilla virolaisia, puolalaisia , venäläisiä töis ruokapalkalla ja asunto päälle , mitään työehtosopimusta ei maajussi noudata vaan piiskaa näitä niin kuin koiria ilmatteeks, todella törkeetä maajussi mafiaa suomes toteutetaan törkeetä,,,

    Äänestä

Löytyykö näyttöä puheillesi.

Äänestä
  • näyttöö löytyy useasta paikoista sehän on selvä, tilat syyniin,,,papereita myören,,

    Äänestä

eiköhän sitä löydy ,,,

Äänestä
  • mikä on tuo alkutuotannon nousu 40 % vuoteen 2014 mennessä???
    vaikka ei tajuais mitään maataloudesta ja kirjoittelee päivästä toiseen PELKKÄÄ PASKAA niin pitäis olla sen verran sivistystä ,. että osais ilmaista asiansa oikein.
    eräs maatalousvastustaja kirjoittelee täällä oudolla suomenkielellä .
    joka ei kunnolla osaa edes kirjoittaa niin voiko häneltä edes odottaa että ymmärtäis mitään Eu:n maatalouspolitiikasta ja yleensäkään asioiden suuruusluokasta.
    toki 1,9 miljardia on suurempi luku kuin 1,5 %.
    mutta kun ne laitetaan asiayhteyteen niin todetaan , että rahassa 1,5 % demuskalle tuo kolme kertaa enempi rahaa kuin hän maksaa 1,9 miljardin tukeen .
    korotus tulee aina edellisen korotuksen päälle , tuki alentunut vuodesta 1995

    Äänestä

laitas nyt vähän niitä tukisummia , niin katsotaan mikä on tuplaantunut ja mikä ei ???
Erittele :
LFA
Ymppi
CAP

Äänestä

näin se menee tuet pois maksellaanhan maajusseille tukee vuores 6,3 miljardii euroo on siitä hyvä ottaa kun on noin isot tuet..

Äänestä

se on tosi määkin oon samaa mieltä,,

Äänestä

"jiikor on pikku lapsi"

Äänestä
  • Mukavaltahan tuo tunnustus tuntuu heh heh
    Eli vihdoinkin myönnät , että LAPSEN SUUSTA KUULEE TOTUUDEN vai ???
    Hyvä kun maatalousvihaaja vihdoinkin tunnustaa olevansa väärässä heh heh
    hyvä näin .

    Äänestä

Olipas ne pikkusia summia, näistäkö täällä itketään.

Äänestä
  • NIIN KEHTAAVATKIN ITKEE MAAJUSSIEN TUISTA JOTKA ON 6 MILJARDII € VUODES,,,

    Äänestä

Oon todella räyhää duunareille ja vihaa duunareita kun eivät koko tiliään anna suoraan maajusseille , maajussi haluu kaiken tekemättä yhtään mitään,,, maajusseilta tuet pois ja äkkiä,,

Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä
  • Arska kirjoitti tuolla ylempänä, että viljatonnille saa tukea 900 €. Kun hehtaarisato olisi vaikka 4,5 tonnia/ha, niin hehtaaria kohti pitäisi arskan mukaan saada tukea 4050 €.
    Minulla on 35 ha viljaa, ja tuon edellisen laskun mikaan pitäisi tukea tulla 141 750€/v mutta saan tukea n. 18 000 €/v. Voisiko Arska selittää miten on päätynyt noin erilaiseen tulokseen kuin tuen maksaja Maatalousvirasto ?
    Erotus on kuitenkin aika huima: 123 750 €

    Äänestä

Ohoi arska ! Missä olet kun et vastaa tuohon edelliseen kysymykseen ?

Äänestä
  • Arska on kahtelemassa oisko kilju tarpeeks hapanta ,jotta voit juua sen.Pani kai varmasti tarpees turpohiivaa.Jaksaa taas sen voimalla vijeliöitä haukkua.Vaan unohtaa aina että kuka ne kiljun aineet kasvattaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kolmeen kertaan ! kirjoitti:

kaupunkilaiset makselee kolmeen kertaan ruokansa , ensinnä kansallisina tukina, toisena, eu tukina, kolmannen kerran kaupan kassalla, eikö tuo ole ihan idioottimaista maksella kolmeen kertaan,,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu